Tänä päivänä, kun 8 vuotta sitten tuli Suomessa voimaan YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, haluan vielä palata runsaan viikon takaiseen Vammaisten Pride -tapahtumaan marsseineen ja puistojuhlineen.
Marssin voimaannuttava tunnelma sai minut kyyneliin! Meitä oli myös enemmän kun olin uskaltanut toivoa, viitisenkymmentä! "Yhteiskuntamme kuuluu kaikille!" "Vammainen EI vääränlainen!" "Pride NO shame!" Iskulauseet ja rummut kaikuivat ja Tampereen kaupunki ja ihmiset ottivat meidät hymyillen Hämeenkadulla vastaan!
Hattu, aurinkovoide ja vesipullo olivat päivän tärkein varustus, ja niillä jaksoin auringossa ihmeellisesti koko päivän väsymättä ja palamatta!
Alla Tampereen Amnestyn Amanin videota marssilta.
Aurinko porotti vähän liiankin innokkaasti, tietenkin juhlamme oli pitkän hellejakson viimeisenä +27 päivänä. Olin iloinen, että olin valinnut Disability Pride -lippu-paitani väriksi neuroepätyypillisen keltaisen, enkä esimerkiksi mustaa, kuten monet muut Amnestyläiset! Itsehän voisin helposti edustaa kaikkia Disability Pride -lipun värejä, minulla on moninaisia näköongelmia (sensorinen vamma, vihreä), ahdistusta ja masennusta (psykologista ongelmaa, sininen), fibromyalgiaa (näkymätön eli valkoinen), AuDHD (neurokirjo, keltainen) ja CP-vamma (fyysinen vamma, punainen).
Alla tervetuliaispuheeni:
Tervetuloa vammaisten Prideille meidän kaikkien Tampereen Amestyn vapaaehtoisten puolesta! Tapahtuman järjestämisessä meitä ovat auttaneet myös Taksvärkki ryn Laura ja Pirkanmaan neuroyhdistyksen Evgeni, iso kiitos heille sekä Tampereen kaupungin vammaisneuvostolle tuesta!
Tämä ei ole Suomen ensimmäinen vammaisten Pride, ja toivomme, ettei viimeinenkään. Päätimme järjestää tapahtuman, koska vammaiset ovat aina olleet Suomessa melko näkymätön, mutta suuri vähemmistö ja koska haluamme juhlistaa ja edistää vammaisten oikeuksia ja yhdenvertaisuutta sekä vähentää ennakkoluuloja, kuten monissa muissa maissa disability prideilla on tehty jo vuosia.
Vammaisuus ei ole häpeä, vammaisuus ei ole ruma sana, eikä vamma tai sairaus tee ihmisestä muita huonompaa. Silti vammaiset ihmiset kohtaavat Suomessa ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita. Vammaisuus on yksi yleisimmistä syrjintäperusteista, jonka vuoksi yhdenvertaisuusvaltuutettuun otetaan yhteyttä.
YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista tuli Suomessa voimaan vasta kesällä 2016. Perus- ja ihmisoikeuksien rinnalla sopimus vahvistaa vammaisen ihmisen asemaa ja toimijuutta, vammaiset eivät ole esimerkiksi vain hoivan kohteita. Vammaissopimuksen määritelmä vammaisuudesta on laaja ja sopimus kattaa koko elämänkaaren turvaten yhdenvertaiset oikeudet kaikille vammaisuudesta riippumatta. Sopimuksen keskeisiä periaatteita ovat yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, osallistuminen, osallisuus sekä esteettömyys ja saavutettavuus. Sopimuksen noudattamiseen liittyy vielä paljon ongelmia, joista eräs keskeisimmistä on tiedon puute sopimuksesta ja sen soveltamisesta.
Lainsäädäntö ja vammaisille ihmisille kuuluvat oikeudet ovat Suomessa muodollisesti hyvät, mutta oikeuksiin pääsyssä on ongelmia. Iso osa syrjinnästä on yhteiskunnan rakenteissa, ongelmat liittyvät usein vammaispalveluihin, esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Syrjiviä käytäntöjä tulee vastaan kaikenikäisille vammaisille niin varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa, opiskellessa, työelämässä kuin kuluttajanakin. Viranomaisen, koulutuksen järjestäjän, työnantajan sekä tavaroiden ja palvelujen tarjoajan tulisi tehdä kohtuullisia mukautuksia vammaiselle henkilölle. Mukautuksilla turvataan vammaisen ihmisen yhdenvertaisuus. Kohtuullisten mukautusten epääminen on lain mukaan syrjintää. Kohtuullisia mukautuksia arvioitaessa lähtökohdaksi on otettava ensisijaisesti vammaisen henkilön tarpeet.
Yhteiskunta, joka on kaikille sopiva, esteetön ja saavutettava on perusedellytys osallisuudelle ja yhdenvertaiselle elämälle. Tänään, ja joka päivä, vammaiset saavat näkyä ja kuulua, vaatia täysimääräisiä oikeuksia ja olla ylpeitä vammaisidentiteetistä. Hyvää Vammaisten pridea kaikille!
Ensi vuonna otan kyllä lavalle valtaistuimen; puolessa välissä puhetta kroppa - lähinnä selkä ja oikea jalka - meni kramppiin, koska seisoin, enkä ollut varma kaadunko kuumuudesta pyörtyneenä vai vain vammaisuuttani. En lopulta tehnyt kumpaakaan!
Cepan maailma ja Limppu riimittelit huikean rap-setin heti kärkeen, Milla Ilosen puhe Tampereen vammaisneuvoston edustajana nostatti tunnelmaa entisestään, keskittyen niihin asioihin, mistä voimme olla ylpeitä. Me voimme olla ylpeitä vammaiskulttuurista, osallisuudesta yhteiskunnassa, ja ihan vain tavoistamme toimia ja olla. On tärkeää että meidät vammaisetkin nähdään ja meitä pidetään arvokkaina juuri sellaisina kuin olemme.
Tunnelma vain nousi nousemistaan ja Hannele Juutisen Trio Hiekalta yleisö pyysi, ja sai extrabiisinkin. Kynnys ry:n Antti Tuonosen puhe muistutti, että vammaisuus on luonnollinen osa erilaisuutta, eikä ikinä häpeän aihe. Puhe kannusti puhumaan niin syrjinnästä, esteettömyydestä ja yhdenvertaisuudestakin enemmän. Vammaisten ei tulisi joutua mukautumaan yhteiskuntaan, vaan yhteiskuntaa tulisi muuttaa niin, että se huomioisi erilaisten ihmisten tarpeet.
Huikea Puuwillaorkesteri loi taas välissä iloista tunnelmaa.
Seuraavaksi Jukka Väisänen kertoi, oman elämänsä esimerkin kautta, kuinka useat vähemmistöidentiteetit usein risteävät ja kuinka se voi aiheuttaa ulossulkemista, kun erilaiset vähemmistöt eivät ymmärrä toisiaan. Kuitenkin vammaisellakin voi olla moninaisia tärkeitä rooleja yhteiskunnallisena toimijana poliittisesta puolueesta seurakuntaan ja opiskelijayhdistyksiin. Työllistyminen palkkatyöhön on silti monille vammaisille järjettömän vaikeaa. Me vammaiset kuitenkin kuulumme kaikkien ihmisten joukkoon ja meillä on oikeus ihan tavalliseen elämään ja unelmiin, meidän ei tarvi tyytyä vähempään, tai olemaan vain keskenämme marginaalissa. Jukka nosti myös esiin kansalaisaloitteen vammaisvaltuutetun viran perustamisesta, se olisi minunkin mielestäni erittäin tärkeää.
Päivän pääesiintyjä Kingwhip nostatti vielä kerran tunnelman huippuunsa.
Päivän viimeinen, Pinja Eskolan puheenvuoro jätti osallistujien mieliin mm. nämä tärkeät ajatukset:
"Meidän ei tarvitse olla hiljaa.
Meidän ei tarvitse olla kiitollisia kaikesta.
Meidän ei tarvitse olla aina kilttejä.
Meitä saa suututtaa, turhauttaa ja surettaa.
Saamme unelmoida.
Saamme olla juuri sellaisia kuin olemme.
Olemme ihmisinä monimutkaisia kokonaisuuksia.
Meidän tarvitse selittää sitä kenellekään.
Ennen kaikkea me voimme olla onnellisia."
Jo päivän aluksi sain kuulla, että Tampereen kaupunki haluaisi seuraavasta vuodesta lähtien tukea tapahtumaa ja rakentaa sitä pitkäjänteisesti, aivan kute oli tehnyt jo vuosikymmeniä Manse Priden kanssa. Tämän lisäksi kuulin vammaistoimijoilta päivän aikana paljon siitä, kuinka tapahtuma oli tärkeä ja tarpeellinen, ja kuinka siitä oli puhuttu vuosia eri yhdistyksissä, mutta isoa tapahtumaa ei oltu koskaan järjestetty. Itsenäni hämmensi todella, että minua tarvittiin panemaan tapahtuma alulle, vaikka Suomi on täynnä uskomattoman upeita vammaistoimijoita. Toki yleisöä olisi voinut olla paikalla enemmän, kuin se noin 200, mitä paikalla kävi ja mm. mediaa olisin toivonut paikalle, mutta tämä olikin vasta harjoittelua, ja vain yhdeksälle vapaaehtoiselle iso juttu järjestää! Oli joka tapauksessa ihana nähdä eri tavoin vammaisia ja liittolaisia sekä lavalla että yleisössä, tätä juuri toivoin, yhdessä olemme enemmän! Oli myös mukava vielä tapahtuman jälkeen käydä syömässä ja vaihtamassa ajatuksia uusien ja vanhojen vammaistoimijoiden ja ystävien kanssa Siperian Speakeasyssa. Toivottavasti näemme vielä isommassa tapahtumassa Tampereella, Suvin päivänä 7.6.2025!
Kommentit
Lähetä kommentti