19. luku, jossa valmistun vihdoin ja saamme perheenlisäystä
Oli kauhea tulla reissusta kissattomaan kotiin! Seuraavana viikonloppuna kävin taas kummipojan synttäreitä juhlimassa lettukesteillä ja Katariinan karnevaaleilla, mutta sitten maanantaina kävimme Juhon kanssa katsomassa Kisu ry:n ensikodissa asuvaa, Kisulle perheestä palautunutta kissaa. Tiistaina 25. huhtikuuta 2023 iltapäivällä, sen jälkeen, kun olin palauttanut gradun tarkastettavaksi, meille muuutti Veera, jolle annoin koko nimen: Kaunis Veera Armaada, lapsuuden lempielokuvani mukaan. Myöhemmin lempinimiksi ovat tulleet Puskutraktori, Märkäpeppu sekä Vessakummi (Veera tykkää hirveästi molemminpuolisesta puskemisesta, märällä kylppärin laittialla istumisesta ja pyörimisestä sekä, etenkin aamulla, vessassa yhdessä käymisestä).
Mutta siis perheenlisäystä ennen retkeilin myös Koroistenniemellä piispanistuimen entisellä paikalla Tiian ja Matin perheen kanssa.
Meille sattui aivan ihana taksikuski kun haimme Veeran kotiin, kuski ihan omasta ehdotuksestaan odotti meitä, että pääsimme samalla taksilla takaisin kissu mukanamme. Veeralla meni vain viisi tuntia kylpyhuoneessa, lähinnä kaapin alla, tuumailua ja varovaista syömistä, ennen kuin hän alkoi, ihan nähtemme, tutkimaan uutta, ikiomaa valtakuntaansa. Veerasta oli sanottu, että hän viihtyi yksin eikä ollut kiinnostunut leikistä, mutta leikki heiluttamallani cat dancerillä heti jo ensimmäisenä iltana, ja halusi tuosta ensimmäisestä illasta lähtien olla kanssamme samassa huoneessa. Virmajuurihiiren kanssa painiminen oli myös heti mukavaa. Yö meni neidillä kirjaimellisesti kaikkea laittiasta kattoon tutkiessa, joten seuraava päivä meni nukkuessa.
Keskiviikkona illalla Veera antoi jo silittää ja puski, mutta silitellyksi pysähtyminen oli vielä mahdotonta, piti ehkä varmuuden vuoksi olla vielä koko ajan liikkeessä.
Toisena aamuna, ensimmäisen aamun kokemuksen viisastamana, tiesin olla kamera tanassa, kun kissan pää nousi kirjojen takaa ja hän hyppi alas luokseni, kun tulin olohuoneeseen.
Torstaina Veera kehräsi jo ja kuolasi puskiessaan. Perjantaina aamujoogaan tuli uusi asana, kun välillä piti venyttää johonkin suuntaan myös silittääkseni ympärillä hyörivää kissaa.
Facebookkiin vappuna kuvailin:
Me saimme ensimmäisen yhteisen karvalapsen. Veera on 9, tykkää mm. puskemisesta, leuan rapsutuksesta ja kirjahyllyssä nukkumisesta.
Vappuna piti toki ottaa taas perinteinen humanisti ja teekkari -kuva parvekkeella, olihan viimeinen opiskelijavappuni.
Toinen päivä toukokuuta satoi räntää ja neljäs päivä pyrytti lunta, mutta seuravana maanantaina oli +16 ja aurinkoista, joten päädyimme Amnestyn kanssa pitämään kokouksen terdellä lähellä toimistoa. Se tarkoitti myös, että yöt alkoivat olla niin lämpimiä, että parvekkeen oven saattoi jättää auki. Perjantaina viides toukokuuta alkoi olkapää-, hartia- ja niskasärky, joka jatkui migreeninä, joka siirtyi puolelta toiselle viikon ajan. Ai että, kevät ja valon lisääntyminen.
Lauantaina 6. toukokuuta kuvailin Facebookkiin: Jos ei tänään ole Union Jack- mekon päivä, niin ei koskaan!
— watching Coronation of King Charles III.
Kävimme myös Juhon kanssa hienossa Teiskon mieslaulajien kevätkonsertissa Sampolassa.
Äitienpäivää edeltävänä perjantaina juhlimme isän ja äidin kanssa Prazossa lounaalla äitini ja isäni kanssa ja sunnuntaina olimme Juhon äidillä Juhon kanssa.
Lauantaina kävimme taksilla Juulian ja Nikon syntymäpäivillä Hämeenkyrössä. Siitä tulikin masentava riita Tuomilogistiikan kanssa. Joulukuussa 2022 oli tullut Pirkanmaan hyvinvointialueelta postissa taulukko, jonka mukaan koko seutu oli vuoden alusta hinnoiteltu paikallisliikenteen, Nyssen, vyöhykkeiden mukaan, joten sen mukaan Hämeenkyröön pääsi nyt 8,10 eurolla, hinnan noustessa kilometrien mukaan. Mutta matkaa sähköpostilla tilatessa sain vastauksena viestin, että Kyröskoskelle meno olisi 38,90 euroa, paluu 40,11 euroa. Lähetin heille taulukon, ja minulle soitettiin ja kerrottiin, että koska Hämeenkyrö ei ole Tampereen rajanaapuri, hinta ei päde. Kirjeessä ei kuitenkaan missään kerrota, että kuntarajojen ylitys vaikuttaisi hintaan tai että ihminen saisi matkustaa vain rajanaapureihin kotikunnastaan. Ei ole asiakkaan syy, että ohjeet eivät ole selvät tai että kuntien rajat mutkittelevat matkalla, tai että jäykkä tilausjärjestelmä pakottaa valitsemaan suorimman reitin kuntien rajojen yli. Yksi Kuohkeen asiakaspalvelija oli reilu, ja sovimme, että saisin mennä taksilla ns. Tampereen rajakuntaan, ja siellä sopia kuskin kanssa loppumatkasta. Kuski oli ymmärtäväinen, ja vei minut ja Juhon avustajanani perille asti ja pyysi vain minulta sen 8,10 euroa. Kun olin kahvipöydässä, minulle soitti vihainen nainen Kuohkeelta, ja sanoi, etten saisi lähteä rajanaapurikunnan rajalta kohti Tamperetta takasin, vaan Hämeenkyröstä, ja minun pitäsi maksaa 40,11 euroa. Totta kai maksoin sen, että pääsin kotiin, mutta tein valituksen ensin Kuohkeen palautesähköpostiin sitten Yhdenvertaisuusvaltuutetulle.
Hei
Koen, että Pirhan toiminta vammaispalvelumatkojen hinnoittelussa on syrjivä ja eriarvoistava. Alla Tuomilogistiikan kanssa käymääni sähköpostikeskusteluja aiheesta. Heidän vastauksensa perusteluihini ei mielestäni ollut tyydyttävä, joten päätin ottaa teihin yhteyttä, en vaan omasta vaan muidenkin Pirkanmaan alueen vammaisten puolesta.
Minulla on syntymästä asti ollut spastinen diplegia cp-vamma, sekä myöhemmin puhjennut fibromyalgia. Cp-vamma vaikuttaa etenkin tasapainoon, olen kerran kaatunut metrossa niin, että pääni on pitänyt tikata. Kärsin kroonisista kivuista ja fatiikista. Minulla on ollut oikeus kuljetuspalvelumatkoihin jo lähes 20 vuotta.
Kyseessä on taksimatkat 13.5. Tampereelta, kummityttöni osoitteeseen Kyröskoskelle hänen 9-vuotissyntymäpäivilleen ja takaisin. Olen tullut Hämeenkyröstä Tampereelle kahdesti aikaisemminkin taksilla (ennen Nysse vyohykkeisiin siirtymistä), joten Kuohkeella on omissakin tiedoissaan, ettei tämä ollut ensimmäinen tai ainoa kerta, kun käyn osoitteessa. Kummityttöni toisella kummilla ei enää ole autoa, joten en voi enää mennä kylään hänen kyydissään, niin kuin yleensä aikaisemmin.
Viime joulukuussa vammaispalveluihin oikeutetuille vaikeavammaisille lähetettiin kirje, jossa oli tiedote vammaispalvelujen asiakasmaksuissa (tämän sähköpostin liitteenä). Ilahduin, koska tiedotteen mukaan pääsisin nyt taksilla, kilometrikorvauksen mukaan hintaan 8,10€, kummityttöni perheen luo Hemeenkyröön käymään, kun aikaisemmin olin joutunut maksamaan 40,11€ suuntaansa. Lauantaina tilasin matkan, johon vastattiin (alla) että hinta on edelleen 40,11- vastasin (alla) että eihän ole, ja liitin sähköpostiin heidän oman tiedotteensa. Kuohkeesta (Tuomi logistiikan kuljetustenohjauskeskus) soitettiin minulle, ja kerrottiin, että heidän järjestelmä on niin jäykkä, että koska Hämeenkyrö ei ole kotikuntani naapurikunta, ja järjestelmä ei suostu muuhun kuin suorimpaan reittiin lähtö- ja kohdepisteiden välillä, matka olisi 40,11€. Alkoi jo itkettää ja turhauttaa, mutta asiakaspalvelija (Marko) ehdotti, että jos hän laittaa päätepisteen matkalle Orivedelle, Viljakkalan puolelle, sinne matka olisii vain tuon 8,10€ ja loppumatkan parin kilometrin hinnasta voisin sitten sopia kuskin kanssa.
Kuski oli ymmärtäväinen, ja vei minut muitta mutkitta perille asti suorinta tietä, ja laskutti minulta vain tuon 8,10€.
Kun olin kahvipöydässä, minulle soitettiin Kuohkeelta uudestaan, ja puhelimessa oli vihainen nainen (ehkä Tiina) joka sanoi, ettei paluumatkani voi lähteä Oriveden puolelta rajaa, kun en oikeasti sieltä lähde. Olisin voinut saada kyydin pari kilometriä rajalle ystäviltäni, ja olisin odottanut miellläni taksia aikaisemmin sovitussa paikassa, mutta tämä ei käynyt. Huomautin Thl;n ohjeesta hyvinvointialueille (alla), ettei vaikeavammaiselta saisi periä enempää kuin julkisenliikenteen matkahinnan, mutta nainen intti, että mennään sen mukaan, mitä heidän ohjeessa on.
Kuten olen selittänyt alla, on Hämeenkyrö ehdottomasti lähiseutua kotoani katsottuna, verrattuna moniin Tampereen sisäisiinkin alueisiin (Teisko jne.) ja rajanapuurikuntiin. Lisäksi, meille asiakkaille lähetetyssä ohjeessa ei ole mainintaa, että vammainen ei saa matkustaa muualle kuin rajanaapurikuntiin, tai että ennen matkaa pitäisi sosiaalityöntekijän kanssa sopia, että saan matkustaa Hämeenkyröön, oman elämäni kannalta merkittävään kuntaan, itseasissa tätä lain kohtaa ei mainita Pirhan kuljetuspalveluohjeissa lainkaan, mikä on harhaanjohtavaa ja keinotekoista. Minulla on lailllinen oikeus matkustaa tapaaman läheisiäni ja ystäviäni. On täysin syrjivää ja eriarvoistavaa, että jos voisin matkustaa bussilla, voisin maksaa yhdensuuntaisesta matkasta Tampere-Hämeenkyrö noin 10€ mutta vaikeavammaisena, kuljetuspalveluihin oikeutettuna minun pitää maksaa 40,11€. tai 38,90€, kuten yhdessä viestissä alla, ilmeisesti Kuohkeen järjestelmä ei ole tässäkään selvä edes heille itselleen. Kotiin oli kuitenkin päästävä, paluumatkan kuitti myös liitteenä.
Yst. Suvi Kivinen
Faktat:
Kuohkeen väite:
nouto: hinta 4,50+34,40€ = 38,90€ ja paluu hinta 4,50+35,61€=40,11€.
THL:n ohje:
"Vammaispalvelulain mukaisista kuljetuspalveluista hyvinvointialue voi periä vaikeavammaiselta henkilöltä enintään paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaavan maksun. Maksu määräytyy ensisijaisesti linja-autoliikenteen taksan mukaan."
Eli ei mitenkään Tampereelta tuota 40,11€ hintaa. Linja-autolla tuo matka maksaa 9,80-10,80 suuntaansa. Ja edelleen THL:
"Lähikuntaa ei voi kuitenkaan käsittää yksinomaan siten, että se koskisi vain maantieteellisiä rajakuntia"
Ja:
"Vammaispalvelulain 31 artikla:
§
Liikkumisen tuen laajuus
Muita kuin työ- ja opiskelumatkoja voi tehdä oman asuinkunnan alueella, oman asuinkunnan ja toiminnallisten lähikuntien välillä sekä oman asuinkunnan ja oman elämän kannalta merkittävien kuntien välillä. Toiminnallisella lähikunnalla tarkoitetaan lähintä mahdollista kuntaa, josta vammaisen henkilön tarvitsema palvelu on saatavissa. Oman elämän kannalta merkittävällä kunnalla tarkoitetaan kuntaa, jossa vammaisella henkilöllä on tarve käydä toistuvasti perhe- tai ystävyyssuhteen, vapaa-ajan asunnon tai muun vastaavan syyn vuoksi. Erityisestä syystä kertaluonteisia muita kuin työ- ja opiskelumatkoja voi tehdä myös muiden kuntien alueelle.
Euromäärään sekä kilometri- ja euromäärään perustuvia matkoja voi tehdä koko maan alueella."
Ei ole mitenkään lain eikä hyvän käytännön mukaista, että matka kauemmas kotoani, vaikka Viljakkalaan Ylöjärvelle, Tampereelta pääsee hintaan 8.10€ (49km), mutta kummityttöni osoitteeseen Kyröskoskelle (47km) pääsee hintaan 40,11€ vain siksi, että kuntarajat menevät siellä ja täällä mutkitellen.
Lauantai-iltana Kristiina tuli katsomaan kanssamme Euroviisuja ja kannustamaan Käärijää. Oli sydäntäsärkevää, että 18 maata antoi Käärijälle 12 pistettä, yleisö rakasti Cha cha chaata, ja sitten hävisimme tuomariäänillä Tattoolle, joka oli kuin huono kopio Euphoriasta. Muita suosikkejani 2023 olivat Moldova, Tsekki, Itävalta, Kroatia, Albania ja Belgia, jotka nekin pärjäsivät hyvin yleisöäänissä, mutta eivät olleet tuomareiden mieleen.
15. toukokuuta maanantaina oli Aseistakieltäytyjien mielenosoitus, johon me Amnestyn kanssa osallistuimme, ja kerrankaan ei satanut räntää kun oli mielenosoitus, vaan paistoi aurinko, lämpötila +22.
Syntymäpäivänäni matkasimme taas Juhon kanssa kaksin Ähtäriin. Meillä oli ensimmäisessä junassa hytti, kahdeksalta aamulla oli mukava syödä eväitä omassa rauhassa.
Ensimmäinen juna oli myöhässä, mutta konnarityttö piti huolen, että kiskobussi odotti Seinäjoella meitä.
Eläinpuistossa oli kiva kävellä +13 asteisenä pilvisenä päivänä. Puistossa näkyi mm. takini ja poroja vasoineen. Kun teimme kierroksen tällä kertaa vastapäivään, vältyimme lähes täysin muilta vierailta.
Ensimmäinen kertaa sain ilveksestä kuvan, mutta helppoa se ei ollut vieläkään, koska kissut olivat jostain syystä levottomasti koko ajan liikkeessä.
Lapinpöllö tuntui tuijottavan minua hyvinkin intensiivisesti.
Ähtärin pizzeria OPPOn rullakebabit olivat taas huikean hyvät 11 000 askeleen jälkeen.
Iltasadusta tuli lempihuoneeni Hetkessä, siinä on oma ranskalainen parveke ja sieltä maisema järvelle! Sieluni lauloi taas. Yritin lukea kirjaa, mutta mieluummin vain olin ja nautin rauhasta.
Illalla kävimme vielä, ennen Suomen lätkäpeliä, saunassa. Suomi voitti Ranskan 4-3. Täydellinen syntymäpäivä.
Aamiainen oli jumalainen, niin kuin aina.
Lounaaksi söimme vielä palat kahvilan kakkuja kahvin kanssa, ennen kuin junailimme kotiin.
Opin, että Veera tykkää, kun sitä pussaillaan, etenkin päätä, tai varpaita. Mumma kävi lahjomassa Veeran ohralla.
Launtaina saimme brittihuumori scifipläjäyksen, eli Red Dwarf-sarjan loppuun, rakastan Grant-Naylor -kaksikon kirjojakin, jotka perustuvat sarjaan! Aloitimme amerikkalaisen Archer-animaation, huumoria siinäkin, tosin hulluudessaan aivan erilaista. Archerin jälkeen aloitimme amerikkalaisen animaation Bob's Burgers samoilta tekijöiltä sekä brittihuumoria Black Booksin muodossa.
Sunnuntaina oli taloyhtiön talkoot, joissa kävimme läpi ulkovälinevarastot, ja tuli kunnolla kevätfiilis, kun sai heittää tavaraa roskalavalle! Ja sitten mahat täyteen makkaraa ja muita herkkuja kerhohuoneella.
Mukavaa oli myös maanantaina huomata, että mahduimme Veeraan kanssa samalle parvekkeelle aamua viettämään.
Sain lähettää valmistumispyynnön yliopistolle vihdoin! Tuo päivämäärä tuli myös todistukseeni.
Kävin eilen katsomassa Anna joen virrata-elokuvan. Saamelaisten aktivismin kuvaus kosketti, suosittelen. Itkin monesti, koska tunsin vähemmistön edustajan tuskan. Kuinka omasta ominaisuudestaan, erityisyydestään, voi tuntea sekä häpeää että ylpeyttä, kuinka vaikeaa on olla vähemmistönä enemmistölle rakennetussa yhteiskunnassa. Minäkin olen lapsena ja teininä huutanut, etten halua olla vammainen.
Lähiaikoina on LGBTQAI+ Pride ollut taas paljon mediassa. Miksi ei ole Disability Pridea, joka tekisi meidät näkyvimmiksi maailmassa? Ovathan vammaiset Suomessakin tuhatpäinen vähemmistö! Miksi vammaisetkin vähättelevät tai piilottavatkin vammaansa usein ominaisuutena, persoonan osana, vaikka sillä on iso vaikutus siihen millaisia olemme ja miten voimme kokea ympäröivän maailman? Miksi eritysistarpeita pyydellään anteeksi, eihän vamma/sairaus ole vikamme, vaan vika on vammattomille rakennetussa yhteiskunnassa?! Eihän maailma muutu yhdenvertaisemmaksi, jos me emme saa yhteiskuntaa näkemään ja hyväksymään meitä juuri sellaisina kuin olemme, ja sitä kuinka paljon meitä on, ja siten muutoksen järkevyyttä.
Jos rupeaisi järkkäämään vaikka marssia (ei ehkä kansainvälisen vammaisten päivän tietämille 3.12. ironista, mahdollisesti hyvinkin esteellinen ajankohta täällä Suomessa), mutta vaikka vuoden päähän keväälle, niin lähtisikö siihen kukaan mukaan? (Ja kun Orpon hallitus leikkaa vammaisetuuksista, niin ei varmasti oteta niitä mukaan tukijoukkoihin 😉).
En saanut paljonkaan vastakaikua vammaisten Pride-idealleni, mutta aihe tuntui entistä tärkeämmältä, kun selvisi, ettei uusi vammaispalvelulaki tulisikaan vielä voimaan.
Heräsin taas ammuyöllä ahdistuneena ja migreenipäissäni miettimään työttömyyttä, vammaisuutta ja vammaisten eriarvoista kohtelua, ja migreenin salliessa kirjoitin yhdenvertaisuusvaltuutetulle (jo yllä olevan) kirjeen siitä, kuinka epäreilua ja tylyä kohtelua olin saanut Kuohkeelta Hämeenkyrön matkaani liittyen. Vastausta sain odottaa kuukausia. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä Pirhan tulisi maksaa minulle paluumatkani takaisin, mutta eipä valtuutetulla ole valtaa heiltä siihen pakottaa, enkä ole Pirhalta sen kommin kuullut. Aamuyön kello 4-5 ahdistusheräilystä tuli joka aamuista, kun piti nyt, valmistuttuani, ilmoittautua taas työttömäksi.
Veera tuli ensimmäistä kertaa sohvalle viereen olemaan 29. toukokuuta. Tuo kulma onkin nykyisin hänen sohvankulmansa, jossa hän katsoo iltaisin telkkaria kanssamme. Luonto-ohjelmat ovat tietenkin kaikista kiinnostavampia ja kaikki eläimet ruudulla kiinnostavat, paitsi kissaeläimet!
Toinen kesäkuuta satoi taas räntää. Mutta sain vihdoin yliopistolta maisterin todistukseni ja hetken tunsin taas toivoa ahdistuksen keskellä, kyllähän minusta, yhteiskuntatieteilijästä, olisi moneksi. Fiilistelin myös kipeitä vatsalihaksia ja etureisiä edellispäiväisen fysioterapian jäljilitä, lantion hallintani oli selvästi parantunut ja muutenkin, cp-vammainen fibrokehoni ei ollut ihan paska.
Facebookkiin kommentoin todistuksen saantia näin: Muistan, kuinka aloin unelmoimaan tästä lukiossa. Hain yliopistoon, mutta en päässyt, mistä seurasi huikea vuosi Alkio-opistolla. Tunsin, että olin ensimmäistä kertaa näkyvä ja arvostettu juuri sellaisena kuin olin. Olin omieni joukossa, muiden jotka olivat kiinnostuneita yhteiskunnasta, erilaisista kulttuureista ja ihmisistä.
Kandin sosiaaliantropologiassa ja Afrikan tutkimuksessa tein Lontoossa 2002-2005, oli ilo herätä joka aamu opiskelemaan!
2018 olin taas vakavasti masentunut ja minulle oli puhjennut fibromyalgia. Kuitenkin, 2019 keväällä hain yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelmaan sosiaaliantropologiaa lukemaan, ja olin yksi neljästä sisään päässeistä. Sitten tuli korona-aika. On ollut raskas ja suunniteltua paljon hitaampi tie, mutta olen päässyt perille.
— feeling proud.
10. kesäkuuta oli valmistujaisjuhlallisuudet yliopiston päätalolla, ja minulla oli syy käyttää "Tuninviolettia" sariani, jonka ihana Sari (https://www.ateljeesari.fi/) oli muuttanut ammattitaidolla helppokäyttöisemmäksi mekoksi.
Jokainen valmistuja sai pyytää juhlaan kaksi vierasta, joten pyysin Juhon ja siskoni, koska vanhempani olivat olleet kaksin Lontoossa katsomassa minun kandiksi valmistumistani. Puheet olivat hyviä mutta parasta oli aluksi soittanut harmonikkataiteilija Henna Leppänen.
Todella hyvät kakut, gluteenittoman ja laktoosittoman voileipäkakun sekä gluteenittoman, maidottoman, vegaanin suklaakakun tilasin www.hyvakakku.fi/. Maljoina tarjosin Poikain parhaat alkoholitonta vadelmasimaa. Avustajani Reetta pyöri ihanasti kotitonttunani keittiössä! Olin pyytänyt ihmisiä juhlimaan luoksemme kello kahdesta eteenpäin, mutta tietenkin kaikki tulivat samaan aikaan, lähes tasan kaksi. Vieraita kävi päivällä 16 ja illalla vielä, saunan jälkeen, läheisimmät ystäväni.
Kukkia ja lahjoja tuli: viiniä, suklaata, kahvia, villasukat, S-Marketin lahjakortti jne., mutta erityisin kaikista lahjoista oli minun ja Juhon kuvasta maalattu taulu meistä kissoina, jonka Juhon äiti ja sisko minulle lahjoittivat. Kävelykeppinikin pääsi kuvaan!
16. päivä Huuhkajat voittivat Slovenian 2-1 Jollen ja Antmanin maaleilla. 17. päivä marssimme Amnestyn porukassa manse Pridessa, sää oli läkähdyttävä +27, mutta onneksi standimme sai Sorsapuistosta hyvän paikan puun varjossa. Aktivismi antaa toivoa ja olen hyvin kiitollinen porukastamme! Sain silti seuraavalle päivälle migreenin.
23. kesäkuuta matkasimme Loimaalle juhannukseksi Juhon äidin kyydillä, ja Veerakin pääsi maalle, tosin havaitsimme, ettei hän ilahdu siitä, että hänet yritetään ottaa kiinni ja laittaa koppaan, ja se stressasi minua suunnattomasti. Myöhemmin opimme, että on parempi, että avaamme kopan laidasta ja hän saa mennä sinne itse.
Olimme illalla perillä, joten tietenkin Veera kohkasi ympäri taloa koko yön ja minua jännitti hänen puolestaan, joten nukuin ehkä kolme kokonaista tuntia.
Veera tunnisti heti Kristiinan, joka saapui lauantaina päivällä, ja sitten Veera jo hyväksyi Juhon äidinkin. Seuraavina päivinä Veera hullaantui täysin talon yläkerrasta ja nukkuikin siellä sitten mielellään Juhon äidin kanssa. Ei haitannut yhtään, että Veeralla oli nyt myös rakas mummu ja täti ja mummula, jossa viettää aikaa. Söimme toki taas hyvin, nautimme ihanaa suomalaista alkoholitonta raparperikuohua, ja kävimme pari kertaa saunassa. https://kontiomehu.fi/product/15/raparperikuohu-075-l
Maanantaina ehdimme vielä kiertää Maatalousmuseon. Facebookkin kommentoin:
Suvi Kivinen is at Suomen maatalousmuseo Sarka
Suosittelen kaikille! Lounas on loistava, historiallista nähtävää on paljon ladoista tavaroihin ja koneisiin. Esteetön kulku myös kaikkialle. Tuo makaava musta lammas tykkäsi kovasti rapsutuksesta!
18. heinäkuuta kävimme katsomassa Helmarit - Skotlanti pelin Tampereen stadionilla. Sen sanon, että kun ihmisellä on jo jonottamisesta väsyneet jalat, stadionin korkeat portaat ovat aivan saatanasta, etenkin kun ceparilla on aina huono tasapaino, vaikka kuinka jalat enimmäkseen kantaisivat. Miksi vain vammaisille pyörätuolinkäyttäjille on käteviä esteettömiä eli portaattomia paikkoja? Suomi hävisi lopulta 1-2, mutta tunnelma pelissä oli loistava ja peli mielenkiintoinen. Suosittelen naisjalkapallonkin seuraamista kaikille!
19. päivä matkasimme taas Loimaalle. Tällä kertaa Veera meni helpohkosti koppaan ja vaikka vähän protestoi matkalla, kotiutuikin nopeasti. Saunaa, lukemista, olemista. Olin löytänyt Yle Areenan podcastit, joten ihailin maisemaa ja kuuntelin moninaisista aiheista ohjelmia. Fiilistelin mm. Vammaiskultin parissa, joka inspiroi minua aloittamaan tämän blogin.
Sateenkaaria näkyi joka suunnalla ja kauriskin taas poikkesi pihalla pariin otteeseen.
23. päivä sunnuntaina Rovanperä voitti Tarton rallin.
Ja sitten keksimme käydä vielä kotiseutumuseossa ja Kanta-Loimaan kirkossa, kunhan pääsimme jälkimmäiseen sisään.
Alttarille on hyvä ramppi.
Mutta mikä on tuo eläin tarjottimella ja kuka on sammunut?
Aloitimme Doc Martinin katsomisen. Elämä alkoi täyttyä enenevässä määrin tämän blogin kirjoittamisesta.
23. elokuuta menimme taas Loimaalle vajaaksi viikoksi. Juhon äidin serkku tuli italialaisen miehensä kanssa käymään, kävimme Laakeessa lounaalla, kiersimme hautausmaan ja rupattelimme sujuvasti koko pitkän päivän. Totta kai sain illalla hirveän fibrokipukohtauksen ja suolistokin reagoi, kun oli ollut uusia ihmisiä ja jännää, ja olin istunut tavallisissa tuoleissa tuntikausia!
Takaisin Tampereella aloitimme Brooklyn nine-nine -sarjan sekä Sherlockin katsomisen.
6. syyskuuta Tiina ja Hulda poikkesivat päiväseltään Tampereella ja kävin Sitkossa Tiinan kanssa syömässä hapanjuuripizzat.
7. syyskuta oli Finnkinossa vitosen päivä, joten kävimme Juhon kanssa ensin katsomassa Suomeen juurtuneet -elokuvan ja sitten Barbien, ostimme oikein herkkujakin yleisöön.
15. syyskuuta menin ensimmäistä kertaa Grounding Yin -joogahoitoon ja ihastuin ikihyväksi. Aivan ihanaa, että Karunya Yoga oli muuttanut Hervantaan!
Torstaina 21. syyskuta menimme taas Loimaalle pitkäksi viikonlopuksi. Juhon äiti osti uuden auton ja minä fiilistelin vielä yhtenä aamuna auringossa tuvan portailla, sitten alkoikin olla jo vähän liian kylmä. Sauna 25. päivä maanantaina kynttilänvalossa oli aivan ihana.
Kommentit
Lähetä kommentti