24. luku, jossa matkustan Egyptiin, ja tunnen toistuvasti häpeää

Myöhään keskiviikko-iltana 21.2.2007 olin taas Lontoossa, tällä kertaa lomamatkalla. Lentäisimme maanantaina Nigelin kanssa 7 yöksi Egyptiin, Niilin risteilylle Luxorista Aswaniin ja takaisin. Minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni sekä rahaa että aikaa etelänlomaan, ja säätietojen tutkimisen jälkeen kohteeksi valikoitui Egypti, joka on kiinnostanut minua aina. Oli ihana jättää kylmä helmikuinen Suomi taakse edes hetkeksi. ¨

Nigel asui edelleen Catfordissa ja kuten Marille sähköpostissa 23.2. kuvailin: 

Täällä on kaikki oikeestaan ennallaan, ihan kun ois kotiin tullu. Mutta en mä täällä enää asuis, ei tää kämppäkään enää tunnu puolikskaan niin ihanalta kylmine isoine huoneineen ja vuotavine suihkuineen.. Mutta ihana täällä on olla käymässä! Olen niin onnellinen!

 

Nigelin kanssa ollaan ihan toisissamme kiinni, ei olla viä juuri maltettu nukkuakaan... ja sillä on mun kuva tietokoneen taustakuvana... hyvänen aika!

Nigel lähti myöhässä kaikkialle, mikä oli minusta hyvin ahdistavaa, koska kävelen hitaasti ja luonteeltani tykkään liikkua kiirehtimättä ja olla ajoissa kaikkialla. Tietenkin lähdimme myös reissuun myöhässä, joten myöhästyimme ensin junasta, sitten bussista, millä meidän oli tarkoitus Gatwickin lentokentälle mennä, muistaakseni jälkimmäinen sen takia, että Nigel halusi vielä polttaa tupakan. Pääsimme kuitenkin ajoissa kentälle toisella bussilla, ja kaikki sujui muuten hyvin, kunnes pääsimme Egyptiin. Heti passintarkistuksen jälkeen Nigel ryntäsi ulos tupakalle, eikä tietenkään pässyt takaisin hakemaan järjettömän suurta matkalaukkuaan, jonka minun piti sitten raahata rinkkani lisäksi matkatavarahihnalta tullin läpi ulos. 

Minibussi kuljetti meidät jokilaivalle nimeltä MS Nile Treasure, jossa yöpyisimme lomamme ajan. Alus ei ollut se, mikä oli matkavarauksessa, mutta meille vakuutettiin, että sen piti olla, olevinaan ainakin, tasoltaan parempi. Tiedä sitten, hyttimme ei ainakaan vaikuttanut kovin deluxelta, mutta ihan mukava se oli, vaikkakin tumma sisustus vaikutti vanhanaikaiselta. Nyttemmin hyttien sisustusta on selvästi rempattu vaaleammaksi, netistä löytyy nimellä kuvia ja tieto, että alus edelleen risteilee samaa väliä, hintaan on tullut noin kolmannes lisää ja hytteihin wifi sekä televisiot. 

Nigel oli päättänyt käyttää lomallaan polvipitkiä maihareitaan, koska niille ei muuten ollut juuri koskaan käyttöä. Tämä johti siihen, että hän oli aamuisin aina myöhässä, koska kenkien, joissa ei ollut vetoketjua, nyörittämiseen meni oma aikansa. Hänen ainainen odottelunsa oli minusta hyvin noloa ja häpesin häntä ja sitä kuinka hän käytöksellään osoitti epäkunnioitusta laivan henkilökuntaa, turistiopastamme egyptologi Wallya ja muita ryhmäläisiä kohtaan toistuvasti. Ainakin kerran laiva ei voinut odottaa Nigelia rannassa, vaan sen oli siirryttävä väljemmille vesille muiden, matkustajansa rantaan pudottavien, alusten tieltä, ja Nigelin oli hypättävä laivamme kannelta moottoriveneen kannelle, jolla olimme menossa päiväretkelle. 

Nigelin myöhästelystä oli myös se seuraus, että minun oli pyydettävä apua turistiryhmämme muilta ihmisiltä, jotta pääsin turvallisesti rantaan. Laivamme ei nimittäin useinkaan päässyt aivan rantaan, vaan meidän piti hyppiä muiden samanlaisten alusten läpi ramppeja ja lautoja pitkin kunnes pääsimme maihin. Kun muistutin Nigelia huonoon tasapainooni ja cp-vammaani liittyvästä avun tarpeesta, hän suhtautuikin minuun ja autteli minua lähes koko loppuloman pitkin hampain, jos ei suorastaan vihamielisyyttä uhkuen.   

Pelkään vettä ja korkeita paikkoja. Mieleeni on jäänyt, kuinka matkan alussa Nigel jätti minut yksin ulos yläkannelle kiukuspäissään. Hän suuttui minulle, koska stressasin rahasta, maksoinhan arpavoittorahoistani melkein kaiken, enkä ollut moiseen tottunut. Kun häntä ei kuulunut takaisin, jouduin kiipeämään yläkannelta yksin alas portaita, jotka olivat laidan vieressä, auringon jo laskettua. 

 

Noista ensimmäisen valokuvan lasiovista hypimme aina ulos, erilaisille rampeille tai laudoille, joskus suoraa seuraavan aluksen kannelle. 

Ensimmäisen päivän ensimmäisinä kohteina olivat Kuninkaiden ja Kuningattarien laaksot, pääsimme sisälle ainakin pariin hautaan, onneksi niissä portaat ja kaiteet olivat kohtuullisia navigoida. 

Habun temppeli oli vaikuttava, ja olisin viihtynyt sitä ja etenkin hieroglyfejä tutkimassa pidempäänkin jokaisessa kohteessa. 

Miehen korkuisia "kahvikuppeja" kuvassa alla. Paikallinen heppu yritti selittää minulle jotain tuon katossa olevan aukon merkityksestä, jonain päivänä siitä lankeaa valo johonkin merkityksellisesti, en enää muista tarinaa. 

Temppeleiden katoissa oli nähtävillä vielä taivaansinistä maalia siellä täällä. 

Memnonin kolossin toinen puolisko oli paketissa huollettavana. 

Tässä välissä taidettiin myös käydä keramiikkapajalla, josta ostin kissoja itselle ja tuliaisiksi äidille ja siskolle ja sain ilmaiseksi onnea tuovia scarabeja eli pyhiä pillerinpyörittäjiä. Jos Nigel ei olisi tullut luokseni säätämään (kuulemma, ettei minua huijattaisi) olisin varmasti saanut paikallisilta miehiltä vielä paremmat alennukset kissoistani. Näitä olen sitten saanut vuosien varrella egyptiläisiltä tuttaviltani lisää. Kaikki nykypäivän egyptiläiset, jotka ovat pääosin muslimeja, eivät välitä scarabeistaan ja kissoistaan yhtä paljon kuin tämä historiasta intoileva länsimaalainen.

Luxorin temppelillä oli myös hyvin säilynyt Ramses II rintakuva

Toisaalta sotilaat olivat tuhonneet ja vaurioittaneet patsaita harjoitellessaan, toisaalta temppeli oli pyhä paikka myös myöhemmille uskonnoille, alakuvassa seinässä opetuslapsia. 

Aina päivällisen jälkeen oli hytissä odottamassa jotain hauskaa, tässä pyyhkeistä tehty krokotiili, jolla on käytössään kuulokkeeni sekä kännykkäni (Nokia 7210, meni kahdelta ihmiseltä aika kauan löytää netistä tuo malli, seuraavaksi hankinkin ihan uuden puhelimen, punaisen Nokian Express Musicin osamaksulla).

Tamperelaisen piti toki ottaa kuva Moro-suklaapatukasta, mutta en tainnut lähettää kuvaa Moro-lehteen, niin kuin oli kyllä tarkoitukseni.

Kaupustelijat herättivät aamulla huutelemalla veneistään "Hello! Hello!"

Aurinkokannen uima-altaan vesi oli jääkylmää, sitä ei lämmittänyt muu kuin aurinko ja osan päivää allas oli yläkannen varjossa. Sää oli minusta ihanteellinen, vähän päälle 20 päivällä ja koska olimme joella, oli tuuli myös miellyttävä. Pilviä ei juuri näkynyt.

Reikittelin itseäni ja Nigelia  emmekä syöneet tuoreita kasviksia, ja olimmekin ainoita koko ryhmästämme, joille ei tullut vatsatautia. Muuten matkan sisältynyt ruoka oli todella hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi. 

Kasvitieteellinen puutarha oli upea kokemus. Etenkin koska joka paikassa oli myös kissoja. 

Vierailimme nubialaisella saarella lounaalla. Meille esiteltiin myös mm. krokotiilin poikanen. Naisia ei näkynyt muualla kuin seinämaalauksissa. Paikallinen kissa tykkäsi minusta niin paljon, että se haluttiin antaa minulle. Kissa ei näyttänyt terveeltä, ja mietin kuinka vaikeaa se olisi ollut saada Suomeen, muuten olisin toki ottanut kissan itselleni. 

Kädet seinällä pitävät pahan silmän loitolla talosta. 

Oli pakko pelata yksi pyramidi-pasianssi. Onneksi ei nähty muita skorpioneja kuin tämä pyyhkeistä tehty. 

Felucca-purjeveneet ovat kauniita, mutta en uskaltanut kyytiin. 

Niilille mahtui monta turistilaivaa vierekkäin. 

Niilin rannat olivat vehreitä ja lehmiäkin näkyi laiduntamassa, mutta heti rantakaistaleen jälkeen yleensä maisena jatkui hiekkaerämaana. 

En jaksanut hyppiä pois laivasta Kom Ompon temppelille, kun se näkyi näin hyvin laivamme kannelta. 

Aswanin pato oli vaikuttava.  

Kerrankin olimme ihan rannassa ja meidän hyttimme ikkunasta näki maihin.

Osa porukasta osti paikallisia vaatteita muistoksi ja käytti niitä viimeisenä iltana. Ryhmähenki oli huipussaan, ja Nigelkin hetken hyvällä tuulella. Hän oli käynyt maissa ostamassa alkoholia, etiketissä luki Whsky, mutta kyllä se onneksi ihan viskiltä maistui. Arabian kielessä vokaalit eivät ole niin tärkeitä muutenkaan, joten maassa maan tavalla. 

Ryhmämme tietenkin matkan aluksi luuli, että Nigel ja minä olimme pari. Hän ei korjannut tätä oletusta, mutta mm. yritti iskeä ranskalaisen tyttökoulun tyttöjä, jotka matkustivat vähän aikaa samaa matkaa meidän kanssamme. Muutenkin hän kohteli minua enimmäkseen kylmästi julkisilla paikoilla, eikä tanssinut kanssani discossakaan. Koin itseni nöyryytetyksi, mutta näyttelin, että olin ihan cool. 

Kun myös tarjoilija-  yms. asiakaspalvelijapojat saivat tietää, etten seurustele Nigelin kanssa, heistä oli aina joku valmiina antamassa käsivarrella tukea kun kapusin portaita, he vetivät minulle ruokasalissa tuolin ja antoivat viimeisenä iltana minulle porkkanasta tehdyn ruusun. Nigelin käytöksestä kyrpiintyneenä otin viimeisestä illasta ilon irti, rupattelin dj-, valokuvaaja- ja tarjoilijapoikien kanssa ja tanssinkin valokuvaaja Asemin kanssa (kun hän oli ensin varmistan pomoltautan, että se oli ok) ja taisin pussata ainakin kahta, ellen kolmea nuorta miestä. Toki Nigel alkoi heti käyttäytyä omistavan mustasukkaisesti, ja oli sitä mieltä, että minut kohta raiskattaisiin. Tohdin epäillä. Kirjoittelin Asemin kanssa jonkin aikaa, mutta hänen englantinsa oli mahdottoman huonoa. 

Takaisin Lontoon Gatwickilla Nigel ehti vielä hukkua minulta. Kävimme molemmat vessassa heti lentokoneesta päästyämme, mutta hän ei odottanut minua, ja löysin hänet lopulta, henkilökunnan jäsenen avustamana, istumasta jykevän tolpan takana passintarkastushallissa, mistä häntä ei voinut millään nähdä muualta kuin aivan vieressä seisten. Ja tämäkin oli minun syytäni, tietenkin. 

Seuraavassa luvussa Nigel muuttaa luokseni Suomeen, totta kai.