54. luku, jossa on ihana toukokuu

Kun lensimme Even ja isäni kanssa Helsinkiin, Hanna oli juuri päässyt vauvan kanssa kotiin sairaalasta, joten Suvi-täti, Eve-täti ja varaukki ajelivat taksilla suoraan kentältä vauvaa ihailemaan, ennen Tampereen junan nappaamista. Ensimmäinen Hervannan hurjan vauva! Matkalla Tampereelle oli minulla ja Evellä  ihan tolkuttoman hauskaa, kun isäni höpötteli naapuripenkkien naisille kuolleista kissoista ja sitten meitä hakemaan tulleelle kummisedälleni Wetland Centren linnuista niin tohkeissaan, että hyvä kun malttoi autoon istua. 

vappu-Suvi 2016

Vappua juhlimaan ajelimme Matin kanssa Antin ja Sarin luo. Muistan tuon vapun kyllä varmaan ikuisesti elämäni hauskimpana vappuna. Grillasimme, kävimme vuoroin saunassa, joimme, juttelimme, nauroimme ja kuuntelimme musiikkia. Olin aivan innoissani melkein jokaisesta kuuntelemastamme kappaleesta, etenkin suomalaisista tietysti. Oli ihana olla juuri noiden ihmisten kanssa. Valkolakkeja oli porukassa kaksi, minä haahuileva humanisti ja mun bestis, kunnon ammattilainen, teekkari ja DI. 

Aamulla kävimme koko perheen voimin katsomassa kuinka koskea juoksutettiin. Uusi kokemus minulle sekin. Kiipeilimme vaikeakulkuisessa metsämaastossa ja koskikin ahdisti minua, vesikammoista, mutta onneksi oli lähes koko ajan jomman kumman veljeksen kynkkä tunkena. 

Tampereella poikkesin kääntymässä ja nauttimassa Matin kanssa siivistä...

...sitten suuntasin Tiialle ja Matille heidän runsaan viikon ikäistä kolmatta lastaan ja tulevaa kummipoikaani ihmettelelemään. 

Seuraava etappini oli Helsinki. Toin siskonpojalleni Lontoosta 4-vuotislahjaksi Darth Vader-asun. 

Marjaniemenrannassa ei ollut toukokuisena aamuna juuri muita. 

Seuraavaksi tädin syliin pääsi taas Hannan poika. 

Mari osti minulle Takoin rannassa lakritsijäätelön... 

...eikä kertonut kolmatta vauvaselfietä Marin tyttären kanssa ottavalle tädille, että jäätelöä oli pitkin naamaa. 

Tampereella ehdin vielä kavereiden kanssa terassille siiville sekä sunnuntaina äitienpäivälounaalle vanhempieni kanssa Efesiin, jossa sielläkin omistaja tarjosi minulle pihvini oheen ilmaiset siivet. Minulla on maineeni.

Ryanair ei tosiaan enää lentänyt Pirkkalaan, joten oli pakko lentää Norwegianilla Helsingistä. Tässä oli se hyvä puoli, että neljänteen vauvaselfieen ehti vielä siellä päässä puolivuotias siskontyttöni. 

Suomesta lähteminen ei koskaan aikaisemmin ollut tuntunut yhtä kurjalta kun se tuolloin tuntui. Itkin silmät päästäni sekä kentällä että vielä koneessa ja kyseenalaistin elämänvalintojani. Sääkin oli suosinut, ja vaikka tiesin, että se oli ihan huijausta, ei Suomessa yleensä näin aikaisin keväällä näin kaunista ja lämmintä ollut, painoi sekin jotain vaakakupissa. Suomessa oli niin paljon rakkaita ihmisiä, ja vaikka olin hetki sitten suunnitellut seesteistä elämää Englannissa, olivat pasmani nyt aivan sekaisin. Mietin Antille sähköpostiin eri vaihtoehtoja tulevaisuudelle. Paolo Coelho puhuu rakentajista ja puutarhureista. Suurin osa minun tutuistani puhuivat paljon oman elämän rakentamisesta, kun on talot/asunnot ja muut palikat, mihin voi olla tyytyväinen. Minä taas olen puutarhuri, minun ei ole mahdotonta jättää kaikkea, repiä juuria irti, ja luoda jotain uutta tilalle jossain muualla. Olen tehnyt niin jo monesti. Minä olen muuttanut elämäni aikana reilusti yli kymmenen kertaa, ja jättänyt monia ihmisiä, paikkoja ja asioita taakseni. Silti olen mukavuudenhaluinen, rakastan rutiineja enkä pidä muutoksesta. Elän kuitenkin omien sääntöjeni mukaan enimmäkseen, ja se on vapauttavaa. Ja minulla on hyvä mielikuvitus. 

Kun nyt tuli aihe taas ajankohtaiseksi, niin sitten taas aihetta pohdin. Tiedän, että minulla olisi Suomessa vähemmän rahaa, talvisin menettäisin itsenäisyyden täysin, masentuisin pimeydestä, eikä Suomessa olisi hauskoja tapahtumiakaan jne. Yksinäistäkin olisi, niin kuin viimeksi. Ei minua Suomessa kukaan tajua. Mutta kaikkia rakkaita ihmisiä olisi mahdollisuus nähdä enemmän... Toisaalta vain äidin ja Even kanssa soittelin joka viikko, ei kukaan muu niin välittänyt pysyä elämässäni mukana, heille riitti, että näimme nopeasti, kun Suomessa kävin. Ei tuo varmaan muuttuisi, jos Suomeen muuttaisin. 

Apua joskus tarvitsevana vammaisena ja kipua ja väsymystä tuottavan fibromyalgian kanssa (vaikken sitä siksi vielä tiennyt), energiavajeisena ja ympäristön muutoksille herkkänä oli Englannissa monin tavoin helpompi elää. Sää oli vuoden ympäri leudompi ja muutokset vähäisempiä, mikä helpotti oloa monin tavoin, jaksamisessa ei ollut niin suuria heilahteluja kuin Suomessa voi olla ihan päivänkin sisällä. Myös sisätiloissa oli Englannissa helpompi hengittää, vaikka toisaalta olikin vetoista talvella. Ihan kaiken sai kotiinkuljetettuna, ja isommat ostokset kannettiin portaat ylös keittiöön asti, niin ettei minun tarvinnut kuluttaa siihen voimiani eikä tasapainotella pelottavasti kantamusten kanssa kaduilla ja portaissa. 11.5. kuvailin Antille: jos kiinnostaa tutustua mun arkeen, niin tällä hetkellä pistää oikeeseen jalkapohjaan. Liikkeellelähtö pienenkin tauon jälkeen on yhtä tuskaa, joka kestää jonkun minuutin. Enkä kauaa voi paikallani seistä, kävellessä sattuu vähemmän, se on taas eri asia, jaksaako kävellä. Salamasäryt tulee ja menee koko kropassa, uusimpina käsissä, mistä lie johtuu. Työkkärissä jaksoin käydä osin bussilla, osin kävellen, kun pidin silmät ennen lähtöä vartin kiinni. Ei kaikki oo aina haluamisesta kiinni. 

Terravision, jonka buseilla olin päässyt kätevästi suoraa Hammersmithistä Gatwickin lentokentälle, oli ilmoittamatta asiakkailleen mitään, lopettanut Lontoon toimintansa. Kotiin tullessani istuin lentokentän bussikatoksessa eri paikkoihin soitellen ja bussia odotellen lähes kaksi tuntia. Lopulta luovutin ja maksoin National Expressin bussin Victoriaan ja sitten vielä taksin kotiin, koska minulla ei ollut bussikorttia mukana, eikä ilman korttia voinut bussia maksaa. Onneksi oli taas kivoja asioita odotettavissa Lontoossa. 

Varsinaisena syntymäpäivänäni kävin kiropraktikolla, tilasin ruokaa, katsoin MM-lätkää ja avasin paremman pullon viiniä. Olin päättänyt, että seuraavana lauantaina, syntymäpäiväni kunniaksi, tekisimme ystäväporukallani pubkierroksen West Kensingtonin, Fulhamin ja Hammersmithin alueella, koska siellä oli paljon kivoja pubeja ja jos muuttaisin pois, veisi kierros myös down the memory lane, eli läpi muistojeni viimeisen kuuden ja puolen vuoden ajalta. 

Aloitimme kello 12 tietenkin lempipubistani Hammersmith Broadway Shopping Centren entisestä Troutista, sittemmin nimellä Yardbird (nyttemmin nimi on taas vaihtunut). Martin, Mark ja Tom ehtivät sinne paikalle, muita piti vielä odotella.  

Sitten Hammersmith Roadia eteenpäin ja matkalla shotit naamariin Latymers pubissa. Siellä olin tavannut Kornelian ensimmäisen kerran, käynyt thairuokaa syömässä Nigelin kanssa, sekä Rachaelin ja Nicon että IT-opiskelijoiden kanssa yksillä. 
Kuvassa taustalla näkyy uudenmallinen routemaster bussi, jossa on kolme ovea normaalin kahden sijaan, jokaisella ovella on leimauslaite. Vanhoja routemastereitä inhosin käyttää, koska ne eivät niianneet ollenkaan.
Jatkoimme kotikatuni ohi Albionsiin, jossa odotimme, että Rosie, Dale ja Martin Prime (ensimmäinen Trek porukan Martin) löysivät meidät. Täällä olin mm. Annan ja Miljan kanssa katsonut Euroviisuja vuosia aiemmin. 

North End Roadilla (tatuointipaikkani Hammersmith tattoon naapurissa) oli eräs lempipubeistani Cumberland Arms. 

Olimme kiertäneet ensimmäiset pubit kiireellä, koska piti ehtiä seuraamaan Suomi-Kanada jääkiekon maailmanmestaruusfinaalia, satojen muiden Lontoon suomalaisten kanssa, the Famous Three Kingsiin. Tom seurasi pelin kanssani, muita en saanut innostumaan. Olin ostanut sinivalkoisen mekon tarkoituksella ja sitten vielä isän vanhasta collegesta tehty I love Finland- liivi päälle ja kannustamaan. Surullista kyllä Suomi hävisi tällä kertaa 0-2, vaikka olikin hakannut Kanadan hienosti syntymäpäivänäni ja vielä Tanskan ja Venäjän päästäkseen finaaliin. 

Pienessä tihkusateesa kävelimme seuraavalle pubille Fulhamiin nimeltä the Pear Tree, jossa olin käynyt sokkotreffeillä sen irkun kassa taannoin. Vastaantullut tyyppi hihkui minulle, että she loves Finland also!  

Seuraavaksi kävelimme edellisen kotini ohi Delorme Streetiä ja poikkesimme Southern Belleen (nyttemmin suljettu), jossa olin tanssinut Tiinan kanssa ja katsonut rugbyä Nigelin kanssa. Mike ja Leahkin liittyivät joukkoomme ja Martin Prime lähti siskoaan katsomaan, joka oli juuri saanut keskosvauvan. Tuolta ei saanutkaan silloin ruokaa, joten jotkoimme Fulham Palace Roadia pubiin numero kahdeksan, The Old Suffolk Punch (nyttemmin suljettu), jossa söimme. 

Seuraavaksi kävelimme kauniiseen Thamesin rantaan ja otimme shotit Blue Anchorissa, jossa olin ollut yksillä Eharmony treffeillä. 

Tomin piti siirtyä välillä veteen, mutta enemmän englantilaisia rasitti kävely kuin juominen. Mutta suomalaisella meikänaisella oli missio, jota ei sopinut jättää kesken! Pub numero 10 oli the Plough & Harrow King Streetillä. 

Hammersmith Ramilla Mags vihdoin liittyi seuraamme. Join rommicolani lahjaksi saadusta viikinkien juomasarven kopiosta. Kauempaa tulleet olivat tippuneet matkasta kun siirryimme eteenpäin. 

Hop Polessa olin vuosien varrella käynyt niin paljon syömässä ja juomassa, että siellä oli minulla jopa vakkaripöytä. Kun se sulki ovensa, valuimme King Streetin yli viimeiseen pubiin, William Morrisiin, joka oli aina pisimpään, aamuyöhön, auki. 

13 tuntia, 13 pubia, vajaa 6 kilometriä hyvä me! 

Paljon sain taas lahjoja. Lahjaksi saadun Anna Ystävämme- sarjan sain taas juuri viime viikolla katseltua. 

Koska ulkoilua ei ollut ollut vielä toukokuussani tarpeeksi, kävelin vielä Church Streetin naistenryhmän kanssa 28. päivä kirjastolta Regent kanaalin vartta Regent Parikille ihailemaan ruusuja Kuningatar Maryn ruusutarhaan, jossa söimme myös eväät. Uskomattoman runsasta vehreyttä näin aikaisin kesällä. Sieluni lauloi vaikka vähän satelikin. 

Löydätkö kuvasta ketun? 

Queen Mary's Rose Gardenissa kukkivat eriväriset ruusut, vaikka paras loisto oli jo tältä kesältä takana. 

Regent Parkissa kukki paljon muitakin kukkia ja lintuja näkyi paljon. 

Ja kun jäin reissun jälkeen Hammersmith Roadilla kirkon kohdalla bussista, oli vastassa vielä pari ruusua. 
 

Maanantaina 30.5. päivitin Antille: 

Moi

Mä oon tässä nyt monta päivää taistellut ihan jumalattoman väsymyksen kanssa. Vaikka ottaisin parit päikkärit päivällä, uni maistuu silti yölläkin. Eikä kahvikaan tunnu missään, vaikka ennen oon ollut sen vaikutukselle tosi herkkä.. Sit jalat kipuilee, yritän päästä lääkäriin vielä tässä. Kattoo nyt miten mä jaksan skarpata ton Suomen reissun... Onneks tässä ei oo mitään tärkeetä tekemistä ennen sitä muuta kun ens pe ja ma. Sit voi ottaa lomailuna... Tai no, hirveellä höökillä paikasta toiseen säntäilyä, mut lomaa omista ympyröistä. 

Sit ei välttämättä nähdä ennen kuin ens vuonna, ellei tulla/ellen tule jouluks. Alkuperänen suunnitelma oli, et mä muuttasin viimestään jouluks Martinin kanssa Gosporttiin yhteen, ja sit porukat tulis tänne jouluks, mut en usko, et näin tapahtuu. 

Joka tapauksessa mä en halua repiä juuriani irti Lontoosta ennen kuin olen varma, et mulla ja Martinilla KAIKKI toimii. Ja jos mä täältä kerran lähden, mun ei oo varmaan koskaan varaa muuttaa takas... ettei sinänsäkään ole varaa virheliikkeisiin. Tossa kun 13 paikallista pubia kiersi ja näytti kavereille näitä hoodeja, niin tuli aika kotoinen olo, kotoisempi kuitenkin kuin missään muulla... vaikka en mä edelleenkään mihinkään tunne kuuluvani. Seittemän vuotta on kuitenkin iso pala elämää. 

Toivottavasti nähdään parin viikon päästä

Suvi   

Jatkoin vielä 31.5. 

No morjesta 

Tässä kun la- su enimmäkseen nukuin, ja maantainakin heräsin kymmeneltä, kun yleensä viimestään kasilta nousen, nin jo alkaa taas elämä voittaa ehkä. Kurja sateinen päivä ulkona, mut pakko reppiä ittensä tänään ulos ja kylille, kun huomasin, et yks mun lääkkeistä on loppu, ei pitäs olla, mut en löydä uutta pakkaustakaan, et kai se on. 

Parisuhteen lisäks Lontoosta mut ehkä lopulta sais pois ihan se, et samalla hinnalla kun täällä nyt asun, saisin ulkopuolella ainakin olkkarin lisää, satanen lisää vuokraan, niin pieni pihakin siihen olis ihan mahdollinen, tai merinäköala. Ja sit ois luontoo siinä ympärillä, eli sitä elämänlaatua, jos tulis sitä alakuloisuutta, pääsis meren rantaan hengitteleen, tai metsäpolulle... Ja jotenkin toivon, et joku kunnon työkin löytyis, kun ei olis niin paljon kilpailua, olisin ns. isompi kala pienemmässä lammessa... Gosport - Portsmouth ehkä Southampton - alue olis siitä hyvä, et siellä asuis jo pari tuttua, Lontooseen pääsis kohtuu nopsaa ja halvalla ja Gatwickiin lentokentällekin sitten kun Suomi kutsuis. Mut kattoo nyt miten elämä kuljettaa, jos kuljettaa. 

Mä taidan nyt mennä kunnon vaahtokylpyyn. On ollut ton boilerin kanssa iänkaiken ongelmia, mut nyt pitäs vihdoin olla oikeasti korjattuna, niin meen lilluun kuumaan veteen kirjan kanssa, jos alaselän jumikin siitä laukeis. Yleensä ei oo aikaa tälläsiiin ylellisyyksiin, mut tää viikko on monella tapaa poikkeus.