10. luku, jossa olen niin onnellinen, vihdoin
 |
22.4.2021 sain ensimmäisen rokotteen koronaa vastaan |
14. joulukuuta laitoin Facebook datingissa viestin Juholle. Juhon profiili oli englanniksi, ja maininta muistakin kielistä oli. Hän kuvaili itseään enemmän kotikissaksi kuin bile-eläimeksi ja oli noin itseni ikäinen opiskelija Tampereelta, yhdistäviä tekijöitä siis oli. Juholla oli myös parta niin kuin kahdella edellisellä tyypillä, mutta oli paljon edellisiä pidempi, siis sekä parta että mies.
Pian jo siirryimme juttelemaan ihan Facebookin puolelle ja Juhon tupsulakista profiilikuvasta päättelin, että mies on Hervantalainen, ainakin kampukseltaan. Jaoimme myös samantapaisen huumorin ja kohta monta hauskaa meemiä siitä, kuinka huonosti nukuimme.
Alle vuorokauden viestiteltyämme näemmä kerroin jo spastisesta CP-vammastani ja lähipiirini suhtautumisesta: Mun vanhemmat ei mun lapsuudessa oikein ymmärtäneet mun vammaa, odotti lähinnä, et "opin käveleen oikein," et mulla on vaan huono tasapaino ja jalkavika... Viimeksi varmaan pari kuukautta sitten taivutin äidille rautalangasta (kun se mietti lääketieteen kehitystä suhteessa mun vammaan), että kuule äiti, vaikka mun jalka, tai koko kroppa vaihdettais, mun aivot kertoisi sille uudellekin kropalle, et olkaa lihakset aina jumissa. Niin sitten jaoimme jo sujuvasti vanhempiemme taustat ja omat taustamme ja niihin liittyvät traumat, masennukset ja yleisesti ahdistuksen aiheet. Tähän kuuluivat luontevasti tietenkin parisuhteet, jotka tiivistin: Että jos voisit sanoa, että katoat, ennen kuin katoat, kun mulla on keskolankaapista lähtien elämä ollut pelkkää yllättävää hylkäyskokemusta, niin arvostaisin. 😂❤️ Myöhemmin vielä filosofoin värikkään menneisyyteni vaikutuksesta: Ei ihminenkään koskaan kasva ihmisenä, jos ei elämässään kohtaa paskaa. Epäkypsänä pysyy koko ikänsä.
15. joulukuuta oli viimeinen graduseminaari ja graduni ei todellaan ollut valmis esiteltäväksi. Nolotti ja olin pettynyt itseeni, mutta minkäs teet. En ollut jaksanut keskittyä siihen ruotsin ja muiden kurssien esseiden ohessa. Toisaalta kukaan muukaan ryhmästä ei ollut päässyt maaliin jouluksi.
16. päivä pyysin Juhoa luokseni kahville joskus, koska oli jo paljastunut, että lempikahvimmekin oli sama, Löfsbergsin Kharisma. Sovimme treffit perjantaille, sitä ennen tunnit kuluivat mesessä ihan huomaamatta.
18. joulukuuta olin nukkunut taas alle viisi tuntia stressissäni, ja fiilis ei ollut parhain, kalenterissa kuitenkin lukee: MUTTA Juho kävi kahvilla 💘. Minulla on mielikuva, että yritin olla mahdollisen rehellinen itseni, ei meikkiä, olinhan kotona, ei isoa kaulanaukkoa paidassa ns. johtamassa olemista tiettyyn suuntaan, vaan ruudullinen lyhythihainen kauluspaita. Keskustelu sujui melkein yhtä hyvin kuin mesessä. Jos muistan oikein, Juholla oli mukana olkalaukussaan kahden litran Tupperware-vesipullo, samanlainen, mitä minä arjessani käytän koko ajan. Merkkejä oli jo paljon. Juho oli lähdössä joulun ajaksi pois Tampereelta, mutta vahvasti tuntui, että viestintä jatkuu.
Sitten naapurini Irmeli laittoi paniikissa viestiä jostakin teknologiaan liittyvästä ongelmasta ja minun piti talon IT-tukena syöksyä hänen luokseen. Menimme hissillä yhdessä alas ja rapussa Juho kysyi, saiko halata. Sai.
20.12.2020 kävimme Sarin ja Miljan kanssa etsimässä joulutunnelmaa Tallipihalla ja Tampereen joulutorilla. Lämpötila +6.
Illalla joimme glögiä ja katsoimme vielä livestriimin Stonehengeltä, kun aurinko laski. Milja laittoi kuuseeni tähden. Miljan kanssa katsoimme vielä Gilmoren tyttöjä pitkästä aikaa. ihana 8 tuntia pitkästä aikaa yhdessä.
Aamulla katsoin striimin myös auringonnoususta Stonehengellä pisimmän yön, talvipäivänseisauksen jälkeen, mutta yhtä pilvistä ja harmaata siellä oli kuin täällä, ei auringon pilkahdustakaan. Avustajani tuli tekemään joulusiivon ja laulelin läpi parit joululaulustriimit. Ja juttelin Juhon kanssa mesessä.
23. joulukuuta kävin fysioterapiassa treenaamassa punaisissa naruissa roikkuen lantiota ja illalla vielä tein Fiilis Fitneksen fascial venyttelyn Facebook liven kautta. (Sama toistui vielä uuden vuoden aatonaattonakin). Hyvä minä! Siskoni tuli yllättäen yöksi ja vähemmän spontaanilla introverttisiskolla, jolla oli sekä 800-sivuinen kirja että viestittely Juhon kanssa kesken, oli taas sopeutumisen paikka. Oli kyllä kiva ihmetellä miehiä ja maailmaan yhdessä siskon kanssa, vaikka tuttu joulualakulokin taas nosti päätään.
Aamulla Satu-tonttu paketoi vielä lahjoja, hän on sellainen. Vanhemmillani ruoka oli taas hyvää ja Juholle raportin mesessä: Gran Coronas reserva oli muuten hyvää punkkua. Sitten olin miesseurassa haudoilla, isän ja siskonpoikien kanssa siis. Sillä välin joulupukki oli jättänyt pari säkkiä lahjoja oven taa, ja pienet saivat ne sitten jakaa. Myöhemmin rakentelin legoilla Dahirin apulaisena Ninjago-tyyppejä, erityistaitonani tarrojen liimailu."Tiimityö on paras voima ikinä" 8v. huokaa, kun robotin toinen jalka on valmis. Tätinä on ihan mukavaa. Kerroin Juholle, ja jaoin kuvankin, se tuntui jo luonnolliselta. Toisaalta: Tulee aina sellainen olo, että pitäisi olla energisempi ja aktiivisempi. Hetkiä on, että se on helppoakin, mutta jos en olis saanut hiljaisuudessa rakentaa legoilla hetken Dahirin kanssa, mun seinä olis tullut vastaan jo aikaisemmin. Ihanatkin ihmiset väsyttää mua, ystävät toki vähemmän kuin sukulaiset, kun ne ei ihmettele mua, vaan hyväksyy sellaisena kuin olen.
Miljalle kuvailin illalla mesessä: Ronikin sai enemmän lahjoja kuin minä 😂 perheen tuhmin taas tänäkin vuonna. Mutta ei se oikeasti haitannut, en välitä lahjoista yleensäkään. Kotona avasin vielä oman kuuseni alla olevat lahjat: sain ihania kissakoruja Antilta, Sarilta ja kummitytöltä, sekä pari Star Trek-kirjaa Tomilta, siinä aivan tarpeeksi, ja varmasti mieleisiä ja tulivat käyttöön! Illalla katsoin Vain elämää-joulujakson ja Raskasta joulua ja roikuin Juhon kanssa mesessä kahteen.
Joulupäivänä kävin taas syömässä vanhemmillani ja leikkimässä legoilla.
Tapanina meillä oli Ensimmäisten naisten jouluruokailu Miljan ja Even kanssa. Milja ja Eve joivat enemmän alkoholia kuin minä ja kahden humalaisen naisen kanssa oli hyvin raskasta keskustella. Mitä enemmän Milja joi, sitä vähemmän minun teki enää mieli.
Vuoden viimeiset päivät kuluivat itsellä särkyisesti ihan ilman krapulaakin ja Juholle selitin: tajusin myös mistä päänsärky: pitkästä aikaa on ollut pakko käyttää ulkona kävelykeppiä, niin heti tuo oikea niska-hartiaseutu reagoi. Isä toimi kynkkänä myös kun fyssarilla kävin. Jos ei kolattais noita teitä liukkaiksi, vaan annettais ton melko vähän lumen olla, niin tuolla olis aivan ihana kävellä kun lumi narskuu kengän alla.
30.12. siskonlapset kävivät mumman kanssa minulla äänimaljahoidossa.
Milja ja Eve joivat taas enemmän uuden vuoden aattona ja Milja sammuikin 23.50 sohvalle. Huusimme parvekkeelta Even kanssa toiveet uudelle vuodelle universumiin. Ja juttelin tietysti Juhon kanssa mesessä. Melkein olisi tehnyt mieli pyytää Juho nopeammin takaisin Tampereelle, mutta näin oli tarkoitettu, hitaasti hyvä tulee. Milja heräsi kuuden aikaan ja lähti kotiin.
2. tammikuuta Milja ja Eve olivat luonani taas syömässä, katsoimme Pasilaa ja pitkästä aikaa teimme Even kanssa myös vaihtarit. Sama toistui 9. päivä.
4. päivä kävin ottamassa tatuointipuuhuni värit ja oikean sääreni ouroboros- käärme sai myös uuden fuksian nahan vaaleanvioletin tilalle, joka oli täysin vajaassa kahdeksassa vuodessa kulunut pois. Oli surullista, ettei tatuoinnin ottaminen enää tuntunut nautinnolliselta, niin kuin se oli vuosia tuntunut, nyt se oli vain kivuliasta, toki selkä on aina herkempi kuin esimerkiksi käsivarsi, mutta nyt myös sääri sattui. Myöhemmin ymmärsin, että tämä saattoi johtua fibromyalgiasta.
 | ||
|
5. päivä Anu kävi taas jäsenkorjaamassa minut, voi ihana, rento, periksi antava kroppani ja hyvä olo! Anukin sanoi, ettei kroppani ollut koskaan ollut yhtä pehmeä, rakkaus vaikuttaa kaikkeen! Selitin Juholle Kalevalaisen ja Helin fysioterapian vaikutusta elämääni: on turvallinen olo. Vuosi sitten syksyllä ei ollut, asento oli muuttunut niin paljon, että oli olo, että voin hetkenä minä hyvänsä kaatua yhtäkkiä johonkin suuntaan. Nyt taas en ole yli 9 kuukauteen juuri keppiä käyttänyt, enkä tunne sitä tarvitsevani, paitsi hyvin vaihtelevissa oloissa ulkona. ...Kaikki hieronnat ja fyssarit oli vuosikausia niin yhtä tyhjän kanssa, että edelleen ihan liikuttuu, kun tajuaa, että omaa kropan vammaa vastaan voikin taistella, uudelleen opettaa hermostolle kropan parempaa käyttöä.
10. päivä äiti- ja isätonttu kävivät siivoamassa joulun pois. Puoli kolmen aikaan Juho vihdoin tuli luokseni. Tilattiin Deluxesta ruokaa, katsottiin A-teamia ja sitten Pasilaa, juteltiin. Meidän päivä. Meidän alku. Seuravana päivänä Juho lähti puolilta päivin. Höpönä oltiin toisistamme.
Minä katsoin ensimmäisen Kvantitatiivistin eli määrällisten metodien luennon, se oli ruotsin lisäksi sellainen pakollinen kurssi, joka yleensä tehtiin kandivaiheessa, mutta oli nyt minulla vastassa.
12. päivä Juho tuli taas hoitamaan eli rasvaamaan tuoretta tatuointiani, omat kädethän eivät yltäneet ja Juho nyt kätevästi asui lähellä. Ohjelmassa oli ranskalaisia, nakkeja ja Green Wing eli Vikatikki-sarjaa. Kainaloisena toisen lähellä oli niin hyvä olla. Keskiviikko-aamuna herrasmies saattoi minut läpi hankien turvallisesti fysioterapiaan. Illalla tein taas Facebook liven ääressä Fascial venyttelyt.
14. päivä alkoivat mielenkiintoiset Intersektionaalin antropologian luennot, luennoitsijalla oli vain tapana puhua melko hitaasti, kerroin Juholle jumppaavani ja juoksevani asuntoa ympäri luennon aikana. Mutta koska luennot olivat nauhotettuja ja panoptossa kuten kvantinkin luennot, ne saattoi sekä katsoa koska itselle että kelata tai nopeuttaa tarpeen mukaan, todella järkevää. Luennoista ja tehtävistä kokoonnuimme sitten keskustelemaan Teamsissa erikseen livenä luennoitsijan johdolla.
Illalla tutustuti Juhon lempiruokaani chilitonnikalariisiin, tosin nyttemmin Juho on tuunannut siitä vieläkin parempaa, mutta siitä tuonnempana.
Juho ei kavahtanut keskosena syntyneen kroonista halipulaa. Oli ihanaa, kun molemmat osasivat koskettaa, eikä se ollut vain minun vastuullani, niin kuin se ennen yleensä oli ollut. Oli ihan huikeaa, että toinen oli fyysisesti vieressä, ihan helposti vielä, ei päiväkausien soutamisen ja huopaamisen tuloksena, eikä vain mesessä. Oli mukavaa, kun vielä seuraavanakin päivänä ehdimme yhdessä syödä tortilloja ja katsoa Green Wingiä ennen kuin palasimme opiskeluidemme pariin. Kun yritimme nukkua eri sängyissä, oli hämmentävää, että joku toinenkin valvoi ja vastasi viestiin kun stressasin hereillä aamuyöllä. Osoitti kyllä sitoutumista vierekkäin nukkumiseen, että Juho kävi jo tuolloin ostamassa meille Ikeasta sänkyyni petarit.
Lauantaina 16. päivä Miljan piti taas liittyä Ensimmäisiin naisiin ruoan ja Pasiloiden ääressä, mutta häntä ei taaskaan näkynyt ja aloin olla huolesta suunniltani, kun hän ei ollut ollut somessakaan kolmen jälkeen. Saatoin sentään huoleni Even kanssa jakaa, ja viestin myös Miljan äidin kanssa, vaikka Milja oli minua kieltänyt.
Pohdin Miljan suurinta ongelmaa: Rakkaus ja suhde naimisissa olevaan narsistiin ei ole hetkeäkään ollut Miljalle hyväksi. 🤬 Tästä Lassesta sen viimeisimmät pitkät viestit on maanantailta, oli taas ollut vähän enemmän yhteydessä. Varmaan tuli taas riitaa, niin kuin aina, ja siitä lähti taas juominen. Niin kuin aina. Ongelma tässä on tämä kaukorakkaus, se paska ja tuhovoima ja manipulointi ei ole arjessa vaan kissa-hiiri kidutusta etänä, hiiri ei tajua pyristellä pois. Mä olin narsistin "rakkauden" uhri yli kuusi vuotta, ennen kuin pääsin irti, mutta olikin helpompi päästää irti kun sen paskan kanssa asui (jonka jälkeen tarvitsin lääkkeitä, ja terapiaa kaksi vuotta,). Siitä on kohta 10 vuotta ja nyt vasta voin sanoa toipuneeni. ...Mutta joo. Mijalle toi on se eka suuri rakkaus, jolta on saanut jotain takaisinkin. Useimmat kokee sen teininä. Milja vasta kolmekymppisenä. Kyllä se sekoittaa pään ja helposti kaiken.
0.01 Facebook näytti, että Milja oli ollut online, joten sain nukuttua edes jotenkin. Tämä oli jo kolmas kerta puolen vuoden sisään, kun olin saanut pelätä, onko Milja vielä elossa.
Seuraavana päivänä kävelin Miljalle ja löysin hänet humalassa, hyväntuulisena läppärin äärestä. Sain hänet ulos kauniiseen lumiseen -6 pakkassäähän. Milja luuli, että oli löytänyt oikotien Särkijärvelle, mutta johdatti minut Hervantajärven suuntaan, mikä on täysin eri järvi. Paluumatkalla hän luuli, että menimme samaa reittiä takaisin, mitä olimme tulleet, vaikka hän oli kääntynyt eri tielle, ja minun piti ohjata meidät Miljallekin tutulle kadulle. Milja kyllä suunnitteli opiskelemaan hakemista ja halusi pitää elämästä kiinni, suunnitteli tulevaa ja etsi elämäänsä uusia ihmisiäkin, samalla tavoin kun minä oin löytänyt.
Kuutisen kilometriä varmaan taas kävelimme. Hyvää se teki molemmille, vaikka jalkani taas särkivät jalkapohjista lonkkiin aivan hulluna, selkäkin vähän. En ollut kävellyt lumessa noin 15 vuoteen. Vaikka olimme tunteneet jo melkein 11 vuotta, Miljalta tuntui unohtuneen vammani laatu, hän ei luontevasti tarjonnut kynkkää minulle ja laahustin välillä kaukana hänen perässään, kuljin ilman kävelykeppiä koska ei ollut liukasta. Milja myös sanoi, että jalkojen särkeminen hoituu liikunnalla. No ei, kun spastiset lihakset eivät rentoudu liikunnasta, vaan usein päinvastoin, menevät ainakin aluksi vielä pahempaan jumiin, vaikka kipu vaihtaakin paikkaa ja/tai muuttuu siedettävämmäksi, kun kroppa tottuu.
Opiskelin siis kevättalvella kahta kurssia ja antropotyttöjen kanssa meillä oli teamsissa oma gradupiiri, jossa tsemppasimme toisiamme. Kun käytti taas enemmän päätä, kvantin tilastotieteen tehtäviin erityisesti, nukuin pitkästä aikaa välillä myös paremmin ilman unilääkettä. Myöhemmin keväällä oli vielä Globaalin islamin kurssi sekä intensiivinen ja mahtava visuaalisen antropologian kurssi maalis-huhtikuussa, kaikki tietysti Zoomissa tai Teamsissa Moodlea eli virtuaalista opetusalustaa käyttäen.
19. päivä kokkailin ensimmäistä kertaa Juholle Hannan äidin juustokanaa, saimme Green Wingin loppuun ja aloitimme Star Trekin katsomisen, ensimmäisestä sarjasta lähtien tietysti. 20. päivä tein pizzaa ja Juhon kanssa seurasimme iloisina, kuinka Joe Bidenista tuli presidentti. Oli ihana herätä yhdessä aamulla.
22. päivä kävimme Juhon kanssa lounaalla Il Postossa ja sitten menimme päiväunille hänen luokseen, hämärään pienehköön poikamieskämppään. Ja taas juttelimme tuntikausia. Nyyti ja Tuittu, Nyytinen ja Tuittunen. En lähettänyt pullopostia, mutta Facebook dating- viestin. Emmekä enää olleet yksinäisiä.
Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää.
Seuraavana päivänä kävimme ensimmäistä kertaa Juhon kanssa minun vuorollani saunassa ja illalla hän tapasi Hannan ja tämän pojan sekä Even, jonka kanssa nautimme Tex Mex -lautaset sekä Pasiloita. Miljankin piti tulla käymään, mutta eipä tullut.
Tiistaina tarjosin Juholle bravuuriani nachohässäkkää ja aloimme käydä läpi valokuva-albumejani koulukuvista lähtien. Aamulla hän taas saattoi minut fysioterapiaan ja moikkasi Postilla isäni ensimmäistä kertaa.
Torstaina kävin runsaan tunnin kävelyllä täysin selvän Miljan kanssa, kunnolla lunta ja pakkasta -7, niin kaunis talvinen Pohjois-Hervanta!
Juho tuli luokseni taas illalla ja söimme taas yhtä herkkuruoistani, riisiä hyvin maustetulla kanan jauhelihalla, fetalla ja herne-maissi-parpikalla. Oli ihana mennä nukkumaan yhdessä, herätä yhdessä, ja nukkua päiväunia yhdessä, jos ja kun tarve vaati!
Lauantaina Milja tuli syömään ja tapaaman Juhon. Aloimme haaveilla porukalla, Evekin toki mukana, ysäriristeilylle menosta keväällä, mutta sittenhän taas kaikki peruttiin.
2. helmikuuta Anu tuli jäsenkorjaamaan minut ja tapasi samalla Juhon.
3. päivän kohdalla kalenterissa lukee: -15 ihan täydellinen aurinkoinen pakkaspäivä! Fyssari. Lukupiirissä esittelin yorubajuttuja. Fascial, hyvä että jaksoin!💜 Kvantia. Facebookin parisuhdestatuksen fiilistelyä. 💓 Nyt se oli siis Facebook official.
Torstaina kävin taas opintojen välissä tunnin kävelyllä Miljan kanssa 13 asteen pakkasessa. Kuinka ihanalta suihku sen jälkeen tuntuikaan! Illalla Juhon kanssa nachohässäkkää ja Big Bang Theorya eli Rillit huurussa. Juho ei ollut juuri katsonut televisiosta sarjoja, mutta oli jo sopeutunut siihen kanssani hyvin.
6. päivä Milja oli vielä puolen päivän aikaan tulossa illalla luokseni ja sovittiin, että hän toisi grillikasviksia tullessaan. Sari ja Evekin olivat paikalla, mutta Miljaa ja grillikasviksia ei kuulunut, joten söimme nelistään vaan ranskanperunoita ja kasvispullia ja jälkiruoaksi Sarin leipomia korvapuusteja. Oli kuitenkin haikea katsea Melodifestivalenia eli Ruotsin euroviisukarsuntaa ilman Ruotsia rakastavaa Miljaa.
Vuorokautta myöhemmin hän vastasi viestiin, että kävely torstain sijasta tiistaina sopisi kyllä, mutta hän ei vastannut mitään kysymykseen, mitä lauantaina tapahtui, eikä pahoitellut myöhemminkään. No, tietenkin hän oli taas ehtinyt juoda ja sammua, ei kai sitä tarvinnut ääneen sanoa. Eikä hän tullut tiistaina. Menin silloin ensimmäistä kertaa Juholle saunaan ja yöksi ja söimme ihanaa lohipastaa. Oli ihana herätä Juhollakin yhdessä, vaikka kaksi ihmistä 120cm leveässä sängyssä ei ollut kaikista mukavin yhtälö. Juho saattoi taas aamulla turvallisesti minut fysioterapiaaan, missä oli kehon hallintaa ja jaksoin taas vielä illalla Fascialin opintojen jälkeen.
Kun kysyin illalla Miljalta: Haluatko sä olla sellainen ihminen, johon ei voi luottaa? Pyydä apua ennen kuin normaali, ihana Milli katoaa ja viina voittaa. Milja vastasi torstaina puoliltapäivin taas: Joo, ei viina voita. Illalla hän lupasi tulla kanssani perjantaina kävelylle, ja sitten keskutelimme siitä, että Roni-kissa oli tulossa minulle viikonlopuksi hoitoon ja että Miljakin vihdoin tapaisi paljon puhutun Ronin. Perjantaina päivällä, täysi selittämättä miksi, Milja alkoi haastamaan riitaa kanssani, kunnes puolen tunnin vääntämisen jälkeen selvisi, että hän ei vain halunnut, että puhuin hänen äitinsä kanssa, isä tai veli oli ok. Hän ei muistanut niitä kertoja, kun olin tullut avaimilla sisään ja nähnyt asunnon kamalassa tilassa, vaan luuli, että äiti oli mustamaalannut häntä minulle. Milja hyväksyi kyllä sitten, että minulla on omakin nenä ja silmät ja avain asuntoon. Ymmärsin molempia.
Minä: ...ymmärrän. Ja oon aina sun puolella. Mutta se on myös ihminen, joka on ihan aiheellisesti huolissaan lapsestaan.
Jos sä et puhu sille, enkä mä puhu sille, se on toistuvasti taas sun oven takana, tiedät sen itsekin. Eli ainoa asia, mikä sitä vähentää, on vastailla sille asiallisesti aina välillä. Kiukkuaminen tai hiljaisuus vaan todistaa sille, että sen pitäisi kontrolloida sun elämää vielä enemmän. Vai oonko väärässä?
Kun muistutin, että hänen elämässään oli paljon hyvää, ystävät, koti, kissat, opiskeluja, joiden vuoksi kannattaisi pysyä hengissä. Miljan mieli tuntui parantuvan ja hän hetken muisteli ystäväänsä Liamia. ...ja sitten 20 minuuttia myöhemmin haastoi riitaa siitä, että olin esitellyt hänet Sarille joulun aikaan suurinpiirtein sanoin: me ollaan muuten samanlaisia, mutta Miljan punainen hiustenväri ei ole aito.
Nyt, ja aina, kun hän halusi riidellä kanssani, hän otti puheeksi lauseen jälkimmäisen osan, kuinka minulla oli muka jotain sitä vastaan, että hänellä oli punainen tukka tai että loukkasin häntä, kun mainitsin siitä, ettei hänen tukan värinsä ole aito. Hän ei ikinä muistanut, kuinka olin sanomistani monesti jo anteeksi pyytänyt, kun en ollut ymmärtänyt, että tuon korostaminen voisi häntä loukata. Se oli niin turhauttavaa ja surullista kuin olla voi.
...ja sitten pari tuntia myöhemmin Milja oli taas hyväntuulinen, ilmeisesti nukahtanut välissä ja unohtanut täysin olleensa aikaisemmin päivällä hereillä. Mietimme olisiko seuraavalla viikolla kuinka paljon pakkasta kävelylenkkejä silmällä pitäen, ja sitä, että Milja oli tulossa lauantaina katsomaan minun ja Juhon kanssa Melodifestivalenia... ja sitten Milja innostui puhumaan kissojen ja hevostenkin käytöksestä, kun kerroin Ronin ja Santran katselevan toisiaan eri huonekalujen alta makuuhuoneessa, ja minun makaavan vastaavasti eteisen lattialla... ja syytti minua besserwisseröinnistä ja vittuilusta... eikä tullut kanssani kävelylle perjantaina kolmelta niin kuin olimme sopineet tai lauantaina katsomaan Melloa.
Mesekeskustelut alkoivat mennä aika absurdeiksi Miljan kanssa. Hän usein ymmärsi väärin tai tarttui vaan osaan viestistä, esimerkiksi, kun puhuin vihreästä pallosta, josta Facebookissa näkee, että ihminen on online, Milja alkoi puhua maapallosta. Jos huomautin, että humala vaikutti ymmärtämiseen, hän otti sen niin, että vähättelin häntä. Silloin oli parasta lopettaa keskustelu, aina en lopettanut ajoissa, vaan yritin saada hänet takaisin, sen teräväjärkisen Miljan, joka oli rakas ystäväni. Onhan se ihan ymmärrettävää, ettei omaa tilaansa halua nähdä, vaikeaa se oli meille läheisillekin.
Torstaina söimme Juhon kanssa tekemääni broilerinlihamureketta, jossa on fetaa sisällä ja perjantaina kävimme ensimmäistä kertaa ahmimassa huikean buffet lounaan C Sushissa, joka oli avautunut Opiskelijankadulle.
Ensimmäisenä ystävänpäivänä yhdessä tein Juholle englantilaisen aamiaisen, mm. papuja, munia, tomaattia, röstiperunaa ja raakamakkaraa, kaikki paistettuna. Ja päivälliselle kävimme Zarillossa nauttimassa tarjousburgerit, eipä tarvinnut muuta koko päivänä syödä.
Milja toisti 15. päivä taas samat pointtit kissojen käytöksestä kun 12. päivä. Ja oli taas 16. unohtanut, mitä olimme edellisenä päivänä Ronista ja Santrasta puhuneet, saati että olisi maininnut, miksi ei tullut taaskaan lauantaina käymään, olisi nähnyt Even ja Jarnonkin.
Kissat tulivat lopulta ihan hyvin toimeen, Roni tykkäsi nukkua vaatekaapissa, tai kiipeilypuun kuutiossa, jota Santra ei käyttänyt. Santra sähähti, kun käveli Ronin ohi, mutta jopa viallinen häntä nousi ja väliä oli enää 40cm ja kissat olivat jopa imuria saman sohvan takana piilossa, ennen kuin vanhempani hakivat Ronin kotiin keskiviikkona iltapäivällä.
Miljan kanssa kävimme torstaina kävelyllä -12 pakkasessa, pohjatuulessa naama ja etureidet jäätyivät, vaikka kuinka olin pukenut muistaakseni kolmet housut päällekkäin. Mutta sen jälkeen olikin mukava mennä Juholle saunaan ja yöksi.
Lauantaina katsoimme UMK:n ja Melodifestivalen alakerrassa kerhohuoneella, jonne asukastoimikunta oli ostanut uuden hienon television.
Maanantaina Safiya ja Dahir olivat minulla pari tuntia hoidossa, kun syksyllä 80- täyttävä äitini ja 9 vuotta nuorempi mutta sairaampi isäni saivat ensimmäiset koronarokotukset. Illalla afghanistanilainen tuttuni tuli käymään, hän opiskeli lähihoitajaksi ja teimme hänen koulutehtäviään puoli kolmeen yöllä. En tietenkään saanut nukuttua, joten rento päivä, Even kanssa vaihtarit ja Pasila 2.5, Juhon ja Englannin Trek-porukan kanssa illalla Idiocracy.
Aamulla Juho saattoi minut fysioterapiaan ja Heli teippasi taas talvisäistä kipeytyneen keppikäteni. Tarvitsin kolmen tunnin päikkärit, että jaksoin taas tehdä Fascialin illalla. Pakkaset olivat vaihtuneet plussaan ja oikea polvikin oli todella ärtynyt.
Liukastelin seuraavana päivänä isän kynkässä ja pienten kanssa Hervannan kirkon leikkipuistoon, josta Juho nouti minut Pranzoon lounaalle. Söimme vielä paremmat burgerit kuin kuin Zarillossa, ennen kuin liukastelimme Juholle saunaan.
Lauantaina 27.2. Milja jopa saapui Melodifestivalenia kerrankin katsomaan ja söimme ranskalaisia ja kalapuikkoja. Oli jo tullut tavaksi, että loppukuusta, kun Miljalla ei ollut enää rahaa juoda, vanhaan ihanaan Miljaan sai taas yhteyden.
Sunnuntaina poikkesimme Juhon kanssa vanhemmillani, että siskonikin sai tavata Juhon. Olin niin onnellinen, vihdoin.
Tiistaina sain taas jäsenkorjauksen, mutta polvi ei kyllä korjaantunut, eikä varsinkaan, kun Opiskelijankatu oli yhtä jääkenttää, kun Juho kävi hakemassa minut turvallisesti taas saunaan ja yöksi. Aamulla oli testissä kolme eri chilikastiketta leivän kanssa, voi että, rakkautta on chilikastike aamupalaleivälle!
Illalla oli huikea CP-vamma ja fatiikki-onlineluento, otin materiaaleista monta valokuvaa. Vaikka CP-vamma pysyy samana, sen vaikutus lisääntyy ikääntyessä. Pitkään jatkunut kehon kuormitustila aiheuttaa kehossa kroonisen stessivasteen, joka usein näkyy mm. lisääntyneenä spastisuutena, kipuna, uupumuksena, uniongelmina, aivosumuna, masennuksena, ahdistuksena ja painon nousuna.
Lauantai-ilta meni Juhon kainalosssa musiikin parissa, Suomi Lovessa Kaija Koota, sitten Viron euroviisukarsinta ja vielä Ruotsin Mello. Seuraavalla viikolla Milja oli taas katsomassa sen finaalia kanssamme. Itse tykkäsin Tussesta, joka voitti, mutta viisuissa hän menestyi paljon huonommin kuin ruotsalaiset yleensä.
Maanantaina fyssarissa Heli teippasi keppikäden hartiani, ja nukuinkin sitten kivuitta, mutta seuraavana päivänä heti liukastuin. Anulta olin oppinut, että kaatuminen oli aina shokki koko kropallle, ja tätä tämän kävelevän ceparin elämä oli, olo paranee jossain päin kroppaa, ja sitten taas kaaduin, ja hermosto meni ylivirittyneisyystilaan, ei vain fyysisesti, vaan se vaikutti myös henkisesti.
19. maaliskuuta Milja nouti minut luokseen. Kissat olivat käyneet leikkauksissa, ja My-tytölle piti laittaa ns. sukkahoususta muotoiltu puku, ettei neiti nuollut mahaansa. Hauskaa oli!
23. maaliskuuta oli se päivä, kun sain kipeään polveeni ihmelääkkeen, jota Juho siis itse käytti kihtikohtaukseen, Indometin auttaa siis reumaattiseen kipuun. Ei sattunut enää! Kun myöhemmin samana vuonna kävin YTHS:n lääkärillä saamassa fibromyalgiadiagnoosin, sain oman reseptin indometinia. Aina kun kropassa on polttavaa tai muuten voimakasta kipua, josta tiedän, ettei panadol auta, indometin auttaa, oli se sitten migreeni, iskiaskipu tai kiertävä fibromyalgian jomotus ja vihlonta kaikissa nivelissä.
Maaliskuun lopussa saimme riidan aikaiseksi Miljan kanssa, kun olin prinssi Harryn ja Meghanin puolella, Milja Meghania vastaan. Seuraavaksi riitelimme siitä, että sanoin olevani Miljan aina puolella, mutta olin hänen rakastamaansa varattua miestä vastaan. Mutta Milja ei halunnut kuulla, tai uskoa, että maailmassa voisi olla hänelle jotain parempaa, että hän ansaitsisi jotain parempaa, hän halusi vain Lassen.
Juho oli ollut siskonsa muutossa ja yksi mukana olleista sairastui koronaan. Juho oli kyllä tuillut suoraa muutosta luokseni saunaan ja viikonlopuksi, joten jos hänellä olisi korona ollut, olisi se varmaan tullut minullekin. Juho joutui karanteeniin ja minäkin peruin fysioterapian ja Kalevalaisen varmuuden vuoksi. Eve lähetti minulle herkkuja! Olimme Juhon kanssa ensimmäistä, ja toistaiseksi viimeistä, kertaa erossa peräti 11 päivää, sillä kun karanteeni oli melkein ohi, Juho menetti maku- ja hajuaistinsa ja sai päänsäryn, ja hänelle neuvottiin, että karanteenia kannatti jatkaa vielä pari päivää.
Minulla ei ollut mitään oireita, eikä Miljaa haitannut, joten 4.4. näimme taas kävelyn merkeissä. Oli ihan kiva olla vaatteet päällä, (ihan rintsikatkin!) ja ulkona puolentoistaviikon kotoilun jälkeen! Jee, aurinkoa, katupölyä ja +10. Toki parin päivän päästä tuli taas lisää lunta.
6. päivä minua haastateltiin yliopiston korona-arkitutkimukseen.
10. päivä Juho tuli hakemaan minut saunaan ja yöksi, ja voi sitä jälleennäkemisen riemua! Ikävä oli riipinyt oikein kunnolla! Ja mitä teimme ensimmäiseksi? Nukuimme tietenkin hyvät päiväunet, kun vihdoin oli kaikki hyvin ja saattoi rentoutua! Saunan jälkeen pizzaa ja aloitimme Star Trek: Enterprise-sarjan alusta, koska juuri ennen karanteenia oli tullut Star Trek, the Animated series loppuun. Siirryimme luokseni seuraavana päivänä ja lähinnä istuimme sohvalla käsi kädessä keskiviikko-aamuun asti, kun Juho saattoi minut taas fysioterapiaan.
15. päivä piti taas mennä omilla avaimilla sisään katsomaan, oliko Milli vielä hengissä, olihan se, tosin vodkapullojen seassa sohvalla nukkui, ja sain aika tovin antaa kissoille ruokaa ja leikkiä niiden kanssa ennen kuin Milja heräsi. Juttelimme, mutta ei Miljasta ollut edes kävelylle, saati Evelle kanssani.
Vaihtaroimme Even kanssa ja herkuttelimme karjalanpiirakoilla ja viinereillä ennen kuin jatkoin Juholle saunaan.
16.4. tarkenin istua parvekkeella lukemassa kotiin palattuani, ulkona oli +11 mutta auringossa, lasitetulla parvekkeella enemmän, yöllä piti vielä pitää ovi kiinni, kun lämpötila putosi nollaan.
Lauantaina aloitimme Juhon kanssa teini-iän suosikkini Blossom-Kullannupun katsomisen. Sunnuntaina menimme Juhon äidille kylään ja tapasin myös Juhon pikkusiskon sekä vanhan, ja ihanan sosiaalisen ja puhellaan, Ami-kissan. Siis aivan ihana perhe! Juttu luisti ja oli heti helppo olla ja puhua kipeistäkin asioista, vammastanikin. Juhon äidillä on juuret Karjalassa, joten sain tietenkin karjalanpaistia ja -piirakoita, itse tehtyjä totta kai.
Tiistaina poikkesin isän kanssa Nekalassa suolahoidossa hengittelemässä, tekipä se hyvää tällaiselle ikitukkoiselle ja -limaiselle!
22. huhtikuuta ensimmäisestä koronarokotuksesta en saanut mitään oireita.
Kun poikkesin kummipojan synttäreillä, Juhon lahjaksi valikoiman traktorin kanssa tuli ihan sattumalta legoversiot meistä! Lauantaina pidimme lettukestit. Illalla katsoimme elokuvan "Poika joka valjasti tuulen", jota voin suositella kaikille, Tiiallekin, joka sai koronarokotuksesta päänsäryn ja nukahti sohvalle kesken elokuvan. Juhokin junaili paikalle päiväseltään sunnuntaina ja busseilimme yhdessä illalla Tampereelle.
Pari Interaktion tyttöä tuli luokseni Aikakonesitseille 28.4., ja oli helppoa ja mukavaa valita ajaksemme ysäri. Hiukan vappua, sipsiä, poppareita, karnevaalikeksejä, pizzaa, vodkatuoremehua ja sitsilauluja.
Vappuaattona katsoin yliopiston vappustriimiä päivällä yksin kotona ja myöhemmin seuraani liittyivät myös Juho, Sari, Eve ja Jarno. Ranskalaisia, nakkeja, viiniä, laulua ja Pasilaa.
Sari jäi yöksi ja meillä oli mukavan rento aamupäivä. Kahden aikaan minulla pyörähti vatsassa ja kaamea olo jatkuin itaan, en tiedä oliko se krapula vai joku vatsapöpö, mutta todella toivon, että se oli elämäni viimeinen! Aloimme Juhon kanssa katsomaan Star Trek: Discoveryä. Laitoimme myös haalarit hetkeksi päälle ja yhteiskuntatieteilijä ja teekkari poseerasivat parvekkeella, huono olo ja +7 lämpötila eivät houkuttaneet ulkona riekkumiseen.
6. päivä toukokuuta satoi vielä aamulla lunta.
Kun kävimme Matin kyydillä kummityttöni synttäreillä, tarjottavat olivat taas loistavia mutta erityisen hykerryttävän ihanaa oli nähdä Antti, Matti ja Juho, kaikki lempimieheni yhdessä juttelemassa!
10. päivä keskustelin opinto-ohjaajan kanssa, joka oli ihanan kannustava. Vaikka en ollut vieläkään saanut gradua tehtyä opiskelin kuitenkin paljon koko ajan, vaikka välillä olikin kooma, pää puuroa, kipu- ja väsypäiviä, jolloin en saanut mitään aikaiseksi, opinnot kuitenkin etenivät.
Keskiviikkona Juhon sisko tuli minulle fysioterapiani jälkeen Reikihoitoon, ja jatkoin sitten Juholle saunaan ja yöksi, kuten oli tullut keskiviikkosin tavaksi. Maanantaina oli ollut vielä +13, tiistaina ja keskiviikkona juuri mielestäni passeli +23 ja torstaina läkähdyttävä +26!
Facebookin kommentissa jatkoin elämäni kuvailua tv-sarjana:
Season 2 (eps 20- 38) was growing pains and way too much drama, crazy plot twists and weird characters, quite unbelievable really, but this season 3 is off to a good start.Syntymäpäivääni halusin viettää jossain muualla kuin Tampereella. Facebook-ryhmän kautta kyselin kivoja kohteita, ja yllätyksekseni Mikkeli sai eniten ääniä. Vaihtoehto oli erityisen hyvä, sillä ystäväni Marikin asui siellä.
Pieksämäen laiturilla kaaduin ensi töikseni laiturin epätasaisuuteen, mutta onneksi ei käynyt pahemmin ja saatoimme etsiä ulkoa mukavan penkin eväsleipien syömiseen, joiden välissä oli nakkeja ja lihapullia.
Ihana Mari oli tyttärineen asemalla vastassa, kun saavuimme Mikkeliin. Istuimme ja päivitimme kuulumiset Vaakuna-hotellin baarissa, siis aivan ihanaa!
Tuo sänkymme oli niin korkea, että kun kiipesin sille, lähes kuolin nauruun ja puuvillahousuni repesivät haaroista. Onneksi mukana oli vaihtohousut! Katsoimme illalla tietysti Viisukuplan.
Sunnuntaina kiersimme Taidemuseon Johana Moisanderin Anthology of a Man- näyttelyn, joka oli aivan huikea. Jalkaväkimuseo oli myös todella hieno.
Brunssille kävelimme Kenkäveroon, ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista missään koskaan! "Melkein itkettävän hyvää," kuvailin kalenteriin. Sitten kävelimme vielä Mikkelin puistoon Greenerille tapaamaan Maria ja hänen perhettään. Koska jalkani olivat aivan loppu, noin 7 kilometrin kävelyn jäljiltä, Marin puoliso heitti meidät hotellille, vähän satoikin ja ukkonen murisi. Aloitimme hotellilla Star Trek the Next Generationin siis TNG - Uusi sukupolvi.
Seuraavan päivän otimme rauhallisesti, Juho opiskeli, minä luin kirjaa. Olin juuri tullut suihkusta ja Juholla oli zoom menossa, kun oveemme koputettiin. Juhon kirjautuessa sisään hotelliin, hän oli maininnut, että olimme kaupungissa juhlimassa syntymäpäivääni. Sain kortin, suklaalevyn ja pienen pullon kuoharia hotellilta! Mikä yllätys ja mitä palvelua! Aivan ihanaa!
Siskoni oli järjestänyt minulle kulmat ja kampaus -lahjan paikalliseen kampaamoon, missä hänen tuttunsa oli töissä. Olipa kiva yllätys, jo toinen, vaikken yllätyksistä pidäkään! Kävimme vielä pizzalla DOMissa, ja taas aivan itkettävän hyvä diavola-pizza, viini, jälkiruoka ja palvelu!
Seuraavana aamuna mahtavan aamupalan jälkeen piti vielä jaksaa kävellä junalle. Pieksämäelläkin oli aikaa pienelle kävelykierrokselle.
Finaalia katsomassa kerhohuoneella oli meidän kolmen lisäksi Irmelikin. Italian voittokappale oli kyllä hyvä! Suomen Darkside oli kuudes. Eikä Miljaa taaskaan näkynyt, vaikka hän oli ennakkoon ollut hyvin innokas katsomaan ennen niin rakastamiaan Euroviisuja pitkästä aikaa hyvässä seurassa.
Tiistaina kuitenkin fiilistelin Miljan kanssa viisi jaksoa Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjaa.
Perjantaina esittelimme lopputyömme Visuaalisen antropologian kurssilla. Tein esitelmän Star Trek -fanituksesta, materiaalia kun minulla on kätevästi. Ihanaa kannustusta ja intoilua kaikkien töistä!
Suomi-Viro jalkapallon EM-kisojen harjoitusottelu piti pelata 2020 Suvin päivänä Ratinassa, ja olin ostanut siihen kolme lippua, yhden jalkapalloilevalle siskonpojalleni Bentsulle. Koronan takia peli kuitenkin siirtyi Olympiastadionille ja 4.6.2021 perjantaille. Koska se oli kätevästi sama viikonloppu kuin Bentsun ylioppilasjuhlat, päätimme Juhon kanssa mennä yöksi Helsingissä hotelliin, Pasilan Triplaan lähelle Stadikkaa. Huone oli kivasti 17. kerroksessa mutta hienointa hotellissa oli hissi ja erittäin hyvä aamiainen.
Pelin aluksi aurinko paistoi aikas kuumasti. Pelikentällä oli vähemmän kuuma tunnelma ja se päättyi ikävästi 1-0 Viron voittoon.
Seuraavana aamuna, aamupalan jälkeen, katsoimme Bentsun pääsyn ylioppilaaksi livestriiminä, ja sitten, koska aikaa oli, päätin että voisimme kävellä vähän kaupungilla ennen Vuosaareen juhliin menoa. Paitsi, että kun pääsimme sinne asti, olin räytynyt ja kuumissani ja jalkojani särki aivan hulluna! Mutta suomalainen voileipäkakku oli ihanaa ja varsinkin Bentsun isän puolen kongolainen ruoka. Ylppärit ulkona! Kesäkaupunki!
Suomi voitti Saksan 2-1 mutta hävisi Kanadalle 3-2 jatkoajalla, hopea on häviö, ainakin MM-jääkiekossa!
Kommentit
Lähetä kommentti