35. luku, jossa Vammaisten Pride tulee taas

Disability Pride -lipussa on värit moninaisille ihmisten ominaisuuksille. Vihreä on aistivammojen väri, sininen psykologisten ja valkoinen muiden näkymättömien vammojen ja vammauttavien sairauksien väri. Valkoinen on myös niille, joilla ei välttämättä ole vielä virallista diagnoosia, keltainen on nepsyjen väri ja punainen fyysisten vammojen väri. Painotan jälleen sitä faktaa, että me, eri tavoin vammaiset, olemme Suomen ja maailman suurin vähemmistö, sillä meitä on noin 15 prosenttia koko väestöstä. Silti olemme kaikkialla Suomalaisessa yhteiskunnassa näkymättömiä. Kunta- ja aluevaaleissa pääsi päättäjien paikalla ennätysmäärä eri tavoin vammaisia, kuten Suomen ensimmäinen viittomakielinen kuuro kunta- ja aluevaltuutettu Salla Fagerstöm, mutta puhuttiinko siitä Politiikkaradiossa, onko siitä tehty valtamedioihin juttuja? EI. Näkymättömänä pitäminen on myös medioilta valinta ja vallankäyttöä. 

Viime aikoina olen kuunnellut Mahadura & Özberganin jaksoja Yle Areenasta. Tässä jo lopettaneessa sarjassa puhutaan mielenkiintoisesti kaikenlaisista yhteiskunnallisista asioista, mutta haltiointuneempana olen kuunnellellut jaksoja, missä ruskeat, sateenkaarevat ja eri uskontoja harjoittavat suomalaiset käyvät moniäänistä ja voimaannuttavaa vuoropuhelua keskenään. Mutta taas meidän vammaisten näkökulma loistaa poissaolollaan. Yhtään vammaista ei haastateltu niihinkään jaksoihin, joissa puhutaan kehollisuudesta tai ihan kaikille kuuluvista ihmisoikeuksista, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, etnisyyteen tai muihin kehon ominaisuuksiin kuten vammaisuuteen katsomatta.

Niin, ne ihmisoikeudet. Miksi maailman suurin Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto tukee meidän pientä Tampereen Amnestyn vapaaehtoisten ryhmää, kun järjestämme, nyt toista vuotta peräkkäin, Tampereella Vammaisten Priden 7. kesäkuuta? 

Moni ehkä tietää Amnestyn työn mm. kuolemaantuomittujen ja mielipidevankien vapauttamiseksi ympäri maailmaa, mutta Amnesty tutkii ja tiedottaa nykyisin monenlaisista muistakin ihmisoikeusloukkauksista. Esimerkiksi ilmasto-oikeudenmukaisuus, seksuaali- ja sukupuolioikeudet sekä kokoontumisvapaus ovat monelta suunnalta maailmanlaajuisesti uhattuina, kuten myös pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeudet. 

Amnesty vastustaa syrjintää, on se sitten näkyvää tai näkymättömämpää, yhteiskunnan rakenteissa olevaa. Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti. Lainsäädännön pitää perustua inklusiivisuuteen ja monimuotoisuuteen kaikilla yhteiskunnan osa-aluiella. Suomessa Amnesty on raportoinut esimerkiksi siitä, kuinka terveyserot kasvavat eikä oikeus sosiaaliturvaan aina toteudu. Uusin Suomen Amnestyn tutkimus pureutuu hallituksen poikkeuksellisen ankariin leikkauksiin, jotka uhkaavat monien vähävaraisten ihmisten oikeutta asuntoon. Se ei ole tarkoita vain kattoa pään päällä, vaan asunnossa täytyy olla mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Ihmiselle täytyy asumismenojen jälkeen jäädä myös tarpeeksi rahaa ruokaan ja lääkkeisiin. Usein eniten kärsivät ihmiset ovat jollain tavoin vammaisia tai sairaita.

Olen somessa saanut kuulla, että Vammaisten Pride -tapahtuman sana Pride- ylpeys on vaikea sana joillekin. Olen etenkin kristityiltä vammaisilta kuullut, ettei sen vuoksi voi osallistua tapahtumaan. Onko vammaisilla muka syytä ylpeilyyn? Vammaisten Priden voi, ja mielestäni pitääkin, nähdä toisesta kulmasta, nimittäin rohkeutena olla oma itsensä, häpeän vastakohtana, näkymättömyyden sijasta näkyvyytenä, äänettömyyden sijasta äänen antamisena. Vammaisuus on luonnollinen osa ihmisyyden monimuotoisuutta, ei vääränlaisuutta. Siksi, ainakin 7. kesäkuuta, iloitkaamme tästä ominaisuudesta, jonka ansiosta olemme osa vammaisten maailmanlaajuista yhteisöä! On oma vamma sitten näkyvä tai näkymätön, fyysinen, psyykkinen, sensorinen tai neurologinen, sitä ei tarvitse vähätellä, yrittää peittää tai maskata, Vammaisten Prideilla olet omiesi joukossa! Tervetuloa marssille ja Arttelin juhlaan, myös sinä vammaton liittolainen!