28. luku, jossa olen turha, lihava, ruma, kierosilmäinen vammainen

Itsenäisyyspäivän kutsujen emäntä 2008

Maanantai 27.10.2008 Päiväkirja

Seuraava viesti Nigelilta tuli 22.8. Hän oli saapunut Wellingtoniin, jossa oli todella kylmä, talossa ei ollut keskuslämmitystä eikä internetyhteyttä. 

Kaikista vaikeinta on ollu sopeutua siihen, et täällä on yö kun Uudessa-Seelannissa on aamu. Usein se on menny niin, päin, et mä oon valvonu mesessä kolmeenkin aamulla. Nigelilla toimi netti 27.8., joten päästtin siinä sitten mesessä jutteleen paremmin. Nigel on muuttanut siellä jo kolme kertaa ja välillä on muistakin syistä netti poikki. ...Toisaalta, Nigel on pariinkin otteeseen nukahtanu, kun se on tullu sen illalla meseen. Kertoo kuitenkin jotain sen halusta jutella mulle, kun pyytää mut meseen vaikka on tosi väsynyt tai tosi kännissä. 

Miten täällä onkaan nyt kaikkee, minkä takia haluaisin, et Nigel olis täällä, elukuussa oli esim. Fetish bileet ihan Tulliklubilla, teatterissa olis Othello [jossa Nigel oli näytellyt, ja jonka olisi ollut siksi helppo käydä katsomassa yhdessä], Tampere-talossa Frank Sinatra Show. Sitte tietty Star Trek Voyager ja Deep Space 9, molemmista tulee nyt jaksoja, joita en ole koskaan nähnyt, ja olis niin ihana jakaa sekin kokemus Nigelin kanssa. 

Tona torstaina kävin Markuksen kanssa kattoon Kung Fu Pandan ja istuttiin hetki sen jälkeen Iskelmäbaarissa ja Markus tarinoi Aamulehdessä työskentelystä. Ja matkalla keskustorille kastuttiin litimäriks, kerran kesässä se on jopa ihan mukavaa. Ihan hyvä se leffa, mutta ei ihan parhaasta päästä, mitä animaatioihin tulee. 

...Mä en jaksa puhua Even kanssa tunteista ja miehistä... jotenki meidän keskustelut jauhaa samaa rataa... ois mukavaa, et ois muutaki juttuseuraa ku Eve ja äiti. Joskus iskee sellanen yksinäisyys, että.. Tylsää! Ja toki oon kateellinen Nigelille, sillä on nyt paljon vilkkaampi sosiaalinen elämä ja se kokee kaikkee uutta, täällä mä vaan jumitan paikallani jo kolmatta vuotta VOI JUMALAUTA! ...Sosiaalista elämää toki auttais sekin, et lähtisin kämpästä ulos enemmän.. Mut en sitten sellaseen viitti juurikaan käyttää rahaa... Mut mitäpä mä baariin yksinäni ja Even kanssa ahdistaa mennä, kun sen kanssa tarvii olla skarppina, tanssia, ravata baaritiskillä jne. 

Hermanni on ollu suuri apu yksinäisyydessä. On Naperosta mukava pitää huolta, on ees joku, joka kyhnää välillä vieressä sohvalla, joku jota paijata. 

1.-4.9. olin Turussa. Oli ihan mukavaa. Käytiin Tiian kanssa kattoon Mamma Mia! leffassa, ihan hyvä, pikkasen ärsyttävä. Ja sit katottiin Vieraalla maalla. Huippu! Karhuveljeni Koda oli ihana. ja Riisuttu mies ihan ok, erilainen suomalainen elokuva Samuli Edelmannin näyttelemästä papista. Juu, ja sitte käytiin elämäni ekaa kertaa Ikeassa, jalat särki sen reissun jälkeen. Että kuten Nigelille asian tiivistin: "Small step for a man, big step for 3 cripples. We came, we saw, we conquered Ikea!" Matti on kyllä hirveen kiva ja niitten seurassa on kyllä kivaa, niiden yksiöön mahtu kyllä paljon paremmin, kuin esim. Even ja Matin  kaksioon.  Ruoka reissussa oli loistavaa! Itsetehtyä pizzaa ja Ikeassa tietysti kuuluisia lihapullia. 

Kotiin oli myös ihana tulla, mua oli odottamassa kirje Nigelilta, Leedsin yliopiston opinto-opas ja Afrikkasiskoni Mari oli lähettäny mulle avaimenperän, jossa toisessa laatassa oli pieni Britannian lippu ja toisessa S. Oli kuulemma Heathrown lentokentällä ajatellu mua :) VOOI KULTA!

No, Anna oli sitten samaisena torstaina tulossa tänne. mut sen lento laskeutu lopulta 12 pintaan, puoltoista tuntia myöhässä. Olipas mulla sentään mukavasti aikaa istua iltaa Even ja kumppaneiden kanssa. 

Muuten Annan kanssa oli tosi mukavaa, mutta se hössötti ihan liikaa laihdutuskuurista, millä se on ja 'piilo' vittuili mulle mun muodoista.. naiset on naisia... Mentiin Helsinkiin ja mä ehdin nähdä siellä Hannaakin, kun Anna oli kaverinsa häissä. Yövyttiin Tiinalla ja Ronaldilla. ...Ahdisti jatkuva ihmisten seurassa olo, oon kuitenki tottunu oleen hyvin paljon yksin, mutta oli se kuitenki ihan kivaa vaihtelua. Maanantai-aamuna päästiin lähteen Tampereelle kohtuu ajoissa. Rilleistä tippu linssi, mut kivasti ehdittiin Tuloselle ja asia korjaantu nopeesti. Käveltiin siitä sitte Hookkiin syömään. Seuraavana päivänä ehdittiin vielä löytää Annalle uudet kengät ja Akateemisesta lukemista ja Antikaan syömään, vaikka Anna nukkui kahteen, ja  olis viä nukkunut pidempäänkin! Kyllä, mulla on loistava sänky ja pimennysverhot! Paljon juotiin & syötiin, loman tuntu mullekin, kun oli niin paljon poikkeavaa ohjelmaa. Keskiviikkona kävelitiin vielä Särkijärvelle. Oli se sääli, et Anna lähti mutta oli myös mukava palata arkeen, katoin heti 4 jaksoo Star Trekkiä... menin 3 jälkeen nukkuun. 

Nigel on kaukana, mut se on enemmän mukana mun joka päiväisessä elämässä kuin moni muu.. Ainaki me suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta, kuinka me katotaan leffoja ja Trekkejä, kuinka mennään Caribialle... Egyptissähän Nigel pyysi mua mukaansa sinne, kun se tutkii sen sukupuuta. 

 16.9, pulpahti mieleen tämä, ja kerroin sen Nigelille: the thing is, with you I've shared the best times & the best things in my life so far, Anthropology, sex, kinky stuff, riding on a bike, Folkstone, Bath, pints in Northolt & elsewhere, Culverley Road, Star Trek, my favourite movies, best meals and restaurants, red wine, F1, summers, Xmases, this flat, this bed, You are connected to all the things I enjoy the most which is why I think of u and miss u so often! Ajattelin tätä kaikkea kun mun maha oli kipeä, enkä saanut unta. Egypti ja Riverdance vielä puuttuu tolta listalta, mutta totta tosiaan, Nigel liittyy mun elämän onnellisimpiin muistoihin. Nigel huomautti, että se on tehnyt noita asioita monien muidenkin kanssa, kun taas mä oon kokenut monet asiat eka kertaa sen kanssa, joten meidän suhde on senkin takia mulle merkityksellisempi kuin sille. Niinpä. 

Olin niin väärällä tavalla erityinen, että minun piti pitää kiinni miehestä, jolle olin vain yksi monista, kun minulla ei ollut muita, joiden kanssa jakaa oikein mitään, mikä minua kiinnosti tai innosti. Minulla oli vahva kokemus siitä, että minua ei oikeastaan kukaan arvostanut sellaisena kuin olin. Yritin koko ajan senkin vuoksi ansaita Nigelin rakkautta sillä, että puhuin niistä asioita, mistä hän tykkäsi. 

Mä täällä oon taas tosissani stressannu mun painosta, joka vaan nousee, vaikka oon yrittäny syödä vähemmän ja terveellisemmin. Äitin kanssa käytiin tossa alkusyksystä päivittäin kävelyllä, mutta sitten se heinäkuussa kompuroimani jalka alko taas vihotteleen niin pahasti, että kävely oli yhtä tuskaa. Lääkäriin pääsyä oon odottanu viikkotolkulla. 

CP- kuntosali alko taas. JP etää sitä ja meillä on tosi hauskaa! Huomenna vien sinne musaks zairepoppia! 

Mun rinnatkin on kasvaneet ja ne on edelleen typerästi eri muotoset, minkä parhaiten huomaa siitä, ettei yhdetkään rintsikat istu kunnolla. Argh! Trinnyn ja Susannahin tyylioppaan mukaan mun vartalon muoto on sello :) Eve on pylväs! Eve on laihtunu 17kg, joten se anto mulle parit farkkunsa ja rintsikat.  Eveen ja Hannaan verrattuna tunnen itseni kurvikkaaksi norsuksi. Ei se mua joka päivä haittaa, joskus enemmän, etenkin kun vaatteet ei istu nätisti päälle. ...mulla on kaapeissa aivan liikaa vaatteita, jotka ei sovi mun uhkeille muodoille... sille tarttee tehdä jotain, sitten kun on rahaa... 

Ikä, masennus, geenit, lääkkeet, se, että kävelin Suomessa vähemmän kun Englannissa... Oli syy painon nousuun mikä tahansa, se vain lisäsi vääränlaisuuden ja kelpaamattomuuden kokemusta. Olin nyt sekä vammainen että lihava, molemmat yhteiskuntamme silmissä huonoja ominaisuuksia. 

Hannan synttäreitä käytiin juhlistaan Pranzossa, ihanaa oli! Kyllä joskus saa syödä hyvin!

Muutenki, etenkin syksyn harmaiden päivien tullen, oon ollu välillä aika harmaissa tunnelmissa... Mutta välillä paistaa aurinko, niin sisällä kuin ulkona! Oikein kylmä ei oo viä tullu, mutta pari syysmyrskyä on varistellu ikävästi kaikki lehdet jo puista. Lämpötila on siinä 7-9 astetta. 

Omaakin tilannetta enemmän mulle on aiheuttanut huolta Eve ja Matti. ...onneks Eve pääsee VIHDOIN muuttaan omaan, saunalliseen pikkukaksioon 6.11. En mä kai menetä Mattiakaan, toivon ainaki, et me pysytään ystävinä, ollaan tosi kivasti lähennytty viime viikkoina, kun ollaan katottu Idols, Maajussille morsian ja Tartu mikkiin yhdessä! Suomalaisista ohjelmista paras on ehdottomasti Idols, mun kaverin Joukjen pikkuveli Koop on siellä myös kisaamassa. 

Torstai 30.10.2008

Se lääkäri oli vasta tänään, lääkäri Anne Rajala, oli hyvin asiallinen ja laitto mun jalkaan kahteen kohtaan kortisonia. Jos ei kipu/tulehdus häviä, niin kahden viikon päästä sitten uudestaan. 

Tajusin, ettei me olla oltu Nigelin kanssa koskaan näin kauan erossa. Viimeset kolme vuotta Nigel on ollu mulle niin tärkeä. Vaikeemmaks asian tekee, että en tiedä koska me taas nähdään. 

Satun synttäripäivänä olin siä illan muksujen kanssa, kun Satulla oli joku kokous. Sit kun Satu tuli, niin se laitto ruokaa. Bentsu kysy Satulta ruokapöydässä, muka kuiskaten, et: "miks Suvi näyttää aina väsyneeltä ja masentuneelta?" Tuli siinä ihan kyyneleet silmiin. Bentsu on niin tarkkanäköinen ja sillä on hyvä intuitio, jota se osaa jo tässä iässä kuunnella. Aamulla se oli ollu vihanen ja huutanu: "mikset sä ikinä päästä mua ja Santsua yksin kauppaan?" Sit se oli menny vessaan ja tuhrannu siä vaikka kuinka kauan. Oli kääriny pienen maskotin vessapaperiin lahjaks, tuomaan onnee Satulle! VOOI KULTA!! 

Ei me siinä sitten kauheen kauaa ehitty Satun kanssa viettään laatuaikaa, kun se lähti treffeille. Mua vitutti lähinnä se, et se oli mieluummin sen, kuin mun kanssa. En oo kuitenkaan siä niin usein. Jos Satu ei oo mesessä kun oon siä, niin sitte se ei oo muuten läsnä juurikaan... Mä kun luulin, et se odotti meidän yhteistä iltaa yhtälailla, mut ei. Mutta kuten Nigel sano, perhettään ei voi valita. Mutta on se vaan jännä, et perhe oli mun tärkein syy, miks muutin takas Suomeen. Nyt se on ehkä työttömyden jälkeen suurin syy siihen, miks en viihdy täällä. 

Elämässäni oli jo vuosia ollut niin vähän ihmiskontakteja, olin ollut Alkio-vuodesta eteenpäin niin yksinäinen ja enenevässä määrin masentunut, että Eve, Nigel ja  perheeni saivat aivan suhteettoman merkityksen. Yksinhuoltajana ei siskollanikaan ollut paljon mahdollisuuksia nähdä ketään, joten olihan se nyt varsin ymmärrettävää, että hän halusi syntymäpäivänään ulos. Omasta  vinkkelistäni, minä olin vain kaikkien mielestä huonompaa seuraa, kuin lähes kaikki muut maailmassa.  

Tossa kun olin omalla vuorolla saunassa, siis lauteilla, niin sinne ryykäs toisen pukkarin kautta [pesuhuone ja sauna ovat kahden pukuhuoneen välissä, ja saunavuorot olivat vuoronperään eri puhukuoheiden kautta] alaston mies. Se väitti, että oli senKIN saunavuoro, halus siä lauteilla hieroo mun hartioita! Olin niin järkyttynyt, että en muista meidän sananvaihtoa tarkalleen, mutta muistan miettineeni, voisinko työntää sen kiukaaseen. Se kain meni oman pukkarinsa ovesta tarkastamaan vuoronsa kellonajan, ja minä lukitsin nopeasti oven sen pukuhuoneen ja pesuhuoneen välillä. Seuraavalla viikolla sama limanen tyyppi oli pyyhe päällä mun pukkarissa. Ei meinannut lähtee... taputti päähän... vähänkö ärsyttävä. Vituttaa, kun saunaan menon pitäis olla mukavaa ja rentouttavaa, ja nyt pitää aina pelätä, onko se hiippari siellä. :( No, kyl toikin ilta vielä iloks muuttu, Eve tuli käymään ja juotiin Baileysia. 

Muutama päivä myöhemmin tyyppi oli oveni takana punkkupullon kanssa pyytämässä anteeksi. Otin pullon, suljin oven. Vielä toisenkin kerran mies kävi ovellani, kuulemma varmistamassa, että minulla oli kaikki hyvin, koska rappuni edessä oli ambulanssi, ja hän oli huolissaan. No huhhuh. 

Tampere päivänä käytiin isän, äidin, mun kummitädin ja Bentsun kanssa juuri avatussa Poliisimuseossa. Olisin haluunu muuallekin, mut oli tosi kylmä päivä ja jotenkin olin tosi väsy. Sinne pitää päästä uudestaankin, oli kyl hyvät englanninkieliset käännökset ja paljon mielenkiintoista asiaa!

6. ja 7.10. käytiin Even kanssa Reiki II kurssi. Ajotus vaan tuntu täydelliseltä... Nyt on kuitenki kaikkee ilmassa.. ja Nigelkin ulkomailla, et on kiva voida lähettää sille Reikiä. Yhteydet joka suuntaan on parantunu, olo on parempi, positiivisempi ja nukun paremmin! 

Äiti oli kyynelissä, kun laitoin korttiin, et Nigelilta happy birthday! Ja se taas mietti, et olis sille pitänyt joku synttärilahja lähettää. Viäki se miettii, ja sen synttärit oli toukokuussa. Nigel vinoili, et mä oon saanut tän matalan kyynelkynnyksen äitiltä :) joo ja tunteellisuuden isältä...  

Tonykin kävi, oli sohvalla yötä. Oli saamassa toista lasta ja ruinas multa seksiä. Ei se varmaan ite tajua, kuinka säälittävältä se kuulostaa. Äitikin tossa kävi, tuli avaimilla sisään tuomaan mehupulloa. Mulla oli kyllä hauskaa, ne molemmat järkytty niin kovasti. Olihan sitä kiva olla tutussa seurassa, oon olu niin yksinäinen. Mut en sentään niin yksinäinen, , et olisin harrastanu seksiä Tonyn kanssa. Mä en oo sellanen ihminen enää, onneks!

Mä oon välillä ollu aika kissa pistoksissa, mutta miehet, jotka saa mut eniten innostuun, on paksukaulaisia Cardassianeja tai Klingoneja :) (no, paksukaulaiset formulakuskitkin on Cardassianilaisten puutteessa ihan kivoja :)) 

Kävin Satun kanssa syömässä Tempossa. Sovittiin, et tehdään tosta semmonen ainaki neljä kertaa vuodessa siskokojen juttu [ei kyllä toteutunut, ei olla varmaan kaksin käyty syömässä kertaakaan ton jälkeen ].  

la 17.10. ja su 18.10. mä olin elävänä kirjana ekaa kertaa. Ekana päivänä mä olin liikuntavammainen ja tokana cp-vammainen, ekana mut lainattiin kerran, tokana kolme. Lainat oli mukavia ja lasten kanssa oli kiva jutella. Mut backstagella, tai siis hyllyssä, muiden kirjojen kanssa vasta hauskaa olikin! Ihanaa, kaikenkirjavaa porukkaa: muslimi, kurdi, romani, nuori äiti, gootti, lesbo, suomenruotsalainen, homo, koulukiusattu, polyamoristi, budhalainen... 

Menin kirjaston jälkeen viä porukoille juhliin isän synttäriä ja juomaan rommia ja sahtia. Katottiin Pekko ja Tallitähdet. Ei vois olla kahta turhempaa ohjelmaa, mut oli kyllä kiva viettää iltaa äitin ja isän kanssa. 

Even synttärin kunniaks juotiin kuoharia, baileysia, vanilja smirnoffia cokiksella, käytiin Pranzossa syömässä ja juomassa isot lasit punkkua sekä Sparkling Sunriset ja saatiin suklaakakkua ilmaiseks synttäreiden kunniaks. Lasku tuli kalliiks, mut on Eve mulle niin paljon antanu, että tietty maksoin! Eve meni sit saunaan ja mä join Matin kanssa kaljaa. 

Jatkoin siitä si Matin kanssa Hermannin, missä oli Matin kavereita. Kerranki mulla oli ok vaatteet, vähä meikkiä naamassa ja rahaa lompakossa ja hyvä fiilis. Jatkoin sen porukan kanssa Huumaan, kun siitä oli puolitoista vuotta, kun olin siä viimeks ollu. Juttelin vähän kaikkien kanssa ja laitoin serkkuni Mikan ostaan mulle kaljan. Sitte ku kävin vessassa ja kun tulin sieltä, niin joku jätkä pysäytti mut ja pyys "tonne" eli tanssiin. Me oltiin molemmat niin humalassa, et lähinnä horjuttiin ympäri tanssilavaa, eikä siä ollu ees muita, kun siä tuli jotain typerää heviä. Se vaikutti mukavalta. Sano mua kauniiks monta kertaa, mut sillai, et uskoin... ehkä senki takia, etten oo juuri kuullu sitä suomeks. No, siinä selvis, et sillä on tyttöystävä. Ei se mitään. Selvis myös, et se oli ollu Ahvenisjärvellä ja PoHessa ja oli -82. Se tunsi paljon mun entisiä luokkakavereita. Mut mua se ei sieltä muistanu, enkä mä sitä. Mut olihan siä luokkia a-g, eli ei sitä kaikkia voi muistaa. Even se tietenki muisti. Toisaalta positiivista, ettei se muistanu tällasta vammasta. Toisaalta mun epäilys, et olin suomalaisille jätkille ilmaa, ellei ne sitten kiusannu mua, näyttää pitävän paikkansa. 

Melki kaikki muut oli sit jo lähteny meijän siinä jutellessa ja suudellessa! Mekin sit lähdettiin, yhtä matkaa kun asuttiin samalla suunnalla, mikä oli kyl tosi mukavaa ja juttu luisti. Hyvää energiaa mä tosta sain ihan pariks päiväks. Kyllä vaan miehet on ihania, muutki voi olla kuin Nigel. Ja noloo, mun piti sillo yöllä kolmen pintaan (ei neljän, koska kelloja siirrettiin) soittaa isälle ja hakee avain... Olin Evelle lähtötohinassa jättäny avaimen pöydälle ja ottanu harjan mukaan... just. Tosi teiniä soittaa isälle keskellä yötä. Äitihän siitä oli kauhistunu, mut rauhottunu, kun kuuli, et mulla oli ollu saattaja. :)  En saanu kunnolla nukuttua ku kolme tuntia, sitä se alkoholi teettää. Ja maha oli sekasin, sitä se kaiken sekasin juonti teettää ja etenkin kaljan. Mutta joka tapauksessa, ulkona on tosiaankin välillä ihan hauska käydä, olin sen jo unohtanu! 

No, sen lisäks, et ton jäbän kanssa muistelin menneitä, niin löysin tarhakaverini Satun Facebookista eikä turhia aikailtu vaan heti eilen nähtiin Pallopuistolla. Kyllä mä tunnistin Satun. Ei meillä oo ehkä kauheesti yhteistä, mutta juttu ei loppunu ainakaan kesken. Syötiin loistava lounas Pranzossa ja tultiin sitte mun luo kahville. 12 aikaan nähtiin ja 6 aikaan Satu lähti. Valokuviakin katottiin ja sit luettiin viel Satun kirjeitä läpi. Ruvettiin suunnitteleen tapaamista Peetin ja Minnan kans.

Ton lisäks mä kuuntelin viä sitä kasettia, missä on mun, siskoni, Astan, serkku-Johannan, hoitolasten ja isän laulua ja puhetta. Mä oon ehkä 3, sitten 5- vuotias. Sitten kuuntelin vielä 17-vuotiaan Suvin päiväkirjamaista äänikirjettä Heinille, jota en koskaan ehtiny lähettää, koska Heini tulikin yllättäen pois sieltä Saksasta. 

Mun ehdokas ei menny läpi kuntavaaleissa, vaikka Vihreillä meni muuten edellisvaaleja paremmin. ja mm. Oras Tynkkynen pääsi sisään. Surullista on, et Kokoomus on nyt maan ja Tampereekin isoin puolue.

 

Ensimmäinen kuva Mikko-pukistani, joka on joulukoristelujen tähti edelleen

Maanantai 1.12. 

1.11. olin Antilla (Matin kaksoisveli) ja Sarilla Halloween bileet. Noloo, kukaan ei mulle muistuttanu, et oli myös Sarin synttärit, myöhemmin Facebookista huomasin. Meinasin laittaa korsetteni, en sitte viittiny, ne naikkoset on sen verran mustasukkasta sorttia, en nyt halunnu pilata niiden iltaa. Enkä tunne niitä viä niin hyvin kuitenkaan. Tunsin itteni kuokkavieraaks [olin kuokkinu siellä jo Matin ja Even seurassa edellisenä vuonna, mutta mulla sentään oli goottimekkoni päällä, et olin panostanut Halloweeniin toisin kuin eräät. Silloin jatkettiin vielä kaupungille Rodeoon, mutta sieltä en muuta muuta, kuin että jouduin käymään koko ajan tiskillä hakemassa Evelle lisää juotavaa, enkä saanut yhteyttä kehenkään ihmiseen. Näin Mikko Mäkisen, tuttu Videontreffeiltä] ja noloo, kun mentiin Even kanssa tunnin myöhässä sinne. No, hyvältä mä mielestäni näytin edelleen, mustat housut, musta sifonkitoppi, ja punaset huulet. Joka tapauksessa, aika rauhassa törötettiin siinä sohvalla. Staraoke oli vähän aikaa päällä, mut ei kai kukaan ollu viä tarpeeks humalassa... 

Antti tuli mulle siihen sitte jutteleen. Eve lähtikin aika ajoissa ja muut kohta baariin. Ajattelin lähteväni kans, mut eipä ne mua mukaan kysyny, ja mietin, et ehtii sinne myöhemminkin, jos mieli tekee. Siitäpä vasta pidot parani, kun väki väheni! Antin kanssa löydettiin yhteinen innostuksen aihe formuloista ja katottiin kauden viimesten aika-ajojen lehdistötilaisuus. Räikkönen oli kolmantena. :) Matti oli mun vasemmalla, Antti oikealla puolella, puhuttiin yhtä aikaa, ne puhu mun yli toisilleen.. Muisteltiin, analysoitiin.. en juuri muista mitä, mut niin hauskaa oli, et olin vasta 3 pintaan kotona. 

Niin ja mun topista napsahti olkain poikki, Sari korjas sen hakaneulalla. :) Ei Sari kauheesti muuten meidän ilakointiin ottanu osaa, mut oli läsnä ja sano et: "Antti on karvaton" kun mietittiin näidän kaksosten samanlaisuuksia ja eroja. Onhan Matti tosiaan isompi ja karvasempi, mut on niillä esim. sama otsa ja melkein sama suu, mutta eri korvat. Ja mietittiin, et miten se näkyy, et Antti on niistä se vanhempi ja elokuva Twins puhutti. Matti sit saatteli mut alaovelle. 

26.12. 

Isä ja minä autettiin Eve muuttaan. ...Kun säät vielä marraskuussa salli, kävelin sinne ja takas, nyt en oo enää kävelly. Kerran oon käyny testaan Even saunan, tosi hyvä, mutta lauteille hankala päästä. 

8.11. olin isän kanssa Frank Sinatra showssa Tampere-talossa. Ennen sitä mulla oli pieni vaatekriisi, kun mun rinnat on niin kasvanu, ettei vaattet enää mahdu päälle. Show oli aivan mahtava, ja oli kyl tosi mukava isänpäivälahja. Maria Lund jäi ihan Anton Sjöblumin varjoon. Lehetin sille Facebookin kautta fanipostia, et sait mut neljästi kyyneliin, ja etin youtubesta konserttipätkiä. ...Pyysin si isän viä mulle katottiin Pasiloita ja juotiin parit oluet. Aivan mahtavan mukava ilta kokonaisuudessaan! Ois tietty ollu muvampaa kuunnella romanttista musiikkia jonku muun kuin isän kanssa, mutta isähän on mun ykkösmies! 

Isänpäivänä oltiin Satulla syömässä. Mä en ollu juuri saanu nukuttua taas ku 4 tuntia edellisyönä, kuten tavallista. joten olin ihan väsy ja leikin Santsun (Nigelin antamalla) mielialasormuksella, se kun vaihto väriään, kun vaihto kättä. Jännä. Lihaksiakin särki Even muuton jäljiltä. 

Sitte oon painiskellu masennuksen kanssa, mun mielessä on ollu yhtä mustaa kuin ulkona. 13.11. kerroin Nigelille asiasta näin: I haven't felt this low or alone since... I can't even remember. Everything is meaningless, I have nothing. I'm so tired. Nothing makes sense. I feel so stupid. And what's the point in telling U? U R in NZ. But u r my best friend, the only person I can tell I'm sad & desperate sometimes. So there. 

Surun ja epätoivon lisäks oon ollu myös vihanen ja katkera siitä, et koskaan ei tunnu olevan mun vuoro olla onnellinen. Vaikka en tietääkseni oo sen paskempi ihminen kuin muutkaan. Kun on niin turha olo kun ei oo töitä. Ja kun musta ei oo kun vaivaa ja rahanmenoo vanhemmillenikaan. Ja mitä mä täällä teen? Kun ois ees joku, joka helpottais öiden yksinäisyyttä ja ilahduttais olemassaolollaan aamusin.. Kun vaan tietäs, mihin suuntaan tästä pitäs lähtee... Sitä vaan ihmettelen, et jos oon niin mielenkiintonen, fiksu ja hauska tyyppi kun väitetään, miks oon aina yksin? Ja miks Even kaltasella vaativalla tyypillä on ihailijoita pilvin pimein? Evellä on ollu jo kaks pitkää parisuhdetta. Mun parisuhteet kestää aina vaan kuukaudesta kolmeen. MIKSI? Kadehdin niitä, joilla on elämässään rakkautta, jotka antaa ja saa sitä tarpeekseen. Mä kun luulin, etten kaipaa niin toisen ihmisen kosketusta... Mutta nämä yksinäiset vuodet alkaa käydä jo työstä! Mutta kun en enää uskalla koskettaa tai päästä ketään lähelle. DS9 on ehtinyt viimeseen kauteen, ja se on kyllä parasta, mitä mun elämässä tällä hetkellä on. 

Mä en oo toisaalta toipunu edes Olasta ja Nigel on taas asia aivan erikseen. Viestit Nigelilta on vähentyny, ja menee viikkoja, ettei puhuta mesessä. Se hassu hukkas viime kuussa taas puhelimensakin. Se on kyllä hyvä siinä..

Antin kans sillon tällön oon puhunu mesessä enemmän ja vähemmän syvällsiä. Antin kanssa on kovin helppo puhua, meissä on paljon samaa. Masennus, yksinäisyys yms. ovat olleet vahvoja teemoja meidän keskusteluissa. Mä oon masentunut ja yksinäinen. Ei mua kukaan tajua. Jännästi ehkä Antti parhaiten. 

Antti käski mun mesessä oleen hyvä Matille, ja oon yrittäny tehdä parhaani. Oon reikittäny vähän ja yrittäny olla hyvää seuraa. Päivät on menny enimmäkseen Matilla Columboja katsoessa, ollaan katsottu kaikki 8 kautta ja Mrs Columboja pari päälle. Siis Matilla meni tossa marraskuun puolen välin paikkeilla selkä, siis lääkärin mukaan sillä oli molemmat, noidannuoli ja iskiaskipu. Eve mulle siitä ekana kerto. Jouduttiin oikein ambulanssi tilaan, kun Matti ei päässy liikkuun. Juoksin si nitteen pihan kulmalle ja näin ku se vietiin, mut sillä oli sen perhe siinä, joten pysyin kauempana. Tämä sisar hento valkoinen.. siis punainen tarjoutu heti vaikka dvdtä vaihtaan, mut neljä päivää siinä meni, et sinne menin, ja melkein kutsuin itse itseni. Kun aluks Matti ei päässy liikkuun edes olkkariin ja istuun, kannoin läppärini sen makkariin, ja katottiin Mummot ja Strar Wreckit ennen kuin keksittiin aloittaa tää Columbo maraton. Mut varsinkaan aluks me ei paljon juteltu, katottiin ohjelmia vaan ja jossain välissä lämmitin sille mikrossa ruokaa, jonka sen vanhemmat sinne naapurista kantaa.  

 ...  tuo selkä juttu, pakotti meidät, kaks yksinäistä, toistensa seuraan... Tosin, on sekin käyny mielessä, et meidän ystävyys ois voinu kehittyä nopeammin ilman liikuntavaikeuksia ja lääkkeitä, jotka esti Mattia juomasta. Oon kyl huomannu, et se juttelee paljon enempi ja on paljon rennompi kun saa vähä kaljaa. Että on vaikeeta. 

Toinen asia, mikä mut on alakulostani aina välillä nostanu, Star Trekin lisäks, on hyvä ruoka. Sarin (N.) kanssa kävin Pranzossa 18.11. syömässä ja vähän siinä tutustuttiin. Oli meillä mukavaa, vaikka mä puhuinki liikaa. Tultiin sit mulle kattoon National Treasure, ostettiin limsaa, pringuja ja nameja seuraks. Ilta loppu vähä lyhyeen, kun Eve tuli käymään ja käytiin Matilla hakeen viä jotain sen kamoja. Evelle Matti siinä heitti, et nyt se kävelee vielä huonommin kuin minä. Mitäs, en mä siitä vertauksesta ollu tietty moksiskaan, Mut Matti pyysi sitä viestillä anteeks. Tuli ihan kyyneleet silmiin, kun tyyppi on niin huomaavainen! 

Ensilumi sato 19.11.yällä, mutta kyllä se sitten ehti monet kerrat sulaa ennen joulua. Aattona oli valkosta, tosin ei sitä lunta paljon ole. Nytkin on pari astetta lämmintä. 23.11. oli ihan lumimyrsky.     

24.11. Matti sai kyynerkepit ja niillä se köpöttelee aikas hyvin. On ollu mukavaa viettää aikaa sen kans. Oon taas huomannu, et oon onnellisimmillani, kun oon lähellä toista, ja olen hyödyksi, avuksi ja saan hoivata ja olla hellä. Piristää kummasti toisen läheisyys. Sitä se Mattikin sano viestissä: "mukavinta  ku aistii toisen positiivisen olemisen vieres, tulee semmonen rento ja rauhallinen olo."

25.11. Reiki Johanna tuli Evelle ja lähetettiin Reikiä. Johannakin sano, et hehkun rakkautta. Sen oon itekki huomannu, et intuitio on voimistunu. 

27.11. Kreikasta kotiutunu Saara värjäs mun tukan ja sieltä porhalsin viime minuuteilla Antin ja Sarin kans kattoon Madagascar 2 leffan. Oli kyl hyvä, itketti pariin, kolmeen otteeseen ja nauratti viä useammin. On se kivaa, et noi kaikki on tullu mun elämään, etenki Matti tietty. On ihanaa vaan olla lähellä toista ihmistä. Kun ei tartte aina puhua tai kuunnella tai touhuta, eikä tunteilla ja vatvoo jotain. Sitä ei tajua, mitä elämästä on puuttunu, ennen kuin sen kohtaa. 

Nukkumisongelmia on ollu, en oo saanu nukahdettua ja stte heräilen myös. Nukun yhteensä korkeintaan 5 tuntia yössä joskus vaan 3 aamusta tai jotain. Nyt toivon, et unettomuus ois ohi, nukuin viime yönä melki täydet 12 tuntia. Ainaki oon tajunnu sen, et mä nukuin viimeks hyvin 2002 kun uskoin vielä onnellisiin loppuihin, tulevaisuuteen, rakkauteen, toisiin ihmisiin, itseeni jne. Silloin kun en murehtinut näin paljon enkä tuntenut oloani eksyneeksi ja yksinäiseksi. Toivon, et vielä joskus mä tunnen oloni turvalliseksi ja onnelliseksi enkä näin loputtoman väsyneeksi. AINA.

  

28.11. olo oli outo, mut pistin säryn alkaneiden menkkojen piikkiin. Mut olo vaan paheni, kun menin Matilta Evelle. Yöllä oli sitten 38,6 kuumetta, palelin hulluna kahden peiton alla ja sitten tietysti hikoilin ämpärikaupalla. Aamulla olo oli taas melko normaali ja oli vaan lämpöö. Mut sitte kuume nousi taas 39,4. Vessaankin piti juosta oksentaan mehut ulos, mut sit olo alkoiki paraneen ja su-iltana jaksoin mennä porukoille kattoon Idolsin. En sit sunnuntaina saanu yöllä untakaan, et senki puolesta olo oli normalisoitunu. Mattikin valvoo. Pointti sekin, et on mukava tietää, et joku muukin on hereillä tässä pimeässä maailmassa. 

5.12. Tiia ja Matti tuli tänne viikonlopuks. Mukavaa oli taas! Pelattiin Avistaa ja juteltiin mukavia. Lauantaina käytiin Hookissa syömässä. Illalla laitoin taas päälle goottimekkoni, Tiia ja Matti autto sen kiiinni. Heini ja Aki, Eve ja Milla tuli myös  juhliin itsenäisyyspäivää. Oli kyl tosi hauskaa! Tiia oli ainoa, joka onnistu kaataan lasin, meinaan mun, melki täyden, punkkulasin suoraa vieraskirjalle, No, jäi kivat tahrat muistuttaan ikuisesti niistä bileistä!

10.12. satoi vihdoin vähän enemmän lunta

27.12.

Oon ollu kyllä tosi masis viime aikoina. Ja kun jotenkin en halua puhua siitä Evelle tai kenellekään muulle kun Nigelille, eikä se jaksa kuunnella. Sekin haluais, et oon aina vahva ja ilonen. No, en mä muutenkaan ole kovin usein edes itkeny seurassa vaan aina yksin, kun ihmisten löhdutusyritykset usein vaan ärsyttää. 

11.12. mulla oli hammaslääkäri ja multa paikattiin elämäni ensimmäinen reikä. Ei se ollu edes suuri eikä syvä, ei sattunu oikeestaan ollenkaan. Hammaskivenpoisto on paljon epämiellyttävämpää. 

12.12. oli Saijan synttärit ja 1v. tuparit. Eve ei jaksanu tulla ja mäkin luulin, etten kauaa viipyis, mut tosi hauskaa oli!

Juteltiin, otettiin valokuvia, pelattiin juomapeliä ja oli ihmeellistä, että poika, jonka olin tuntenut 5-vuotiaasta, oli nyt aikuinen ja halusi panna mua. 

13.12. Sari, Antti ja Matti tuli tänne. Mulle oli jääny niin paljon sipsejä yms. itsenäisyyspäivästä, et niitä piti syödä pois. Ne tuli sit viiden aikaan ja katottiin Hot Fuzz ja juteltiin. Antti oli ainoa, joka oli hilpeän puheliaalla tuulella. Kyl Mattikin siinä sit heräs eloon, kun sai kahvia. Antti ja Sari lähti siinä ennen 11, Matti jäi viä, juotiin lisää kahvia, juteltiin ja sit tutustutin Matin Pasilaan. Ja sit  tenavatähtiä, Nikke Knakkertonia yms. jotain puol kolmeen. Matilla särki kovasti jalkaa, niin sit se köpötteli lääkkeelle kotiin. 

Seuraavana päivänä oltiin, minä, porukat ja Matti, laulamassa Kauneimpia joululauluja. 

Ja muistelu jatkui uuteen päiväkirjaan: 

Sarin ja Matin kanssa mentiin käymään Ideaparkissa, Ostin kissoille ruohoo ja kissanminttutyynyt, muuhun ei sit ollutkaan rahaa. Hesessä kyl siä viä käytiin syömässä, olinki haaveillu hampurilaisesta pitkään. Olin kamalan väsy ja masiskin, Muistan kaihoisasti katselleeni Sinatran ja Elviksen levyjä.

Ihana Koop Arponen voitti Suomen neljännen Idolsin. Finaalien ajan aina äänestin sitä, ja niin 70,3% äänestäjistä finaalissa. Levyä odotellessa. 

Nigel lupasi tulla meseen monet kerrat mutta unohti, ja toisaalta myös ilmaisi viestissä selvästi, että minun tarpeeni jutella hänen kanssaan ei ollut hänelle prioriteetti, ja jos hänellä olisi meneillään mitä tahansa muuta, hän ei tulisi meseen. Oli toki selvää jo ennen kuin hän sen minulle kertoi, että hänellä oli tyttöystävä.

20.12. Nigel vihdoin tuli meseen. Eka olin hyvillä mielin ja höpistiin kaikkee. Mut sitte juttu käänty mun pahaan olooni Ei Nigel tajua. Mä oon aina väsyny, voimaton, pienimmätkin askareet pitää suunnitella päiviä etukäteen ja tehdä yks juttu päivässä, et ne jaksaa tehdä. Tunnen itteni turhaks, elämäni turhaks. Koko elämäni oon painiskellu itsetunto-ongelmien kanssa, eikä se helposti muutu. Kun olin TAKKissa, siellä sentään sain päivittäin tuntea, että osasin jotain. Et mulla oli merkitystä, että musta tykättiin. En oo koskaan juurikaan saanu positiivista palautetta mistään ikinä. Ei mun olo nyt tietenkään kokonaan siitä riipu, mitä muut musta ajattelee, mut osittain kuitenki. Ja jos mun itsetunto ois kunnossa, ei mua tää työttömyys ja rahattomuuskaan haittais näin paljon. Mut sit kun musta usein viä tuntuu, et oon lihava, ruma, kierosilmäinen vammainen. Miten kukaan vois musta tällaisena edes tykätä? Mä oon masentunut ja surullinen koko ajan. Mua ei oikein kiinnosta mikään eikä kukaan oikein oo kiinnostunu mun seurasta. Ne jotka tuntee mut ennestään, tietää, et mä voin olla hyvääkin seuraa, Mut miks joku tuntematon haluis tutustua tällaseen väsyneeseen olentoon kuin minä? 

Matti oli täällä illalla katsomassa 10 jaksoo Pasiloita :) 

Sunnuntaina olin porukoilla juhlimassa Bentsun nimipäivää. Minttuviennettaa! Sitte väännettiin Aaamulehden kuvarvoitusta puol yhteentoista! Mä keksin aika monta. 29/90 oli enää keksimättä kun lähdin kotiin. oli kyllä mukavaa ja kotikin sitte vaikutti mukavammalta, kun tulee kotiin hyvillä mielin. Matiltakin lähtöä venytän aina mahdollisimman pitkään. Kyllä täällä on kiva olla, mutta tänne palaaminen, etenkään iltasin, ei oo niin kivaa. Onneks jouluvalot sentään tuo tunnelmaa!

Isä toi kuusen maanantaina päivällä ja laitto valot ja tähden, kun sen latva on tosi pitkä. Itketti oikeestaan koko päivän, kaupassakin ja Evellä. Yöllä sato lunta, niin et sen puolesta alkaa ulkonakin näyttään jouluselta. 

Yksinäisyys näin jouluna ja rahattomuus sitä on eniten itkettäny. Tykkään niin joulusta ja haluaisin ostaa paljon lahjoja ja jakaa joulun tunnelmaa kaikille! Äitiltä kai oon joulurakkauden oppinu, kun se niin laittaa aina joulua, matot, verhot, koristeet. Kai mä sitten, kun ja jos mulla joskus on omaa perhettä, niin leivon ja laitan ruokaakin viikkotolkulla niin kuin meidän äiti! Ehkä sekin vähän vaikuttaa, että oon asunu ulkomailla, sitä on niin mukava tehdä suomalaisen näköinen joulu. 

Mut kyllä tää joulukuu on ollu raskas. Joka aamu on itkettäny herätä uuteen päivään mun elämässä. Ennen en ookkaan itkeny ennen joulua, vaan vasta joulun jälkeen sitä kun joku tai jokin on puuttunu. No, tänä vuonna itkin itkuni ajoissa!'

Aatonaatto oli mun toistaseks viimenen itkupäivä. Aloitin sen taas puhuen Nigelin kanssa mesessä. En tiedä mikä vimma mun on puhua sille mun masennuksesta, kun en oo juuri puhunu siitä muillekaan. Tai ehkä se on se syy. Kun äitiä en halua huolestuttaa ja Eve tuntuu ottavan aiheen aivan liian kevyesti. Harmi vaan, ettei mun paras ytävä satu oleen maailman myötätuntoisin ihminen. Ja kun se ei muutenkaan ole niin tunteellinen, niin kuinka sen vois puheella saada tajuun, etten voi tehdä mun masennukselle mitään. Joo, mä tiedän, et on ihmisiä, joilla on asiat viä huonommin kuin mulla. Mut kaikilla on omat murheensa ja aina ne omat murheet on rarkaimmat kantaa. Ja sit kun murehdin viä muistakin, en vaan itestäni!

Tein sitten nettitestin masennukseta, kun Nigel oli lähteny nukkuun. Eipä enää jutella netissä kolmeen yöllä. Tai määhän se oon aina, joka myöhään valvoo tai aikasemmin herää. Mitäköhän sekin on tehny mun takia? Ja jos puhutaan epämiellyttävistä aiheista, tyyppi vaan lähtee meneen. Niin siis, testi kerto, että oon vakavasti masentunut ja mun pitäis puhua lääkärille. Kai mä voisinkin tilata ajan lääkärille lomien jälkeen. Haluaisin psykologille hoitaan mun masennuksen syitä, jotka johtaa Olaan asti, enkä vaan lääkkeitä hoitaan masennuksen oireita. 

Minusta on hyvin kuvaavaa, että en osannut vielä tulloin sanoittaa vammaisuuttani masennuksen syyksi, saatikka koulukiusauksen, ulkopuolelle jättämisen ja petetyksi tulemisen kokemuksia, vääränlaisuudesta, kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä puhumattakaan. Nigel oli ollut Suomessa kolme edellistä joulua, joten olihan se erilaista myös odottaa joulua ilman erikoisvierasta. 

Katoin si Ihanan elämän ja söin lanttulaatikkoa ja koristelin kuusen. Siitä tuli tosi nätti. Enkä sitte oo enää itkenytkään. Matti kutsu mut illaks sinne kuunteleen joululauluja ja juomaan olutta. Oli hirmu mukavaa ja tunnelmallista. Kyllä se sit oli jo aaton puolella hyvinki kello, kun kävelin kotiin. 

Olin heti aattoaamusta ihmeen hyvällä tuulella. Katoin vähä Joulupukin kuumaalinjaa, Nalle Puh ja Möhköfantti- elokuvan ja tietenkin Lumiukon ja Joulurauhanjulistuksen. Sitte menin joulusaunaan. Paitti, et pirun L&T oli unohtanu laittaa sen päälle ja meilkein jäin lukkojen taakse sinne pukkariin... voi video. Ilman kännyä olisinki saanu rynkyttää siellä varmaan aika kauan! No, ei kun suihkuun, vähän kyl ärsytti, mut kyllä mä siitä sit lauhduin. Ei kun uudet punaset lakat kynsiin, vaatteet päälle ja meikki naamaan. Laitoin joulun kunniaks taas vihreen takkinikin päälle, kun ulkonakin oli ihan talven näköstä. Äitin tekemä, Blossomin inspiroima, yli 10 vuotta vanha fleece-hattukin sai tulla taas käyttöön, se kun on ihanan violetti! Puhelimeeni tilasin soittoääneksi Silent Nightin joululauluvihosta. Matkalla vein vielä joulukortin Hannan porukoille. 

Hermanni-naperoni oli myös jouluna mummalla ja ukilla vieraisilla 

Satun porukka oli jo tullut, joten melkein heti syötiin. Bentsu ei kyllä pystynyt syömään mitään, kun se oli niin täpinöissään pukin tulosta. Sai se sit avata kummisedältään saamansa lahjan, niin siinä meni kivasti sitten pari tuntia. Mut olipa kiva olla vaan omalla porukalla, joku aloitti jonkun joululaulun, ja muut yhty, ja niin laulettiin pätkä monia joululauluja! Eipä oo tollastakaan ennen tapahtunut. Ei kyl tullu yhtään ontto olo. Ihme! Satu teki mulle helmistä rannekorun ja kuunneltiin Pirkko-tädin ja sen lasten aikoja sitten nauhoittamia joulukasetteja. 

Joulupukki tuli ennen seittemään. Bentsu muisti, et mä olin saanu viimeks eniten lahjoja. No se oli viime vuonna se. Satun porukka sit aika pian lähti, isä kävi ne viemään. Juotiin siinä sit viä teet. Ennen kymmentä vietiin eka mun kamat kotiin ja käytiin sit hautausmaalla. Kaunista oli. Jotenki tosta joulusta tuli tunne, et kerranki kaikki oli niin kuin olla pitää... Oli ihanan rentoa. Kukaan ei kuittaillut kenellekään eikä hermot menny, oli kerta kaikkiaan ihanan jouluista. Illan kruunas joulukirkko Hervannan kirkossa kello 23. Eve ja Matti oli mege kans. Saarna oli aivan liian pitkä, olin vähän levoton ja laskin parven tolpat (100kpl) ja muistelin mekaanista kukkoa, jonka pappi tempas saarnastuolin takaa yks pääsiäinen. 

Sitte menin viä Matille kattoon Kummenlin Alivuokralainen -elokuvan. Oli kyllä paras joulu vuosikausiin! 

Mattihan se siinä... ei kun siis joulupukki

Talvi Style Suvi vm.2008

Joululahjat. Taustalla näkyy myös päiväkirja, josta kolmasosa meni tämän luvun elo-joulukuun 2008 kuvailuun, ja loppuikin ennen kuin päästiin edes jouluun. Nigelilta sain lahjaksi uuden. Pöydällä simpukkapuhelin Nokia 6060, josta puuttui pitkään puolet takakantta ja joka pimeni ja jumitti vähän väliä. Vaikka minulla oli uusi puhelin ollut jo marraskuusta laatikossa, vieläpä Nokian XpressMusic, jota maksoin puhelinlaskulla, koin aina vanhasta luopumisen todella vaikeaksi.     

Hyvää joulua!