47. luku, jossa pohdin hermostoa

Minulle kirjoittaminen on kehonhuoltoa siinä missä fysioterapia, kuntosali, jooga kuin Reikikin. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään lukemaani ja kokemaani, asettumaan rauhassa itseni äärelle. Olen varma, ettei hermostoni ja fibromyalgiani olisi tällä hetkellä näin rauhallinen, ellen olisi viimeistä kolmea vuotta myös kirjoittanut säännöllisesti.

Tänään taas fysioterapiassa yllätyin siitä, kuinka - alun suoranaisen taistelun jälkeen - uusi liike alkoikin sujumaan ja vasen jalka toimi kuten halusin. Kaikki mitä me koemme muokkaa hermostoamme koko ajan. Opimme uutta joka päivä, uusia hermoratoja syntyy ja vahvistuu, toisia hylätään. Hermoston jatkuvaa muutosta tapahtuu nukkuessammekin. Mutta mites meillä CP-vammaisilla? Silloin kun aivoissa on vaurio, sen seurauksia ei voi yleensä koskaan täysin korjata. Vaikka uusia hermoratoja rakentuu ja ohittaa vaurion, vaurion olemassaolo vaikuttaa siihen, miten hermosto viestii kehollemme. Miten siis synnäiset poikkeavuudet ovat vaikuttaneet minuun koko elämäni ajan? Usein keskitytään siihen, miten vamma ilmenee ulospäin kehoissamme, mutta tässä blogin luvussa pohdin, miten poikkean normaalista sisäisesti.

Jännitystila on ceparin spastisen kehon normaali. Kehoni mukautui sekä vamman aiheuttamaan fyysiseen stressiin että elämäni aiheuttamaan henkiseen stressiin, kunnes tuli kuormituksen raja vastaan, minkä seurauksena fibromyalgia puhkesi, mahdollisesti jo noin 14 vuotta sitten. Normaalisti parasympaattinen ja sympaattinen hermosto vuorottelevat, niiden tehtävä on aktivoida ja rentouttaa. Pitkäkestoisessa stressissä sympaattinen hermosto pysyy yliaktiivisena ja kehon palautumiskyky heikkenee. Kun autonominen hermosto on ylivireä, sen huomaa esimerkiksi sydämen sykkeestä ja hikoilusta, joihin et voi itse vaikuttaa. En tiedä muista cepareista, mutta hermostoni on aina ollut todella herkkä. Reagoin voimakkaasti mihin tahansa tavallisesta arjen rytmistä poikkeavaan asiaan. Hikoilen ja vatsaa vähintäänkin nipistelee, verenpaineeni ja sykkeeni nousevat helposti, vaikka olen vuosia syönyt verenpainelääkkeitä, jotka vaikuttavat myös pulssiin. Minulla on aina ollut nopea syke, lääkkeillä se on optimaalinen 60+ ja verenpainekin ok ainakin iltaisin, siis silloin kun olen rennoimmillani. 

Stressi tuntuu myös jumisissa hartioissa, purennassa, hengityksessä. Osasinkohan edes vauvana hengittää vapaasti, koko keholla? Joka tapauksessa jumiset, spastiset lihakset painavat monet ceparit viimeistään vuosien vieriessä mutkalle ja kasaan, voi helposti kuvitella, ettei se ole sisuskaluille mitenkään optimaalista. Kylki- ja rintalihakseni ovat jatkuvasti todella jumissa. Hengitän yleensä pinnallisesti ylähengitysteillä enkä pallealla. Pallea kiinnittyy rintalastaan, alempiin kylkiluihin ja lannerankaan, siis alueelle, joka on usein meille cepareille vaikea. Pallea, tärkein hengityslihas, kiristyy eikä laske sisään hengittäessä kunnolla alas, joten kaulan ja rintakehän apuhengityslihakset tekevät työtä, joka ei niille kuulu. Pinnallinen ja tiheä hengitys laskee veren hiilidioksidipitoisuutta, mikä muuttaa kehon happo-emäs-tasapainoa ja lisää kudosten ja hermoston herkkyyttä. Lisäksi stressi näkyy niska- ja leukakireytenä etenkin öisin, mutta myös päivällä, vaikuttaen koko yläkehon asentoon ja hengitykseen. Pidätän hengistystä ihan tarpeettomasti vaikka rennosti kirjaa lukiessa, en vain pelästyessä, kun johonkin sattuu tai kun keskityn fyssarissa liikkeeseen. Minulla on usein myös hartiat korvissa. Silloinkin, kun minun esimerkiksi pitäisi jännittää vain jalkojen lihaksia, jännitän myös etenkin oikeaa hartiaa niin, että se kipeytyy lähes kaikesta liikunnasta aina eniten. Ylähartialihasta hermottava lisähermo jakaa aivorunkoalueen vagushermon kanssa ja on siis osa samaa hermostollista kokonaisuutta, joka säätelee valmiustilaa ja palautumista. Yksinkertaisesti sanottuna, yritän suojella itseäni jännittämällä hartioita.  

Vagushermon eli kiertäjähermon tärkeydestä on alettu puhua paljon viime vuosina. Vagushermo on tärkein parasympaattisen hermoston osa. Nykyisin tiedetään, että jo vastasyntyneellä vagushermon aktivointi auttaa rentoutumista. Vagushermo haarautuu aivorungosta kaikkialle kehoon. Sitä voi stimuloida esimerkiksi korvannipukoista (ei korvanlehdestä, vaan lähempää kasvoja) ja korvien alta kaulan molemmin puolin. Se vaikuttaa mm. hengitykseen, sydämen toimintaan, verenkiertoon ja ruoansulatukseen. 

Kun minä synnyin 1982 keskosena ei ollut puhettakaan kenguruhoidosta, ei ihokosketuksen tärkeydestä. Äiti ei edes nähnyt minua kolmeen päivään, kun olin happikaapissa keskolassa ja hän toipui keisarileikkauksesta. Eikä vielä vuosiin puhuttu siitäkään, kuinka kosketus näkyy jo vastasyntyneen aivojen sosiaalisilla alueilla. Kytkeydymme toisiimme kehollisesti. Tutkimusten mukaan ihmisvauva ei edes kasva ilman kosketusta, sillä kosketus aiheuttaa kasvua edistävien hormonien vapautumista. Hellivä kosketus vaikuttaa kehon rauhoittumisjärjestelmään, parasympaattiseen hermostoon ja edesauttaa lepoa ja turvallisuudentunteen syntymistä. Kosketus rauhoittaa, alentaa verenpainetta, hidastaa sydämen sykettä, vahvistaa immuniteettia, lievittää stressiä ja kipua ja kohottaa mielialaa. Onneksi osaa nykyisin rauhoittaa itsekin itseäni, hieroa, silittää, halata, taputella, hengittää syvään ulos ja tehdä hengitys- ja meditaatioharjoituksia. Olen turvassa, kerron keholleni, kun toistan mielessäni Reiki-mantroja. Muistan myös puhua itselleni empaattisemmin kuin ennen. Juhokin osaa jo aika hyvin minua silitellä, vaikka ei ole moiseen tottunut. Myös kissan turkin silittely auttaa tietysti lähes kaikkeen. 

Mutta yhteiskunta ei tee helpoksi stressin vähentämistä. Etenkään silloin kun ihminen kuuluu vähemmistöön ja kantaa häpeällisiä stigmoja, kuten vammaisuutta, lihavuutta ja työttömyyttä sekä mielenterveydenongelmia. Mikään määrä lempeää sisäistä puhetta ei riitä pitämään ihmisen itsetuntoa hyvänä, kun yhteiskunnan ympäröivät rakenteet toiseuttavat. Yhteiskunnan rakenteet ja oma elämäntilanteeni aiheuttavat minulle koko ajan sosiaalista stressiä. Opintovelka, pienet tulot ja vaihteleva hyvinvointi fibromyalgikkona tarkoittavat, että on kuormittavaa elää tässä yhteiskunnassa. Sosiologiassa on käsite yhteiskunnan tikapuista. Kun 10. askelma tarkoittaa korkeinta statusta, en laittaisi itseäni tällä hetkellä kolmatta tikapuiden askelmaa korkeammalle. En tietenkään ole tässä statuksessa yksin, 2020-luvulla alimpien askelmien porukka on kasvanut enemmän kuin koskaan ennen. Minunlaisteni terveyttä, kuntouttamista, saati muuta yhteiskuntaan osallistumista, ei haluta yhteiskunnan taholta tukea, vaikka kuinka Suomi on ratifioinut Vammaisten oikeuksien sopimuksen ja meillä on vammaispalvelulaki. Tilanne on vain pahentunut vuosi vuodelta, jokaista euroa ja jokaista kodin ulkopuolelle liikkumista pitää miettiä tarkkaan sekä fyysisen voinnin että rahan kulumisen näkökulmasta, on vaikea suunnitella arkea ja nähdä tulevaisuutta. 

Perjantaina kulutamme rahaa junalippujen ja ulkona syömisen verran, se tuntuu hyvältä sijoitukselta, sillä menemme päiväksi Nepsymessuille Seinäjoelle! Tuu moikkaan jos näet mut!