2. osa. 1. luku, jossa uusi elämäni Suomessa alkaa

Ready to take on Finland-selfie. 

Keskiviikko 12. huhtikuuta 2017, uuden elämäni ensimmäinen päivä. Prioriteettina oli avata pankkitili ja hankkia suomalainen sim-kortti. Pankkitilin avausta piti odottaa viikko, koska sen saattoi tehdä vain ajanvarauksella Hervannan konttorissa. Seuraavaksi järkytyin, kun sain kuulla, että minun pitäisi maksaa satanen, jos haluaisin liittymän omiin nimiini, koska minulla ei ollut viime vuosilta luottotietoja Suomesta. No, hätä ei ollut tämän näköinen, liittymä laitettiin isäni nimiin, siirsin sen sitten vuoden kuluttua omiin nimiini. Toki piti myös hakea pääsyä takaisin Suomen sosiaaliturvan piiriin, ja sitten Kela-korttia. Onneksi tiesin nämä jo viime kerrasta. Käsittelyaika neljä viikkoa. 

Tärkeää oli myös varata aika lääkärille, jotta saisin vammaistukihakemuksen ja fysioterapiahakemuksen eteenpäin. Tupla-ajan sain runsaan kuukauden päähän. 

Ronin kanssa paheksuimme lumisadetta. 

Totta kai sen takatalven piti tulla, kuten joka kevät. Etenkin tuuli oli pitkään terävä ja kylmä. Oli silti kotoista olla taas Hervannan, Tampereen ja Suomen maisemissa. Päivitin asuntojakemukseni VTSlle, siinä oli nyt 31 taloa, ja vielä eri asuntoja kohteissa niin, että yhteensä hain yli 40 erilaiseen asuntoon Hervannassa. Enimmäkseen hain kohteisiin etelä-Hervannan puolella, ja vain kolmeen taloon pohjoisessa, sillä ajattelin, että vaihtelu virkistäisi, olinhan asunut pohjois-Hervannan puolella jo neljässä eri asunnossa.  

Ensimmäisen viikon aikana kävin kolmesti siivillä, kaverin luona ottamassa päiväkännit, pari kertaa saunassa, kummeilla kylässä ja muuta "vain Suomi jutut"-meininkiä, kuten lähikauppa, jossa minua heti tervehdittiin ja isän tuttu, jolta sain halvalla yrityskäytössä olleen läppärin. Kauppojen valikoimat ja hyvä ruoka ilahduttivat. Kun kävin pitkäperjantaina leffassa katsomassa Tom of Finland, kuulin lintujen laulun keskustassa, mikä oli aivan huikeaa Lontoon suurkaupungin meluun verrattuna. Noina ensimmäisinä viikkoina olin usein kyynelissä vain siitä pakahduttavasta tunteesta, että Suomi on erityinen. Esimerkiksi kevään valon erilaisuus korostuu täällä, samoin tilan tuntu ja hiljaisuus. Paasasin aiheesta myös Tomille Skypessä. 

Even luo oli helppo mennä, koska emme juuri olleet erossa olleetkaan, pitkät Skype-puhelut ja Even vierailut Lontoossa olivat pitäneet ystävyytemme läheisenä ja reiki-hierontahoitovaihtarit jatkuivat kuin niissä ei olisi taukoa ollutkaan.  Muiden kanssa oli vähän vaikeampaa, ei ollutkaan tiedossa esimerkiksi vappua Antilla ja Sarilla, niin kuin olin odottanut. Suomi ei tuntunut olevan niin innostunut minusta kuin minä olin Suomesta. 

Facebookista olin löytänyt onneksi paluumuuttajien ryhmän, mistä oli ihanasti vertaistukea ja apua ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana, kun sopeuduin taas Suomen säähän, ihmisiin ja tapoihin olla. Tapasimme muutaman naisen kesken livenäkin Tampereella muutaman kerran hyvän ruoan, juoman ja keskustelun äärellä. Luulin myös löytäneeni, ruoan ja juoman puolesta. Tequila tex mexini Tampereella, mutta ravintola ei pysynyt auki vuottakaan. 

Ei ollut myöskään ihan helppoa asua vanhempien kanssa pitkästä aikaa. Äiti varmisti, että minulla oli ulos lähtiessä pipo ja tumput ja halusi saatella, mihin tahansa lähdinkin. Toki pelkästään jatkuva ihmisten seurassa oleminen tuntui aika ajoin vaikealta, kun olin niin tottunut olemaan yksin, ja erityisherkkänä tarvitsinkin sitä.  

Matkasin huhtikuun lopulla melkein viikoksi Tiian ja Matin luo kummipoikani 1-vuotissyntympäivää juhlimaan. Oli kiva leikkiä autoilla kummipojan kanssa ja tehdä palapelejä ja pelata lautapelejä tyttöjen kanssa mm. tatuoinneista jutellen, olla läsnä. Suicide- kastike Siipiravintolan siivissä ei ollut erityisen hyvää eikä vahvaa, se ei nostanut edes vettä silmiin. Sen sijaan grillaus, koiranpennut ja keväiset maisemat saivat minut liikuttumaan kyyneliin, vaikka välillä satoi vielä räntääkin. 

Kun Debrah huomautti Facebookissa, että näytän tässä kuvassa hyvin suomalaiselta, vitsailin, että olin jopa piilottanut värikkään kaulahuivini tässä mustaa ja metallimusiikkia rakastavassa maassa. 

Harrastin tuolla reissulla myös huomattavan paljon tahatonta komiikkaa. Kun kiipesin auton takapenkiltä ulos lastenistuimen ohi, se jäi minuun jotenkin kiinni, joten kaaduin autosta ulos vähemmän sulavasti. Seuraavana päivänä kävin Tiian kanssa autolla postittamassa kirjeen. Postilaatikko oli repsikan puolella. En ihan ylettynyt laatikkoon, joten irrotin turvavyön, avasin oven, kurotin... ja löysin itseni selällään kuralätäkössä. Takki meni pesuun. Nauratti aika paljon.  

Seuraavaksi itketti se, että sain asuntotarjouksen VTSltä. Taas, kumma kyllä, pohjois-Hervannasta, mutta kaikista kivoimmasta ja vehreimmästä pihasta kaikista vaihtoehdoista, viistosti vanhempieni taloa vastapäätä, mikä oli kätevää. Varasin näyttöajan heti torstaille, kun olisin taas Hervannassa. 

Asunto oli ihana, itä-länsisuunnassa, erittäin valoisa 56 neliön kaksio kolmannessa kerroksessa. Tykkäsin siitä, ettei asunto ollut alempana, johon kantautuisi pihan ja kadun melut enemmän, eikä puiden latvojen yläpuolellakaan, vaan parveketta varjostaisivat kesäisin pihan kuuset ja koivut ainakin osan aikaa. Ja kun hissi ei toimisi, jaksaisin vielä kiipeillä portaita kotiin. Mitä parasta, talossa oli pieni kuntosali asukkaille. Sinne voisi mennä kotiverkkareissa yksin olemaan, sisäkautta säässä kuin säässä. Miljalle pohdin mesessä asunnon ottamista, vaikka se kallis olikin, mutta muutoin kaikin puolin ihanteellinen. 

Tampereelta jatkoin Helsinkiin juhlimaan siskonpoikani 5-vuotissyntymäpäivää. Lauantaille 29. huhtikuuta iski kunnon lumimyrsky, kuinkas muuten. Olin unohtanut kaikki lääkkeeni Tampreelle, mutta onneksi tuttu taksikuski oli tulossa Tampereelta muutenkin Helsinkiin ja toi lääkkeeni. 

30.4. Bottas voitti F1-kisan ensimmäistä kertaa. Näin osan kisaa puhelimesta, kun oli pakko päänsärkyisenä, ja itseasiassa koko oikea puoli särkyisenä, vetäytyä yksin hetkeksi hengähtämään päiviä kestäneestä synttärihulinasta. Olin muuttanut täynnä pikkulapsia olevaan maailmaan Englannin aikuisten maailmasta. 

Tänä vuonna Dahir oli Spiderman, sisarensa kuvataiteilija.  

1. toukokuuta otin asuntotarjouksen vastaan. Koska asunnossani asui vielä edellinen vuokralainen, jonka jälkeen piti tehdä vielä pintaremonttia, muuttopäivä olisi vasta 10. kesäkuuta. +9 oli ihan tarpeeksi lämmin vappujäätelöön ulkona Hannan kanssa! Illalla pääsin taas saunaan. 

Tampereelle palattuani elämä jatkui lokoisasti kunnes iski yskä ja nuha, tietenkin, olinkin arvannut, että tulisin ennen pitkää kipeäksi, kun Suomessa kierteli  kuitenkin eri bakteereja ja viruksia kuin Briteissä. 

10.-16. toukokuuta vanhempani olivat mökillä, ja sain olla yksin pidemmän aikaa! Soittelin parina päivänä Skypellä Tomille, katsoin kun Leijonat voittivat Slovenian 5-2, ja striimasin tv-sarjoja tuntematta jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten tehnyt jotain tähdellisempää. Kun en osannut päättää, tilasin sekä siipiä että pizzaa Haitarista. Kävin myös pari kertaa Evellä vaihtareilla. Elin unelmaani. Tosin kaaduin ikävästi oikean käden peukaloni Even pihassa. Kun on cepari, jo kilon juusto olkalaukussa voi vaikuttaa tasapainoon niin, ettei se pidäkään, kun jalkaa pitää nostaa. Olin kaatunut kolmen päivän sisään neljästi, sitä se teettää, kun äiti mökille lähtiessä manasi, että älä kaatuile! 

13. toukokuuta kävimme Matin kanssa juhlimassa kummityttöni ja hänen veljensä synttäreitä Hämeenkyrössä. Palatessa päädyimme siiville Speakeasyyn. Ihanaa elämää, vaikka särkylääkettä tarvitsinkin, sinivioletti peukaloní sykki ikävästi, joten otin myös viskicolan lääkkeeksi. Tulin kotiin katsomaan Euroviisut, kun kukaan ei valittanut valvomisesta. 

Asunnon saamiseksi piti vielä itkeä ja huutaa KELAn kanssa useita tunteja. Syntymäpäivänäni sain tietää, ettei siellä oltu saatu liitteitä, jotka olin lähettänyt 3.5., auki (vaikka lähetin ne formaateissa pdf ja rtf, jotka KELAn sivun mukaan kävivät), joten olin saanut kieltävän päätöksen takuuvuokra- ja asumistukihakemuksiini. 

Tätini poikkesi juhlimaan synttäreitäni, olen kyllä tullut ilmiselvästi enemmän isäni kuin äitini sukukuun. 

Siitä tulikin ikimuistoinen syntymäpäivä. Minulle neuvottiin, että soittaisin KELAan jokaisen jpg-liitteen lähetyksen jälkeen ja varmistaisin, että siellä saatiin liitteet auki. Näin tein, ja tietenkin puhuin lähes joka kerta eri henkilön, eli yhteensä noin 10 ihmisen kanssa puhelimessa. Päädyin lähettämään heille myös tuoreen taulukon Tampereen neliövuokrista todisteena siitä, kuinka edullinen asuntoni oli, vaikka siinä olikin yhdelle hengelle KELAn mielestä liikaa neliöitä ja siinä mielessä se oli liian kallis. Ei ollut myöskään minun vikani, että asumiskuluraja oli edelleen sama kuin 2007 ja vuokrat olivat toki kymmenessä vuodessa nousseet. On myös oleellista, että tällaisen vammaisen on hyvä asua lähellä apua antavia vanhempempiaan, sekä lähellä lähikauppaa ja muita palveluja, lähes kynnyksettömässä talossa, jonka ympäristössä on hyvin myös kaiteita ja ramppeja. Minulle ehti jo tulla olo, että he halusivat minun luovuttavan, päätyvän mieluummin sillan alle tai takaisin ulkomaille, kuin heidän vaivakseen. Voitin loplta taistelun, takuuvuokran eräpäivänä KELAsta soitettiin, että se maksetaan. Kun tämä jännitystilanne laukesi, ostin Facebookin Hervanta Sales-ryhmän kautta peilillisen työpöydän 30 eurolla ja sain kaupan päälle olohuoneen pöydän sekä toisaalta ilmaiseksi kaksi turkoosia parveketuolia. 

Toki piti täytellä KELAn lomakkeita vielä kirjaimellisesti yli 10 tuntua muihin asioihin, kuten neurologiseen lääkinnälliseen kuntoukseen, liittyen. 

22.5. saatoin vihdoin allekirjoittaa sähköisesti vuokrasopimuksen. 

Hupsu isäni piirsi sydämen Onnibussin ikkunaan, kun lähdin taas kohti Helsinkiä. Ystävistäni näin Hannaa ja Maria lapsineen sekä kahta Tiinaa ja kolmea koiraa.  Siskoni osti minulle (nytkin olohuoneessani  olevat) verhot pihakirpparilta, näimme rakastamani Samuli Edelmannin ja alpakoita Lapinlahden Lähteellä ja inhoamani Reino Nordinin Idän kyläjuhlilla, mutta siskoni ja lapset tykkäsivät. Seuraavana päivänä oli Hanam-picnicin vuoro Roihuvuoren kirsikkapuistossa, tosin sää ei ollut ihan yhtä lämmin kuin edellisenä päivänä. 

Sitten matkasin taas eteenpäin Tiialle ja Matille. Katsoimme Mauno Koiviston hautajaiset telkkarista, grillasimme, ostin uudet lenkkarit Seppälästä ja kävimme puistokirppiksellä. Suomi on vehreä ja täällä on tarjolla vaikka mitä herkkuja, mitä ei ole Briteissä, kuten salmiakki-Kingis ja munkkeja! 

Fölillä matkasimme Ruissalon rantaan. Vesikammoisena minua kauhistutti varsinkin rannalla odottelu ja vesibussiin nouseminen, mutta en saanut sydäriä, en tippunut veteen ja jalatkin kantoivat. 

Retkikohteenamme oli tällä kertaa Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Ihastuin etenkin kaktuksiin. 

Reipas kummipoikani otti viisi itsenäistä askelta tuona päivänä. 

Seuraavana päivänä ehdimme vielä pyörähtää Littoisten uimarannalla. Hiljaista ja kaunista oli, mutta tuulista. 

Purskahdin itkuun, kun pääsin Hervantaan ja koivuihin oli puhjennut lehti. 

Seuraavana päivänä keskustassa missasin bussini, kun otin tätä kuvaa, taas hymyssä suin ja kyynel silmässä.

 

Työkkärissä oltiin ilahtuneita, kun en tarvinnut kotouttamispalveluita, kun puhuin niin hyvää suomea, vaikka olin asunut vuosia ulkomailla. Mutta pyysin päästä jollekin kurssille, että saisin tietää lisää Suomen järjestelmästä. Cinsomilla minuun valettiin uskoa ja valoa tulevaisuuteen, ja pääsin lähes heti alkavalle kurssille. 

Kun soittelin Tampereen kaupungille, kuulin, ettei minun tarvinnut hakea vammauspalvelumatkoja uudestaan, ne olivat olleet tietämättäni voimassa koko ajan siitä asti, kun olin ne saanut 2006. Se helpotti asioita ja vähensi stressiä, olin jo kerran matkustanut Hervannasta Kalevaan niin täydessä bussissa, että seisoin edessä kuskin vieressä! Ratikka olisi saanut olla jo toiminnassa. 

2. kesäkuuta pohjatuuli puhalsi lämpötilaksi +4 (tuntuu kuin 0). Kyllä Suvia nauratti.   

Cinsomin tapaamisessa minulle oli jo sanuttu, etten varsinaisesti kuulu vajaakuntoisten kurssille, mutta se pidettiin, toisin kuin muut kurssit, pohjakerroksessa ja ennen juhannusta, mikä sopi minulle paremmin kuin nenä päähän. No, meitä on tosiaan moneksi, siellä minä olin, etupenkin hikari taas opiskeluympäristössä kyselemässä ja kommentoimassa, kun muut hiljaisuudesssaan suorastaan säteilivät negatiivisuutta ja haluttomuutta. Säälin kurssin vetäjiä ja toisaalta minua nauratti erilaisuuteni. Tauolla yritin puhua kivasta aiheesta, lemmikeistä, mutta se meni sitten siihen, että yhdeltä oli juuri kissa kuollut, ja toinen oli huolissaan koirasta, jota piti lääkitä säännöllisesti, ja joka nyt tämän kurssin takia oli yksin kotona. 

Mutta viikon aikana meillä oli ryhmänä lopulta ihan mukavaa ja jaoimme mm. masennus- ja ahdistuskokemuksia, kun sain muutkin puhumaan. Tein jopa yhdelle Juhalle eväsleipiä, samallahan se meni, kun kun tein omani. Mutta kylläpä päivän päätteeksi väsytti! Sain joka tapauksessa kurssin kautta työhaastattelun, joten ei mitenkään huono kokemus. 

Perjantaina sain jo uuden asuntoni avaimen, niin että Leena-täti kävi pesemässä ikkunat. Ikeasta kävin hakemassa patjan, tyynyn, rullaverhon ja henkareita. 

En tietenkään malttanut nukkua, ja pakkasin viimeisiä jo 4.40 lauantai-aamuna. Lauantai olikin tietenkin sitten lähes koko kesän lämpimin päivä. Antti, Sari, Matti ja isä saivat hikoilla, mutta onneksi matka ei ollut pitkä, eikä kannettavaakaan hirveästi. Järjestelin kämppää puoli kymmenestä aamulla puoli kahteentoista illalla, kunnes kivut olivat liikaa, kroppani oli fyysisesti lopussa, toki pääni järjesteli koko yön. Kodilta jo tuntui! Noin viiteen mennessä sunnuntaina lähes kaikki oli paikallaan. Kaapeista puuttui jostain syystä hyllylevyjä, mutta laitoin ne tilaukseen. Sari ja Antti kävivät vielä auttamassa mm. verhot ikkunoihin ja lapset pumppasivat jumppapalloni täyteen.   

Maanantaina Tiia ja tytöt poikkesivat, ja toivat mukanaan täydellisen jalkalampun makuuhuoneeseeni sekä kahvinkeittimen ja varsi-imurin, jotka Tiia oli pongannut netistä. Oli myös kätevä käydä Tokmannilla autolla, taisin ostaa paahtimen, vedenkeittimen ja siivousvälineitä.  

Oli liikuttavaa ihan vain kokkailla omassa kauniissa keittiössä, omilla välineillä, jotka olivat odottaneet minua laatikoissa lähes kahdeksan vuotta. 

Mutta parasta uudessa asunnossani oli parveke, voi kuinka olin sitä kaivannutkaan! Siellä saattoi istua minimekossa, tai uudessa täydellisessä uimapuvussa, ja lierihatussa nauttimassa kesästä ihan omassa rauhassa ja lähellä vessaa!

Syreenit kukkivat pihassa. 

13. kesäkuuta tapasin potentiaalisen työnantajani työkkärillä ja sain haastattelun päätteeksi työtarjouksen. Siitä seurasi terveyden ja jaksamisen pohtimista, lomakkaiden täyttöä ja pientä epätoivoa. 16.6. allekirjoitin työkokeilusopimuksen. Työt alkaisivat 3. heinäkuuta. 

Evet, Hanna ja pari muuta tuttua päätyivät luokseni esitupareille tuona iltana. Se, että nettikalusteeesta tilaamani viininpunainen Polo divaanisohva ei ollut vielä saapunut ei haitannut yhtään, viihdyimme parvekkeella. Se tosin haittasi hiukan menoa, että olin aamulla lähdössä Isojoelle kummieni kyydissä, ja piti vielä ehtiä tiskatakin. Hanna ja Eve vaan draamailivat eteisessäni viinin ja musiikin innoittamina pitkälle aamuyöhön. ihanat naiset, vanhat ystäväni, minun luonani kylässä. Voi Suomen suvi!

Isojoella fiilistelin puusaunan ja vihtojen lisäksi etenkin vehreyttä ja vihreän sävyjä, vaikka sää oli välillä sateinen ja lämpötila +10 ja silti ukkostikin. Hulinaa ja ääntä riitti, kun siskoni koko perhe oli myös paikalla, mutta olin kiitollinen siitäkin. Pelasin myös pöytälätkää, mahdollisesti elämäni ensimmäistä kertaa, ja tein maalin, ehdottomasti elämäni ensimmäistä kertaa missään lajissa. Huonosta peliasennosta selkäni kipeytyi, mutta oli se sen arvoista! Oli ihana lukea tuttuja satukirjoja Dahirille ja keinua pihassa Safiyan kanssa. 

 Minun piti mennä vain lyhyelle kävelylle omassa rauhassa juhannusaattona, mutta meninkin metsäautotietä vähän pidemmälle lenkille. Perääni ehdittiin jo soitellakin. Facebookkiin kuvailin: Yksin kävelyllä, koska silloin kuuntelee niin itseään kuin ympäröivää luontoa. Ei kaverin kanssa pysähdy joka kerta, kun lintu laulaa erityisen kauniisti tai hiljene ihastelemaan metsän tuoksua. Enkä varmasti kuuntele myöskään kipeitä polvia tai selkää, vaan kuljen toisten tahtiin.

Topin musta oli allerginen paarmoille, joten asu oli tarpeellinen. 

Kyllä, tuossa seistessä pelotti koko ajan, että tasapaino vaan katoaa ja tipun jokeen. Kaiteettomia siltoja on ceparin helvetissä.  

Juhannusaattoiltana istutimme 8 puuntainta vanhempiemme 40. hääpäivän kunniaksi. Omat, puuhoroskoopin mukaiset puut heille, heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Minun puuni on hevoskastanja. 

Suomi-Suvi fiilisteli etenkin nurmea jalkojen alla. 

Merikarvian pysäkiltä Onnibusseilin taas Turkuun. Tiedossa oli Picnic risteily, joka oli viime reissulla peruuntunut konevian takia. Buffet aamiaisen jälkeen väsytti vietävästi, mutta kyllä se päivä siinä meni, lasten touhuja seuraillen. Mutta voi melua ja ihmisiä! Sanoinkin, rehellisesti, etten tulisi laivalle uudestaan vuosiin. Tajusin, etten saanut siitä oikein mitään, vaikka ruoka hyvää onkin, ei sen takia halua viettää tuntikausia laivassa. 

Paluumatkan buffetin jälkeen saatoimme sentään istua hetken sun deckillä, taisi sekin olla ensimmäinen kerta minulle, että risteilysää oli niinkin hyvä.