23. luku, jossa asun ensimmäistä kertaa yksin omassa asunnossa

Olin ollut Suomessa neljä päivää, kun jo valitin Chloelle sähköpostissa, kuinka vaikeaa oli asua vanhemmilla. Äiti kritisoi, kun valvoin puoleen yöhön (Englannin ilta kymmeneen siis) ja tuputti hedelmiä ja vihanneksia. Aika hyvin olin viimeiset kuusi vuotta selvinnyt omillani ja hengissä ilman äidin jatkuvia neuvoja. Ahdisti. Suomessa oli jo myös yllättävän kylmä.  

Oli kuitenkin mukava käydä pitkästä aikaa äidin kanssa kävelyllä, nähdä Siljaa kaupungilla ja Saijaa Nokialla sekä etenkin nähdä siskoani ja hänen lapsiaan. Kävimme myös syömässä perheen kanssa siipiravintola Hookissa, josta tuli seuraavien vuosien lempiravintolani, joka on edelleen minulle rakas. Mausteisista kanansiivistä tuli kertaheitolla uusi lempiruokani. Oli myös ihanaa käydä taas säännöllisesti saunassa. Ihastuin mm. Maajussille morsian-ohjelmaan, jota oli hauska katsoa ja kommentoida äidin kanssa. 

Spastinen kehoni nautti myös siitä, että paras ystäväni Eve asui naapurissa ja olin nyt ammatiltaan hieroja, joten hierontojakin aloin saamaan viikottain. Even  keittiönpöydän ääressä nautimme siinä sivussa monet kahvit ja laitoimme yhdessä ruokaa tai söimme muuten hyvin, tortilloja, hornetteja, kebabia, Hannan Ritva-äidin meille opettamaa juustokanaa, ja itsetehtyä pizzaa olen merkinnyt kalenteriinkin. Viinien ja juustojen äärellä 21.10. sinkku Eve itki lähestyvää 25-vuotispäiväänsä "tää elämä oli nyt tässä," ihan kuin 25-vuotias olisi jo ikäloppu kehäraakki. Sitä paitsi, viikkoa myöhemmin hän löysi elämäänsä ihanan miehen, joka parin vuoden seurustelelun jälkeen jäi Even elämään läheiseksi ystäväksi ja on sitä edelleen. 

Tiialle kerroin 18.10.: 

Mun kaveri [siis vanha kunnon Shamin] sai eilen porukoiden netin toimiin. Mut messangeria en oo viä saanu latailtua (pari kertaa oon yrittäny, mut aina jotain ryppyilee) koneelle, kun tässä oli niin vanha explorer, et piti siitäki ladata uudempi versio jne. Si ajattelin lukee sähköpostit, ennen kuin juutun  meseen  Tiätsä, mulla on menny kuukausi sitte läppärin takuu!! Mä yrin vakuuttaa sedälle puhelimessa, et piru kun olisin tuonu koneen tänne sillon elokuussa, mut ei sopinu tuoda niin isoo (siis 7,5 kiloa painavaa) laukkua ilman lisämaksua... Mennään tänään isän kans viemään se korjattavaks... Shamin (se mun kaveri) sano, et se on varmaan vaan näytön taustavalo, video drive ongelma tai jotain... kahtoo ny.

 

Enköhän mä si aianki tiistaihin sun luona vois viipyä  Millon sä oot takas Turus sillon perjantaina? Pitää tässä tarkastella bussi- ja juna-aikatauluja ja hintoja...

 

Kyllä mulla on hyvinkin paljon ajatuksia monikulttuurisuudesta, ihan omalle kohdalle. Mähän oon aina tuntenu sukulaisuutta maahanmuuttajiin, kun itekin kúulun yhteen yhteiskunnan marginaaliryhmistä jne. Siks toisekseen esim. Suomen ja Lontoon monikulttuurisuudella on aika suuri ero, kuinka värikäs Lontoon katukuva on suomalaiseen verrattuna!! Luin tossa taannoin myös tosi mielenkiintosen artikkelin siitä. kuinka esim. kuuroilla on ihan oma kulttuurinsa... Tota monikulttuurisuusaihetta voi pyöritellä niin monella tavoin, ei siitä samasta ulkomaalaiset ja minä- näkökulmasta.. Ootko sä muuten kattonu Basaaria? Se on mun mielestä älkyttömän hyvä ohjelma ja sellasen tarvis telkkariin Briteissäkin... mukavia arkisia kurkistuksia maahanmuuttajien elämään...  joopajoo.

 

Mut lueskelen tässä viä maileja ja yritän si taas ladata messangerin... jotta kuulumisiin, kirjottelemisiin ja näkemisiin!

Tiialle suuntasin perjantaina 27.10. Vettä satoi ja meri myrskysi, mutta Isabella lähti satamasta ongelmitta klo 21.00. Kaijo Koon näkeminen laivalla oli yksi syy muuttaa Suomeen mustimpaan vuodenaikaan.  

Kaijan kanssa juteltiin mm. Lontoossa asumisesta 

Sunnuntaina poikettiin Tiian vanhemmilla ihailemassa mm. ponia, hevosta ja mäyräkoiria. Maanantain vietin Tiian kämpillä Tiian ihanan Monika-perhoskoiran seurassa, kun Tiia oli koulussa. Vein ensimmäistä kertaa koiran ulos ihan yksin. Hyvin sujui, vaikka oli kunnon koiranilma, tietysti. Entinen lontoolainen ei ollut osannut varustautua, eikä minulla ollut lämpimiä vaatteita Turussa mukana. Ostin sitten maanantai-iltana ostarilta neulepaidan kesätakin alle. 

Vielä  tiistaina turisti pääsi tuomiokirkkoonkin ja kävimme myös Aboa Vetus Ars nova- museossa ihmettelemässä, ennen kuin Tampere kutsui.

Ensiumi ei ilahduttanut. Vaikka se Turussa alkoikin iltaa kohden muuttua taas vedeksi, juna oli lopulta myöhässä lähes tunnin ja sain Tampereella kahlata Hämeenkadulla lumihangessa bussipysäkille. Mietin elämänvalintojani ja etenkin     niiden ajoitusta. Olin kotona vasta puoliltaöin. Lunta satoi vielä pitkälle seuraavaan päivään. Lunta tuli kalentertin mukaan vielä lisää lähipäivinä, kunnes 7.11. sää lämpeni ja lumi alkoi sulaa "kauhee sää".

10.11. sähköposti Heinin äidille:

 

Hei!

 

Voi hyvänen aika, eikö sinne ole jo sana ennättänyt, minähän olen ollut jo melkein kuukauden SUOMESSA! Ja ihan pysyvästi tänne takaisin muutin 14.10., tai siis en ihan, edelleen haaveilen, että jos vaikka parin vuoden päästä pääsisin Englantiin tekemään Maisterin tutkintoa... Sitä ennen pitää löytää töitä ja tienata paljon rahaa.. No, katsotaan, miten asiat lähtevät luonnistumaan! Ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä on saada tuet juoksemaan ja työhakemusten lähettely myös. Ennen joulua haluaisin muuttaa omaan kaksioon, etelä-Hervannan puolelle ehkä kuitenkin, tarpeeksi kauas, mutta tarpeeksi lähelle Eveä ja vanhempia. Päätin, että yrittäisin nyt jäädä Tampereelle, täällä säästyy paremmin rahat ja täällä on tuttua ja turvallista! Turun ja Helsingin olen ehtinyt jo nähdä, mutta kumpainenkaan ei vedä puoleensa, vaikka molemmissa ystäviä asuukin ja työtilannekin näyttäisi paremmalta kuin täällä. Heini oli harmillisesti samana viikonloppuna keski-Suomessa kun mnä kävin Even kanssa Hesassa kääntymässä, mutta eiköhän me tässä vielä ehditä nähdä.

 

Mulla ei ole ollutkaan liukkaan kelin harjoittelua neljään vuoteen, niin että pääkallo kainalossa täällä melkein kuljen, mutta silti nautin Suomesta ja Suomen talvesta! Eikä muuta ole Lontoosta oikein ikävä, kuin sitä yhtä nuorta herraa, mutta hänkin tulee jouluselta tänne pariksi viikoksi... siksikin olisi kiire löytää se oma luukku, mutta eihän sitä voi hakea ennen kuin on jostain päin tuloja...

 

Ensimmäistä kertaa elämäni aikana jouduin hakemaan toimeentulotukea, sillä olin työkkärille liian rehellinen, ja kerroin jättäneeni työpaikan Briteissä, olkoonkin, että se oli osa-aikainen toistaiseksi voimassaoleva työsuhde, jolla ei olisi elänyt. Minulle tuli myös täytenä yllätyksenä, että olin pudonnut pois Suomen sosiaaliturvasta, koska en ollut sen jälkeen saanut Suomesta mitään, kun opintotukeni oli loppunut kesäkuussa 2005. Itkin KELA:ssa ja ihmettelin, kuinka vihamielinen voi ihmisen kotimaa olla. Hakemus Suomen sosiaaliturvaan hyväksymisestä sisään ja Sossuun siis. Ensimmäistä kertaa elämässäni hain nyt myös 16 vuotta täyttäneen vammaistukea. Even vinkistä hain lisäksi lain mukaan vammaisille kuuluvaa kuljetuspalvelua, eli taksimatkoja, joihin minulla olisi ollut myös oikeus jo aikaisemminkin. Lääkäristä siis todistuksia joka paikkaan, hain myös ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen fysioterapiaa. Sain myös kolmannen verenpainelääkkeen kahden muun rinnalle hurjaa pulssiani hallitsemaan. Kun tukien saanti varmistui, ilmoittauduin heti asuntojonoon kodittomana. Tuli ainakin aikuinen olo siinä virastosta toiseen juostessa, lomakkeita omin pikku kätösin täytellessä ja Suomalaisen byrokratian kanssa taistellessa. 

Sähköpostit jatkoivat kulkuaan minun ja Heinin välillä, koska olimme edelleen eri paikkakunnilla, näin 14.11.: 

Hei Heini!

 

Mä en nyt kirjota sulle englanniks, kun just kirjotin Nigelille 6-sivusen kirjeen. Ihan vanhanaikasen, Nalle Puh -paperille , tollasessa kirjeenvaihdossa sähköposti ei oo se paras väline, se kun ei oo kovin romanttinen, eikö? Vaikka mitä tässä romantiikasta, edelleen ollaan 'ystäviä', mut anyway...

 

Mutta onneks olkoon vaan tulevasta valmistumisesta!! Oot sä kyllä töitäkin tuntunu sen eteen tekevän!! Community Educator on kyllä fiini titteli!! Ja juhlia toki pitää, mut puhuttiin just eilen Even kanssa, et ei taideta päästä sinnepäin itsenäisyyspäiväks, kun se on keskellä  viikkoo. Ja mä saatan tulla sinne edellisellä viikolla sellaseen Afrikka seminaariin, enkä mä siä kyllä voi viikkoa muiden nurkissa roikkua, eikä sitte oo kyllä varaakaan matkustaa tässä ees taas. Mulla ei oo tuloja mistään päin ja Kelan päätöksissä nyt aina kestää. Mut koitetaan tässä nyt kokoontua edes jonkinlaiseen pikkujoulun tapaseen ennen joulua!! 

Toivon, et pääsen muuttaan omaan kämppän mahdollisimman pian, viimestään ennen joulua. Ei vaan todellakaan huvittais asua täällä porukoilla enää sitten kun äiti jää eläkkeelle ens kuun alusta. Tai lomalle eka, eläkkeelle si ens vuoden alusta, mut joka tapauksessa täällä on kyllä sitten ihan liian ahdasta.  

Tampereelle ja Hervantaan oon nyt kuitenkin ainaki alusk päätttäny jäädä. On kivaa asua porukoita ja Evee ja Siljaa lähellä. Ja halvempaakin täällä on tietty eläminen, jos oikeesti sais edes vähän säästettyäkin... siis tietty jos nyt töitäkin löytyis.. Eikä ne etelän vähälumiset, mut jäiset talvetkaan mua houkuta, sitä mietin kun siä suunnalla nyt kävin. 

Aukusti 

28.11.: 

HEI VAAN HEINI!

 

Onnea vaan taas valmistumisen johdosta! Koska sitä saa muut juhlia, kuin opistolaiset? Eli, KOSKA BILEET? Ja onnea myös uuden auton johdosta, tälläsessa säässä on tosiaan parempi, et on uus auto alla. 

Viimeks varmaan jo kerroin, et Nigel on tulossa, jotta etin kämpää kuumeisesti. Mut siks toisekseen allekirjotin tossa vuokrasopimuksen just tänään. 53,5 neliöö kaksio, TARJANTEENKATU 3A11, jotta en si kovin kauas päässy porukoista , mut näköyhteyden sentään estää noi vastapäiset tornitalot, ettei äiti nyt joka askelta pysty kyttään.. ja kuunteleen nahkapiiskan ääntä.. hmmmm.. Juu, oli tosiaan tarpeen saada kämppä ennen kuin Nigel tulee!  Ja kaikeks, onneks kämppä on kiva, nätisti rempattu ja vaalee. Makkari, olkkari, siinä välissä läpikulkukeittiö johon pääsee eteisestä ja olohuoneesta, si tilavat vaatehuone ja kylppäri. Niin et tupari- jokku bileet voisin pitää ku Nige on täällä.. että koska pääsisit? Siinä naapuritalossa oli meillä sillo kesällä 2004 niin mukavaa nii usein.. se oli meidän suhteen kukoistusaikaa, eikö? 

 

Mulla on ollu tässä pari viikkoo vaihteeks kovakin kiire. Nyt maanantaina oli eka lääkäri, joka kirjotti mulle C-lausunnoon, ja kävin apteekissa ja vietin seuraavat kaks tuntii KELAssa täyttämässä vammaistukihakemuksia jne. Ku istuin KELAssa nii SATOlta soitettiin kämpästä. Enhän mä pohjois-Hervantaa yhtään ajatellu,  halusin lähemmäs Hervannan keskustaa, mut si kävin kämpässä ja se oli tosi kiva, ja si ku tiesin et se pihaki oli kiva ja rauhallinen, kun kadehdin sitä sijaintia jo sillo ku sä siä asuit, ni si menin ja otin sen!  

 

Joops, ja huomenna meen sossuun ruikuttaan rahaa, ku KELA ei suostu maksaa mulle kolmelta kuukaudelta työttömyystukee... "Suomeen muuttaminen ei ole pätevä syy työsuhteen lopettamiseen Lontoossa." Kyllä musta vaan, etenki ku työsuhde oli määräaikanen ja ois varmaan päättyny kolmen päivän päästä joka tapauksessa.. Ja hiukan pitkä matka täältä Lontooseen töihin... Ja piruko siinä enää suunnitelmiaan muuttaa, ku o jo kertonu vuokraisännälle muuttavansa, varannu liput, pakannu... HALOO! Mut tosta päätöksestä ei saa ees valittaa, tiedä sitten, koska se lautakunnan päätös tulee... No, sossu maksaa! Ja porukat... Mut eihän sekään oo oikein, et mä täällä niiden vaivoina elelen, etenki nyt ku äiti on eläkeläinen (tänään oli muuten sen eka päivä) ja senki tulot putos puoleen. Torstaina mennään kattoon Nokialle Romeoo ja Juliaa [jossa näytteli myös vanha ystävämme Hervannan hurja Saija], ilmaislipuilla ennakkonäytökseen  Perjantaina onki sitte muuttopäivä, että jo on ohjelmaa!

 

Mutta kuulumisiin! Halauksin, Suvi  

 

p.s. Mitä sää sitä mailia haikeasti kattelet, tuu chattiin, täällä mä notkun kaiket päivät!

ja Hannalle muutama yksityiskohta lisää 29.11.: 

Hanna moi!

 

Mitä sulle kuuluu? Mulle kuuluu tosi hyvää !!

 

No, tahmean alun jälkeen mulla on alakanut täällä asiat toden teolla rullaan. Allekirjotin tossa vuokrasopimuksen eilen. Se on se vanha Sannan talo, Heinin mummun viereinen. Kylppäri samanlainen ku Evellä.  Harmi, ku sä et oo täällä muuttamassa mun kanssa..

1.12. Kun olin hakenut asuntoni avaimen TAYSilta neljällä bussilla rehaten, istuin keittiönpöydän ääreen, jossa äiti teki kakkua juhlapäivän kunniaksi. Hän keskeytti sen verran, että käski minun valita kolmesta Ässä-arvasta omani. Raaputin ensimmäisen pelin, ja käänsin sitten arvan tutkiakseni, mitä sillä voi voittaa. Äiti käski raaputtaa toisenkin pelin. Tein työtä käskettyä. Minä käskin äidin istua. Olin voittanut 50 000€. Sillä rahalla ostin pienen arkkupakastimen, sohvan, pienen keittiönpöydän ja tuolit, olohuoneen lampun sekä dvd-videosoittimen uuteen kotiini. Kaikki muu olikin kierrätettyä, Leenan ja Hansin, kummieni tai perheeni vanhaa. Rahalla maksettiin myös pois mm. opintolainani, siskoni opintolaina ja osa vanhempieni asuntolainaa. 

 Pääsin siis erittäin onnellisesti muuttamaan omaan kotiin, kolmas kerros tuntuu olevan kohtaloni. Parveketta ei ollut, ja kaikki ikkunat etelään päin, joten kesällä oli kuuma, muuten asunto oli aivan ihana, ja rakastuin siihen aivan heti, kun kävin katsomassa. Kalenteriin olin kirjoittanut:"Voi! Miten ihminen nukkuu ja muutenkin viihtyy omassa kodissa!"

Itsenäisyyspäivä olohuoneen ikkunasta katsottuna oli aivan yhtä vihreä ja lumeton, kuin se olisi Lontoossa ollut. 

Hanna Helsingistä oli kunnianarvoisa ja itseoikeutettu ensimmäinen yövieraani 11.-13.12.

12.12. minulla oli ensimmäinen fysioteriakerta. 

Nigel oli luonani joulun ja uuden vuoden 21.12.-3.1. Joulupukki löysi tällä kertaa vanhemmilleni, vaikka oli mustaa ja vetistä. 

Joulupäivänä luokseni kokoontui Hervannan hurjia poikakavereineen.

Uuden vuoden olimme Nigelin, Even ja mm. Tiian kanssa ystävällämme Millalla. Minä tutustuin Millaan Seitin kautta, mikä on liikuntavammaisten nuorten verkosto, jonka Tampereen ryhmään liityin. 

Aina Suomen lomilla Nigel oli parhaimmillaan, emmekä riidelleet niin paljon kuin tavallisesti. Mitä en tietenkään ollut kehdannut enkä halunnut kaukana asuville kavereille Nigelista sähköposteissa kertoa oli se, kuika usein hän piti mykkäkoulua ja mm. lukitsi minut pois huoneestaan, joka yleensä oli meidän yhteinen makuuhuoneemme. Tai kuinka hän kyseenalaisti ja tahallaan väärin ymmärsi sanomisiani usein. Osa syynä oli, että minä luulin käyttäväni synonyymiä, kun taas hänen mielestään käytin sanaa väärin tai väärässä yhteydessä, ja niin hän tarttui sanomisiini ja pahoitti niistä usein aivan turhaan mielensä. Hänen kanssaan opin miettimään, epäilemään ja puolustamaan sanomisiani jatkuvasti. Kun hän oli minulle vihainen, hän ei ikinä kertonut heti miksi, vaan muuttui mykäksi. Tämä oli erityisen ahdistavaa, kun minun piti esimerkiksi juosta hänen perässään Lontoon ruuhkassa julkisesta liikennevälineestä toiseen tai jos olimme muuten jossain reissussa. 

Sitten minun piti vain pyytää anteeksi, lepytellä ja nöyristella ja arvailla, mitä olin tehnyt väärin, kunnen hän oli valmis kertomaan minulle, mikä häntä tällä kertaa harmitti. Siihen saattoi mennä tunteja, joskus jopa päiviä. Ja häntä saattoi harmittaa ihan mikä tahansa. Hän suuttui, jos ilmaisin väärällä hetkellä, että olimme läheisiä ja hän tunsi minut hyvin. Hän ei halunnut sitä. Hän suuttui, jos tiesin jotain paremmin kuin hän ja sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi, ei toisin päin. Hänen kanssa eläessäni opin varomaan kaikkea, etenkin tyhmää itseäni. 

Hän inhosi esimerkiksi sitä, jos vahingossa yleistin jotain, vaikka naisista ja miehistä. Kun kyseisenä uuden vuoden aattona menin vahingossa sanomaan, että hän voisi miehenä kantaa repun jossa on juhlajuomamme, hän mökötti minulle monta tuntia. Se oli noloa, varsinkin kun en voinut kenellekään selittää, miksi hän mökötti, kun en tajunnut sitä heti itsekään. Minun olisi pitänyt tietenkin sanoa, että reppu oli painava ja maa jäinen ja liukas ja pelkäsin kaatuvani, mutta tämän tajusin vasta tunteja myöhemmin. Hänessä ei tietenkään ollut vikaa, tai siinä, ettei hän oma-aloitteisesti ottanut kantaakseen painavaa pulloreppua, vaan vika oli ainoastaan siinä, miten minä itseäni ilmaisin ja mitä minä olin hänen mielestään tehnyt väärin. Hän ei meinannut aluksi edes jatkaa Eveltä Millalle juhlimaan, mutta onneksi saimme asian puhuttua, eikä koko ilta mennyt pilalle. Meillä oli lopulta todella hauskaa, etenkin hänellä asunnon ainoana miehenä ja englanninkielisenä, kun pelasimme juomapeliä. Siinä joi hiukan liikaa itse kukin.    

Tiiakin ehti luokseni yhdeksi viikonlopuksi tammikuussa, ja menimme paikalliseen yökerhoon, silloin nimellä Huuma. Elastisen Anna sen soida, oli hittibiisi, jonka muistan siellä tanssineeni. Paluumatkalla kotiin laskimme leikkipuiston liukumäestä kovalle lumelle niin että häntäluihin sattui. Oli se sen arvoista! 

Talouden ainoana kissana, erossa Aukustin ajoittaisesta öykkärikäytöksestä, ennen syrjäänvetäytyneestä Hermannista kuoriutui erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas kämppis, jonka lempipaikka oli tuossa sohvan selällä, selkäni takana kun istuin läppärillä tietokonepöydän ääressä. Hän pysyi myös aina olohuoneessa, kun minulla oli vieraita.  

Hannalle 19.1.: 

Hei!

 

Kuulostaapa toi teitin uus kämppä pirun hyvältä! Siis ihan unelmalta! Kateeks käy.. Täällä yks toinenkin haluis jo vakituisia ja pysyviä asioita, kun on vuosikaudet ollu pelkkää epävarmuutta ja haahuilua... No, kai se munkin aika joskus tulee. No, parempi tääkin, et mulla on sentään 'oma' kämppä jne,

Kyllä mä yritän tulla sinne Heinin valmistujaisiin, Evekin kai, vaikkei olla aiheesta varsinaisesti puhuttukaan. Si varmaan tuun jossain vaiheessa Tiinan ja Ronaldin poikavauvan ristiäisiin.... ja si tietty tuun teidän tupareihin, jos ja kun teillä sellaset on  Että kyllä mua sillä suunnallakin näkee.

Töidenhaku ei oikein suju, en oikein tiedä mistä hakea jne. Kai se tästä.. Nyt alkaa ainakin raha-asiat oleen ok, asumistuki ja vammaistuki alkaa juokseen ens kuussa. Ja fysioterapiassakin oon alkanu käymään, Mukavaa. Kyllä kai se elämä vielä voittaa... Nyt tosin on kurkku kipee ja nokka tuhisee.. ei yhtään kivaa ja vetämätön olo...

Otat pirulauta töistä vaikka omaa lomaa sen verran et pääset sinne bileisiin! Tai sitä siirrellään täältä ikuisuuteen, kunnes säkin pääset... Tiina, Saija, Eve ja Heini on kaikki ihan mukana. Siis ysärimusaa kaikille mukaan, ja si sellasia vaatteita ku sillon käytettiin.. jos ruutupaitoja ja farkkuhaalareita löytyy, tai si sitä mustaa lookkia mikä meillä oli Korkkipotkassa [lempinimi opiskelijakämpällemme]!  Mut mietitään sitä si lähempänä lisää.

En muista, oliko kyseisiä bileitä, seuraavan kahden vuoden kalenterini on teillä tietämättömillä. Sähköposti kertoo alkuvuoden oloista tasan sen, että 23. tammikuuta oli 15. astetta pakkasta. Muistan, että työnhaku ahdisti Suomessa senkin takia, että olin tottunut saamaan siihen Briteissä enemmän tukea. Siellä minun piti kirjoittaa työpaikat, joihin olin hakenut vihkoon, ja viedä vihko työkkäriin omaohjaajalleni kuitattavaksi kahden viikon välein. Siellä oli myös enemmän ohjelmia ja projekteja, jotka tutkivat työnhakua kuin Suomessa. 

Yksi elämäni tärkeimmistä asioista tapahtui helmikuussa 2007, valmistuin nimittäin Reiki I -kurssilta. Siskoni oli käynyt kurssin aikaisemmin, ja hänen reiki-masterinsa soitteli minulle uudesta kurssista. Satu ei ollut kuitenkaan selittänyt minulle Reikistä juuri mitään, joten en osallistunut vielä koulutukseen, mutta lupauduin hoidettavaksi. Se oli huikea fyysinen ja henkinen kokemus. Energia kehossani lähti selvästi liikkeelle, hoidon jälkeen oli sekä kylmä että hirveä nälkä. Ilmoittauduin kurssille ja sain Evenkin innostumaan mukaan. Teimme Reiki II-kurssin myös yhdessä puolitoista vuotta myöhemmin. Oli upea hoitaa vammaisen ja erityisherkän kehoni vaivoja reikillä särkylääkkeiden ja yltiöpäisen tunteilun sijaan. Aloimme tehdä Even kanssa hoitovaihtareita, usein saunan jälkeen. Iltaan kuului usein myös hyvää ruokaa kuten pizzaa tai itsetehtyä tsatzikia. Eve yleensä hieroi minua, minä reikitin häntä, ja Hermanni valvoi toimituksia silmä kovana sohvan selkänojalta.  

16. helmikuuta matkasin Helsinkiin näkemään Hannan ja Henkan uuden asunnon ja sitten 17. päivä juhlimme Heinin valmistujaisia Keravalla, ja vihdoin näin missä hänkin oli asunut jo pitkään. Even kanssa lähdimme jo illalla junalla kohti Tamperetta, oli kylmä, jatkoimme junaa odotellessa bileissä alkanutta juomista, ja jatkoimme sitä myös ravintolavaunussa sillä seurauksella, ettei tämä humalainen cepari ollut tervetullut Hervannan paikalliseen Kultaiseen Apinaan, mutta Huumaan pääsimme, kun sekä cepari-Suvi että sokea-Eve iskivät vammaiskortin ja kyyneleet pöytään! Enpä ole sitäkään tehnyt tätä ennen enkä jälkeen! Lähes heti sisälle päästyäni kuitenkin tajusin, että halusin vain kotiin nukkumaan. Pääsin onnellisesti perille, saatoin tosin kaatua matkalla muutaman kerran. Hyvin ja perusteellisesti juhlittu!