Kymmenes luku, jossa miehet yllättävät

Aloitetaan vapusta 1999. Tyttöjen bileet piti olla meillä, mutta olimmekin Evellä. Teimme yhdessä pastasalaattia, jota muut söivät kinkulla, minä ilman. Muut joivat siideriä ja viiniä, minä Classic colaa (koska välttelin ylikansallisia yhtiöitä) vodkalla. Niin kauan kuin mielestäni hyvä musiikki soi, mulla oli hyvä fiilis ja tanssin ympäri asuntoa ja tunsin kuuluvani joukkoon, mutta kun Ultra Bra rupesi soimaan, siirryin puhelimeen mm. Shamimin ja sen suomalaisten kavereiden kanssa. 

Keittiössä oli aikaa myös neljään naiseen "henkeville keskusteluille.

Heini oli kadehdittavan nätti" Seuraavana päivänä selvisimme Heinin ja Hannan kanssa vallan mainiosti vapputorille. 

Siinä oli huonot ja hyvät puolensa, olinko viikonloppuna kotona vahtimassa lankapuhelinta Husseinin soiton varalta. Hussein oli soittanut edellisenäkin iltana ja oli soittanut uudestaan, mutta onneksi minulla oli kerrankin muuta menoa, mistää en voinut luistaa, nimittäin Leena-tätini 50-vuotissynttärit. Harmittahan se ihan kyyneliin asti, ettei ehditty nähdä. 

Synttäreiden teemaan kuului 70-luvun pukeutuminen. "Kolttuni oli kyllä kiva, mut mun sääret ei kyllä ollu tarpeex nätit siihen, ja siitä mulle tuli viä pahemipi olo, kun ne vaatteet ei tuntunu hyvältä. Polveni olivat nimittäin "tosi mustelmaiset", niin että se näkyi sukkahousujen läpi, koska olin kaatunut torstai-aamuna Pallopuistolle kävellessäni. Tällä kertaa kaatumiseen ei oltu tarvittu muuta kuin asfaltilla kenkään tarttununut sanomalehtinipun yhteen sitova nauha. 

Luulin, että Satu meikkaisi minut, mutta Satu ja Iine tekivät Leenasta kuvakirjaa vasta tunteja ennen juhlia, vaikka heillä olisi ollut siihen vuosi aikaa, joten myöhästyimme juhlien alusta ja ruokailusta ja olisin hyvinkin voinut olla kaupungilla parikin tuntia pidempään ja nähdä vaikka Husseininkin. Laitoin tällä kertaa kaveriltani Mikalta nauhoittamaani Ice T:n ja kumppaneiden räppiä soimaan vitutukseeni ja luin Häräntappoasetta.  "Totta kai mua vitutti se, että Leena ei ollu valtuuttanu mua vaan ainoastaan "isot tytöt" [siskoni ja 2 ja 3 vuotta minua vanhemmat serkkuni] tekeen sinne jotain, ja sitte ne teki jotain viimetingassa ja puolihuolimattomasti..." Kun vihdoin pääsimme juhliin, "ei mua sitte huvittanu mennä istuun niitten kans, kun mä nyt olin eräille pelkkää ilmaa ja Satu käyttäyty siskomaisesti kaikkia kohtaan paitti mua. ...en sopinu, kuulunu sinne mitenkään, vaikka kuinka kuulun sukuun.. Illan aikana kävin kolmesti lähes poraamassa vessassa, oli niin kurja ja yksinäinen olo." Onneki lempi setäni Hannu haki minut tanssiin ja sai minut hymyilemään ehkä ainoan kerran koko illan aikana. Hannu oli tanssittanut minua pari kertaa aikaisemminkin sukulaistemme häissä, ja nekin ovat lapsuuteni parhaimpia muistoja, joku huomioi minutkin, ei aina vain loistavaa Satua. Juhlapaikka Haulitornin juhlatilassa oli myös järkyttävän kylmä, mutta onneksi tanssiminen ja saksalainen kalja lämmittivät loppuillasta. Kun yöllä lähdimme kotiin, autojen päällä oli lunta. Ehdin kyllä Husseininkin nähdä vielä seuraavana päivänä. 

#restingbitchface synttäri-Suvi, tai mikä tahansa juhla Suvi, kun melu ja ihmiset väsyttävät erityisherkkää nopeasti.  

Minun ja Tiinan synttäreitä juhlimme viikkoa myöhemmin yhdessä meillä. Paikalla oli kaikki Hervannan hurjat, pari kaveria lukiosta ja perheryhmäkodin tytöt. Yhtään poikaa ei taaskaan löytänyt paikalle. Ohjelmassa oli mm. herkkujen syömistä, Tupacista lukemista ja kuvien tulostamista netistä, maailmanmestaruusjääkiekon katsomista, kuten aina toukokuussa, ja Hannan ja minun tanssimista. Lahjaksi sain mm. reggae- CD:n, Artik lautasen ja mukin, sydämen muotoisen lasilautasen, pullon viiniä ja päiväkirjan, kaikki menivät käyttöön, astiat ovat käytössä edelleen. Sukulaisilta sain yhteensä 720mk syntymäpäivälahjaksi, hyvä juttu, sillä seuraavan vuoden kirjoihin meni koulun kautta tilatessa 601mk.

Helatorstaina suuntasimme isän ja äidin kanssa maalle, mistä oli kuva jo edellisessä luvussa. "Mä istun pihakeinussa ja aurinko polttaa mun selkää verkkarin läpi. Kissa puskee jalkaa ja linnut ei oo hetkeekään hiljaa. Ei oo korvalappustereoita tarvinnu... Täällä saa etäisyyttä arkeen, asioihin, ihan kaikkeen. Ja voi Luoja kuinka sitä tarviikin joskus tätä."      

Harmillisesti Suomi jäi jääkiekossa tuona vuonna hopealle Tsekkiä vastaan kaksiosaisessa loppuottelussa. Toisaalta Manchester United varmisti liigavoiton voittamalla oman ottelunsa, kun taas Arsenal pelasi tasan omansa. ManU voitti vielä FA Cupin New Castlea vastaan helposti ja Mestareiden liigan Bayer Münchenia vastaan kahdella nopealla viimeisen minuutin ja lisäajan maalilla. Voi onnenpäivää! "Saksalaiset itki ja Suvi nauro, mutta kyllä kyyneleetkin tuli silmiin Mä ja mun Schmeichel-ankka mentiin nUkkuun onnellisina,"  Kahta jälkimmäistä peliä katsoin vielä videoltakin useasti. 

29.5.1999, koeviikolla tietysti, Hussein kertoi, ettei halua alkaa seurustella kanssani uudestaan. Seitsemän kuukautta olin odottanut turhaan, kun hän oli luvannut, että kesällä olisimme taas yhdessä, menisimme kihloihin ja vaikka mitä. "Me oltiin kuin kaksi palapelin palaa, sovittiin muodoiltamme yhteen täydellisesti mutta oltiin ihan eri palapeleistä," muotoilin Hannalle puhelimessa. Hanna tuli yöksi, istuimme yhteisen viltin alla, "syötiin sipsiä, juotiin Pommackia ja katsottiin Clueless. Me tytöt! Girl Power! Ja sitte tiätty Euroviisut ja arvosteltiin niitä. Tiätty ruattalainen silikooniblondi voitti, vaikkei sillä mikään paras biisi ollu. Turkki oli hyvä, Bosnia, Kroatia, Puolakin myös."

Telkkarista muuten piti kesällä katsoa mm. aamuisin espanjalainen sarja Perhelääkäri sekä Klaani, iltaisin Oikeus ja kohtuus, Puhtaat valkoiset lakanat, saksalaiset poliisisarjat Rosa Roth ja Bella Block, sekä "ehdoton kesäjuttu" Joonas Hytönen Show feat. Lenni-Kalle Taipale.

Juhannukseksi Hanna tuli kanssamme maalle. Oli ihana siivota yhdessä vintti, imuroida ja tampata matot sekä siirtää patjat ja lehtikaappi toiseen päähän laveria, koska nyt katossa oli kiinni lamppu, jossa oli myös pistoke, johon mankan sai kätevästi kiinni ja lehtikaapin päälle. Valikoin taas tätini, äidin 11 vuotta nuoremman pikkusiskon, 60-70- luvun vaatteista itselleni kivoja lukion muiden tyttöjen kauhisteltaviksi. Kävelimme ja juttelimme, makasimme vintissä ja juttelimme. Vaikka olin suurelta osin kasvissyöjä, sallin itselleni joskus kanaa tai kalaa. Kun muut söivät grillimakkaraa, minä sain hornettaja. Joimme juhannusaattona siideriä, hakkasimme toisiamme ja itseämme vihdoilla juhannussaunassa ja juoksimme yöllä pitkin peltoja ja pientareita hakemassa 9 erilaista kukkaa tyynyn alle. Sukkakin piti laittaa väärinpäin jalkaan, että näki unessa tulevan sulhonsa. Hanna näki suomalaisen miehen, minä afrikkalaisen, ei somalialaisen, mieluummin länsi- tai keski-Afrikasta niin kuin siskoni poikakaveri. Kävimme juhannuspäivän jumalanpalveluksessa. "Oli hienoo, tuli ittensä kanssa ja Jumalan kanssa taas hyvä olo, kun istu siä penkissä Jumalan huoneessa." Myöhemmin ukkonen jylläsi ihan päälläkin viitisen tuntia, mikä ei ollut kyllä yhtä hauskaa maalla, kuin Shamimin kanssa edellisvuonna kaupungissa. 

Kaupunkiin palattuamme sain tietää Hannalta, joka oli kuullut poikakaveriltaan jo keväällä, että Husseinilla oli vaimo Afrikassa. Ärsytti todella, ettei Hanna ollut kertonut minulle jo keväällä, että olisin voinut selvittää asian ja päästää irti Husseinista aikaisemmin. Olisihan se ollut herran itsensä asia kertoa, mutta tokihan hän halusi pitää hauskaa meikäläisen kanssa mahdollisimman pitkään. Kun hän sitten soitteli, sovin tapaamisesta ihan vain sen takia, että halusin nähdä hänen reaktionsa, kun otin vaimon puheeksi. Tottahan se oli. Hänen vaimonsa oli jäänyt Afrikkaan, kun Hussein oli päässyt perheenyhdistämisen kautta vanhempiensa kanssa Suomeen, jossa veli siis jo asui. Hänellä oli myös lapsi, Hän ei ollut tiennyt raskaudesta Suomeen päästessään, mutta nyt, kaksi vuotta myöhemmin perhe oli muuttamassa Suomeen. OlIsin kuulemma lapselle Suvi-täti ja opettaisin sekä äidille että  lapselle suomea. Just joo. "Suurimmax  osax mulla oli vaan hyvä olo. Ei me kuuluta yhteen, mä oon tienny sen jo kauan."   

Kesä täyttyi lukemisesta, perheryhmäkodilla ja ystävien kanssa hengailusta, Heiniäkin ehdin nähdä paljon enemmän, tietysti Hannaa sekä muita Hervannan hurjia: Saria, Tiinaa, Eveä ja Iitua. Shamimillakin istuin ihan vain juttelemassa, ja seitsemän tuntia hujahti huomaamatta. Ihmeen puhelias mies ja siksi ihana, vaikka hetkittäin raivostuttavankin poikamainen ikäisekseen ja itserakaskin. 

  

Heinäkuussa menin kolmeksi viikoksi mökille uudella, synttärilahjaksi saadulla päiväkirjalla varustautuneena. Kirja oli tuoksuvaa laatua ja tuoksuu edelleen voimakkaasti, tosin lehdet lähtevät irti, hyvä että on ollut omassa rasiassaan kaikki nämä vuodet.  

"Oli ollu uskomattoman ihana lähtee Tampereelta ja oli uskomattoman ihanaa olla täällä, haistella illalla niin raitista ilmaa, kulkee paljain jaloin ja kuunnella hiljaisuutta ja linnunlaulua. Kaukana kaikesta paskasta, ennen kaikkea ihmissuhdeongelmista. Mikä autuus."  Erityisherkkänä tarvitsin juuri tätä latautuakseni ja toipuakseni menneen vuoden stressistä. 

Sisätiloissa minua kyllä alkoi ahdistamaan siellä, liikaa yhteensopimattomia värejä, liikaa huonekaluja, jotka ei sovi edes yhteen eivätkä ole mukavia tai käytännöllisiä istua tai käyttää. Vähän sitten tehtiinkin äidin kanssa uudelleen järjestelyä, mutta huonekalujen paikoista oli erimielisyyttä ja äidille oli lähinnä tärkeää, että kaikki näytti kulissinomaisesti siistiltä, vaikka ei järjestyksessä ollutkaan, niin kuin elämässä on hänen asenteensa muutenkin. 

Tämän lisäksi kompastelin kynnyksiin ja mattoihin aina muutaman kerran kesässä. En ollut ulkovessan, jonne piti nousta korkeat portaat, enkä navetan karjakeittiöön tehdyn saunan suurin fani. Ne eivät olleet hirveän cp-vamma ystävällisiä nekään. Lauteille oli korkeat portaat ja pesuvesi piti sekoittaa kuumasta padasta ja kylmästä saavista erilaisilla pinnoilla muovimatoista sementtilattiaan taiteillen. 

Shamim oli siitä hullu ja uskomaton tyyppi, että oli nyt ihan oikeasti tulossa käymään, vaikka me emme edes seurustelleet ja vaikka vanhempanikin olivat paikalla. Äidin suurin pelko oli, "ettei vaan paikalle poukkais muita vieraita, mummia tai jotain. Ja se epäili, että pappa kääntyy haudassaan."  Alkujännityksessä äiti kulki ympäri mökkiä ja huitoi kärpäslätkällä, isä ja Shamim juttelivat heti kuin vanhat kaverit. Koska herra saapui vasta 11 aikaan illalla, juttelimme tietenkin aamuyöhön. Sain lyödä Shamimia luvan kanssa, jos hän kuorsasi liikaa, ja kuorsasihan hän. Oli silti unelmien täyttymys, että joku miespuolinen oli siellä vuokseni. 

Seuraavana päivänä kävimme tavanomaisella paikallisella turistikierroksella. Lauhanvuoren kansallispuiston aumakivelle pojat uskalsivat kiivetä vanhoja ja epäilyttäviä tikkaita pitkin, näkötorniin kiipesimme yhdessä ja kivijadallakin tietenkin poikkesimme. Shamim kritisoi, kuinka yksitoikkoista Suomen luonto oli, Huomautin, että ulkomaalaisena hän ei vaan ehkä osaa nähdä sen monipuolisuutta, vaikka toki seudulla on, ainakin näkötornista katsottuna, aivan uskomattoman paljon mäntyä. Seuraava etappi oli Kangasjärvi, poikkesimme siinä kahvilla, limsalla ja jäätelöllä. Tietenkin vieras viettiin myös maailman suurimmalle perunankuorimaveitselle, joka seisoo Isojoen kirkonkylällä muistona siitä, kuinka isojokiset pääsivät Guinnesin ennätysten kirjaan kuorimalla perunoita 1218 tuntia ja 10 000 kiloa vuonna 1984. Äiti ihasteli, kuinka Shamim aina avasi minulle auton oven. Äiti selitti kaupassa kaikille, että meillä oli Bangladeshista asti vieras, taisi olla kuitenkin tapauksen erityisyydestä aika ylpeä. 

Minulla oli riesana elämäni ensimmäinen migreeni, joten menin pimeään lepäämään, kun pääsimme takaisin mökille. Shamim ja äiti rupesivat laittamaan ruokaa Shamimin tuomista mausteista ja aineksista. Riisiä, kasviksia, linssikeittoa ja kanaa. Äiti ihmetteli, mihin se maustemäärä on kadonnut, kun ruoka ei ollutkaan tulista, vaikka mausteita oli paljon. Shamim ja isä kävivät yhdessä saunassa. Kävimme kävelyllä, juttelimme ja katsoimme telkkaria, mm. Earth Girls are Easy. Vintissä makoillessa kuuntelimme mm. Lou Began kasettia, jonka Mambo no. 5 biisin lyriikoita Shamim kirjoitti väärin vintin kattoon, ja hauskaa oli. Seuraavakin yö meni kuorsausta kuunnellessa ja Shamimia läpsiessä. Seuraavana päivänä äidin pahin pelko toteutui, ja isän vanhin veli vaimoineen tuli yllätysvisiitille. Veli ei tullut edes tervehtimään, eikä halunnut tulla sisälle kahville, vaimo sentään kätteli Shamimia. En kokenut itsekään sitten tarpeelliseksi mennä ulos kuulemaan ikäviä kommentteja ja he lähtivätkin sitten paljon tavallista nopeammin. Äiti ja isä tykkäsivät Shamimista ja halusin itsekin toki nähdä meillä, tulevaisuuden, mutta en vain nähnyt. Itketti se silti, kun hän illalla lähti ajelemaan Helsinkiä kohti. 

Loppuloma menikin päiväkirjaa ja kirjeitä kirjoittaen, sekä ulkona tai sisällä makoillen, joko lukien, mm. Ernest Hemingwayn Jäähyväiset aseille ja Kenelle kellot soivat, tai musiikkia kuunnellen. Korvalappustereoissa soi eniten Down Low, 2Pac ja Toni Braxton sekä sekalainen kasetti jossa oli mm. Usheria, Nextiä, Mary J. Blidgea jne. "Ei täältä haluais pois, kun koulupainajaisetkin jaksaa edelleen vaivata ainaki melkein joka yö." Esimerkiksi: " tein about 12 sivuista ranskan koetta, olin ihan ekoilla sivuilla ja oli enää tunti aikaa."

Lenkkeilin myös päivittäin kävellen ja juosten, vähitellen matkaa ja aikaa pidentäen. "Ja sitte iltasella kävin 44minsan lenkillä. Lähtö on aina inhottava, mut liikkuminen on sitte ylikivaa, kun pääsee alkuun ja tuntuu jossain!! Kylmällä vedellä vaan sitte kastelin vaan pääni ja kylmässä vedessä virvoitin koipeloiseni. Päivällä mittari näytti +32."  Ja muutamaa päivää myöhemmin: " kävin tunnin lenkillä, about vajaa 6km. En ois malttanu kääntyä takasi, mutta kun aikaraja oli olemassa ja kun en kattonu kelloo, niin käännyin takasi 2min liian myöhässä. Ja lenkiltä suoraa saunaan ja about 45min istuin löylyssä. Ei oo parempaa, kun lihaksissa tuntuu, vaikka väsyttääkin. Ja ihana luonto ja metsä. Pensaista lähtevät linnut vaan välillä säilyttelee. Tuoksut, tunnelmat, aurinko, vau. Täälä oikee elämä, Suomi ja kesä. Täälä kaikki saa oikeammat mittasuhteet." Niinpä vain, kun seuraavalla kerralla juoksin vielä 4 minuuttia pidempään, olinkin kummieni mökin pihassa, olin aina ennen mennyt sinne auton kyydillä, enkä ollut edes osannut ajatella, että sinne voisi jaksaa mennä jalan! Sisukkuuteni tuntui erittäin palkitsevalta ja paluumatka sujui vielä menomatkaa nopeammin.  

Kristiinankaupungin markkinoilta ostin David Beckham t-paidan 70mk, jonka kävin heti pizzerian vessassa vaihtamassa päälleni, sekä Manchester Unitedin Andy Colen feikkipaidan 150mk. "Musta tuli muutamassa minuutissa maailman tai ainakin sen torin onnellisin nainen :) Tuli meinaan miljoona kertaa sanottua, että "mulla on Colen paita!!" :) ...elämäni onnellisin päivä tähänastisista!!" Sitten isä löysi vielä divarista Futari- lehtiä, joissa oli Colen, Nicky Buttin, Ranskan maajoukkueen ja Zidanen julisteet. Pinon pohjalta löysin vielä Manchester United-lehtiä vuosilta -95-96, ja koko hoito maksoi vain 10mk. "Olin onnesta äpönä kerta kaikkiaan."

Kuvassa navetan katon ja savupiipun korjausta. Meidän mökillä ei voi vain olla, se on työleiri. Oli hauska katkoa rautanauloja käsin!

Suvi Tampereelle lähdössä, Colen paita päällä tietysti. "I don't want to leave this place. Everything is so much easier, lighter here. Kaupungissa ei aikaakaan, kun mun hartioita painaa joku raskas lasti. Täällä ei oo sellasia huolia, jotka tukahduttais. Täällä on ehkä käytännön murheita, mutta kaupungin harmaaseen ahdistukseen niitä ei voi verrata."

Mutta olihan se ihana päästä Tampereelle ja nähdä Hanna ja Saija sekä muut ystävät. Hannan, Heinin ja Hannan äidin kanssa lähdimme Tallinnan risteilylle tällä kertaa Cinderellalla. Olin erityisen onnessani katkarapuvoileivästä, jonka söin. Muut, mitä aina ostin laivalta, olivat tietenkin suklaarusinat ja jenkkipurkkalaatikko, nyt sai alesta kaksi 49mk. Ensimmäistä kertaa ostin itselleni siideriä neljä tölkkiä ja vielä Whitney Houstonin CD:n. Hanna ja Heini lauloivat karaokessa "Anna mulle tähtitaivas." Itse olin tällä kertaa discon innokkain tanssija, ja Ritvan piti erikseen hakea minut neljän jälkeen nukkumaan. Silti olin aamulla pirteä Duracell-pupu, siinä missä matkakumppanini eivät niinkään. 

Seuraavaksi olikin kesän viimeiset bileet Heinillä Hannan, Even ja Even poikakaverin ja sen kaverin kanssa. Siiderin voimalla soittelin Shamimille, olimmehanedelleen hyvissä väleissä ja Shamim oli soittanut minulle monet kerrat tässä välissä, Norjassa ollessaankin. Mutta meidän ystävyyttä helpotti, että hän asui nyt Helsingissä. Kun muut tytöt lauloivat taas Ultra Brata, minä lauloin olkkarissa Tammerkosken sillalla tahtiin, niin kuin aina. 

Husseininkin ehdin vielä nähdä ennen kuin koulut alkoivat. Juonin niin, että kun se lähti edeltä kaupunkiin, kaverinsa kyydillä, jäin sisälle odottamaan bussia, ja etsiskelin kaapista sinne aikaisemmin jääneen meidän Tupperwaren kipon ja sitten vielä nappasin albumista itselleni muistoksi hänen kuvansa. Muistaakseni ainoa asia, minkä olen koskaan varastanut. Sain Husseinilta vielä yhden puhelun, jossa hän kiristi minua pikapanolle, tai ei antaisi minulle Helsingin osoitettaan, emmekä me näkisi enää koskaan. Onneksi en suostunut, vaikka kipeää tekikin. 

Nyttemmin olen kuullut ilmauksen "naivi prostituutio" ja sitähän suhteemme oli. Harrastin seksiä ja sain vastineeksi hetken hellyyttä ja nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksen. Toisaalta yhdenkään ulkomaalaisen katse ei ikinä ole ollut niin vammauttava, kuin lähes kaikkien suomalaisten, etenkin ikäisteni ja nuorempien poikien, katseet. Ympäröivän yhteiskunnan katseissa näin lähes aina  vaivautuneisuutta, kiusaantuneisuutta, epämukavuutta sääliä, häpeää tai väheksymistä, riippuen katsojan iästä ja sukupuolestakin. Sama häpeä ja epämukavuus oli enenevä myös omassa katseessani, mutta siitä lisää tuonnempana.