55. luku, jossa maailmani muuttuu rytinällä
9.-21. kesäkuuta 2016 lentelin Martinin kanssa Suomeen. Martinilla ei ollut ollut aikuisiällä passia ollenkaan, joten senkin takia enimmäinen yhteinen matkamme toteutui vasta nyt. Tuolloin Onnibussit saapuivat Helsingistä suoraa Hervannan keskustaan, ja me marssimme ensitöiksemme viikinkipizzalle kavereideni kanssa.
Minulle oli tärkeää näyttää Martinille minun Tamperettani, istua ja tarinoida Cafe Europassa, kulkea Koskikeskuksessa ja istua Alarannassa ja koskenrannassa. Sticky Wingersissä kävimme siivillä.
Sitten Saija vei meidät ajelulle.
Ensimmäinen kirjasto, jossa olin töissä oli Vanha kirjastotalo, nyttemmin Laikkuna (sanasta lainaamo) tunnettu, jossa järjestetään näyttelyitä ja tapahtumia.
Punatiili ja kohiseva Tammerkoski, siitä on Tampere tehty.
 |
| Hervannassa tietenkin kiersimme Ahvenisjärveltä Suolijärvelle ja kävimme Evellä saunassa. Martin lopulta viihty saunassa pidempään kuin minä. |
Sitten matkasimme Kaarinaan kummipoikani ristiäisiin. Martin leikki Tiian ja Matin tyttöjen kanssa sujuvasti, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan ja Matilda ainakin olisi mielellään lähtenyt mukanamme Englantiin. Martin, joka ei pitänyt kalasta eikä varsinkaan lohesta, söi kaksi kulhollista lohikeittoa ristiäisissä, ennen kuin kerroin, mitä hän söi.
Onnibussi kuljetti meidät Turusta Merikarvialle asti, minä olin ohi vilistävistä maisemista paljon innostuneempi kuin Martin.
Perillä mökilä Martin vietiin tietenkin ensimmäiseksi suolle...
...sitten Lauhanvuoren kansallispuistoon. Nuo kivijatan pitkospuut kauhistuttavat minua aina, ne ovat niin kapeat, ettei keppi voi tukea vieressä luontevasti. Aina tulee olo, että voin hetkenä minä hyvänsä horjahtaa kivikkoon. Kyllä, olen useasti antanut palautetta.
 |
| Brida nuoli kuvaan tuon valkoisen laikun, ennen kuin ehdin estää. |
Kävimme myös sahtiopistolla maistelemassa sahtia. Isojoen kirkonkylällä seisoo maailman suurin perunankuorimaveitsi.
 |
| Viimeinen kuva kummitätini-Elsin kanssa. Elsi ehti täyttää 90 ennen kuin syksyllä kuoli. Takaisin Hervannassa kävimme Speakeasyssä syömässä all you can eat-siivet ja sitten vielä maisemia katsomassa Vesitornissa. Vaikka sää olil sateinen, oli hyvä että kävimme, sillä vesitorniin ei ole enää tuon kesän jälkeen päässyt. Kuvasta löytyy neljä eri taloa, jossa olen elämäni aikana asunut. Huomaa, en uskaltanut mennä ihan kaiteen viereen. Tornin juurella on myös päiväkoti, jossa kävin esikoulun.  |
Helsingissä suuntasimme ensimmäisenä Marjaniemen uimarannalle. Lämmintä ei ollut, mutta hauskaa oli! Hiekkalinna sai kunnon vallihaudan, sillan ja lipun.
 |
| Täteilyä Hannalla |
 |
| Shhh! Siskonpoikani on Batman |
 |
| Elämäni ensimmäistä kertaa kävimme myös Suomenlinnassa. |
Heti kotiin palattuamme elämäni ja tulevaisuuteni perusteita järisytti Brexit äänestys 23. kesäkuuta. Kun menin töihin äänestyksen jälkeisenä aamuna, uudehko englantilainen työkaverini heti vinoili, että: "mitä sä täällä teet, emme tarvitse sinua täällä enää." Itkin kahvihuoneessa puolitoista tuntia. Tiedän, että ainakin yksi toinen, minua tekopyhästi lohduttanut, työkaverini oli äänestänyt Brexitin puolesta. Olin muuttanut Britteihin 2009 ajatellen, että rakentaisin elämäni ja tulevaisuuteni tähän maahan. Pian aloin kuulla tarinoita, kuinka kaikille, jotka eivät puhuneet englantia julkisilla paikoilla, huudeltiin nyt avoimen rasistisesti: "mene kotiisi!" Mitä jos Britannia oli ollut ihmisen koti vuosikaudet? Pian aloitettiin kampanja, jossa vaatteissa olevalla hakaneulalla viestittiin esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä, että minun lähelläni on turvallista puhua muuta kuin englantia, ja minun viereeni on turvallista istua.
Monille, jotka äänestivät Brexitin puolesta, kyse oli muukalaisvihasta, ei mistään muusta. He eivät ymmärtäneet EU:n hyötyjä matkustamiseen, työntekoon, opiskeluun eivätkä varsinkaan siihen, mitä tuotteita ja millä hinnalla niitä löytyi kaupoista.
Lauantaina oli taas Tomin ja Markin synttäreiden juhlimisen vuoro. Piristin itseäni uusilla kengillä ja Peppi-lookilla.
Sen sijaan, että olisin ostanut Tomille synttärilahjan, menikin niin, että Tom osti minulle uuden Nokia lumia puhelimen, sillä kun hän oli yrittänyt vaihtaa vanhan puhelimeni näyttöä, joka oli mennyt säröille kaaduttuani sen päälle Hannan pihassa, hän onnistuikin rikkomaan puhelinta lisää.
Tom oli Lontoossa vähän tavallista pidempään ja menimme katsomaan uuden Star Trek Beyond- elokuvan Vue Scene-teatteriin, jossa on mm. kunnon nojatuolit ja pöydät, ja jossa sai juoda alkoholia.
Ajatuksiani Antille sähköpostissa 3. heinäkuuta:
Moikka
Ei oo ollut oikein inspiraatioo kirjotella, tai ylipäänsä kommunikoida juuri mitään kenenkään kanssa, siis facebookpostauksia henkilökohtaisemmin.
Aina se riipii, Suomessa käynti, nyt tietty vielä enemmän, kun toi vaalitulos sai noi rasistit innostuun... Kyl mä sitä ensijärkytyksessä jo itkin, kuinka tää ei oo sellanen maa, kuin luulin, jos ihmiset oikeasti luulee, et EU:sta pois lähteminen parantais täällä mitään.. Ja nyt tietty olen vielä epävarmempi tulevaisuudestani täällä, tai missään... Gosport, mihin siis mietin muuttavani, oli yli 60% lähtemisen kannalla... Mut totta kai, pikkukaupunki, jossa työttömyys on korkeella eikä maahanmuuttajia juuri näy eikä kuulu. Toista se on Lontoossa... Mut kyllä ne työpaikat täältäkin lähtee, turistien lisäks, jos ja kun EU:sta lähdetään. Onneks mikään ei muutu pariin vuoteen, kai mä siihen mennässä jonkun suunnan elämämälleni löydän. Ehkä.
Mun Hervannan kämppä, tai ainakin samanlainen samassa talossa, näyttäs taas olevan vuokrattavana. 20€ sen hintaan lisää, niin saisin samasta talosta parvekkeellisen kaksion.... Toisaalta ja toisaalta. Yritän muistaa edelleenkin, et ne talvet tappais mut, töitä en löytäis, en kuitenkaan tuntis olooni kotoisaks jne. jne. koettu on.
Mä uskon naisen logiikkaan, tai ainakin siihen, et naisten on helpompi ymmärtää toisten naisten tapaa ajatella, miesten miesten. Ei tietenkään niin, et kaikki naiset ajattelis samalla tapaa, mut niin, et jotenkin noi miesten ja naisten piuhat on vähän erilailla järjestyksessä tua pääkopassa. Ei niin, et miesten pitäs ymmärtää tai osata lukea naisten ajatuksenjuoksua, tai toisinpäin, tai et miesten tapa ajatella ois jotenkin tyhmempi kuin naisten. Mä tykkään useinkin puida mun murheita miesten kanssa, kun miehet on usein suoraviivasempia ja vähemmän dramaattisia, Ei aina, mut joka tapauksessa eri ihmiset katsoo usein samaa asiaa eri vinkkeleistä, ja se on pelkästään virkistävää.
1. Samaa mieltä, että ei oo olemassa miesten ja naisten töitä. Mä oon aina ollut meidän perheessä se, joka liittää telkkarit ja digiboxit ja videot yhteen, selvittelee tietokoneongelmat jne... Ja vaihtaa ne lamputkin itse, paitsi jos lamppu on jotenkin niin, et mun olis hengenvaarallista sitä itse vaihtaa huonon tasapainoni vuoksi... On olemassa hommia, joista mä tykkään enemmän, ja hommia, jotka fyysisesti sattuu muhun tai väsyttää mua enemmän, mut nekin tehdään, yhdessä tai vuoronperään tms. reilulla jaolla. Autoista en paljon tiedä, enkä näe itseäni ajamassa, mut ne kyllä kiinnostaa muuten, siis korjausmielessä, miten ne toimii jne. Remontit on kivoja, ruohonleikkuut, pyykinpesut ja muut tietty kanssa, sellanen kodin laitto ja ylläpito, nyt jopa imurointi, kun ostin kunnon imurin ensimmäistä kertaa elämässäni. Kokkauksesta tykkään, vaikka en olekaan hirveen monipuolinen kokki, halvalla ja helpolla oon tottunut tekemään, ja on toki mukavampi nähdä enemmän vaivaa sillon kun on muitakin syömässä. Ok, en oo elämässäni koskaan esim. grillannut, mut ei sekään nyt välttämättä mikään miesten homma ole.
2. Sepä, et ihminen muuttuu koko elämänsä ajan. Parhaassa tapauksessa parisuhteessa ihmiset kasvaa samaan suuntaan ja heillä on yhteiset tavoitteet. Mä tykkään ns. kahdeksikko ajattelusta, ei siis niin, et parisuhtessa oltaisiin pallon kaksi puoliskoa jotka täydentää toisensa, vaan kahdeksikko, jotka antaa ja ottaa toisiltaan, mut pysyy silti kokonaisina ja erillisinä, mutta rinnakkain. Meissä kaikissa on niin monia puoliakin, toisten kanssa korostuu toiset piirteet, toisten kanssa toiset, et niitä ns. oikeita ihmisiä voi olla useita elämän aikana. Mä oon esim. eri ihminen in English, kun suomeksi, koska väkisinkin ilmaisen itseäni kieli- ja kulttuurisidonnaisesti, jotta tulen parhaiten ymmärretyksi. Ei niin, et mun koko persoona muuttuis kielestä riippuen, mutta esim. huumori muuttuu seurasta riippuen... Martinilla meni Suomessa hetki, ennen kuin se tajus, et suomalaiset viljelee ihan hirveesti sarkasmia, ja pitää kuunnella äänensävyä ja kontekstia, et ymmärtää, et tarkottaako toi nyt mitä sanoo, vai ihan päinvastasta.. Tosin, sulla ja mullakin on välillä tää sama ongelma, että... :)
3. Ei mullakaan ole varaa käydä ulkona syömässä tai juomassa tai tilata ruokaa kotiin. Mut sillon kun on jonkun synttärit, tai täällä on vieraita, Martin käy tai Tom, tai joku Suomi-vieras, niin sitten käydään jossain, tai tilataan jotain. Noin pari kertaa kuussa siis, vaikka facebookissa ehkä näyttääkin siltä, et mun elämä ois yhtä juhlaa. Mut eipä mun tarvi yleensä ruokkia kuin itteni ja kissani, runsaan viikon ruokakauppalasku on yleensä noin £40 (47.67€ nyt kun punnan kurssi on edelleen heikko). Muistan, et seitsemisen vuotta sitten budjetoin ruokaan viikossa about £25, mut onhan inflaation nostanut hintoja sekä tukia että palkkoja tässä ajassa.
Tekis mieli tulla jouluna, mut kattoo nyt... Vimestään ens vappuna taas nähdään!
Hyvää juhannuksen jälkeistä elämää!
Jatkoin 6. heinäkuuta:
Mä järjestän aina itte ittelleni synttärit, musta sellanen juhlan järkkkäys on aina vaan niin kivaa! Teen faboeventin, kutsun parikymmentä ihmistä, joista alle kymmenen tulee paikalle. Synttäriviestejä tulee enemmän faboon, mut se taitaa olla kulttuurinen seikka, vähemmän ne suomalaiset muistaa.. Täällä on hirveet paineet lahjojen annosta aikustenkin kesken, mut toisaalta ei ne ihmiset tunnu hirveesti mieltään pahoittavan, jos niille ei mitään anna...
Mä just vasta tajusin, et menitte samana vuonna naimisiin, kun mä sit lokakuussa muutin takas Suomeen... jännä miten elämä menee. Ja et siitäkin on siis kohta jo 10 vuotta. Paljon on siihen aikaan mahtunut kyllä.
En mä usko, et oon koskaan varsinaisesti nähnyt britit ymmärtäväisempinä tai suvaisevaisempina kuin suomalaiset. Se vaan, et täällä on, siis etenkin Lontoossa, totuttu eriväriseen jengiin, kaiken väristä porukkaa on kaikkialla, etenkin palveluammateissa, niin ihonväri nyt ei oo niin suuri numero. Siskontyttökin oli täällä kuin kala vedessä, se oli kiva nähdä. Omalle kohdalle taas on kiva, et täällä on enemmän mm. kepin kanssa kulkevia ihmisiä, niin mua ei tuijoteta kadulla niin pitkään tai niin usein kuin Suomessa... tai lapset ei matki sitä kuinka kävelen, samalla tavoin kuin Suomessa, ja saan ruuhkaisissa julkisissa helpommin istumapaikan kuin Suomessa, en toki aina täälläkään. Suomessa mulla on ehdottomasti toi koulukiusatun syndrooma, eli aina tuntuu, et mun selän takana supistaan, ja usein kyllä edelleen supistaankin, käänsin näitä myös Martinille. Ei sillä, että mua haittais enää hirveesti, jos musta puhutaan tai kävelyä ihmetellään. Täällä ne on vaan useimmiten vanhemmat ihmiset, jotka tulee ihan suoraan kysyyn, et mikä vaivaa, Suomessa ne on lapset, jotka osottelee, supisee, ja matkii... Lapsena selitin lapsille kysymättä mikä mua vaivaa, nykysin en enää jaksa sivistää jos ei kysytä.
Brexitin jälkeen on korostunut tää, et niille huudellaan, jotka ei puhu englantia, tai puhuu englantia aksentilla. Mut toivon et tää meno tasaantuu. Eihän se oikeesti niin mee, et puolet kansakunnasta ois rasisteja ja tyhmiä, eihän kaikki ees äänestänyt, ja nyt osa niistäkin, jotka äänesti lähdön puolesta, on tajunnut, kuinka heille ollaan valehdeltu, ja äänestäis nyt toisin. Nyt politiikot ei halua ottaa tästä sotkusta vastuuta, ja tässä kun kattellaan vielä muutama viikko, kuinka politikot tappelee keskenään, talous taantuu jne. niin kukaan ei enää halua lähteä EUsta. Surkuhupaisaa tää meno täällä on, naurattais vielä enemmän, ellen asuis täällä.
Kirjotin oman alueeni MPlle sähköpostia, ja oli kiva että se vastas, ja tuntuu olevan samalla puolella.
En mä muusta tiedä, mut kun Saton sivuilla täytin asuntohakemuksen, niin heti ekan kämpän otin, mitä mulle sillon 2009 tarjottiin, kun se oli hyvässä kunnossa, vaalea ja valoisa ja tilava brittikämppien jälkeen. Hervantaan mä varmaan edelleen muuttaisin, jos muuttaisin... Jos olis ok kämppiä tarjolla, niin mihinkäs muualle sitä haluaisin. En vaan näe itseäni Helsingissä, vaikka siellä oliskin enemmän kavereita ja siskonperhe...
Toi ajatustenjuoksu - metsäpolut - vertaus on hyvä. Pitää se muistaa vastasen varalle. Niinhän se menee, et uusia polkuja voi aina tehdä, uusia ajatusmalleja oppia jne.
Ja samaa mieltä taas noista, et nainenkin voi ihan hyvin ostaa miehelle drinkin, tehdä aloitteen, sopia armeijaan yhtä hyvin kuin mies jne..
Mä en vieläkään ihan tajua, miten sä päädyit insinööriksi, kun sua kiinnostaa historia ja muut humanistiset aiheet selkeesti. Mut onhan se hyvä, että elämäs järjesty näin, humanisteilla on vieläkin huonompi palkka kuin insinööreillä.
Mä saan työkkärin ja asumistuen kahden viikon välein, ja sit vammaistuen kerran kuussa. Hyvä systeemi, kun rahaa tulee tasasesti, mut siihen tulee nyt muutos, siirrytään maanlaajuisesti Universal Credit systeemiin, eli kaikki maksetaan kerran kuussa... Kai siihen tottuu, mut aluks voi mennä budjetit vituilleen, tililtä lähtee rahaa sillin kun sitä ei siellä ole jne...
Mitäs, muuten mulla on paremmat fiilikset ees hiukan kun viimeks kirjotellessa, molemmat jalat kipuilee ja mua väsyttää ehkä tavallista enemmän, mut toivon, et se on vaan tää lämmin sää, eikä mitään vakavampaa. Eilen kävin kivassa työhaastattelussa, mut en mä sitä saa, en mä ikinä saa mitään kunnon työtä.
Halia mä täällä tarvisinkin... Ja kaveria, on aika yksinäistä.
Ja 10. heinäkuuta.:
Moi
Kyyneleet taas virtas, ihan vaan tosta sun virtuaalihalista. On taas muutama viikko siitä, kun oon ketään halannut, tai edes läheisen ystävän nähnyt... Joo, edelleen riudun täällä yksinäisyydestä Suomen loman sosiaalisuuden jälkeen.. Kyllä mä edelleen siis enimmäkseen nautin yksinolosta, jos en nauttis, olisin tänäkin viikonloppuna soitellut kavereille sen sijaan, et lojun täällä kissan vieressä yksinäni... mut silti.
Eihän Britit osaa edes omaa kieltään, kaikkihan ne sekottaa etenkin to/too, their/there/they're jne. suurin osa mamuista osaa kieliopin paremmin kuin perusbritti, mutta eihän se mitään tarkota, jos aksentti on väärä... Joitakin natiiveja korjailen jos ja kun jaksan, ja jos oon sillä tuulella.. työnsarkaa riittää kielioppinatsille.
Toi mun eri persoonat in English ja suomeks ei oo tietenkään mikään selkeä ero, mutta näin kun oon täällä yli 11 vuotta ollut, niin kyllähän sitä puheenrytmi on muuttunut suomalaisesta englantilaisemmaks, mitä kauemmin täällä asun. Englanniks ajattelen sujuvasti, etenkin täysin englanninkielisessä ympäristössä, ja please putoo suusta jo aika sujuvasti, vaikka edelleenkin sen välillä unohdan... Samanlailla, mitä kauemmin oon Suomessa, sitä "tylymmäks" ja hiljasemmaks muutun :) Oon mä kyllä paikallisiin verrattuna täälläkin tyly ja hiljanen, enkä suostu mihinkään typerään small talkkiin useinkaan, mut kai mun suomalaiset särmät on vähän tässä ajassa kulunut, mut en missään tapauksessa haluaisi muuttua ns. brittipersoonaksi! Mä tuun aina oleen avoin ja suora jne.
Onneks Fabossa on sellasiakin ryhmiä, jotka on mun kanssa samaa mieltä Brexititstä, ja niiden kanssa saa sitten sekä itkeä että nauraa... Edelleenkin oon sitä mieltä, että ellei uusia vaaleja järjestätä pian, ja Labouria saada Toryjen sijaan valtaan, ei täällä ole kyllä Suvilla enää olemista, tapahtu EU:n kanssa mitä tahansa... mutta kattellaan.
No joo, Helsingissä on kyllä parempi julkinenliikenne kuin esim Tampereella, mut muusta en niin tiedä... Enkä mä usko, että siellä ihmiset sais olla paremmin omia itsejään kuin muualla Suomessa, mulle huudellaan, Satun lapsille huudellaan, auotaan päätä, julkisissa mulle ei tarjota istumapaikkaa ja ihmiset osaa olla todella juntteja jne. Et sinänsä ei mun näkökulmasta yhtään metropoli, vaan nurkkakuntainen pikkukaupunki sekin. Ei siellä voi hukkua ns. massaan ja olla mitä vaan, niin kuin oikeassa suurkaupungissa. Ja palvelutkin voi siellä olla todella hankalasti, monen bussin vaihdon päässä, riippuen ihan missäpäin Helsinkiä asuu... Toivoisin, et Satu muuttas takas Tampereelle, mut taitaa teinit vaatia Hesassa pysymistä, Santsulla alkaa lukio ja Bentsu on ranskankielisellä yläasteella ja molemmat harrastaa korkeatasoisissa joukkueissa...
Joopa, mä taas pidin tyhmyyttäni ja ylpeyttäni lukiossa kiinni pitkästä matikasta, vaikka en matikkaa enää lukiossa tajunnutkaan niin kuin peruskoulussa.. luonto ei mullakaan antanut periksi... No, saanpa laittaa 11 suoritettua pitkänmatikan kurssia työhakemuksiin, jotka matemaattistä älyä vaatii...
En muuten saanut sitä kivaa työpaikkaa.
Mut koskaan ei oo liian myöhäistä tavoitella unelmiaan... joskus se on vaan vähemmän käytännöllistä.
Tyhmä Hamiton tossa taas voitti kisan... no, onneks on kautta vielä jäljellä.
Terkkuja aurinkoisesta Lontoosta!
Miljalle mesessä 10.7. kirjoitin: mä täällä mietin Suomeen tai johonkin muuttamista... teoriassa jees.. siellä on paljon kavereita... mut edelleen ne talvet... ja ne huonommat tuet vammaisille, kallis terveydenhuolto... Riippumatta siitä, miten EU kuvio tässä etenee, jos konservatiivit pysyy vallassa, niin ihan varmasti kaikesta leikataan, etenkin meitä mamuilta... mut kattellaan, en mä nyt missään muuallakaan itteäni oikein näe... voi olla, et kuoleminen ois helpompaa.
Suomen lomalta palattuamme olimme Martinin kanssa niin rahattomia, ettemme voineet nähdä toisiamme. Heinäkuun lopulla Martin jätti minut puhelimessa, ei kuulemma enää tuntenut vetoa minuun. Olihan se järkytys, Suomessa kuitenkin puhuimme vielä yhteisestä tulevaisuudesta, mutta totuus oli, että suhteestamme puuttui tunnetta ja tahtoa. Emme olleet parin vuoden aikana oikeasti paljon viettäneet aikaa yhdessä, ei siinä suhdetta rakennettu. Pian Martin ei enää vastannut viesteihini eikä soittoihini. Hän meni aika nopeasti naimisiin ex-tyttöystävänsä kanssa.
3. elokuuta kerroin myös Antille:
Moi
Kirjottelen nyt, vaikka sulla onkin kesälomakiireitä. Sä kun oot, hämmentävästi, yks mun läheisimpiä ystäviä, ainakin sen mukaan, et sä oot yks neljästä ihmisestä, jotka tiesi mun ja Martinin ongelmista, ja jolle ei nyt varmaan tuu yllätyksenä, että me tossa viikko sitten erottiin. Varmaan oot sen jostain fabo-kommenteita tai päivityksistä tajunnutkin. Mulle se kyllä siinä mielessä tuli vähän yllätyksenä, et ajattelin, et meidän ongelmat on sitä laatua, et yli päästäisiin, jos tahtoa olisi. Yllätyksekseni sillä ei ollut tahtoa. Kun jälleen kerran otin ongelmat puheeksi, se oli lähinnä, et sorry et päädyttiin tähän pisteeseen. Ja sit se sano, et se on "less attracted to you than I was before," muuten sillä ei ollut mitään sanottavaa. No, ei se kyllä koskaan osannut sanoa mitä se mussa rakasti, muuta kuin hymyä, hiuksia, ja tissejä... kiva toikin toki, mut musta olis ollut tosi tärkeetä, et se ois osannut arvostaa myös mun mieltäni, sellasta ihmistä kun oon sisältä, nähnyt ja osannut sanoa senkin... En mä tiedä, voidaanko olla edes kavereita. Ollaan me tässä kaks kertaa eron jälkeen puhuttu, mut ärsyttää vaan... kun ei sillä ole edeleenkään mitään sanottavaa, edes aiheesta tv- ohjelmat, mistä me nyt ennen ollaan osattu höpöttää, jos ei mistään muusta... En mä tiedä jos olis auttanut, että me oltais nähty useammin, koitettu asumista yhdessä... joo, ei ollut sitten tarkotettu tämäkään.
Fiilikset heittlelee, mut ei oo juuri edes itkettänyt. Lähinnä on pettynyt olo... kun kuitenkin panostin, esittelin hänelle juuri Suomen jne... Enimmäkseen on vaan vapautunut olo, et nytpä voin taas suunitella elämääni niin, ettei tarvi sitä ottaa huomioon. Nyt kyllä vielä vähemmän tiedän, missäpäin maailmaa mun tulevaisuuteni on.. Mut päivä kerrallaan, nyt on ainakin Lontoossa ihan jees, kun on auringoista mutta ei liian kuuma. Hirveesti tekis kyllä mieli jonnekin muuttaa, ihan sama oikeastaan minne.
Päivityksistä päätellen sulla on ollut kiva loma. Hyvä se. Kateeks käy.
Ei mulla sit muuta raportoitavaa tähän väliin.
 |
| Brida nautti auringosta porraspaikallaan 7.8. Maanantaina 8. elokuuta sähköpostista Antille: Moi Joo, kuulin Eveltä, et olitte aihetta spekuloinut, ja Matti oli sit kysynyt Eveltä mun suhteen tilasta. Muistutin sit Matille, ja voisin nyt teillekin tässä sanoa, et multa voi ihan suoraan kysyä, et mitä kuuluu, ystäviä kun ollaan. Noh, onhan se Martin epäkypsä, ja kokematon. Siis näkee sen siitäkin, et se ihan sano mulle, et oli vaan odottanut, et mä otan asiat puheeks. Ei sitten voinut itse ottaa... Joo. Ei olla nyt viikkoon puhuttu, mä oon laittanut sille jotain kevyttä tv- sarja kommenttia kerran pari, mut ei se oo mihinkään reagoinut. Tällä hetkellä epäilen hyvin paljon, et voidaan olla edes kavereita, tai et tunsin kunnolla koko miestä... ...Sanoit siinä keskustelussa, et tulin tänne jatkaan opiskelijaelämää.... Ja ettet halunnut ruveta mua kritisoimaan. No, en kyllä tullut siinä mielessä, et mun kolme opiskeluvuotta meni opiskellessa kuus päivää viikossa, ja istuessa yksin kotona. Mulla oli yks kaveri, jota näin joskus harvoin yliopiston ulkopuolellakin, ja sekin piti mua nolona ja tylsänä, ja tylsä ja yksinäinen olinkin sillon... ja vielä monta vuotta sen jälkeen. Mä olin Suomessa niin vakavasti masentunut, että ajattelin muutoksen olevan tarpeen, ja olihan se, pääsin terapiaan, sain lääkityksen, suhteen itseeni ja menneisyyteeni kuntoon... Mut en mä täältä kavereita löytänyt ennen kuin Star Trekin kautta 2012-13, joiden kanssa on kyllä joskus ihan mukavia hetkiä, mut ei niistäkään kukaan asu lähellä ja enimmäkseen mun elämä on edelleen yksin kotona istumista, mut sellasena mä siitä nautin, enimmäkseen. Tällä hetkellä mä haaveilen täällä jo kivasta asunnosta etelä-Hervannassa, lähempänä Hervannan keskustan palveluja... mut joo, kattellaan. Jalat kipuilee ja herättelee öisin, joskus on aika tympeetä, kun aina pitää kaikesta yksin selvitä. Lauri Tähkä just spotifyssä lauleli että: Jos mun tuloo paha olla, niin kirjeitä kirjottelen Jos mun tuloo niin paha olla, niin lakialle kattelen Ja jos mun tuloo niin paha olla, niin hetken sua aattelen Niinpä. Täällä oli just hyvä päivä tänään, joku +20 mut tuulista. |
Jatkoin 9. elokuuta:
Moikka
No ei siinä tietenkään mitään pahaa ole, jos te kavereitten kesken musta puhutte, ihan kiva että puhutte, en oo kokonaan poissa mielestä, kun oon poissa silmistä! Pointti oli vaan se, et kyllä multa voi kuulumisia ihan kyselläkin, ei se oo kavereiden kesken tungettelevaa! Matti tapas laittaa mulle ennen säännöllisemmin fabossa viestiä, mut siitäkään ei ollut kuulunut mitään sen jälkeen kun olin Tampereella.
Mä en oo ikinä tehnyt Facebookissa mun eroista mitään numoroa, en edes vaihda ikinä statusta sinkuksi, mitäpä sitä siellä mainostamaan, kyselköön, ketä kiinnostaa.
Niin, mähän luulin, et meillä oli joku henkinenkin yhteys Martinin kanssa, yhdessä oli aina helppo ja turvallinen olo, toinen ei ruvennut ärsyttään, vaikka kuinka pitkään oltiin samassa tilassa jne... Ja senpä takia ajattelin, et tästä vois jäädä käteen hyvä ystävyys, mut ei kai sitten. Mulla on ollut suhteita, missä seksi toimii ja kemiaa on, mut ei muuten tarpeeks yhteystä ajatusmaailmaa... Nyt oli yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja kavereita, mut ei sit sitä intohimoa...Olihan siinä tietty epätasapaino, et mä olen kiiinnostunut vähän kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu, ja se taas on tyytyväinen pieniin ympyröihinsä ja rutiineihinsa... Kun mussakin on kuitenkin totakin puolta, niin ajattelin, et jos sen sais ees vähän myös kiinnostuun maailmasta mun kanssani, mut ei sitten. Moving on.
En mä tiedä oonko mä monia asioita kokenut täällä niin kovin miellyttäviksi... Asuntoja nyt ainakaan....Siksipä mä hengaan aika usein jossain Saton tai VTS:n sivuilla haaveilemassa... Mut joo, verrattuna Suomeen voin ympäri vuoden elää täysin itsenäistä elämää, se mut tänne takas veti enemmän, kuin mikään muu. Enhän mä edes tiennyt kuinka moninkertaisen määrän vammaistukea mä täällä esim. saan... Sää, NHS ja julkinenliikenne, ne täällä on paremmin kuin Suomessa, kaikki näin vammaisena tietenkin mulle tärkeämpiä pointteja kuin tavalliselle tallaajalle, kaikki toki aika isoja pointteja.
Mä tuun yllättään sut vielä muutaman kerran tässä elämässä, toivottavasti!
Mukavaa viikkoa!
ja vielä yksi sähköposti 10. elokuuta:
Moi
Mä tässä mietin, et jos annan itelleni täällä vielä ainakin puol vuotta, en mä nyt Suomeen ala kyllä talvee vasten muuttaan! Jos ei oo työ- ja asuntoasiat vielä silloinkaan täällä paremmalla tolalla, voisin muuttaa Suomeen aikasintaan huhtikuun puolessa välissä. Mulla on täällä maalis- huhtikuun vaihteessa menoa, mut sit voisin lähtee lätkiin, ehkä. Mun tavarat on oottaneet Suomessa laatikoissa jo kohta 7 vuotta, että mä löytäsin täältä kodin, ei oo vaan löytynyt, ei kai oo sit tarkotus...
Mun vanhemmat vanhenee ja heikkenee, siskonlapset, kummilapset ja muut rakkaat lapset kasvaa... Kyllä mä Suomesta pois taas pääsen, jos siltä tuntuu, mut enenevässä määrin tuntuu siltä, et nyt mun pitäs olla siellä... lähellä perhettä ja ystäviä. Ois kiva, et ois kavereita kävelymatkan päässä.. kavereita, jotka hieroo ja reikittää.... Ja pääsis säännöllisesti saunaan, helpottaan näiden jumilihasten oloa.. ja ois ihana päästä järven rantaan ja metsään jos ja kun tarve ja sielu vaatii.. Ei kai niitä liukkaita, jäisiä päiviä siellä loputtomasti ole... Vammais- asumis- ja työttömyystuet on siellä ihan perseestä verrattuna vastaaviin täällä, mut oon tässä vuosien varralla tottunut hyvin vähällä pärjäämään... Viimeks kun muutin Suomeen, ei mulla ollut Tampereella muita kavereita kuin Eve, nyt on monia muitakin.
Tässä välissä juttelin skypessä puoltoista tuntia yhden hervantalaisen kanssa ja tunnin Even kanssa, tuli taas verestettyä suomen kieltä, että osaan sitten, jos sinne muutan.
Joopa, mutta kuulumisiin! Suvi
Koska nyt oli selvää, etten muuttaisi merenrannalle pikkukaupunkiin Briteissä, alkoi Suomi tuntua vieläkin houkuttelevammalta. Myös kirjastolla alettiin puhua uudelleen järjestelyistä ja timimme hajoaminen näytti todennäköiseltä. Vielä pari pommia oli kuitenkin tulossa.
13.8. oli Martin Primen synttäripicnicin vuoro. Nautin ystävien seurasta ja Lontoosta taas niin paljon. että aloin epäillä lähtemispäätöstäni.
Tällaiseen kotiin tulin. Noita portaita käytin koko ajan makuuhuoneeni ja kylpyhyoneeni ja keittiön välillä, tuosta kaiteesta minun piti pitää kiinni. En enää miettinyt, kannattaisiko muuttaa.
Siitä ei ollut kauan, kun yläkerran naapurin kylpyhuoneen katto oli tullut sisään ja naaapurin raskaana oleva rouva oli taaperon kanssa jäänyt sinne jumiin niin, että palomiehet olivat tulleet auttamanaan heidät turvallisesti ulos. Nyt kyseessä oli yläkerran asunnon varastohuoneen lattia, joka oli roikkunut epäilyttävästi jo kuukausia, ellei vuosia, ja josta olin toistuvasti sanonut vuokraisännällemme. Koska oli viikonloppu, vuokraisäntä ei voinut millään tulla käymään ennen arkea, vaan kehotti olemaan varovainen portaissa. Just.
Soitin Councilin asuntoasiasioiden kriisilinjaan. Halusin tarkistuksen, että talossa saattoi vielä turvallisesti asua. Councililla olisi ollut muussa tapauksessa velvollisuus löytää meille asunnot muualta. Council voisi myös remontoida, ja laskuttaa yksityistä vuokranantajaamme. Puhelimessa oltiin tosi tylyjä. Selitin, että talossa asuu liikuntavammainen ja iso lapsiperhe ja puhelimessa kysyttiin: "eikö olisi noloa, jos sinne tulee tarkastaja, ja tilanne ei olekaan oikeasti noin vakava?" Minusta olisi ollut ikävämäpää, ja suorastaan councilille noloa, jos joku, kissa tai ihminen, kuolisi tippuvan katon alle.
Kun tarkastaja vihdoin seuraavalla viikolla tuli, hän vain tökki kattoa kepillä ja totesi, että katossa oli vain "vanhaa märkää", uutta vain päälle! Makuuhuoneeni katto myös roikkui jo, ja oli suorastaan siirtynyt sängyn puolelta seinästä niin, että seinän ja katon välissä oli levenevä oja. "Niin koskas olet tästä muuttamassa?" Kyseli tarkastaja. "Huhtikuussa" "No, kyllä tuo siihen asti kestää, onneksi on tuo yläsänky tuossa päällä, hehheh." Niin.
Ja mitä nero vuokraisäntäni teki? Ei halunnut käyttää rahaa roskalavaan, joten hän siirsi painavat laastisäkit makuuhuoneeni katolle pois silmistä. Ja sitten tulivat syksyn ja talveet sateet, katolle kertyi vettä säkkien painaumiin ja niin likaista vettä taas tippui sisälle makuuhuoneeseeni, tällä kertaa sänkyny viereen.
Arvaatte varmaan, että kipuilin niin henkisesti kuin fyysisesti tuon kaiken seuraksena. Ja nukuin huonosti.
Kommentit
Lähetä kommentti