16. luku, jossa tapaan joulupukin
Joulukuun 7. 2022, kello 8.02 junalla Tampereelta lähdettyämme, olimme 14.45 Rovaniemellä. Tonttuilua Hannahin kanssa ja punaisen vuokra-automme nouto asemalta ja kaupan kautta kämpille. Olimme Airbnb:n kautta vuokranneet mukavan paritalon puolikkaan läheltä Rovaniemen keskustaa ja turistikohteita, Jätkänkynttilä-sillan tuolta puolen. Ensimmäisen illan otimme rauhallisesti.
Torstai oli museopäivä. Ensimmäinen kohteemme oli Metsähallituksen tiedekeskus PILKE, missä oli kaikenlaista interaktiivista puuhaa kaikenikäisille.
Sen jälkeen kiersimme Arktikumin ja Lapin maakuntamuseon ja söimme buffetlounaankin, voin suositella, vaikka briteille osa ruokalajeista olikin outoja! Lanttupihviä, lohta, kahta eri kaviaaria, hummusta jne. Neljä tuntia vierähti sujuvasti.
Vimmeiseksi jatkoimme vielä Korundaan, jossa oli vuorostaan modernia taidetta. Ihana päivä!
Aamujoogasin perjantaina Siirin johdolla toki myös Rovaniemellä.
Perjantain kohteenamme oli ensimmäiseksi Joulupukin pajakylä, jossa shoppailimme ja sitten jonottelimme ikuisuuden, jotta tapaisimme joulupukin! Hän ilahtui kovasti siitä, miten olimme tavanneet Star Trek-fanituksen kautta ja kuinka ystävyytemme oli säilynyt, vaikka asuimme eri maissa.
Sitten jatkoimme Santa Parkkiin, tai joulupukin luolaan, jossa kävimme tonttukoulun ja minä valmistuin sieltä jo toistamiseen! Olen tuplatonttu!
Ravintolan lavalla tonttujen, osittain rullaluistimilla tapahtunut, tanssishow oli aivan huikea! Juna oli maaginen, mutta melkein mahdoton minulle nousta kyytiin vasemmalta puolelta. Miten olisi yksi esteetön vaunu?
Palasimme joulupukin lomakylään syömään Three Elves -ravintolassa, ruoka oli erinomaista ja niin myös palvelu!
Luminen maisema oli niin kaunis etenkin täyden kuun valossa!
Napapiirillä siis kirjaimellisesti kävimme. Illalla lämmitimme asuntomme saunan.
Seuraavana aamuna ajelimme Ranuan villieläinpuistolle. Olipas ilo nähdä, kuinka onnellisia mm. saukko ja ahma ovat touhutessaan lumessa, samoin jääkarhu. Hiljaisuus ja upeat maisemat tekivät myös vaikutuksen.
Majava nukkui onnellsena porkkanoidensa päällä kun taas kärppä oli hyvin aktiivinen.
Hannah ajeli hienosti koko reissun oikealla puolella tietä.
Viimeisenä iltana kävimme nauttimassa poronkäristystä Arctic ravintolassa.
Ihana reissu, jalat kipuilivat ja migreenikin yritti tulla, mutta pysyivät aisoissa.
Tampereella ehdimme vielä sunnuntaina laulamaan Tuomiokirkkoon kauneimpia joululauluja, kaikki lauloivat tai ainakin nauttivat! Kävimme Speakeasyssa illalla syömässä.
Maanantai-aamuna saatoin britit junalle ja kävelin töihin.
Keskiviikkona minulla oli jo loppukeskustelu töissä, kun pomolla ei ollut aikaa myöhemmin ja sain lahjaksi Tuni-kangaskassin.
Torstaina sain taas odottaa taksia puoli tuntia ylimääräistä töissä. Se oli niin tavallista, että oli todella hyvä, että sain enimmäkseen tehdä etätöitä, eikä keskiviikkoisin ollut enää luentojakaan.
Sunnuntaina katsoimme Juhon kanssa minulle tärkeitä elokuvia: Nightmare Before Christmas, Aristokatit, Viidakkokirja, Pieni Merenneito, Kaunotar ja kulkuri, Pete ja lohikäärme Elliot.
Tiistaina oli Ukkometsossa VTS:n asukasdemokratiaryhmän pikkujouluateria, oli kyllä hyvä kolmen lajin illallinen, viiniä ja glögiä. Keskustelukin sujui tavallista paremmin, kun porukka sai vähän alkoholia. Mutta sää oli taas muuttunut jäiseksi ja satoi vettä lämpötilan välillä sahatessa plussan puolella, ja taas jouduin odottamaan taksia ikuisuuden jäisellä jalkakäytävällä. Fibromyalgia ja iskiakseni eivät arvosta kylmänkosteita säitä, eivätkä ulkona seisoskelua.
Keskiviikkona 21. joulukuuta, sen jälkeen kun isä oli aamulla talutellut minut fysioterapiaan ja takaisin, oli viimeinen työpäiväni. Ei ketään missään sanomassa minulle heippaa, eikä mitään muutakaan. Oli aika ankeissa tunnelmissa muutenkin. Kahvihuoneessa välillä kohtasi mukavia ihmisiä, mutta en ollut koko aikanani yliopistolla kokenut, että olisin mitenkään osa yliopiston tai tiedekunnan yhteisöä. Syitä tähän oli toki monia: olihan se osittan koronan vika, osittain taas sen, etten ollut tehnyt Tampereella kandia, enkä tuntenut sieltä ennestään ketään. Olin myös monia opiskelijoita paljon vanhempi, ja vielä introvertti, joka ei yrityksistään huolimatta ollut löytänyt uusia ystäviä akateemisista piireistä. Ei se pelkästään Tampeeen yliopiston kulttuurin syy ollut, että koin ulkopuolisuutta. Mutta olin niin luullut, että tästä se ura urkenisi, mutta ei Tampereen yliopisto ainakaan ole minun paikkani. Ainakin yhteiskuntatieteellisessä tieteily tuntuu yksinäiseltä ja kiittämättömälttä puurtamiselta, ahdistukselta ja kilpailulta rahoituksesta, joka annetaan mieluummin koville tieteille kuin yhteiskuntatutkimukseen, vaikka kuinka paljon hakemuksia vääntäisi työtunteja säästämättä. Hyvät, kannustavat ja inspiroivat lehtorit ja luennoitsijatkin ovat todella harvassa.
Loman aloitin Juholla saunassa. Aamulla Juho saatteli minut kotiin, koska tienoo oli loskassa ja jäässä, "au nilkat" lukee kalenterissa.
Jouluaattona olimme taas vanhemmillani syömässä joululounaan. Tyrniglögi oli tämän vuoden erikoisuus, ainoa muoto, missä olen tyrnistä tykännyt. Kuvissa Hannahin koristelema joulukeittiöni ja minä Hannahin minulle lahjaksi antamassa jouluvillapaidassa.
Kävimme välissä luonani saunassa ja jatkoimme vielä illaksi Juhon äidille juustoille ja viinille, ja katsoimme yhdessä Samu Sirkan joulutervehdyksen ja muita jouluohjelmia.
Voin ehdottomasti allekirjottaa kaiken tästä härkä-mukin kuvauksesta. Saimme horoskooppimukit lahjaksi Juhon äidiltä.
Uuden vuoden aattona siskoni tuli pienten kanssa vanhempiemme yllätykseksi puoli kymmenen aikaan illalla Tampereelle. Viiniä, juustoja ja kuppitaikoja! Minä sain kupeista kynän (tietysti, gradun kirjoitus), rahan ja ruuvin. Juho sain kiven (tietysti, se olen minä) avaimen (tietysti, hän oli muuttamassa luokseni tammikuun lopulla) ja rahan, rahan menoa selkeästi vain ennusti molemmille. Ihanaa olemista. Vuoden vaihtuessa joimme lasit kuplivaa, katselimme ikkunasta ilotulituksia ja kävelimme kotiin.
Tammikuussa piti vielä tehdä harkkaraportti ja käydä harkkaseminaarissa esittelemässä oma harjoittelu, sitten oli kaikki tutkintoa varten tehty paitsi gradu, edelleen.
Viidenteen päivään uutta vuotta 2023 ehdittiin ennen kuin migreeni ja fibrokivut alkoivat taas toistua uuden kalenterinkin sivulla.
Tammikuun kymmenes juhlimme Juhon kanssa kaksivuotispäiväämme, ja kävimme Prazzossa lounaalla.
Mutta kävin myös apteekista ostamassa täishampoota ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa elämässäni. Ei hajuakaan, mistä olin niitä saanut, tai kauanko niitä oli minulla jo ollut, ei niitä löytynyt kuitenkaan Juholta tai lähipiiriltäni. Jestas, minulla on paljon hiusta, joten tukan kampaus oli ihan saatanasta etenkin issiaksille ja ristiselälle, pian teki mieli repiä oikea lonkka irti ja heittää täitä sillä.
No, sitten tulivat tietenkin päänsärky ja fibrokivut sekä kunnon palelukohtaus. Valvoin aamu kahteen kolmen peiton alla, yöpaidassa ja villatossuissa, kun yleensä pärjään nakuna pussilakanan alla. Ja sitten naapurin koira herätti ulvomalla 6.35. Särkyjen lisäksi tuli vielä tietysti ripulikin. Sama toistui seuraavana viikonloppuna.
18. tammikuuta kävin heittämässä hyvästit Juhon ihanalle saunalle, olisipa sekin voinut muuttaa asuntooni!
22. tammikuuta sunnuntaina aloin yskiä ja niistää, ja maanantaina iski vielä koko oikean puolen jumi ja migreeni joka jatkui tiistaille.
Torstaina 26. päivä Juho muutti luokseni. Eld muutot siirsi Juhon kamat tänne sujuvasti parissa tunnissa. Minulta he veivät mennessään kierrätykseen tietokenepöydän, pari kirjahyllyn osaa ja sohvan pitkän osan, sekä Juhon luota nojatuolin. Juhon sängystä ja sohvatyynyistä teimme meille sopivan löhösohvan, jossa voimme olla vierätysten, sylitysten tai käsikädessä, mitä ikinä tarve vaatii. Juhon Lundian kirjahylly koottiin olohuoneeseeni ja hänen isompi telkkarinsa pääsi siihen kunniapaikalle kirjojeni, koriste-esineideni ja äänimaljojeni kanssa. Juhon kotitoimisto tuli olohuoneen nurkkaan. Yhteinen kotimme järjestyi nopsaan avustajani ja Juhon äidin avustuksella.
Astioita, ylimääräinen paahdin, imuri ja mm. keittokirjoja lähti tuota pikaa Hervannan roskalavaryhmän kautta tarvitsevampiin koteihin. Vain televisiostani pyysin parikymppiä. Vaikka flunssa ja fibrokivut jäytivät naista, vähän kerrallaan saimme paljon aikaiseksi.
Muuttoviikolla olin jättänyt fysioterapian yskän takia väliin, mutta seuraavan viikon fysioterapian jälkeen iskikin sitten taas kunnon fibrokipu, -palelu ja tärinäkohtaus ja päänsärky jatkui seuraavaan päivään. Seuraavalla viikolla yritimme ottaa fysioterapiassa rauhallisemmin, mutta maha meni silti sekaisin ja sääreni olivat aivan jäässä, tosin ne ovat nykyisin sitä usein muutenkin. Even kanssa teimme ilalla vaihtarit, mutta ei sekään auttanut, torstaina tuli vielä migreeni. Viikonloppuna kiusasi niska- ja päänsärky ja mahakin oli sekaisin ja se jatkui tiistaihin asti. Tälläinen aktiivivaihe fibromyalgiallani siis.
Perjantaina, ennen reissuamme Englantiin Tomin ja Nicolen kihlajaisiin, katsoimme kolme lapsuuteni suursuosikkia: Autovaras-minisarjan, Airplane! - Hei me lennetään! -elokuvan sekä huikean Ilta kaupungilla - Adventures in Babysitting -elokuvan.
Haluan tähän loppuun puhua vielä kehityksellisestä traumasta. Sen ydin on tämän blogin nimessäkin: vääränlaisuuden kokemus. Vaikka en ensimmäisestä vuodestani mitään muista, alkoi elämäni keskostraumalla, hylkäämiskokemuksella keskoskaapissa. Vauvan mieli ei ole vielä eriytynyt kehosta, eikä keho äidistä, silti äiti, elämisen ehto, oli poissa. Äitini koki myös trauman ja kantoi toki lisäksi ylisukupolvisia traumoja, omia hylkäämiskokemuksiaan, joita tiedostamattaan toisti. En syytä häntä, mutta koska äitini ei pystynyt olemaan minulle emotionaalisesti läsnä myöhemminkään ja kohteli minua ja tunteitani vähättelevästi ja mekaanisesti silloin kun olisin tarvinnut empatiaa, kehityksellinen trauma ajan oloon syntyi, vaikka isä olikin lämmin, silloin kun oli paikalla. Opin mukauttamaan käytöstäni sen mukaan, mitä ajattelin ympäristön minusta haluavan, eikä minulle kehittynyt aitoa, ehjää minuutta, vaan identiteettini ydin jäi hauraaksi. Olen siksi lähes koko elämäni ajan kokenut olevani viallinen, kelpaamaton, ettei kukaan ymmärrä minua. Minulla ei ollut omia rajoja, ei edes omaa seksuaalisuutta, olin muiden käytettävissä, mitä ikinä muut halusivat. Ja ihastuin ihmisiin, jotka osoittivat kiinnostusta minuun, vaikka meillä ei olisi ollut mitään yhteistä. Ajauduin suhteisiin tunnekylmien miesten kanssa, jotka saivat minut toistuvasti tuntemaan itseni huonoksi, arvottomaksi. Totta kai paha olo purkautui, ja sitten minut taas hylättiin.
Toisin on nyt. Olen viime vuodet saanut rauhassa rakentaa aitoa minuuttani näkyväksi. Juho näkee minut ja hyväksyy minut, hän arvostaa minua ja minä häntä, olemme toisillemme tärkeimmät maailmassa. Meillä on vapaus olla omia itsejämme, rakkautemme on rentoa, siinä ei ole mitään ehdollista.
Ja silti, kun pomoni toistuvasti sanoi nimeni väärin, ei arvostanut graduni aihetta ja kokemustani, enkä usein tuntenut hänen kunnioittavan minua, olin taas se pikkutyttö kyynelissä äitini edessä. Ihmiset, kiittäkää, kehukaa toisianne, sanokaa ääneen, kun arvostatte, sillä voi olla erittäin suuri merkitys!
Kommentit
Lähetä kommentti