57. luku, jossa elämä on ystävyyttä ja suunnatonta surua

7. joulukuuta 2016 kaksi Eveä lensi luokseni muutamaksi päiväksi, tuoden mukanaan 4 pakettia kahvia, ruisleipää, suklaata ja salmiakkia, sekä suklaamoussejauhetta. Ohjelmassamme oli Winter Wonderland, Tate Modern ja Carol King musikaali, sekä reiki-hoitoja ja sympatiaa, paljon hyvää ruokaa sekä cocktaileja ja viiniä. 

Winter Wonderlandissa olikin oikein tunnelmallista, kun siellä kävi torstaina päivällä, eikä viikonloppuna, niin kuin olin aina aikaisemmin käynyt. Sisälle alueelle, eikä herkullista bratwurstiakaan, tarvinnut jonottaa lainkaan. 

Evet kävivät vuoristoradalla.

Ja illaksi menimme Tequila tex Mexiin syömään ja juomaan. Ensin mangomargaritat ja sitten meille tehtiin spesiaali margaritasekoitus mangosta ja passionhedelmästä ja toki saimme myös ilmaiset drinkit, olinhan Samin, ravintolan omistajan ja kaikkien työntekijöiden tuttu ja vakioasiakas, vaikkei Trek porukka enää juuri kokoontunutkaan. 

Seuraavan päivän, aamun hoitovaihtareiden jälkeen, pyhitimme shoppailulle. Illalla kelpasi taas syödä, tällä kertaa italialaista Hammersmithin Villagiossa. 

S

Anna Hanskin joulukonsertti oli Southwarkin katedraalissa lauantain 10. joulukuuta, jonka jälkeen oli glögi ja piparitarjoulu. Sain suomalaista joulutunnelmaa Lontooseen, jossa olin päättänyt viettää joulun yksin, vain senkin kokeakseni. Kirkolta oli lyhyt kävely London Bridgen Côteen suklaamousselle, josta olimme jo kuukausia puhuneet ja haaveilleet. Se on aina sen arvoinen. 

Illalla Carol King musikaali Beautiful oli aivan huikea. Meillä oli taas oma aitio ja käytössämme oli myös tetterin tarjoama avustaja, joka auttoi Even vessaan, kun toinen Eve oli hakemassa meille viiniä väliajalla, vau mitä luksusta! Historiallinen Aldwych teatteri ei ollut esteettömin, mutta asiakaspalvelu oli ehkä Lontoon teattereista parasta.  

Brida hyväksyi Even vihdoin, etenkin, koska Even takki oli ihan täydellinen lämmin pesä. 
Musikaalin tunnelmissa riekuimme pitkällä yöhön, ei varsinaisesti olisi kannattanut, koska aamulla oli tyttöjen loman ainoa aikainen herätys, kun matkasimme Tate Moderniin sovitulle kuvailutulkkauskierrokselle. On niin kiva pyöriä sokean kanssa museoissa, kun joihinkin esineisiin samme me seuralaisetkin hanskoilla koskea! Alla esimerkiksi hiuksista tehtyä taidatta. Tate Modernin parvekkeelta oli komeat maisemat cityyn. 

Vielä kymmenen vuotta sitten en olisi uslkaltanut edes kävellä tuolle sillalle, saati pysähtyä sille ottamaan kuvaa. Millennium kävelysillalta näkee niin Sothwark, London kuin Tower sillat. Oikealla rakennuksista the Shard, vasemmalla the Walkie Talkie. 

Ja sitten Sunday Roast with Yorkshire Pudding Hop Polessa. 

Viimeisenä iltana vedettiin vielä Christmas Crackerit ja istuttiin kruunut päässä. 

Brida kirjaimellisesti rinnallani. 

17. joulukuuta matkasimme Tomin kanssa Lontoon halki lännestä kauas itään, Hackney Downs Studios näytti Painajainen ennen joulua elokuvan. Tarjolla oli oli hehkuviiniä, ja ympäristössä oli mm. useita joulukuusia sekä maassa tekolunta. 

Aamiaisella Bill'sissä. Rakastin ravintolan porkkana-inkiväärimehua ja amerikkalaisia pannukakkuja banaanilla, mustikoilla, mansikoilla ja vaahterasiirapilla. 

ulkona oli vähemmän jouluista

Talosta katkeiliv,at taas, vielä tavallistakin toistuvammin sähköt, sähkömiehetkin olivat sanoneet vuokraisännelle, että hänen pitäisi uusia vanhanaikaiset ja vaaralliset viritykset. Olen erittäin kärsivällinen ihminen, mutta sitten kuin kärsivällisyys loppuu, se todella loppuu. Kun raivosin hänelle puhelimessa, keskikerroksen naapurinrouva Naima tuli koputtamaaan oveen ja antoi minulle kanaa, munia, hedelmiä ja tuoremehua ihan hyväsydämisyyttään, kun yritin selvästi pitää vuokralaisten puolia. Menin rentouttavaan vaahtokylpyyn, sekin auttoi. 

Jouluaattonakin kävin kylvyssä jossa luin Charmed-pokkaria, sellaista ei enää Suomessa voisi tehdä. Sitten matkasin Lontoon suomalaiselle kirkolle laulamaan kauneimpia joululauluja. Kuvailin reissun Miljalle mesessä: kyl se joulufiilis sieltä kirkolta löyty! No, matkalla vitutti, kun kukaan ei antanut jubilee-linjalla mulle istumapaikkaa... että hyvää joulua vaan.. Mut sit perillä oli kivaa, kun yleisö sai vaan huudella lempibiisejä, ja sit laulettiin. joku 40 meitä oli... Yks englantilainen mies mun takana laulo tosi innokkaasti ja melko hyvinkin joka biisin.. Mua sekin innokkuus alko itkettään.. ja melkein joka biisi. Ehkä kolme vikaa sain laulettua kunnolla! 😃 Oli vähä Suvilla pala kurkussa siinä kyllä... Ostin sit vielä perunalaatikkoa ja hernekeittoa siitä... Vähä viileempi sääkin sai piristyyn kotimatkalla... Vikassa bussissa (tulin busseilla, kun aikaa oli, ja se ärsyttää mua vähemmän... ehtii lukee kirjaa, ja näkee välillä ikkunasta ulos) kuskilla oli iso Petteri Punakuono-hattu ja kun se toivotteli kaikille hyvät joulut, niin siitäkin mä liikutuin.. Ja siitä, et kaikilla ihmisillä, jotka bussiin astu, oli naama ihan norsunvitulla, ja sit levis hymy...

Itse istuin kuskin takana suomalaisessa tonttulakissani ja hymyilin kaikille. 

Kotona oli ihana nauttia hunajakuorrutettua kinkkua perunalaatikon kanssa.

Illalla jatkoin juustosta, pipareista ja viinistä nauttimista naapurini Sandran kanssa, kun katsoimme Star Trekkiä. 

Joulupäivänä oli tietenkin englantilaisen jouluaterian vuoro. Ateriassa oli yhdelle kalkkunaa, roasted potatoes, porkkanaa, ruusukaalia ja ruskeaa kastiketta sekä yksi pekoniin kääritty nakki! 

Tom tuli myös juhlimaan uutta vuotta kanssani. Ensin aattona söimme kolmen lajin illallisen Fulhamin Côtessa, jokaisen lajin kanssa oli eri viini. Sitten ajelimme busssilla drinkeille Tequila Tex Mexiin ja loppuillaksi kämpilleni. 

Uuden vuoden otimme tosin vastaan portaillani, koska luulin, että olin hukannut avaimeni! Ne olivatkin vain väärässä taskussa!

Tammikuun alussa Ronald, tansanialainen tuttuni, jonka kanssa kävin bilettämässä kun ensimmäistä kertaa asuin Lontoossa, ja joka oli muuttanut 10 vuotta aikaisemmin suomalaisen vaimonsa kanssa Helsinkiin, tuli käymään parksi päiväksi luonani kolmen lapsensa kanssa. He yöpyivät kätevästi yläkerran asunnossa, koska se oli silloin tyhjillään. Poikkesimme Westfieldissä ja yhteisillä ystävillämme Janetilla ja Titillä. Olihan se erilaista ja hauskaa hengailla pitkästä aikaa.  

Brida oli syönyt huonosti koko syksyn. Ajattelin, että häntä strsessasi kattoremppa ja muu ympäristömelu ja häiriö, Brida kuitenkin muuten käyttäytyi täysin normaalisti, juoksi ylös ja alas portaita, kävi kylässä Sandran luona ja juoksi aina juomaan suoraan raanasta vettä, kun kävin vessassa. Mutta tammikuun kymmenes Brida lopetti syömisen kokonaan. Olin huolesta suunniltani. Brida sai eläinlääkärissä nesteytystä, ja jäi sinne yöksi. Siellä epäiltiin, että Brida on syönyt jotain myrkyllistä, koska munuaiset olivat lähes lopussa, mikä oli erikoista noin nuorelle kissalle. 

Brida oli kuitenkin syönyt siellä ruokaa, vieraassa paikassa, hän ei selvästi vielä halunnut luovuttaa, joten toin Bridan vielä kotiin. Jo parin päivän päästä Brida lopetti kutitenkin taas syömisen, eikä enää liikkunut normaalisti, joten toin hänen vessansakin ylös makuuhuoneeseeni. Ihan kuin Brida olisi vasta eläinlääkärikäynnillä itsekin myöntänyt itselleen, että oli sairas. Vein Bridan toiselle eläinlääkärille. Blue Cross Animal Hospital on hyväntekeväisyysjärjestön ylläpitämä eläinlääkäriasema ja -sairaala, joka on ilmainen työttömille ja muille vähävaraisille. Siellä selvisi, että Bridalla oli syntymävikana pienet ja epämuodostuneet munuaiset. Lääkäri kertoi, että tätä tavattiin etenkin kilpikonnaväritys-kissoilla, kuten Brida. Yleensä tällaiset kissat elivät korkeintaan kolme vuotta, ja Brida oli sentään melkein kuusivuotias. Brida pelasti minut elämään kun halusin kuolla kesällä 2011. Nyt oli enkelini aika lähteä maanpäältä, juuri ennen kuin olin varaamassa lentoja Suomeen. Uusi luku, ehkä suorastaan uusi kirja elämääni oli alkamassa.

Hain Bridan taas kotiin ja vietin Bridan viimeiset päivät sielunkumppanini ja suojelijani kanssa lämpimässä peiton alla. Lopulta Brida oli niin väsynyt, että nukahti ensin vessaansa, sitten makuuhuoneen oven eteen niin, että en päässyt eteisestä sisälle, koska Brida ei jaksanut nousta. 19. tammikuuta vein Bridan Sandran kanssa Blue Crossiin viimeisen kerran. Aina ennen hän oli mielellään mennyt itse kantokoppaan, mutta ei tälle viimeiselle matkalle. Olin luvannut Bridalle 2011, että pysyisin elossa niin kauan kuin hänkin. Nyt oli taas sylini tyhjä ja olin yksin. Surun suunnattomuus saa minut itkemään edelleen. 

Onneksi minulla oli sellainen ystävä kuin Tom, hän otti lomaa töistä ja tuli muutamaksi päiväksi luokseni, jotta pääsin pahimman yli. 

Bridan tuhkat tulivat tässä laatikossa, ja samana päivänä saapui myös tilaamani uurna, kirja, jonka päällä nukkuu kissa. 

Tom tilasi minulle myös tyynyn Bridan kuvista.