25. luku, jossa köyhyys ja työttömyys masentaa

Suvi Kangasjärvellä heinäkuussa 2007

   

Anna poikkesi Lontoosta Suomessa pääsiäislomalla huhtikuun alussa 2007. Kun Anna lähti, Nigel tuli. Tosin, hän oli myöhästynyt siitä koneesta, jolla hänen piti Suomeen muuttaa, joten meidän piti isän kanssa noutaa hänet Helsinki-Vantaalta asti. 

Muistan kuinka yritin hallita omaa tilaani ja mm. selitin kuinka tykkään astioiden astiakaapissa olevan. Toki tästäkin myöhemmin riideltiin, enhän minä saanut sanella, miten haluaisin minkään asian elämässäni olevan.

Santsun synttäreillä Nigel oli jo paikalla 

Nigelille toki myös esiteltiin hänen uuden kotikaupunkinsa niitä turistikohteita, joita hän ei ollut vielä jouluvierailuillaan nähnyt. Tässä olemme Pyynikin näkötornilla. Minullekin mahdollisesti ensimmäinen kerta. 

Perheen naiset äitienpäivänä

28.4. Otettiin Even, Matin, Siljan ja Jyrin kanssa varaslähtö vappuun ja minun synttäreihini. Kuten näkyy, Hermanni-kissa oli bileissä mukana. Muistan, että ns. kikkelitrance eli kiksu, kuten Scooter soi. Kun olimme lähdössä Cafe Europaan, Hermanni karkasi rappuun, ja taksikuski oli hyvin, hyvin vihainen kun hän joutui meitä odottamaan.  

Olin odottanut suomalaisen vapun näyttämistä Nigelille innoissani. Minulla oli valkolakki päässä ensimmäistä kertaa sitten ylppäreiden, enkä ollut vuosiin ollut Suomessa vapun aikaan. Nigel ei tykännyt. Keskustassa hän mennä viipotti mykkänä edelläni. Ostin itselleni elämäni ensimmäisen ison vappupallon. Menimme Hervannan Pranzoon syömään, jossa itkeskelyni lomassa taas vaihteeksi selvitimme välimme. Rakastin tuota epäkäytännöllistä vaaleanpunaista nupukkinahkatakkia ja tuo Nasu-ilmapallokin oli minulla olohuoneessa pari vuotta.

7.6. kertoilin kuulumisia sähköpostissa Hannalle sen jälkeen, kun olin käynyt Helsingissä Hannaa ja Maria moikkaamassa: 

No, mukavasti meni loppureissu. Harmaantunu ja naimisiin menny pikku-Lii nähtiin, parissa pubissa ja baarissa pyörittiin... Treffasin siä sellasen Mikon, jonka kanssa si kävin Tampereella kahvilla, kun se tuli tänne tupareihin reissua seuravana viikonloppuna... Mut ei se kyllä ole yhtään mun tyyppiä, tylsä, jotenki KULMIKAS. Mut pidänpäs silmäni avoinna... SUOMIMIEHILLEKIN!

 

Ja sunnuntaina sitten näin sitä Olivierin perhettä, AIVAN IHANIA KAIKKI! Ja se äiti on opiskellu suurtalouskokiks ja sillä on jo töitä. Se perheen pienin menee syksylä kouluun niinku Santsu, mut ei osaa edes viä lukee niin kuin Santsu... No, en mäkään kyllä osannu lukee, kun menin kouluun. Mut ne on aivan ihania siis, ja edelleen kyllä harkitten sitä suurperheen hankkimista... se perhe on kyllä sellanen inspiraatio että!!

 

Tontonia en si nähny ollenkaan, mut ollaan me tässä taas soiteltu. On se vaan sellanen höppänä, ainoo ihminen maailmassa joka saa mut nauraan NIIN PALJON, ettei sille kyllä voi olla vihanen. On se mukavaa, et on joku, joka saa takuuvarmasti nauramaan, sanoo rakastavansa ja ikävöivänsä jne... Kun niin monet asiat ja ihmiset mun elämässä saa mut vähintäänkin huonolle tuulelle tai ärsyyntyyn, jos et ihan itkeen..

 

Tällä hetkellä kotiin kuuluu ihan hyvää. Meillä on menny... lauantaista asti taas tosi mukavasti Nigelin kanssa, vaikka viime viikolla oliki pari typerää riitaa... Mut riidat puhdstaa ilmaa ja se hyvä juttu ainakin meidän suhteessa on, et kaikki asiat puhumalla selvitetään ennen pitkää, eikä mitään lakasta maton alle. Ihan uutta mulle ja hyvä.

 

Nigel kyllä sanoo, et saattaa lähtee jo syksyllä takas Britteihin. Se ei voi millään myöntää, et sillä on kulttuurishokki. Ja alussa aina hankalaa... Mut si tietty sekin, et meidänki suhde on useammin enemmänkin voimia vievä kuin voimia antava, niin saa sen sanoon, et se ei oo täällä onnellinen ja et tää ei voi jatkua näin. No ei voikkaan. Mä en tajua millä mielellä se tänne oikein tuli. Sillä on niin ku koko ajan toinen jalka Briteissä ja sama juttu meidän suhteen kanssa, et puoliks sisällä, puoliks ulkona. Mut sillä oli työhaastattelu UPMlle eilen, toinen osa heinäkuussa. Jos se sen  saa, niin se on pysyvä työ, joka pitäis sen täällä hamaan tulevaisuuteen... Mut ei kyllä tässä kämpässä todennäkösesti... parempi niin... Parempia kavereita me ollaan kuin mitään muuta.

 

Varsinki kun noita päiväkirjoja lukee, niin toki tulee etenki sua kova ikävä, mut kyllä muitaki rakkaita ihmisiä, jotka on tyystin hävinny mun elämästä... Ennen oli elämä täynnä tekemistä ja ihmisiä... nyt ei oo paljo ketään... No, ei kai se määrä oo tärkee vaan se laatu!!

 

Mä en tosiaan tiä mitä mä oon Sarille tehny, mut periaatteessa aivan sama, ei meitä yhdistä muu kuin menneisyys. Kerro terkkuja kuitenki, jos oot sen kanssa jutuissa, ikävä on sitäki, tai siis ainaki sitä millaset välit meillä joskus oli.

 

Hei mäkin oon siivonnu, mä teen sitä huone kerrallaan, niin ei oo niin ylivoimanen urakka!!

 

Rahaa ei todella ole, mut harkitsen nyt sitte kuitenki sinne Hesaan tuloo....

 

Isojoelle oon menossa juhannuksesks ja näillä näkimin olen siellä sitten muutaman viikon. Nigelkin tulee sinne tekeen pihatöitä jokskin aikaa, kun ei noitten vanhustenkaan kunto ole mikään paras mahdollinen. Ihan mukavaa päästä sinne. Siellä sielu lepää ja mieli kirkastuu.

 

Isä on ny Turussa arvioinnissa, et kouluttaako ne sitä uudestaan, vai laittaako eläkkeelle. Uskon enempi jäkimmäiseen, täyttää se kuitenki jo 57 ja sillä on kaikenlaisia rappeumia ja kulumia ja muisti menee ja sillä on niitä keskittymisvaikeuksia... Taisin puhuakin sulle viimeks. Aika kamaa edelleen kun vanhemmat vanhenee.

 

Joopa. Mut ei kai tässä muuta sitte tällä kertaa. Toivottavasti törmätään tässä joskus mesessäkin...

 

Meen muuten tänään Shamimille syömään. Ja hakeen mun nallenpää-kaulahuivini, kun se on ollu sillä talvesta  Onneks se on lakannu yrittämästä mitään typerää... melki 9 vuotta siinä menikin ennen kuin luovutti.. oe voe... mut on se silti ihan mukava heppu.

 

Tiina M. sai kuulla lisää: 

Arki on arkee. Etitään laiskasti töitä, lopun aikaa mä luen ja Nigel pelaa Playstationia. Niin tai katotaan telkkaa. Ja nukutaan paljon, Rahattomana ei oikein muuta voi. Ku Nigel on ollu täällä sen tarvittavan kolme kuukautta, niin toivottavasti se saa sen EU-kansalaisen oleskeluluvan.. että taloudelllinen tilanne paranis joko tuilla tai sit sillai, et saa työpaikan.

 

Tänään meen syömään yhden mun exän luo. Bangladeshilainen. Mukava, mut vähä luuseri... Mut se jaksaa rasssata aina mun ja mun perheen tietsikat kuntoon, niin hyvät välit on hyvä pitää... Ja hyvä kokkikin se on...  Ja vähä vaihtelua mun toinen toistaan samanlaisina seuraaviin päiviini!!

 

Mökillä teimme mm. heinätöitä ja remppasimme pikkutuvan kuistia, kävimme kävellyillä, luimme kirjoja. Toki kiersimme taas uuden vieraan kanssa Lauhassa ja Kangasjärvellä. 

19.6. aloin taas kirjoittaa pitkästä aikaa päiväkirjaa: 

...Suomessa jo yli puoli vuotta, vaikka ei se kyllä elämää ole ollut, selviytymistä päivästä toiseen lähinnä. Oma koti kullan kallis. Mutta mitä Nigel tekee mun kodissa taas? Mitä se tekee Isojoella mun kanssa nyt? Kaikki on muuttunut ja ei mikään. ...Nyt tajuan paremmin kuin aikaisemmin, kuinka elän välitiliassa. Mä oon kuullut sen sanan 'välitila' viimeks tais olla lauantaina Even lausumana.. mutta... koska ja miten tämä päättyy? Muun muassa sitä olen tullut tänne Isojoelle selvittämään. Kirjoittaimaan... vihdoinkin. Aloitan päiväkirjan kirjoittamisen uudelleen, koska on sen aika. 

Eilen, kun aurinko laski ja värjäsi pilvet sinisen, violetin ja vaaleanpunaisen sävyillä, kun luonto oli niin kaunis ja kun auto kulki kohti Isojokea, olin rauhallisempi, onnellisempi ja rennompi kuin miesmuistiin. Ja sama tunne on jatkunut. Täällä huolet eivät kosketa samalla tavoin kuin kaupungissa, täällä saan helposti asioihin uuden perspektiivin. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva. Ruoho jalkojen alla. Aurinko. Hermanni, mun Napero, joka heti tuli luo. Lintujen laulu. Äiti. Ennen niin pitkä kävely sillalle on muuttunut niin lyhyeksi. Ollin lenkki oli Ollin lenkki. Metsän rauha, tunnelma on minun paratiisini. 

Sauna, täydellinen, ei liian kuuma, ihana, helppo hengittää, ei ahdista ollenkaan. Viimeset karjalan rippeet pihakeinussa ilta-auringossa. Täydellistä. Seesteistä oleskelua Nigelin kanssa. Tässä hetkessä en vois enempää toivoa. Koti. Juuret. Multa. Rakkaus. Vapaus. Tuoksu. Huokaus. Elämä kaikilla aisteilla. Tästä se alkaa. 

21.6.: 

Täällä vois nähdä menninkäisiä ja keijukaisia. Ötökät ei häiritte enää niin paljon, me taidetaan jo ymmärtää toistemme paikat maailmankaikkeuden järjestyksessä. Maailma maistuu hyvältä täällä, me ollaan kaikki melkein kuin eri ihmisiä. No, minä ja Nigel ainakin. Tänään se avautu mulle enemmän kuin koskaan perhesuhteistaan. Kuinka sen äiti ois halunnu tytön ja kohteli sitä aina kuin vauvaa. Ei edes yrittäny keskustella ja selittää asioita ennen kuin oli liian myöhäistä. Kuinka ne ei voi ymmärtää/hyväksyä toistensa maailmoja. Ja kuinka sitä piiskattiin vyöllä kun isoveljet oli tehnyt jotain ja kieritti syyn Nigelin niskoille. Ja kuinka sen isä aina lupaa kaikkee, mutta ei ikinä pidä lupauksia. Kuinka se ajattelee, et lasten kasvatuksessa on vaan kyse rahasta. Kuinka Nigelin porukat eros, kun se oli joku 12-13 ja kuinka se muutti 14-vuotiaana isälleen. Ja kuinka sen äiti sano VASTA kun se oli lähössä, ettei se halua, et Nigel lähtee. Ja se on ollu Nigelille katkera si siitä, et Nigel jätti sen yksin, vaikka Nigel tuli takas. Niitten isä on sellanen jääräpää, ei myönnä virheitään ja sen tavalla pitää tehdä kaikki. Ja kun se olis halunnu Nigelin tiskaavan kun se luki tärkeisiin kokeisiin, niin se lähti. Nigel joutu ite tienaan ruokarahat lehdenjaolla ja si se oli ottanu Nigelin huoneesta rahaa. ...ja si se oli viä sanonu, et ehkä ois parempi, jos Nigel ei ois syntyny ollenkaan. Että. Mä jo sillon Bathissa mietin, kuinka irrallaan Nigel tuntu olevan sen suvusta, vähän samalla lailla, kun mä omastani. Jännä juttu. Kai meitä, mustia lampaita, jotka tekee asiat erilailla kun muut, on joka suvussa, jos ei joka perheessä. 

Toivottavasti juhannus menee hyvin, se on niin vaikeeta, jotenkin vaan niin raskasta usein, kun kaikki Kivisen Simon naiset on saman katon alla. Ja sitte Satu ja muksut on tossa naapurihuoneessa, et pariks päiväks katoaa nämäkin rauhan rippeet, mitä meillä on ollu. No, kai sitä pari päivää kestää. Mutta mulle tärkeistä asioista en tingi Satun hyväks, en enää. 

En vielä osannut sanoittaa erityisherkkyyttäni enkä introverttiyttäni, mutta ne paistavat näistäkin teksteistä läpi. Tunnen isosti ja herkästi, imen muiden tunteita empaattina itseeni ja tarvitsen hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja rauhaa latautuakseni, muuten seuraa ahdistusta ja itkua, sekä usein fyysisesten kipujen lisääntumistä ja uupuminen. Masentuneena olin vielä monin kerroin herkempi kaikelle. 

Juhannuksena nautimme pihassa boolia, ensimmäistä ja viimeistä kertaa, tietääkseni.

Hermanni vaanii ja pojat leikkaavat nurmikkoa 

29.6.: 

Juhannus meni ihan mukavasti. Saunassa oli ihanaa, tosin ei niin ihanaa, kuin ekalla kertaa tänä kesänä. Ja hyvää ruokaa syötiin. Ja Satun tekemä booli oli pahaa. Paitsi sitte, kun se teki sitä cokikseen. Me nuoret tultiin pihaan istuun ja turiseen. Myöhemmin illalla pelattiin Monopolya. Se oli hauskaa, kun siinä oli Lontoon alueiden nimiä. Mulle tuli melkein kyyneleet ikävästä silmiin, mut olisin mä mieluummin jutellu enkä pelannu. Ja sitte Eve soitti, enkä kuullu ku yhen lauseen, ja sit se katkes. Se, ja se et alkoholi loppu, aiheutti mulle sellasen laskuhumalan, ettei mulla oo vissiin koskaan ollu... Kyyneleet vaan valu poskille, oli NIIN paha olla. Sitte myöhemmin yöllä menin tonne ulos kylmään ja soitin Evelle, mut ne oli baarissa, eikä ne kuullu mua. Eikä ne lupauksistaan huolimatta soittanu takas. Kun menin takas sisään, Satu oli menny jo nukkuun ja Nigel oli pahalla tuulella ja sain sen viä pahemmalle, kun rupesin valittaan, selittään ja tietty itkeen, kun pyysin, eikä se halannu mua. Paha olo tulee vieläkin, kun sitä ajattelee. Niin ku Eve sano, sen pitäs oppia, et helpommalla pääsee, kun tekee niin kuin (känninen) nainen pyytää, vaikkei huvittais ja vaikkei pyynnössä järkee oliskaan. Se meni jo olkkarin sohvalle, mut kyl mä sen sit puhuin sieltä viereen. 

...Mut kyllä me vaan naurettiin paljon. Nigel oli vallan hassu pelihimossaan. Jotta jäi kuitenki ihan mukavat muistot. 

Me riideltiin jostain typerästä - taas sanoin jotain väärin, niin kuin lähes aina kun me riidellään - mut kyllä me sitte sovittinki. Nigelin vimpat pävät täällä ei ollu yhtä mukavia kuin ekat, mut niin kai se usein menee. alettiin jo tottua ja turtua toisiimme ja kaikkeen täälläkin.  

Yks parhaista kesämuistoista on muuten, kun pelattiin kaikki iskelmätietovisaa. Sitte Satu ja Bentsu läks mut Santsu jäi...Mä pääitin, et lähden, jos mahdollista, täältä Even ja Matin kanssa pois. En mä täällä saa kaipaamaani rauhaa, toki mä saan etäisyyttä Tampereen stressin lähteisiin, mut täällä on sitten omansa. Mä en sitten kestä sitä yhteisöllisyyttä, minkä puolesta Satukin liputtaa. Juu, on kiva joskus syödä yhdessä, muttei AINA. Ei edea täällä, vaikka täällä ollaanki aina ennen syöty yhdessä (no tietenki, mehän oltiin ennen lapsia!). Maailma on muuttunu, ja mulla on oikeus ostaa omia ruokia jääkaappiin! ...Satu, ei oo meiltä keneltäkään kysyny, miten me halutaan kesä täällä viettää, et jos mun pitää antaa sen itsekkyys anteeks siinä, niin sallikoon se mun broileripullien puolustamisen ja katkeruuden, kun muksut söi ne kaikki ja mä sain kaks. 

Nigel. Me ollaan ystäviä.. ..Mä rakastan sen jokaista luonteenpiirrettä. Paria se vois kehittää, kuten huumorintajua ja kärsivällisyyttä.. ... ja TAAS Suvi itkee.

...Santsun kanssa oli ihan kiva maanantai-ilta ja tiistai. Tosin lähes koko ajan sato, joten me luettiin (Santsu sarjiksia, mä Egypti-kirjaani) ja Santsu pelas mun kännykällä. Käytiin 'syömään' leikkimökillä, kun ei satanu. Leikittiin koulua Kinder-krokoilla. Aika huolestuttavaa, jos Santsu inttää koulussa opeille vastaan niin kuin Pekka-kroko.. Ainakin yhtä puhelias se on... Tänään ja eilen ollaan pelattu Kysymyksiä ja vastauksia ihan kyllästymiseen asti.. ja tänään viä muistipeliä. Ei Santsu lähde mukaan kirkollekaan, kun on mieluummin mun kanssa. Ihan mukavaa se on, ja tänäänki sain ihan rauhassa lukee kirjaanikin, vaikka mulla oli epäilyni. 

--- Eilen siivottiin äitin kanssa tää leikkikamari, ja tuli paljon parempi olo, heti kun on siistimpää. Lisäks tulin aivan vatsaa kutkuttavan onnelliseks, kun järjestin nukkekodin lähestulkoon entiseen loistoonsa! Ja sitte löysin Tupac- paitani (jonka epäilin antaneeni pois) ja tänään viä omatekemäni verkkarit, ja ne viä sopii! Hermanni nukku Nigelin paikalla pari viime yötä. Se on niin huomaavainen ja viisas kissa, anto mulle pehmeelaskun yksin nukkumiseen!

Äitin kanssa valssattiin tänään. Äiti on ihana. Oisinpa mä vaan enemmän sellanen kuin se, olisin varmasti ns. parempi tytär jos touhottaisin enemmän, tarttuisin asioihin, enkä miettis... Mut se on niin kovin vaikeeta, se on niin kovin mun luontooni vastaan! En mä pysty oleen energinen ja innostunut asioista, jotka ei innosta mua, en edes äitini mieliks! Mutta äiti tuntuu kuitenkin ymmärtävän mua. 

Ihana rakas äiti. Ja rakkaan isäni kanssa hassuttelin saunassa tänään. On se hassu mies... Rakas isä. Kaiteita ja kaikenlaisia juttuja mulle hommailee. 

Saunassa lauteille johtaviin jyrkähköihin portaisiin isä teki toisellekin puolelle hyvän kaiteen, niin että minun oli vihdoin parempi ja turvallisempi käydä saunassa. Samoin ison tuvan portaisiin hän teki toisellekin puolelle kaiteen, joka oli vanhaa parempi ja paremmalla korkeudella. Sekä pikkutuvan portaisiin, niin että pitkään palvelleet hyppynaruni saivat väistyä. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. 

2.7.:

SUVI ALOITTAA SÄÄNNÖLLISEN LIIKUNNAN johon kuuluu 1h kävelyä 3 x viikko, syviä vatsalihaksia kehittäviä liikkeitä 7x viikko, ja venyttelyä. Pohkeet joka päivä, muut 3x viikko.  

- Toinen muutos on se, että yritän olla suvaitsevaisempi, ja sallivampi ja rennompi 

- katson mitä syön 

- en murehdi siitä, mitä ei ole, vaan nautin siitä mitä on 

9.7.: 

Niin se aika kuluu, vaikkei juuri mitään oikeestaan tee. Viime viikkokin holahti johonki. Olin Santsun kanssa, luin, siinä se. Stressaantunu ja ärtynytkin oon taas enenevässä määrin, vaikka tossa välissä oli kyllä ihan ihaniakin hetkiä, jopa ehkä päivä. Nyt ainaki paistaa pitkästä aikaa ilta-aurinko, tuntuu, että on satanu pari viikko putkeen, vaikka on tossa välissä ollu aurinkoisia päiviä. Aurinko piristää. 

Lenkillä en oo käyny niin paljo ku tossa edellä suunnittelin, mutta kaikki venyttelyt oon tehny joka päivä (paitsi yks ilta unohdin vatsalihakset). 

Olli on tehny uuden kilometrin pitusen metsätien, tosin on se mulle sen verta vaikeekulkunen, et tuntuu kyllä kilometriä pidemmältä. Ja hyttyset haittas jonku verran, kun me se äitin kanssa kerran kierrettiin. 

Viime tiistaina käytiin kirkolla ja Kangasjärvellä. Munki teki mieli veteen, mut Kangasjärven vesi on aina kylmää, sen takia en ottanu mukaan uikkariakaan, vaikka on se mulla täällä mukana. Siinä penkillä istuessa ja polskijoita katsoessa tuli joka tapauksessa sen verran harmistunut olo, että soitin Nigelille. Ihan toinen kerta tänä aikana. Sit se puhelu katkes ja siinä sit viestittiin. Sit se lähetti mulle viä myöhemmin söpön viesti: 

'I no u r lonley nyt mutta sina have Eve tulee on few tänään ja then u will be back here with me, the mies kansaa. loud music & the carpet beaters to annoy u. U might change your mind & wish u were back there.' 

Sujuvaa kahden kielen käyttöä! Kyllä se siitä! 

Isän rakentama nukkekoti, joka keksittiin laittaa kaupasta ostetun alle, teki nukkekodistamme mielestäni huikean hienon, vaikkei uusi sukupolvi sillä juuri leikkinytkään. 

...6.7. Bemtsu liitty meidän joukkoon.. ja yhdessä ne muksut on aivan kamalia metelöiviä riiviöitä. 

...No, ainakin mä oon tajunnu, et täältä mä en löydä enää sitä, mitä täällä on ennen ollu. Mä nukun lasten leikkihuoneessa, mulla ei oo täällä mitään omaa. Satu oli laittamassa mua yläkertaan, mut niin paljon kun mä pidänki papan huoneesta, niin mäkö horjuisin noi portaat alas joka yö vessaan tullessa [portaat lakattua maalia, kaide ei ylety ylimmälle portaalle, eikä ole hyvä muutenkaan]? EN TODELLAKAAN! 

...Mitä täällä on muuta, kuin huonokuntoisia rakennuksia? Meidän juuret? Muistoja? Päässä ne kulkee mukana, muistot. Ja mun juuret on Suomessa tavoissa, traditioissa, siinä, mitä mun vanhemmat on mulle opettanu, eikä ne oo mun mielestä sidoksissa mihinkään paikkaan.

10.7.:

Eilen sain muuten tietää lisää vammastani. Kun aivojen vasen puoli säätelee oikeaa ja oikea vasenta, on selvää, et mun aivovamma on oikealla aivopuoliskolla. Mun vasemman puolen lihakset tuottaa enemmän ongelmia, on jäykemmät ja heikommat. Tossa artikkelissa sanotaan 'vasen aivopuolisko on taitavampi loogisessa päättelyssä, sekä sanojen ja lukujen käsittelyssä' (noilla alueillahan mulla ei juuri ongelmia ole) 'oikea aivopuolisko huolehtii erilaisten äänten tunnistamisesta ja ohjailee mm. muovailua, piirtämistä ja suunnistamista (jossa kaikissa meikäläinen on huono)'. Joten se selittää sen. Mun pitää kyllä lukee aiheesta lisää... 

Mulla oli oikein hieno keskustelu Kimmo-enon kanssa. Puhuttiin mm. prätkistä, mun tulevaisuuden opiskelusuunnitelmista, ja vammaisuudesta, terrorismista, pätkätöistä jne. Mulla sais kyllä olla enemmän sukulaisia, joiden kanssa vois keskustella älykkäästi, eikä vaan jaaritella turhanpäiväisiä!  

 11.7.: 

Eilen oli illalla ihana sauna, jossa käytiin mielenkiintoinen keskustelu äitin kanssa. Sen serkku on aika vittupää. Oli sanonu, ettei äitin ois kannattanu mennä isän kanssa naimisiin, kun se on niin köyhä, eli sillä ei ole omaa tilaa. Ja sitten se oli vittuillu siitä, kun pappa jätti äitille testamentissa niin vähän. Ilmeisesti se on edelleen sitä punaisen vihaa, minkä vuoksi pappakaan ei koskaan oikein hyväksynyt isää, eikä äitin ratkaisua lähteä kotoa. Tosi surullista. Mammanki elämästä olis varmasti tullu erilainen, jos se ois jääny Hämeeseen ja menny siä naimisiin, eikä sen olis ollu pakko tulla takas isoäitiään hoitaan.. Mut niin se vaan elämä menee niin kuin sen kuuluu mennä, vaikkei se kyllä aina reilu ole. 

Vitsi muuten, ykköseltä tulee Green Wing (Vikatikki, mikä älytön käännös), se on ilman mainoksia vielä suurempi nautinto kuin muuten! 

Isä ja äiti oli tuossa olleet onnellisesti naimisissa jo 30 vuotta. Jo on ihmisellä otsaa tulla tuollaisia äidille sanomaan, kun äiti tekee pihatöitä tilalla, jonka kyllä osti kokonaan omakseen siskoltaan. 

12.7.: 

Viimestä viedään. Siis päivää täällä. Vähän jännittää kotiin meno ja Nigelin näkeminen ja vähän haikeeta, kun ajattelee, mitä tänne jää. Mutta mieluummin sinne kuitenki meen...  

Eilen oltiin Elsillä. Vahva nainen. Mun idoli. Mun kummitäti! Mikä kunnia! Elsi taas sitä sano, et sen työ kaikki on tervetulleita, sille kaikki on ihmisiä, Jumalan luomia, ei väliä ihonväristä. Sitte Elsi puhu jo maailmanlopustakin, tosin sano, ettei se ihan viä tuu.. niin. No, nautitaan tästä hetkestä ja tehdään siitä paras mahdollinen. 

Isän kanssa käytiin viä eilen illalla tekeen se kilometrin lenkki. Tuntu näin toista kertaa kävellessä paljon lyhyemmältä kuin edellisellä kerralla. Sekin toki autto, et isä anto kävelyyn tukee, ettei se kuluttanu niin paljon energiaa. ja saanu tuntuun hommaa niin epämiellyttävältä. 

13.7. kirjoittelin taas kuulumisia Hannalle: 

Tässä nyt kirjottelen ennen kuin meen Evelle. Tehdään taas Reiki-hierontavaihtarit ja juorutaan tietty kuluneen vajaan neljän viikon asiat!

 

Mulla olikin kaks mailia sulle vastaamatta, anteeksi. Voi teitä työhulluja! Onhan se teidän kämppä ihan kadehdittava, mut sen sanon, et yrittäkää tässä ja nytkin nauttia elämästä, toisistanne ja siitä kämpästäkin. Kaikkea ei kannata jättää huomiselle, siitä kun ei ikinä tiedä, mitä se tuo tullessaan!! Olakin haaveili tulevasta, teki töitä kuin hullu ja löi mua ja itseään täysin laimin... Kuinka sitten kävikään? Mä en enää jaksanu ja nyt Olalla itellään on sydänvika... eikä ikää miehellä kuin... 32. että että.

 

Luin muuten hyvän artikkelin pömpän pienennyksestä terveyslehdestä. Katos kun siihen ei tavalliset punnerrukset (ne, joissa noustaa istuun) auta (siksipä juuri mun pömppä ei pienenentyny, vaikka kuntosalilla kävin kaks vuotta). Kun vika on syvissÄ vatsalihaksissa, ja niihin tehoo pienemmät, just niille lihaksille tarkotetut liikkeet. Mä oon vallan innostunu ainaki! Mut oon tehny niitä liikkeitä vasta pari viikkoo, ei ainakaan vielä pahemmin näy... mutta toivossa on hyvä elää. Muutenki oon innostunu venytteleen joka päivä, ja kropalla on selvästi parempi olo.

 

Eipä tuo niin haittaa, vaikka ette soittanu, arvasin jotenki ettette muistais kuitenkaan, tuntu olevan niin meno päällä   Mukavasti meni juhannus, lipun nosto, grillailtiin hyvät ruoat ja Satu teki ok boolit. Paitsi sitte loppuyöstä kun lantrattiin siideriä vodkaan, niin se oli kyllä hirveintä litkua mitä oon ikinä juonu! Siideristä en tykkää muutenkaan... Mä sitte tietenki olin ainoo joka yöllä yrjös, onneks oli sitte jo aamulla 10 maissa ihan normaali olo, ei krapulaa. Mut sen sanon, et on mulla nuoruusajoista huonontunu viinapää, eka kertaa vuosiin mulle tuli laskuhumalakin ja oikein tavoistani poiketen kyynelehdin, kun olisin halunnu olla teidän kanssa ja siellä samaan aikaan!! Ja monopolyn pelaaminen oli kyllä vähä tylsää, olisin mieluummin jutellu... ja viä ku oli juonu, niin siinä pelissä olevat Lontoon paikannimet sai nekin mut kyyneliin.. Sitte Nigel myrtseili jotain typerää... mut kyllä sitte lauhtukin siitä... mut ei nyt siis mikään täydellinen juhannus (niin kuin se kerta kun sä olit siä!! tehtiin taikoja ja kaikkee!) mut ihan ok.

Nigel kyllä tykkäs, paitsi, et siitä se ei kyllä tykänny, et kaikki itikat ja pörriäiset tykkäs siitä kamalasti!! Mut ne jätti ihan rauhaan, vähemmän hyttysiäkin siä oli kuin miesmuistiin. Nigel sano ihan, et vois vaikka muuttaa maalle, ehkä kuitenkin ihan eläkeiässä, ei siis ihan heti!

Nigel oli siis Isojoella viikon, tuli sitte tänne porukoiden kyydillä ettiin töitä ja nyt se on ollu kaks viikkoo suomen kielen kurssilla. On tykänny, ja suomen kieli on parantunu! Vähän söpö! Ei se viäkään tiä kuinka pitkäks aikaa se tänne jää, toivottavasti parantunut kielitaito helpottaa työnsaantia... Meidän rahatilanne on meinaten huonompaakin huonompi...

 

Mä oon aatellu, et jos nyt syksyllä ei muuta työtä mulle löydy, niin haen koulunkäyntiavustajaks... huono palkka, mut tyhjää parempi.. En oo vaan varma miten jaksan niita lapsia.. Mut kuten jo sanoin puhelimessa, Santsun ikäset alkaa jo olla ihan ok.

 

Maalla oli tosiaan mukavaa, luin paljon, kirjotin päiväkirjaa, selvensin ajatuksiani, rauhotuin, saunoin, olin ulkona, vahdin lapsia... vähän liikaakin. Vituttaa vaan, kun Satu ei suvainnu kertoo mulle, et ne muksut tulee oleen siä koko ajan meidän vastuksilla, tai siis ainakin toinen niistä, kun se ite huitelee leiriltä toiselle. Mä tulin sinne pakoon stressiä!! En mä halunnu mitään kiljuvia ja seuraa alaituiseen kärttäviä lapsia vastuksilleni... En olis ollu siä noin pitkään, jos olisin tienny mitä tuleman pitää, mut kallista sieltä ois ollu bussilla kotiiin tulla... Oli se joka tapauksessa mukavaa, et Eve ja Mattikin kävin siä edes kääntymässä.  

 

Mutta oli se vaan mukava tulla kotiin. Vattassa oli perhosia, kuin sillon alkuaikoina, kun näin Nigelin. Sillä on uudet silmälasitkin ja se on niiiin komee että. Mä oon onnellinen tässä hetkessä sen kanssa, millään muulla ei oo väliä, sen oon ainaki nyt ymmärtäny.

15.7. päiväkirja: 

Sataa, sataa ropisee ja Nigel on pelaamassa rugbyä. Varmasti hauskaa. Täällä on ollu taas mukava olla. Eilen vähän tuppas ärsyttään asiat, mutta noin muuten on ollu ihana olla kotona. 

Torstaina päivällä endin viä äitin kanssa käymään läpi mun vaatteita ja leluja aitan päällä. Vitsi mä rakastin sitä barbien autoo ja sitä kauneuspöytää jne... vähänkö ihania! Ja Polly Pocketin mun oli pakko ottaa Tampereelle mukaan! Hiiret oli syöny mun 1-vuotis mekkoon reikiä, mut monet vaatteet oli onneks viä ihan ok. ...Äiti jo ehdotti, et hakisin Oosa-nukkeni niiltä, pukisin sille omia vaatteitani ja laittasin olkkariin istuun. ...Juuri nyt en halua vihjailla Nigelille yhtään mitään!

Torstaista onneks tuli aurinkoinen, vaikka aamulla satokin. Joten vähän saatiin sitte kiertää pihaa ja istua keinussa Even ja Matin kanssa. On se harmi, ettei Eve voi arvostaa sen paikan kauneutta. 

Syötiin taas sitä ihanaa kasvisjuttua, mausteisempi ois vaan saanu olla. No, ens kerralla. On se vaan niin helppo ruoka, että! Kesäkurpitsaa, perunaa, paprikaa ja tomaattia vaan uuniin mausteiden ja juuston kanssa. Yks mun lempiruoista, täytyy sanoo. Joka kesä löytyy aina jotain uutta herkkua, näemmä. Pari tuntia Eve ja Matii siinä viipy, mut kiva et senkin aikaa. 

Oli paljon ihanampaa nähdä Nigel kuin mä olin odottanutkaan...poskia kuumotti.. Halattiin ja pussattiin. Olin todellakin tullut kotiin. Nigel oli laittanu riisiä ja kanaa (olis pitäny arvata, et se vaan oli taas riisiä polttanu, kun haistoin rapussa palaneen käryä [Nigel mm. raivostui Annalle kerran Catfordissa, kun Anna esti hänen riisinsä palamasta lisäämällä kattilaan vettä] vooi kulta Nigel.] Söin, vaikka ei ollu nälkä juurikaan. Nigel laitto mankkaan hiljaselle Antti Raiskin soimaan. Hymyilin mahasta asti. Voi onnea! Istuttiin vastakkain keittiössä [arkisen olohuoneessa telkkarin ääressä syömisen sijaan]. Olo oli melkolailla yhtä hölmö, kuin silloin alussa. Äiti soitteli ja mua melkein rupes itkettään kun sitäkin. On se vaan niin kultanen äiti! Nigel tais kantaa mut keittiöstä makkariin sen jälkeen kun oltiin syöty ja olin höpötelly turhanpäiväsiä. ...Ja niin kuin mä illalla sanoin Nigelille: "There's no where in the universe (huom. me molemmat ajateltiin Star Trekkiä) I rather be right now. Ja kaks ekaa yötä nukuttiin sylityksin, viime yö oli jo vähän väljempää, ainakin suurimmaks osaks. 

Eilen autoin taas Nigelia työnhakujuttujen kääntämisessä. Mä tykkään auttaa sitä, mut mä en oo kyllä mikään hyvä kääntään, just oikeita ilmaisuja on vaan niin pirun vaikea löytää. Tulee riittämätön, ikävä olo. Mut ainaki Nigel on kiitollinen. Tein meille juustokanaa makaronilla. NAM. (riisi oli päässy loppuun, yks niistä pikkuasioista, jotka pisti ärsyttään eilen). Katottiin Ozit, jotka Nigel oli nauhottanu.

 Ja vielä seuraavaan päiväkirjaan:

...Hanna ja Heini on tulossa tänne viikonloppuna, Heini tossa soittelikin, et mäkin sitte varmasti olisin täällä. Noi kaikki haluaa Antikaan, mikä aiheuttaa mulle ylimääräistä stressiä, kun rahaa ei todellakaan ole, mut Eve sitte lupas maksaa mut. Mut on se vaan jännä, et mä oon nyt se porukan työtön ja rahaton. Niin se maailma muuttuu... Mut kyllä mulla vaan oli tosta paha olo kun puhuttiin. No, kai se maailma viä joskus muuttuu niinki, että mullakin on taas rahaa. Sopii toivoo. 

... Evellä pitäs siis perjantaina olla illanistujaiset, joihin mut ja Nigel on kutsuttu, ja si la sellaset pippalot, joihin Nigel ei voi tulla, jos yks rasisti tulee... Even puheista on ihan selvää, et se haluaa sen sinne, eikä Nigelia, Ja mulle tulee sitte siitäki paha mieli. Mun pitää kyllä puhua aiheesta viä lisää Evelle. Miks se edes on rasistin kaveri? Turhaa se varmaan on, ei mun puheet sen mieltä todennäköisesti saa muuttumaan, mut mun täytyy puhua suuni puhtaaksi, muuten oon vaan samanlainen luuseri kuin kaikki muutkin, jotka ei edes yritä tehdä mitään epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseks. ...En mä halua mennä sinne, jos Nigel ei oo tervetullut. Muutenki Eve sais kyllä vähän tarkastaa asennettaan! Musta alkaa nimittäin tuntuun, et se(kään) ei halua kuulla mistään positiivisesta mun ja Nigelin välillä, vaan ainoastaan negatiivisesta, niin et me "erottais" mahd. pian ja mä löytäsin sen suomimiehen!

Ma 16.7. 2007 Hervanta

Tänään on huono päivä. Mä heräsin huonolla tuulella, kun Nigelin härätyskello rävähti soimaan puol 9, eikä sen edes täytyny edes mennä mihinkään. En mä sitte saanu enää unen päästä kiinni, ärsytin vaan itteeni lisää kuuntelemalla sen kolinoita ja miettimällä masentavia. 

Revin sitte itteni ylös 10 pintaan, kävin suihkussa, mikä autto vähän, mut si Nigelin äänensävy tai jotain oli taas ikävä ja mua itketti. Sitte katoin Blossomia ja piristyin kun söin aamupalaa. Nigelilla naksu sitte siihen, et häirittin sen tietokonepuuhia. 

Sen verran sain sentään aikaseks, et julkasin tietoni CV netissä. Joka päivä (arkipäivä) jos sais jotain työnhakuun littyvää aikaseks, niin hyvä olis. 

Si mentiin kauppaan. Lidlissä semmonen mies rupes karjuun meille, et meidän pitää siirtää meidän kärryä, et se pääsee ohi. Mennessään se viä huusi, "maassa maan tavalla". Niinpä. Täällä vaan karjutaan, muualla sitä osataan sanoo nätisti: "Anteeks, pääsisinkö ohi?" Vituttaa tommonen ja masensi taas vähän parantuneen mielen. 

Tulikohan Nigel eilen kotiin joskus ennen kymmentä. Et sellanen 12 tunnin rugbyreissu.. Ja si se jo nukku 10 jälkeen tohon sohvalle. ... Pe se tuli ihan humalassa kotiin, ja oli si menny pyörällä Heseen hakeen syötävää (tietenki, se on viä pahempi kuin Eve ton roskaruokapakkonsa kanssa, kun se juo) ja se oli kaatunu kaikki vaatteensa ihan mutasiks. Oli pakko nauraa vähän. :) 

  

Edellä mainittuihin illanistujaisiin Nigel ei sitten tullutkaan, kun se taas kiukkupeppuili jotain. Menin nukkumaankin porukoille, kun hän ei halunnut silloin selvittää välejämme, ja tiesin että kotona olisin itkenyt, porukoilla sain sentään hyvin nukuttua. Selvisi ne välit sitten saunassa viinin voimalla lauantaina, kun olin päivän viettänyt tyttöjen kanssa kaupungilla ja Antikassa. Illan kemuissa Evellä Nigel jutteli pitkät pätkät sen rasistiksi oletetun kanssa kaksin keittiössäkin. Olohuoneessa Nigel taas halusi tanssia kaikkien muiden tyttöjen kanssa, paitsi minun. 

MA 30.7.

...Päivät vaan kuluu johonki, viime aikoina suuressa määrin Nigelin auttamiseen. Että niissä käännöstehtävissä - suuntaan ja toiseen - kuluu aikaa. Suomesta englantiin on lähes ylivoimasen vaikeeta ja molemmilla menee hermot alta aikayksikön. Ei hyvä. Mä en pidä siitä yhtään Nigelia enempää, et se on niin riippuvainen musta näissä asioissa. 

Viime viikon torstai ja perjantai oli vaihteeks vähä erilaisia ja mukavia. Torstaina heräsin peräti minäkin kahdeksalta ja kävin heittään Nigelin kaupunkiin [siis sotetaksilla]. Sillä oli työhaastattelu yhdessä työnvälitysfirmassa. Tulin sitte kotiin vielä pariks tunniks, jotenki saan paremmin tehtyä asioita netissä kun oon kotona yksin. Sitte menin kaupunkiin. Oli hyvin harvinainen aurinkoinen päivä, joten istuttiin kosken rannassa. Kärväytin vähän vasenta olkaani, mut kai se kerran kesässä täytyy tehä... Mä olin koko ajan äänessä... Onko Nigelilla ollu mulle viikkokausiin mitään sanottavaa? ...Eikä sitä tunnu se edes vaivaavan, tokkopa on edes huomannu... Jotenki kemiat ei enää pelaa. Musta tuntuu, et se ei pidä musta. Ainoostaan seksin aikana täällä on kaikki hyvin.. :( No siis, lipsahdin sivuraiteille. Käytiin koskarissa syömään pizzat. Se 'Mamma mia' on kyllä paras: kinkkua, ananasta, valkosipulia (oi KUINKA PALJON!), aurajuustoo. Sitte käveltiin Plevnalle, mut se ei ollu viä auki, joten istuttiin hetki kävelykadulla ja poikettiin Elämänsuolassa, aika lääsy paikka. Sitte mulla meni hermo jonossa ja jalkoja särki, kun jotain puol tuntia sai jonottaa. Siä oli hirveesti ihmisiä kun oli 5€ torstai, Harry Potteria oli monet kattoon jne. Mua vitutti siinä Nigel, kun se ei jonottanu mun kanssa eikä yhtään tajunnu, et mä ehkä haluaisin lepuuttaa jalkojani. Mut no, ei kai se edes osaa kuvitella, miten sellanen kävely & seisoskelu ottaa mun jalkoihin. Jonotti se meille sitten limun. TRANSFORMERS oli TOSI HYVÄ. Piitkästä aikaa, ehkä Hot Fuzzin jälkeen, oikeasti hyvä leffa. Se sai nauraan, itkeen, ja JÄNNÄ se oli kans. Hyvin tehty, kun vertaa esim. johonki Spiderman lällyyn. Oli ihan harmi, kun piti mennä Satulle yöks ja hylätä Nigel sellasen adrenaliinitujauksen jälkeen. ... oli muuten mukava pitää leffassa Nigelia kädestä kiinni, oli vähä pakkokin, kun meikäläinen innostu 'nyrkkeileen' toimintakohtauksen aikana vähän itekin :) No, olenhan minä HYVIN eläytymiskykyinen ihminen, niin että onkos tuo nyt ihme? 

Nigel yritti kyllä kotiutua, pelasi rugbyä Tampereen joukkueessa, sai sieltä kavereita ja kävi tosiaan kesäyliopiston suomen kielen kurssin (ja pääsi paikallisuutisiinkin sanomaan "yksi olut, kiitos" tms.), mutta töitä ei löytynyt. Ennen kuin Nigel lähti elokuussa takaisin Lontooseen, ehdimme vielä ihalla Hervannan maisemia vesitornista. 

Muut menivät ja tulivat, mutta Eve pysyi. Ja hyvästä ruoasta nauttiminen! 

Sitten en taas kirjoittanut päiväkirjaakaan lähes vuoteen.