58. luku, jossa olen hetken vielä lontoolainen

 Sen lisäksi, että Tom kävi enemmän Lontoossa, katsoimme X-filesin (Salatut kansiot), Blossomin (Kullannuppu) ja sitten North & South- sarjan (Jaettu maa), kävin myös Annalla useammin. Onneksi saatoin myös keskittyä pakkaamiseen ja tulevaisuuteen menneisyyden sijaan. Laitoin jo helmikuun alussa vuokra-asuntohakemuksen vetämään netissä. Vietin tuntikausia tutkien pohjapiirustuksia ja tarkastaen kävelymatkat sekä vanhemmilleni että Evelle Hervannan eri asuntokohteista. Käänsin ansioluetteloni suomeksi. Varasin muuttoauton huhtikuun alulle. Kirjastolla kävin töissä edelleen, mutta tulin aina bussilla kotiin, kun ei ollut mikään kiire, siellä ei ollut enää Bridaa odottamassa. 

Helmikuussa sielunsiskoni Hannah tuli luokseni viikonlopuksi, kävimme teatterissa kahdesti ja kiersimme yhden lempimuseoistani. Kite Runner Wyndham's teatterissa oli upean voimallinen kokemus, seuraavan päivän the Book of Mormon Prince of Wales Roayal teatterissa oli aivan erilainen mutta vaikuttava kokemus sekin. 

The Wallace collection on museo täynnä upeita huonekaluja ja taidetta mutta myös aseita ja varusteita. 

Maaliskuun alussa Tomin kanssa poikkesimme mm. kstsomaan Loganin elokuvissa sekä Churchill War Rooms bunkkerimuseossa. Keskustassa oli mielenosoitus NHSsän säilymisen puolesta. 

Sielunsiskoni Teresan kanssa kiersimme Tate Britainia jalkamme aivan väsyksiin. Loppuillan reikitin Teresaa, itkin Bridaa ja rakastimme toisiamme ehjemmiksi.  

Seuraavana viikonloppuna matkasin Hannahille ja teimme kunnon Road tripin Lake Districtin ja Whitbyn kautta Middlesbroughin elokuviin ja takaisin. Wensleydale Creamery- juustolassa kävimme museossa ja seurasimme juustontekoesityksen, juuston ja matkamuistojen ostamisen lisäksi. Paluumatka sujui Whitney Houstonia laulaen. Olin juuri oppinut letittämään tukkani ensimmäistä kertaa ikinä. 

Whitbyyn saapuessasamme tihuutti vettä, joten söimme evässalaatit parkkipaikalla autossa. Sade taukosi parahiksi auringonlaskua ennen ja saatoimme ihailla maisemaa rauniokirkon rinteeltä. 

Lontoon kevät oli maaliskuun puolivälissä kauneimmillaan... 

Ja Tiia tarttui nopeasti tilaisuuteen tulla minun kanssani siitä vielä nauttimaan pariksi päiväksi 14. huhtikuuta aamusta 16. päivän iltaan, hintaan 127 euroa. Nainen, jota autoin kirjastolla onlinelomakkeen täyttämisessä, oli antanut minulle kaksi alennuslippua Kensingtonin palatsiin, kun tuli puheeksi, että olin lähdössä Lontoosta, enkä ollut siellä koskaan käynyt. Taidetta oli paljon ja jopa katto oli runsaasti koristeltu joka huoneessa. Alastonkuvia oli paljon. 

Palatsissa oli tuolloin myös Prinsessa Dianan juhlapukujen näyttely. Ne olivat hiukan erilaisia, kuin tämä vanhempi kuningattaren mekko yllä. 

Kävimme syömässä Jamie's Italianin terassilla Westfieldillä. 

Ja ostimme vielä kaupasta jäätelöt ja söimme ne lähipuutarhassani West Kensingtonissa. 

Seuraavana päivänä kiersimme taas yhden Lontoon lempimuseoistani, Hunterian museon, joka on keskittynyt anatomiaan. Paljon eri eläinten sikiöitä purkeissa yms. 

  

Seuraavana perjantaina Tom tuli ensin Lontooseen ja matkasimme yhdessä lauantai-aamuna Southamptoniin ja Portsmouthiin hengailemaan Miken kanssa. Halusin nähdä Portsmouth Historic Ship Yardin, historiallisen telakan, jossa on pari museota ja useita museolaivoja, joihin pääsee sisälle. Yhdessä päivässä ei ehtinyt kiertämään kaikkia kohteita, ja jalatkaan eivät olisi jaksaneet. Keskityin kävelyyn, en valokuvien ottamiseen, en halunnut kompuroida. Laivojen sisätilat olivat matalia ja löin pääni useaan otteeseen, vaikka kuinka yritin muistaa varoa. Tikkaita ei myöskään oltu tehty liikuntavammaisille, mutta en kaatunut enkä tippunut kertaakaan! Haastava päivä kyllä oli, mutta halusin ehdottomasti tulla uudestaan kiertämään loputkin kohteet. Olimmekin tätä silmällä pitäen ostaneet liput, jotka olivat vuoden voimassa. Siinä missä Lontoon museot ovat yleensä ilmaisia, muualla ne eivät yleensä ole. 

Yllä H.M.S. Warrior, 1860

Meillä oli vuosia pikkutuvan seinällä Nelsonin Trafalgarin taistelussa käyttämän laivan, H.M.S. Victoryn, kuva. Oli hullua päästä käymään laivan sisällä. 

Southamptonissa nautimme ASK Italianin herkuista. 

20. maaliskuuta kävin vielä kerran Lontoossa kampaajalla värjäyttämässä ja leikkaamassa tukkani. Tuon jälkeen en olekaan hiuksiani värjännyt lainkaan. 

Sandran kanssa kävin Design museossa. Nuo takit olivat hiuksista tehtyjä, että. 

Viimeisiä päiviä Church Streetin kirjastolla vietiin. Oppilaat, asiakkaat ja työkaverit halusivat antaa minulle hirveästi lahjoja kellosta koruihin ja laukusta tarjottimeen, huiveihin ja vaatteisiin. Onneksi ei mitään painavaa kannettavaa!

Yksi lukiryhmässä ollut marokkolainen rouva tyttärineen kirjoitti minulle pitkän, aivan ihanan kortin. Tytärkin oli ollut mukana ryhmässä, koulun loma-aikoina. Parin työkaverin kanssa kävin vielä lounaalla paikallisessa turkkilaisessa.  

 24. päivä maaliskuuta oli viimeinen päiväni. Tässä vielä selfie pomoni Vicin kanssa. Vic oli tehnyt elämäntyönsä kirjastolla, vaikkei ollutkaan alalle koulutettu. Edellisvuonna hän oli saanut palkinnonkin. Ja nyt, uudelleen järjestelyissä, missä kaikkien piti hakea uudelleen omaa työtään, hän menetti työpaikkansa. Minun oli helpompi lähteä, kun tiesin, että koko tiimi hajoaisi pian. 

Avainkortti palautettu. Menneeseen ei enää paluuta. Työkaverini Ali ja Ben kävivät vielä kanssani syömässä. Ali siirtyi myös toiseen kirjastoon. 

Bloody Mary tuli tarpeeseen. 

Seuraavana päivänä, 25. maaliskuuta, siskoni ja Bentsu lensivät vielä kyläilemään. Parempi myöhään kun ei milloinkaan! Ja totta kai vielä Tequila Tex Mexissä hattukuva! 

Koska Bentsu harrasti jalkapalloa, oli hyvä syy käydä Wembleyllä. Englanti voitti Liettuan 2-0. Me ja 77 689 olimme paikalla. Niin oli myös aseistettu poliisi rynnäkkövarustuksessa. Kotiin ei ollut helpoin päästä, kun  bussit olivat poikkeusreitillä ihmismassojen vuoksi.  

Oli tosi kiva käydä vielä SOAS, Lontoon yliopistolla, mistä kaikki oli alkanut 2002.

Ja tietenkin myös British museossa, jossa olin viettänyt paljon aikaa vuosien varrella sekä keväisessä St James's puistossa ja monissa muissa tutuissa kohteissa. 

Miljalle valitin mesessä, kun olin jättänyt Satun ja Bentsun shoppailemaan keskenään pariin otteeseen ja tulin mieluummin olemaan yksin kotona: Satu on niin täynnä mielipiteitä siitä, miten mun pitäs olla ja elää, mitä syödä jne... Porukatkin kuitenkin on jo vuosia antaneet mun vaan olla oma itseni... Haukkuu mua ja meidän vanhempia... tai arvostelee... Muuten sietäsin sen ehkä paremmin, mut ei tarvis tehdä sitä Bentsun edessä, koska se vaikuttaa sitten meidänkin suhteeseen... Tosi epäkunnioittavaa .. sen lisäks, et mä täällä kympillä yritän näyttää niille mahdollisimman paljon Lontoota ilmaseks jne. ja sit se valittaa syömisestä.. Oon jo maksanut niiden molempien ruokia, kalliit jalkkisliput... Paljon enemmän kuin mulla olis varaa, tai muille kun perheen jäsenille maksaisin... I'm so done. Mut pysyn hiljaa, koska en halua puhua näistä Bentsun edessä.

Olin kuitenkin haaveillut 12 vuotta, että voisin hengailla siskoni kanssa Lontoossa, ja kun yleensä vieraani olivat vain kiitollinen siitä, mitä ikinä meille keksinkin, oli  vaikea muistaa, että siskoni kanssa pidimme eri asioita tärkeinä ja näimme monet asiat erilailla. Minä olen sellainen nepsy, että tutut ravintolat ovat minulle tärkeitä ja turvallisia, ja minun pitää syödä aika tarkkaan tiettyinä kellonaikoina, ja olin kierroksemme sen mukaan suunnitellut. Myös istuminen säännöllisesti pitempiä aikona on minulle tärkeää, muuten jalkojen kipu, taustamelu yms. alkoivat ärsyttämään mieltä, ja tietämättäni myös fibromyalgia kivut lisääntyivät. Siskoni taas on sellainen, ettei ruoka, varsinkaan tiettyyn aikaan, ole koskaan kai ollut hänelle niin tärkeää.  

Bentsu ja Satu veivät jo rinkan ja matkalaukullisen tavaraa Suomeen, sekin oli kätevää. 

Vaikka annoin tavaraa pois Annalle ja muille tutuille ja jätin telkkaritkin Sandralle, jäi muuttoautoon vielä 7 laatikkoa joissa printteri, kirjoja, DVDitä, papereita ja keittiötavararaa. Lisäksi satulatuoli sekä hierontapöytä kantokassissaan, joka oli täynnä liinavaatteita, ja joka jo yksinään painoi 14 kiloa. Löysin eestiläisen Ukun, pakulla juuri tällaisia muuttoja ajavan miehen, hän laskutti 2 euroa kilo ja kantoi laatikot ovelta ovelle. Ihana tyyppi. Hinnaksi tuli lopulta 300,30€, ei paha ollenkaan. 

Vielä oli aikaa yhdelle First Contact Day tapahtumalle 31.3-2.4.. Tällä kertaa Telfordissa. 

Paikalla oli Star Trekistä JG Hertzler, Aron Eisenberg ja Bob Picardo sekä Star Trek stuntti John Carrigan. Babylon 5 sarjasta taas Claudia Christian ja Bruce Boxleitner, Stargate Atlantis sarjan Rainbow Sun Francks ja Stargate Universe sarjan David Blue.

Mieletön salaattini hotellilla. 

Lt. Ford, SG: Atlantis

Oh captain, my captain, Captain Sheridan, B5. 

SG:U oli lempi Stargate sarjani. Eli Wallace eli David Blue vasta ihana olikin.

4.4. kävin Adamin osteopatia/kiro käsittelyssä viimeistä kertaa ja Debrah työkaverin kanssa John Soane museossa kynttilänvalossa ja sitten syömässä. Debrah antoi minulle ihanan viiden vuoden kalenterin, jota aloin heti täyttää. Päivän kohdalle hän kirjoitti: "J. Soane wonderous museum is as unique & wonderful as your spirit. P.s. also very WISE!" 

Sitten oli vielä pakattavaa, ja vanhasta irrottamisen puuskassa googletin jopa ex-aviomieheni, joka oli ollut vankilassa ja menettänyt Britannian kansalaisuutensa, sitten viimenäkemän. 6.4. muuttoauto lähti kohti Suomea. Vein vielä suomenkielisiä kirjoja ja DVDitä suomalaiselle tutulle ja rupattelimme Tex Mexissä neljä tuntia. Ja sitten, kun jäin bussista Hammersmith tattoon kohdalla, varasin ajan seuraavalle päivälle. Käsivarteeni teksti: We are one B5. 5-vuotiaana kuollut Brida ja rakastamani Babylon 5 sarja yhdessä tatuoinnissa. 

7. huhtikuuta perjantaina Tom tuli luokseni pitkäksi viikonlopuksi. Tilasimme intialaista, tulista vindaloota vielä kerran, arvasin, ettei sitä Suomessa helposti saisi. Aloimme katsoa Charmed (Siskoni on noita) -sarjaa kun olimme saaneet edelliset maratonit katsotuksi. 

You can take a girl out of Hammersmith, but I'll forever be a Hammersmith girl.

8. huhtikuuta Lontoo antoi parastaan ja saimme istua läksiäisissäni Hop Polen kattoteranssilla +22 asteen lämmössä. Tex Mexiin olin varannut pöydät puoli seitsemästä eteenpäin ja sinne ehti vielä Anna, kirjaston työkavereita ja Trek ystäviä. Keräsin ihmisten terveisiä vihkoon valokuvien sijaan. Sain myös paljon ihania kannustavia kortteja ja pieniä lahjoja.
Kirjaston työkaverini Julie menehtyi samana päivänä synnynnäiseen sydänvikaan, joka oli vasta muutama kuukausi aikaisemmin löydetty. Hän ei ollut paljon minua vanhempi. Taas oli yksi tiimistämme poissa.    

Tiistaina 11. huhtikuuta aamuyöllä Sandra saatteli minut Hammersmithin bussiasemalle. Kun hikipäässä saavuimme paikalle, näin ikkunan takaa, kuinka bussini kaasutti hiukan etuajassa pysäkiltä. No, ehtisin vielä lentokenttäbussiin seuraavallakin bussilla. Paitsi etten ehtinyt, kyseessä oli opetusajo, ja bussi pysähtyi linjan kaikilla pysäkeillä, vaikkei matkustajia ollutkaan. Ei hätää, voisin mennä lentokentällä Victoriasta myös junalla. Paitsi, että kun astuin bussista pois, selkääni vihlaisi niin pahasti, ettei kävelemisestä meinannut tulla enää mitään. Päätin ottaa minicabin eli taksin, koska sen toimisto oli kivasti kadunvarressa. Paitsi, että ensin taksia piti odottaa, ja sitten emme olleet päässeet edes Lontoon ulkopuolelle, kun kuski ajoi rotvalliin ja autosta puhkesi rengas. Odotimme seuraavaa taksia yli tunnin. Kun vihdoin pääsin kentälle ja Norweigenin tiskille, se oli juuri mennyt kiinni. Halvin ja järkevin vaihtoehto oli odottaa illan lentoa. Itkeä vollotin aikani kipeää selkää ja kroppaa, kulunutta rahaa ja Lontoon taakse jättämistä, kun se selvästi oli yrittänyt ensin hyvällä, sitten pahalla pitää minusta kiinni. Hauska sattuma oli, että norjalainen trekkie tuttuni muutti samana päivänä Englantiin, ja näimme kentällä hetkisen. Loppuajaksi Teresa tuli pitämään minulle seuraa, mikä oli kullanarvoista. 

14.40 sijaan olin Seutulassa 23.35. Siellä odottivat isä, äiti ja äidin eväsleivät.