3. luku, jossa on vapautta istua iltaa yksinänsä

Hervannan Cinola-elokuvateatteri oli hetken auki syksyllä 2017, ja niinpä saatoin saunavuoron jälkeen marraskuussa kävellä mukavasti pyjama talvitakin alla katsomaan Justice League ja Thor: Ragnatok tuplanäytöksen. Surullista oli vain se, että kaikki ystäväni, jotka olisivat tulleet katsomaan elokuvat kanssani, asuivat Englannissa. 

Toisaalta taas Suomessa oli Reiki-ihmisiä, varsinkin kun Sarikin kävi ykköskurssin marraskuussa Even johdolla. Eve, Sari ja minä muodostimme ihanien vammaisten naisten hoito-piirin, Reikiä, naurua, kyyneleitä ja vertaistukea, maailman ja toistemme parantamista. Vaikka meidän vammamme ovat hyvin erilaisia, ovat haasteemme erityisherkkinä samanlaisia ja suhtaudumme toistemme kokemuksiin avoimesti ja empatialla. 

Joulu-Suvi 2017

Joulu on ihmisen parasta aikaa! Facebookista löysin Jouluryhmän, jonka parissa  jouluihmisenä sain aloittaa fiilistelyt ajoissa kenenkään paheksumatta. Tarkalleen ottaen suomalaisen joulun fiilistelyn, pitkästä aikaa. Pitkän harkinnan tuloksena valitsin itselleni tekokuusen, koska se voisi olla pystyssä ihan niin kauan kuin itse haluaisin. Kävin isän kanssa hakemassa kuusen verkkokauppa.comista jo 18. marraskuuta ja sitten vanhempieni kanssa Citymarketista 20. päivä kuusen maton, valkoisia ja sinisiä palloja ja tähden, johon sai valon pattereilla. Seuraavana päivänä isä kokosi kuusen, ja kaunis se olikin! 23.11. isä laittoi kuusen kynttilät. Pidin joulukorttitalkoot ja kuuntelin jouluradiota, se oli traditio, jota olin pitänyt Lontoossakin yllä. 

 

Santrakin tykkäsi kuusesta. 

Isäni laulaa Teiskon mieslaulajissa ja heidän Suomalainen on sellainen... konserttinsa oli joko erityisen tunnelmallinen tai minä olen erityisherkkä - saatoin olla taas useasti kyynelissä.

Ulkona ei ollut jouluista, mutta menimme silti Sarin kanssa kaupunkiin katsomaan Tampereen joulunavausta 26. marraskuuta.

 

Mikko Alatalo oli esilaulamassa joululauluja joulutorilla. Seisoin siellä, ja lauloin kaikki monisteen laulut läpi, senkin jälkeen kun Sarin piti lähteä ja lapset eturivistä katosivat. Lauloimme Känkkäränkänkin kaupan päälle. Tein pikku-Suvin sisälläni niin iloiseksi kun hän sai laulaa idolinsa kanssa. 

Santralla oli kaksi valkoista polvisukkaa, ja kaksi varretonta sukkaa. 

1. joulukuuta Suomi 100 -Suvi ja Suomi 100 -Näsinneula. Juhlavuosi oli yksi syy, miksi olin halunnut muuttaa Suomeen takaisin vuoden alussa.  

 

5. joulukuuta lunta satoi vihdoin kunnolla ja pakkasta oli hiukan, muuten oltiinkin pyöritty +4 nurkilla koko syksy. 

Kävelimme joulutorin kautta äidin kanssa Tuomiokirkkoon laulamaan otsikolla Suomalainen sielunmaisema - lauluja satavuotiaasta Suomesta... ja itkemään, mm. Finlandia, Olen suomalainen, Maailma on kaunis ja Maan korvessa kulkevi lapsosen tie saivat lopulta meidän koko penkkirivimme kyyneliin. Sari ja Millakin olivat kanssamme tunnelmoimassa. 

Myöhemmin käytin lauluvihkoa myös töissä, kävimme sanoja ja suomalaisuutta niiden kautta läpi, ja toki myös kuuntelimme kappaleet. 

Itsenäisyyspäivänä olin äitini kanssa Kalevankaalla katsomassa kunniavartion saapumista. Jokaisella sankarihaudalla seisoi suurin piirtein saman ikäinen ihminen vartioissa, kuin henkensä isänmaalle antanut oli ollut kuollessaan. 

Tämän jälkeen menimme Hervannan Cinolaan katsomaan uuden Tuntemattoman sotilaan. Elokuva alkaa syksystä 1941, siis, samoihin aikoihin, kun äitini syntyi Isojoella. Äiti ei ollut koskaan nähnyt aiempaa versiota, ja tällä uudella versiolla oli suuri vaikutus meihin. Puhuimme äidin isästä ja muista sukulaisista, joita emme olleet koskaan tunteneet, muuta kuin sodan kokeneina hiljaisina miehinä. Millaisiahan he olivat olleet ennen sotaa? Kyyneleet silmissä kävelimme halki Hervannan tukien toisiamme. 

Leivoimme Suomi-pipareita ja katsoimme linnanjuhlat. 

9. joulukuuta pidin Suomi 100-bileet kavereille. Uudet puiset liput ja siniset ja valkoiset pallot löysivät kuusessa paikkansa. Lontoossa ostin kerran Finlandia-pullon oikein laatikossa, mukana oli mm. jääpalapusseja, josta sai kuusen muotoisia jääpaloja. Laatikon kyljessä oli drinkki nimeltä Frozen Reindeer, jäätynyt poro: votkaa, omenamehua ja inkivääriolutta, tein siitä nyt onnistuneen boolin kavereille Suomessa. Vaikka hauskaa oli, draamalta ei vältytty ja epäilin jo, järjestäisinkö enää koskaan mitään juhlaa. 

15. joulukuuta Nekalan seurakuntatalolla, missä Jakamisen paikkakin pitää majaansa, oli jouluruoka ja se maistui ehkä paremmalta kuin koskaan! Tunnelma oli jo jouluinen säänkin puolesta ja oli kiva kiertää illalla Sarin kanssa joulutori ja tallipiha. 

16. päivä kävin taas saunavuoroni jälkeen pyjamassa Cinolassa, tällä kertaa katsomassa Star Wars episode VIII: The last Jedi ja itkinkin taas aika lahjakkaasti. Paluumatkalla tein lumienkelin, voi talven ihmemaa, ihana Suomi! 

Mustat vedet taas joulun alla nousivat sisälläni, mutta en minä masennuksestani ja itsetuhoisestakin ajatuksistani muille kuin Miljalle puhunut, en usko että kukaan muu olisi ymmärtänyt. 

Even kanssa sen sijaan iloisesti pikkujouluilimme ysärin tahtiin. 

Viimeksi kuuntelin nuo kasetit läpi tuolla mankalla tämän vuoden puolella. 

Jouluaattona oli järjettömän liukasta. Kun kävelin kadun yli vanhemmilleni, liikkeeni olivat kuin Matrix-elokuvista, kätevästi minulla oli jo musta pitkä takki, mutta sepä vasta hauskaa olisi ollutkin, jos kaikilla matrixin hahmoilla olisi ollut myös tonttulakki! Enkä muuten kaatunut!

Oli ihanaa kun Sadun perhe oli Tampereella. Aaton aattona kiersimme vielä Pyynikin näkötornilla munkeilla sekä Tallipihalla joulua tunnelmoimassa, lähes ensimmäistä kertaa perheenä muualla kuin Hervannassa ja Kalevankankaan hautausmaalla. Entiset ja nykyiset tamperelaiset perheenjäsenet itkivät ja nauroivat näitä laulunsanoja laulaessaan. 

Olin Safiyalle "mun Suvi" ja Dahirin kirjaimellisesti pomppiva ilo ja onni, kun joulupukki kävi kylässä ensimmäistä kertaa hänen aikanaan, sekä liikutti että innosti meitä kaikkia. Dahir runoili: "joulupukki on kaikkien lasten ukki."

Oli ihana viettää aikaa perheen ja lasten kanssa, mutta vielä hienompaa oli, että pääsin helposti oman kodin rauhaan torkkumaan ja latautumaan tarvittaessa. 

Uuden vuoden otin vastaan kaksin Even kanssa, söimme nakkeja, ranskalaisia ja perunasalaattia, Even mukaan jumalten ruokaa. Keskiyöllä huusimme toiveemme seuraavalle vuodelle universumiin parvekkeeltani. 

Loppiaisena isäni kävi naapurinpojan kanssa järjestämässä taloni kuntosalin, että pääsin taas aloittamaan kuntoilun. Sali oli ollut suljettuna ja laitteet ja painot varastoituna kerhohuoneella, kun VTS oli järjestänyt saliin, asukastoimikunnan päätöksellä, uuden monitoimilaitteen ja maton, kun olin laitetta pyytänyt. 

Sain myönteisen päätöksen palkkatuesta, joten 15. tammikuuta aloitin oikeissa palkkatöissä Jakamisen paikassa, tehden täysin samaa työtä kuin aikaisemminkin samalla työajalla. 

20. tammikuuta tapasin Saijan ja kolmen muun ala-asteen luokkakaverin kanssa. Varsinaiseen luokkakokoukseen ei ollut tarpeeksi kiinnostusta, mikä ei ollut ihme, ei meillä ollut luokkahenkeä. Päivitimme kuulumiset, katselimme valokuvia ja muistelimme mm. Mauria, joka oli yksi niistä harvoista luokkamme pojista, joka ei ollut kiusannut minua. Kerroin, kuinka olimme jutelleet ja ystävystyneet 8 vuoden ajan Facebookin ja mesen välityksellä ennen kuin olimme nyt aikuisena tavanneet. Marraskuun alussa hän keitteli minulle aamukahvit ja puhui tulevaisuudestamme hyvinkin vakuuttavasti, ja Ikea-kassillinen hänen tavaroitaan luonani sai minut melkein uskomaan. Mutta emme olleet sen jälkeen nähneet monista lupauksista huolimatta. Millainen ihminen käyttäytyy noin? No, tässä tapauksessa ihminen, jolle on aikuisena diagnosoitu ADHD. On noita nähty muitakin, jotka ajattelevat, että mikä tahansa diagnoosi oikeuttaa huonoon käytökseen. Kerran keväällä mies kai vielä lupasi tulla hakemaan kassinsa, mutta sitten blokkasi minut Facebookissakin.

Näin unen, missä kävelin Pekka Haaviston kanssa Hervannassa ja juttelimme mm. maahanmuutosta. Sitten järjestimme hänelle ja Antoniolle hääbileitä Isojoella. Vähän olli ehkä presidentinvaalikampanja mielessä.  

Suvi is feeling ecstatic at Olympia-kortteli.

pedsootnSr15mf0798a4 22097i1241mn1ya9a0rJ mg8u641m0ui136m3ic  · Tampere  DJ Pexi soitti munkin elämän laulut, lapsuudesta asti mulle tärkeän Toivotaan, ja Mikael Gabrielin Älä herätä mua unesta, sekä monia muita, muistoja ja toivoa herättäviä kappaleita. Yks mun elämäni parhaita iltoja! Kiitos Pekka! #Haavisto2018 #siksipekka
25. tammikuuta matkasin Englantiin lomalle ensimmäisen kerran sitten muuttoni. Nyt oli vuorossa ristiin rastiin matkustamista Englannissa, kun vuosikaudet se oli ollut sitä Suomen lomilla. Ja jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että näin kaikkia rakkaita ihmisiä aivan liian vähän aikaa. Kaikkiaan siinä meni 11 tuntia, että olin edes Lontoossa Annalla. Matka tuntui paljon raskaammalta kuin ennen, mutta haikeutta en tuntenut. Church Streetin kirjastolla kävin perjantaina vetämässä taas naisten lukupiirin ja sitten yhden työkaverin kanssa lounaalla. Välissä kävin Hammersmithissa Primarkissa ostamassa söpöjä sukkia aikuisille ja Bill'sissä omena-porkkana-inkiväärimehulla Sandran kanssa. Palasin Paddingtoniin illaksi, kävin syömässä entisten työkavereiden Benin ja Debrahin kanssa ja menin Debralle kaakkois-Lontooseen yöksi.

Seuraavana päivänä matkasin taas länteen Magsille. Illalla Tequila Tex Mexiin minua moikkaamaan tulivat myös Martin Prime, Ketan sekä Anna.

Anna ohjasi meidät seuraavana päivänä Kew Gardensiin Enterprisella... ei avaruusaluksella, mutta close enough. 

Taas kasvitieteellisessa puutarhassa ottamistani kuvista näkyy rakkauteni kaktuksiin. 

Maanantaina ennen Lontoon jättämistä taakse ehdin vielä poiketa Church Streetillä, kun siellä oli työvuorossa entisiä työkavereita, joita en ollut nähnyt perjantaina. Iltapäivällä matkasin pohjoiseen Tomille. Siskoni on noitaa, vindaloo-illallinen ja rosea! 

Junailimme Yorkiin tiistaiksi vain syödäksemme yhdessä lempiravintoloistamme Byronissa... 

 ... ja jotta saisin Côten Suklaamoussea. Kun tarjoilija kuuli, että olin matkustanut Suomesta asti sitä syömään, hän toi minulle ilmaiseksi toisen kotiin viemisiksi. Itkettihän sellainen huomaavaisuus. Jumalaiselta se maistui Tomilla illalla! 

Pari päivää Tomin luona tuntui ihan oikeasti lomalta, kun ei tarvinnut säntäillä paikasta toiseen ja sain rauhassa heräillä ja lukea kirjaa omassa huoneessa aamuisin. 

Yhdessä matkasimme Southamptoniin tapaamaan SF ballissa siellä olevia Trek tyyppejä. Kävimme siellä myös Sea City museossa ja Titanic näyttelyssä sekä Portsmouthissa Miken ja Leahin kanssa Historic Shipyardilla katsomassa viimeksi näkemättä jääneet pari museota. 

Aina kun minua jännittää vasen kantapääni nousee jäykkänä ylös ja kävelen ceparimmin kuin normaalisti kun spastisuus koko kropassa lisääntyy. Tuohon vielä etukeno, ja Heli-fyssarini kutsuu sitä turva-asennokseni. Se on kropalleni se tutuin asento, johon se aina palaa ns. vaaran uhatessa. Tässä tapauksessa yksin kotiinpäin lähtö jännitti, kuten kuvasta näkyy. 

 

Oneksi edessä oli vielä vuorokausi sielunsiskoni Teresan kanssa ennen Suomeen lentämistä. Reiki-hoitoa ja sielujen sympatiaa. Yleensä saan aina Teresalla käydä myös kylvyssä ja kävimme ostamassa cheddaria ja Red Leicesteriä mukaan  matkalaukkuuni, siinä ne tärkeimmät, mitä Englannista aina kaipaan.   

Koneessa vieressäni istui yskivä ja niistävä pariskunta, ja tietenkin sain tartunnan. 

Helmikuu päättyi paukkupakkasiin, 22. helmikuuta oli -25 ja lähes 20 vuotta vanhalle untavatakilleni ja vielä vanhemmalle United Colours of Benetton- myssylleni oli tarvetta. Maltillisemmat pakkaset jatkuivat pitkälle maaliskuun alkuun.  

9. maaliskuuta kävimme vanhempieni kanssa kiertämässä Ikurin jääveistospolun. Ei helppokulkuisin, vaikka maastoon oli laitettu räsymattojakin muotoja tasoittamaan, mutta kannatti käydä, kerran. 

Asukastoimikunnan sihteerinä matkasin Murikkaan kuulemaan sisäilmasta päiväksi 10.3.. Kyse on Tamperelta katsottuna "ulkomailla Teiskon metsässä" sijaitsevasta kurssikeskuksesta. Ruoat olivat hyviä ja fiiliskin mainio. Paluumatka oli yhdistelykyyti ja haimme mummelin pientaloalueelta Kaukajärvelle vietäväksi. Kääntyessä taksi juuttui hankeen, lunta oli paljon. Paikalliset olivat toki nopeasti lapioineen auttamassa, mutta en todellakaan ehtinyt kotiin omalle vuorolle saunaan, joten menin sitten vanhempieni vuorolla kätevästi kadun toisella puolella. Muutenkin talven kalenterimerkinnät olivat lähinnä: ihana sauna/lenkkisauna, Reiki-vaihtareita Even kanssa, enemmän tai vähemmän kiduttavaa fyssaria ja tv-sarjojen katsomista.  

Dahir ja Safiya olivat mummulla ja ukilla hoidossa ja oli mukavaa täteillä ja mm. tehdä palikkakuvia Safiyan kanssa vanhoilla palikoillani mutta sain Dahirilta taas yskän ja nuhan, kuumekin nousi, mutta onneksi vaan päiväksi. 

Tiialla ja Matilla taas poikkesin ja taiteilin itsekin innoissani yhden vitsan kun lapset valmistautuivat palmusunnuntaihin, edellisestä vitsastani taisi olla yli 25 vuotta.

Sunnuntaina palasin Tampereelle ajoissa, jotta ehdin osallistua Tampere kuplii-tapahtumaan ja Marvel tv-sarjoja käsittelevään luentoon Star Trek uniformussani. Ei kummoinen ensimmäinen con-kokemus Suomessa. 

Hain sosionomikoulutukseen kevään yhteishaussa.   

Parin päivän varoituksella Milja päätti tulla pääsiäiseksi luokseni Tukholmasta. Oli niin ihana nähdä rakas ystävä pitkästä aikaa livenä, Skype ja mese ovat niin eri asia. Sympatiaa ja juteltavaa riitti. Mutta kyynelten määrä järkytti sekä minua että Santraa, joka tuli sänkyni viereen lattialle nukkumaan, ensimmäistä kertaa ikinä lähelleni, ilmeisesti turvaa hakien. Jos rakkaus sattuu noin paljon, kannattaako siitä pitää kiinni? Vein eläinrakkaan Miljan eläimiä katsomaan tallipihalle ja sorsia Ahvenisjärvelle. 

Aurinkoisessa talvisäässä Ahvenisjärvellä seurasimme sorsien pölähtelyä veteen ja sieltä pois. Sorsien elämä sulassa vedessä tuntui niin paljon paremmalta kuin ihmiselo, että päätimme sorsautua ja pölähdellä tästä lähin itsekin.