53. luku, jossa onni on kaatujalla matkassa

2016 helmikuun SF Ballin perjantain teema oli lastenkirjat. Sain toteuttaa unelmani ja olin tietenkin lapsuuden punatukkainen sankarini, Peppi Pitkätossu. Paikalla oli toinenkin Peppi, mutta harva paikallaolijoista tiesi, kuka olin. Puolalaisille ja saksalaisille Peppi oli tuttu, sekä Rosielle, joka oli ammatiltaan lastenhoitaja. Ostin ihan Pippi prändätyn Pikku-ukon ja Tossavaisen tapauksen kunniaksi. Saparoissani oli rautalankaa, tietysti. 

Rakastin noita kenkiä ja eripari sukkia. 

Peppi enkeleineen. Kiva kun Martinkin oli paikalla. 

 Päivällä oli taas Talkkien vuoro. Cassey Biggs oli Damar Deep Space Ninessa, ja Vaughn Amstrong oli Admiral Forrest Enterprisesta, mutta hän esitti montaa muutakin hahmoa, mm. Ferenginä. 

Enterpisen pojat, Trip ja Malcolm eli Connor Trinneer ja  Dominic Keating.

Connor otti oikein pitkähihaisen pois. Huhhuh. 

Beam me up, I'm so tired! Mekossani oli vain sopivat värit Star Trek -uniformiksi, löysin tämänkin halvalla Amazonista, alle 12 punnalla posteineen.

Lauantai-illan Ball juhlittiin Gotham-teemalla, sarja pyöri televisiossa tuolloin. Olin tietenkin omanlaiseni crazy Catwoman, Kissanainen. Piiskasta tein hännän... tai vyön. Kissankorvapipo maksoi 2puntaa ja 35 penniä, ja se ilahduttaa sekä minua, että kadulla vastaantulijoita vielä tänäkin talvena. 

Mark oli vähän huonossa hapessa... 

Su toi vähän järeämmän välineen aamupalalle.. 

Koska prukkamme oli viemässä Martinia kotiin autolla, missasin nimmarisession, mutta sain kuin sainkin nimikirjoitukset kuvaan. Hän kehui unifrmuani, mutta en tiennytkään että Vaughn oli rakastunut minuun! Nyt näytin myös pirteämmältä kuin edellisessä kuvassa Connorin kanssa. 

Sunnuntai-iltana olen taas sarissa, pakistanilainen taitteli sen ihan erilaila kuin bangladeshilainen. 

Oppilailtani saaduilla kilisevillä nilkkaketjuilla oli käyttöä. 

Ystävänpäivä oli kylmä. Kävimme Martinin kanssa oikein Marble Archissa italialaisessa Prezzo ravintolassa syömässä, suosittelen sitäkin ketjua. 

 

Brida photoshoot 5. maaliskuuta, kun kevätaurinko paistoi hänen raapimispuuhunsa/läppäripöydälleni. Melkein 5 vuotias Brida. Tämä siis oli jo hänen kolmas raapimispuunsa, neiti oli kova terottamaan kynsiään, mutts ei raapinut kalusteita. 

Bridasta ei ole juuri kuvia loaf-muodossa. 

Tiistaina 8. maaliskuuta kansainvälisenä naistenpäivänä hoidin kirjaston tapahtumassa ihmisiä Reikillä 45minuuttia vielä tapahtuman päättymisen jälkeenkin. Aikuiset oppilaani, ja muut jotka minut jo tunsivat, toivat paikalle mm. äitinsäkin, esittelivät englannin- ja tietokonetaitojenopettajansa, ja sitten kaikki halusivat hoidon. Energia kulki pian taas paremmin, kun käsittelin päitä, hartioita ja selkiä. Olin onneni kukkuloilla. Kävin samoissa merkeissä myös toisessa kirjastossa, hoidettavia ei ollut yhtä paljon, mutta minua kutsuttiin enkeliksi ja rentouttavimmaksi hoitajaksi, mitä he olivat kokeneet. Tämäkään ei poikinut uusia asiakkaita kuitenkaan. 

15. maaliskuuta, kantaessani pyykkipussiani keittiöön pyykkikoneelle, jalkani lipesi ja kaaduin pää edellä alas portaita, toivottavasti ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässäni. Onneksi portaat makuuhuoneeltani keskitasanteelle olivat melko lyhyet. Niskat eivät menneet nurin, eivätkä edes silmälasit rikki, vaikka laskeuduin naamalleni. Enemmän pelästyin kuin sattui, mutta ylähuulessani on edelleen muistona valkoinen arvenjälki, ei mitään hajua, miten siihen haava tuli. Miljalle mesessä kuvailin: nenässä on ns. kuhmu, polvi hellänä, ja samaten oikee kankku... ja sit oikee ranne, mut kuitenkin toimii kaikki paikat normaalisti... Ei tullu muuten yhtään naapurit kattoon, et mikä rymisi alas portaita... jos taju ois menny, tai jos olisin ollu pää auki, niin siihenpä olisin kuollu...

Myöhemmin suihkussa tajusin, että katuessani ilmeisesti myös löin pääni tasanteen seinällä olevan kaapin kulmaan tai reunaan, koska päästäni ja hiuksistani irtosi kuivunutta verta. Eli oli kyllä kunnolla onnea onnettomuudessa. 

Seuraavana viikonloppuna Trek porukkamme kokoontui taas yhteen. Kun menin  Martinia vastaan bussiasemalle perjantaina, tavaksi oli tullut käydä syömässä Victorian rautatieaseman Sports Bar & Grillissä. Sieltä sai oikeanlaisia siipiä, sain lisää chilikastikettakin ilmaiseksi, tosin vääränlaisessa astiassa tarjoiltuna, sekä juustokakkuja. 

Lauantaina matkasimme lännestä lounaaseen, Lontoon elämäni alkulähteille, Surrey Quaysin Leisure Parkin Hollywood Bowl keilaradalle, jossa toisena päivänäni Lontoossa 2001 join Baileysia tulevan aviomiehini kanssa. 

Muistan reissusta taas lähinnä särkevän selkäni ja jalkani ja ylivirittyneen hermostoni. Kylmäkin oli. Isolle porukallemme oli baarin puolella vain korkeita baarijakkarallisia pöytiä, ja inhoan baarijakkaralla istumista, koska kehoni jännittyy niissä entisestään. Tuolloin ei käynyt varmaan edes mielessä, että särky olisi voinut, ainakin osittain, johtua portaissa kaatumisesta. Mitäs me vammaiset, aina johonkin sattuu, jos ei verta tai muuta ainetta tule ulos kehosta, eikä mikään paikka ole poikki tai sijoiltaan, mitäpä näitä miettimään. Keilahallin äänimaailma on myös yksi pahimmista erityisherkälle. Etenkin, kun radalla soi musiikki ja paikalla oli paljon ihmisiä, lapsia ja aikuisia, juhlimassa esimerkiksi synttäreitään äänekkäissä porukoissa. 

Dale juhli synttäreitään, suurin osa porukasta keilasi, eräs, joka tiesi olevansa huonompi keilaamaan kuin esimerkiksi kuin Lontoon näkkärit,  keskittyi juomiseen. Banana nutella shake ja Blue margarita olivat todella hyviä molemmat. 

Rata oli sisustettu fiftarityyliin ja jokaisen radan väliseinässä oli 50-luvun tähti. Rosie ja Dale ottivat minusta kuvan Elviksen ja Marilynin kanssa.

Lähiravintolat olivat aivan täynnä, joten yli tunnin odottamisen sijaan matkasimme samassa ajassa länteen syömään ja jatkamaan iltaa. Viisi ihanaa miestä vastapäätä, olihan meitä naisiakin matkassa kolme muistaakseni. 

Ja oli kyllä matkan arvoinen pizza Hammersmithin Pizza Hutissa. 

25.3. on CP tietoisuuden päivä. CP-oireryhmän väri on vihreä. Me ceparit käytämmä kolmesta viiteen kertaa niin paljon energiaa liikkumiseen, kuin tavalliset ihmiset. 

Vähän väliä täytyi laittaa lämmitystä hetkeksi päälle, kevät ei ollut kunnolla tullakseen. Huomasin tämän edellisiä vuosia enemmän, koska toisin kuin aikaisempina talvina, minun piti pitää silmällä kaasumittaria ja ladata kortille lisää rahaa, jos kaasu alkoi loppua, jotta asuntoni ja veteni pysyi lämpimänä. Elokuussa British Gas oli nimittäin asentanut  ladattavan kaasumittarin asuntooni, koska vuokraisäntäni ei ollut maksanut laskuja, jotka siis sisältyivät vuokraani. Sain kyllä vähentää vuokrasta lataamani kaasun, mutta se tosiaan piti muistaa tehdä ajoissa, ja kortti piti olla mukana (eikä seinällä laitteessa) eikä latauspisteitäkään ollut kaikkialla. Talvella kaasuun saatoi mennä parikin sataa puntaa, vaikka en käynyt suihkussa joka päivä, enkä pitänyt lämmitystä päällä kuin kaksi tuntia aamulla ja korkeintaan kuusi illalla kylmimpänäkään aikana. Mittari raksutti alaspäin koko ajan. 

9. huhtikuuta tuuli oli jäätävä, mutta ainakin Annan kerrostalon pihaan länsi Ealingissä oli puhjennut kukkia. 

15. huhtikuuta kukat kukkivat jo omallakin kadullani. 

23. huhtikuuta Eve tuli käymään isäni avustajanaan, ei löytynyt nuorempia tai kielitaitoisempia halukkaita. Mutta oli meillä varsin hauskaa tälläkin porukalla! Tuliaiset olivat suorastaan hulppeat! Lempi Fazereitani, ruisleipää ja kahvia! Ja kolme kautta Pasilaa! Niitä sitten mukavasti katselimmekin illat ja aamut reiki- ja hierontavaihtareiden, tai viinin maistelun, ohessa, ja otimme elämä rauhallisesti! Tuuli edelleen niin kylmästi, että Even oli lainattava minulta villapaitaa takin alle, vaikka keväisen vihreää ja aurinkoista olikin. 

Tequila Tex Mexissä otettiin pakollinen hattukuva, alkupala grande nachot, pääruoka ja mangomargaritat olivat tätä ennen kaikille maistuneet. Kävelimme vielä illaksi Prince Alfrediin Steveä katsomaan. Eve sai tanssittajankin, niin kuin aina, ja minä en koskaan. 

Seuraavana iltana herkuttelimme Covent Gardenin Côtessa kolmen lajin illallisen ennen teatteria. Alkuun egg royale, pääruoaksi ihana steak frites ja suklaamousse jälkiruoaksi, kuten tavallista. 

Shaftesburyn teatterissa meillä, kahdella vammaisella ja avustajalla, oli oma boximme, samanlainen kuin nuo vastapäätä. Motown musikaali oli huikea. 

Imperial War Museumin ensimmäisestä maailmansodasta kertova kuvailutulkattuopastus oli vaikututava. Museot ja tällaiset opastukset ovat yleensä Lontoossa aina ilmaisia, ja toki näkeväkin saavat museosta paljon enemmän irti. 

'

Wetland Centreä kiertelin enemmän isän kanssa, Eve tyytyi istumaan auringossa. Söimme myös ulkona lounaaksi edellisen illan libanonilaisen kebabin jämät, kulman takana kotoani oli aivan huikean hyvä  libanonilainen take away tätä nykyä, niin ettei tarvinnut matkustaa keskustaan Kaslikkiin. 

Mustat täplät tuolla kauempana olivat lehmiä. Aurinkokello näytti ajan aika tarkasti. 

'

Ulkona reippailun jälkeen Kahvimartinit maistuivat Bill'sissä. Seuraavana aamuna lentelimme yhdessä Suomeen vapuksi.