14. luku, jossa täytän 40

Täytin 40. 

4. tammikuuta 2022 iski tietenkin masennus, kun oli pakko palata arkeen. Tuskailin Sisun kanssa sekä oman saamattomuuden kanssa. 5. päivä näin kuitenkin kokonaisen tunnin YTHS:n lääkäriä, joka vihdoin diagnosoi minulla fibromyalgian. Syksyllä 2021 tuttavani oli saanut diagnoosin, ja päädyin itsekin tutkimaan sairauden oireita mm. reumaliiton nettisivulta. Siinä missä tuttavani oli epätoivoinen diagnoosin kanssa, minun oloani tieto helpotti. Kivuilleni oli selitys! Nyt voisin löytää vertaistukea, enkä enää olisi kipujeni, uupumuksen ja suolisto-oireiden kanssa yksin! 

Olin jo omia olojani tarkkaillessa ja muistiin oireita puhelimeeni kirjoittaessa huomannut, että mitä huonommin nukuin, sitä enemmän minulla oli kipuoireita ja vatsakin usein oireili, etenkin jos kivut olivat kovia. Kipu liikkui etenkin  ranteissa, kyynerpäissä, olkanivelissä, polvissa, lonkissa ja alaselässä, mutta myös välillä käsivarsissa, kämmenissä, sormissa, jalkaterissä ja varpaissa. Päälaella ja hartioissa on useita kipupisteitä tavanomaisten 18 lisäksi. Kasvojen kivut ovat todella epämiellyttäviä. Migreenikohtausten lisääntymisenkin voi liittää fibromyalgiaan. Välillä jalat olivat kävelyn tai fysioterapian jälkeen niin arat ja kankeat, etten ehtinyt vessaan ajoissa olohuoneen sohvalta, vaikka matkaa on vain parisen metriä. 

Koko elämäni minulla on ollut useimmiten kovalla maha, tämäkin liittyy cp-vammaan mm. selkärangan asentoon ja lihasten spastisuuteen, mutta nyttemmin vatsaani oli alkanut nipistellä ja päinvastainen vaivasi useammin kuin ennen. 

Kolmas isompi oire oli väsymys. Uni ei virkistänyt ja päiväunia piti välillä ottaa kahdetkin. Pää tuntui usein etenkin aamulla klönttiseltä kaurapuurolta ja keskittyminen tuntui usein täysin mahdottomalta. Asiat eivät painuneet mieleen, niin kuin ennen. Aamuisin heti heräämisen jälkeen silmissä on usein myös näköhäiriöitä, eikä lukeminen onnistu. 

Kun kerroin diagnoosista graduohjaajalleni, hän oli ihanan kannustava ja ymmärtäväinen. Saisin kyllä gradun maaliin, vaikka sitten hitaasti. Eihän tässä ollut hätää, en voisi muutenkaan valmistua ennen kuin tutkintoon kuuluva harjoittelu olisi tehty. 

Kun katsoin aikajanaani taaksepäin, olihan minulla ollut fibromyalgian oireita jo vuosia. Ensiksi epäilin, että fibro oli puhjennut 2018, niihin aikoihin, kun sain taas masennukseen ja yleistyneeseen adistuneisuushäiriöön lääkityksen, mutta tätä blogiakin kirjoittaessa on tullut selväksi, että olihan minulle sekä kipuoireita mm. käsissä, mutta myös ihan koko kropassa, sekä muistiongelmia jo Lontoossa. Jo 2012, kun olin Nicon projektissa töissä, hakeuduin kiropraktiolle nivelkipuineni ja sain lääkäriltä käsi- ja selkäkipuihin diclofexiä. Myös  lämmönsäätelyn ja energia-aineenvaihdunnan ongelmia minulla on ollut enenevässä määrin sieltä asti, vähäkin liike saa minut hikoilemaan hulluna etenkin liikunnan aluksi ja toisaalta paikalla ollessani tarvitsen etenkin säärille yleensä peittoa. Joskus sää laukaiseen kipukohtauksen, esimerkiksi lumpyry tai tuuli, mutta ei aina. Joskus aurinko voi laukaista kipukohtauksen mutta vielä useammin melu ja stressi. Joskus sauna auttaa kipuun, toisinaan se tekee seuraavasta päivästä kamalan. Indometin auttaa, jos grammainen panadol ei auta. Suolisto on rauhoittunut, kun välillä olen syönyt  kuuriluontoisesti vain gluteenitonta ruokaa. 

Mukavia asioita vuoden alkuun: aloitimme Juhon kanssa Farscapen Villin pohjolan rinnalla sekä Mummon! Tiian ja Matin porukka poikkesi aamupalalla, kävimme  Juhon kassa vanhemmillani syömässä ja haaveilimme Madeiran reissusta heidän valokuviensa kannustamina. Juhon äiti halusi reissuun yhdessä, sillä sekä me, Kristiina että hän täytimme kaikki pyöreitä yhdeksän kuukauden sisään. Joimme Juhon kanssa Pinkkiä vuosipäivämme kunniaksi. Kävin taas pitkästä aikaa myös Kalevalaisessa, tosin se ei ollut ihan niin rentouttavaa kuin olisi voinut olla, Kuohke lähetti minulle paluutaksin aivan liian aikaisin väärillä ohjeilla, joten sitä piti selvittää kesken hoidon. Huoh. Keskiviikkona taas fyssarin lisäksi jaksoin tehdä pitkästä aikaa myös Fascialin, ja ostin Fiilis Fitneksen Sannan onlinetreenejä koko kevääksi.  Seuraavalla viikolla kävin jopa talon kuntosalilla 25 minuuttia juoksemassa krossarilla. Ostin Santralle vesilähteen, ja ensin se pelotti, mutta sitten siitä olikin mukava juoda. 

19. tammikuuta fysioterapia laukaisi kovan fibrokipukohtauksen, mutta pari päivää myöhemmin jaksoin jo kokeilla televisoin ääressä Fillis Fitneksen Facebook Liven otsikolla; Hyvä selkä 45 minuuttia. Jatkoin sitten sen ja Fascialin tekemistä koko kevään ja välillä poikkesin kuntosalillakin. Kun ymmärsin tehdä hikiliikuntaa vain muutaman minuutin kerrallaan ja keskityin venyttelyyn, keho ja hermosto eivät menneet paniikkiin, enkä yleensä saanut fibrokipukohtausta enkä migreeniä. 

Aluevaaleissa ehdokkaani, Olga Haapa-ago pääsi läpi, edellisestä ehdokkaani läpipääsystä olikin vuosia. 

Muutaman viikon mittainen Kipu ja työelämä -kurssi alkoi Teamsissa, tärkeitä aiheita ja osallistujia oli 7, ihmetytti taas, kuinka minä olin taas enemmän äänessä kuin muut, kun kaikki olivat siellä kuitenkin vapaaehtoisesti. 

14. helmikuta  hain harkkapaikkoihin ja sain taas migreenin, mutta se talttui indometinillä, joten pääsin nauttimaan ystävänpäivän hampurilaisista Juhon kanssa, ja alkupalaksi halloumipannua. Jatkoimme Juholle saunaan jonka jälkeen söimme tiramisua Farscapea katsoen. 

Seuraavana päivänä kävimme taas Neurosonic-hoidossa, olimme joulupukilta saaneet viisi kertaa lisää, ja sitten tarvoimme loskapaskaisen keskustan halki Kristiinan yllätyssynttäreille Tavernaan. Olipas erikoista olla keskustassa ja sosiaalinen! Vesisateessa taksin odottelu sen sijaan ei ilahduttanut, taksi oli taas väärässä paikassa, ihan sama mitä ohjeita sähköpostiin kirjoittaa, esimerkiksi osoitteen lisäksi paikan missä odottaa, jos se ei välity kuljettajalle.  

Yhteiskuntatieteilijöiden työelämäpäivässä oli puhumassa mm. Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula. Inspiroihan se taas hakemaan harkkapaikkaa kahta kauheammin. 

Päiväkausien Jäässä ja loskassa liukastelun jälkeen 18. helmikuuta oli taas luminen maisema. Tein ensimmäistä kertaa Fiilis Fitneksen Lempeän aamujoogan Siirin opastuksella. Turhaan olin jännittänyt pystyvyyttäni, enimmäkseen istutaan, ja venytellä voi eri asennoissa, tuolilla tai lattialla istuen tai seisten. Olen jatkanut joogailua aina perjantai-aamuisin Facebook liven äärellä 9-9.45 näihin päiviin asti, jopa silmälääkärin odotustilassa, Loimaalla ja Madeiralla! Hyvää ei voi jättää väliin! 

Suomi voitti Slovakian olympialaisten miesten jääkiekkosemifinaalissa 2-0 ja historiamme ensimmäisen kullan Venäjää vastaan pari päivää myöhemmin 2-1.

Tiistaina poikkesin Helsingissä kahvilla siskontyttöni Santsun kanssa, kun hän oli muuttamassa kaverinsa kanssa Espanjaan. Oli kiva jutella ns. aikuisten kesken ja ilman muiden sukulaisten läsnäoloa. Juna oli myöhässä mennen tullen, koska oli satanut niin paljon lunta. Fibrokipuja sain taas etenkin lonkkiin ja selkään, mutta tunsinpa taas olevani oikeassa paikassa Kipu ja työ -kurssilla, kun olin kotona 10 minuuttia ennen Teamsin alkua. 

Teemu poikkesi keskiviikkona fysioterapiani jälkeen luonani kahvilla ja muistelemassa yhteistä ystäväämme Miljaa. Katsoimme toki myös asiaankuuluvasti Pasilaa. 

Juholla saunan jälkeen aloitimme Olipa kerran ihminen -sarjan, jonka olin jostain syystä saanut DVDllä.

Sää vaihteli paljon, keskiviikkona oli -16 torstaina  taas +2 ja satoi räntää ja vettä. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Amnestyn iltapäiväkahveilla keskusteltiin Palestiinan tilanteesta. Aika masentava päivä siis kaikin puolin. Uskomatonta kyllä, pari vuotta myöhemmin asiat ovat vielä pahemmassa jamassa. 

Seuraavaksi kävin Helsingissä loskassa ja jäällä liukastelemassa Tiinan synttäreiden kunniaksi. Voi märät kengät! Minulla oli kengissä kyllä irtonastat, mutta ei ne tasapainon säilyttämisessä juuri auttaneet. Ihanaa hampurilaista paikallisella ostarilla, hyvää viiniä ja hyviä keskusteluja taas aamuyöhön. Ja taas oli unikaverin kanssa liian kuuma nukkumiseen! 

Onneksi ei tarvinnut mennä mihinkään ennen kuin myöhään iltapäivällä. Sain 13 Star Trek -pokkaria helsinkiläiseltä Trek-tyypiltä, joka onneksi liukasteli bussipysäkille ne tuomaan, itsellä olisi varmasti mennyt henki oikeata osoitetta etsiessä ja jääkentillä kaatuillessa. Sitten poikkesimme Tiinan kanssa vielä ihailemaan uutta upeaa Oodia ja Uussuomalaisnäyttelyä siellä. Kampissa herkuttelimme vielä korealaisella ruoalla ennen kuin Onnibusseilin kotiin. 

Kotona odotti Juho ja katsoimme UMK:n jonka the Rasmus voitti hyvällä energialla mutta tylsällä biisillä, sekä Melodifestivalenin alkuerän, joten menimme nukkumaan poikkeuksellisesti vasta puoli yhden aikaan, mutta sain sentään nukuttua yhdeksään. 

Sunnuntain Ruotsin rallissa Rovanperä voitti kultaa ja Lappi pronssia. Ja stten katsoimme vähän Star Trek: Discoveryä. Maanataina heräsin Milja-unesta 7 aikaan itkemään, mutta Juhoa vasten on sentään hyvä itkeä. Päivällä teimme jopa Fascialin yhdessä ennen kuin Juho lähti kotiin. Maaliskuun viides menimme ensimmäistä kertaa yhdessä myös taloni kuntosalille ja seuraavana päivänä teimme taas Fascialin. Ja kun hyvä tekemisen meininki oli löytynyt, jaksoin käydä kuntosalilla myös yksin toukokuulle asti ja se tuntui jopa nautinnolliselta, ei pakkopullalta. Kunnon nousun huomasi siitä, etten hengästynyt enkä ollut niin hiestä märkä enää huhtikuun puolella kuin olin helmikuussa.  

Aloitimme Juhon kanssa Stargaten katsomisen. 

Korkkasimme 12. maaliskuuta illalla, kuntosalin ja saunan jälkeen ja Melodifestivalenin finaalin kunniaksi, Printsessa -alkoholittoman karviaiskuohuviinin, jonka Juho oli saanut Tallinnassa majoittajaltamme Bob W.:ltä. 

Olin niin masentunut ja ahdistunut harkkatyöpaikkahakemusten täyttämisestä, että kevätaurinkokaan ei vain ilahduttanut, vaan välillä pelkästään ärsytti. Mutta ruoka ilahduttaakin aina varmimmin. Kun kävimme Juhon kanssa taas Neurosonic-hoidossa, poikkesimme myös tulisille vietnamilaisille Bánh mì- patongeille, joista tuli heti uusi suosikkini. Kuplatee oli myös hyvää. 

20. maaliskuuta istuin parvekkeella taas lukemassa, +12 oli tarpeeksi lämmin! Talvi ei tietenkään halunnut vielä päästää otteestaan, vaan maaliskuun lopulla satoi vielä luntakin veden ja rakeiden lisäksi ja tuulikin oli järjetön, ja mm.  fysioterapiaan ja -terapiasta piti taas liukastella pää kainalossa, Juhon tai jomman kumman vanhempani kynkässä. 

Kävin 23. maaliskuuta, femman päivänä, elokuvissa katsomassa Kultaisen maan, joka kertoi tositarinan yhden perheen muutosta Suomesta Somaliaan, vanhempien kotimaahan. Itkin tietysti.
Illalla Ihanat naiset kokoontuivat tällä kertaa Evellä parsapiirakan, lätkäliikojen ja hyvän keskustelun äärellä, tosin, luultavasti aamuisesta fysioterapiasta johtuen, fibrokipukohtaus hyökkäsi taas takavasemmalta. 

Seuraavina päivinä tulikin sitten nuha ja vielä migreeni, koska auriko paistoi niin kirkkaasti. Ja sitten itkin Lontoon ja ystäväporukan ikävää, olisin halunnut ystävieni tulevan kanssani Hetkeen syntymäpäivääni juhlimaan, niin että kaikki yhdeksän huonetta olisivat olleet täynnä ystäviäni edes yhden yön, mutta eihän sellaiseen halunnut tai voinut kukaan rahaa käyttää, ei sellainen ole Suomessa normaalia, korona-aika ja kaikkea. Vain Tom ja Nicole olivat tulossa Englannista, ja Tiina Huldan kanssa Helsingistä. Mutta eihän se määrä, vaan se laatu! Kaikista tärkeintä oli, että Juho oli rinnallani, sekä bestikseni briteistä ja my sister from another mother Helsingistä! 

4. huhtikuuta satoi taas räntää joka muuttui lumeksi ja seuraavana päivänä oli lunta jo 25 senttiä.  Keskiviikkona oli vielä -7 ja satoi vielä lisää lunta, seuraavana päivänä, kun palasin Juholta R-kioskin kautta laatikollinen gluteenitonta leipää mukanani kotiin, olin aivan hiessä, ulkona +4. 

Perjantaina nautin Hervannan turkkilaisten kanssa istar-aterian L8:ssa, ja kärvistelin maha täynnä sitten puoli yötä, mutta kerrankos se kirpaisee! Lauantaina kävin entisellä oppilaallani Lolalla nauttimassa aivan ihanaa nigerialaista ruokaa pitkästä aikaa, egusi ja pounded yam!

Sää, lumi- ja räntäsateineen ja sitten +1 ja +10 välillä sahaamisineen, innosti taas fibromyalgiaa kipuilemaan, ja niin myös mieltä möyrimään masennuksessa ja ahdistuksessa. Onneksi indometin auttoi nukkumaan paremmin, mutta ei tietenkään estänyt migreeniä tulemasta ns. niskan kautta heti seuraavana iltana. 

Lauantaina Tiina tuli yöksi, kun meni sunnuntaiksi messuille. Katsoimme Ally McBealia ja päivitimme kuulumiset.  

Sunnuntaina kävin vanhemmillani syömässä ja olemaan pienten kanssa ilman Juhoa, joka jäi opiskelemaan. 

Aloitimme Stargate: Atlantiksen, mutta voi fibrokipu, pää ja maha! Huonosti nukuttu yö ei kannustanut 19. huhtikuuta mihinkään, mutta luin sentään Star Trek: Discovery -kirjan lisäksi yhden antrotyttömme Pinjan gradun. Kun ulkona oli +16, piti tulla parvekkeelta sisälle, sillä siellä alkoi olla aivan liian kuuma. Luin seuraavina päivinä myös Auroran gradun, molempien oli pakko päästä maaliin tänä keväänä, kun ei ollut enää opintoviikkoja eikä -tukea jäljellä. Ja tietenkin reagoin taas päänsäryllä. 

Sitten, perjantaina illalla, oli taas keväisen Kaarinan reissun vuoro. Grilliruokaa terassilla! Kesä oli melkein täällä! Nukuin kyllä sitten taas huonosti, niin kuin aina jos syön raskaasti kuuden jälkeen illalla, metabolismini on niin hidas. Fibrokipu oli jo bussissa alkanut ärsyttämään selässä ja käsissä.  

Seuraavana päivänä näimme vaikka mitä papukaijoista beatboxaajaan ja erilaisiin tanssiesityksiin Katariinan karnevaaleilla. Aurinkoinen +13 oli aika kiva sää moiseen, toki ihmiset, melu jne. uuvutti ihan tolkuttomasti. Illalla oli vuorossa taas lettukestit kummipojan synttäreiden kunniaksi. Voi Suvin jalkaa innokkaasti astuva pieni koirateini-Aapo! 

Sunnuntain retkikohden oli Kurjenrahkan kansallispuiston esteetön 1,7 kilometriä pitkä Karpalopolku. Kävelin lasten kanssa edellä, kun Tiia testaili polun tomivuutta pyörätuolille. Hyvä se oli, ja vain yhdessä varjokohdassa oli enää lumisempaa. Ja matkan varrella oli hyvin penkkejä, joilla fiilistellä metsää, eikä vain painella menemään.  

Seitsemän kunnan rajakiven, kuhankuonon, ympäri piti nopeasti tehdä kierros!

Ihanaa metsää ja suota, ja grillipaikalla taas hyvät eväät. 

Etenkin Matin kanssa oli erittäin hyvä keskustelu, kun hän heitti minut bussille. 

Katsoimme Juhon kanssa kaikki saatavilla olevat Ville Haapasalon sarjat kevään aikana, ja niiden rinnalla luonnollisesti katsoimme Star Trek: Picardin sekä Prodigyn ensimmäiset 10 jaksoa. 

28. huhtikuuta satoi luonnollisesti räntää. Koska olin edellisenä päivänä fysioterapiassa fiilistellyt oppivaa ja jaksavaa kehoani, nyt se oli tietenkin särkyinen ja migreeninen. Olin silti VTS:n asukastoimikuntien puheenjohtajien kokouksessa Werstaalla, sillä minut oli ns. ylennetty sihteeristä puheenjohtajaksi edellisessä asukaskokouksessa, minkä lisäksi lähdin mukaan asukasdemokratian kehittämisryhmään 2021 eteenpäin, kun sinne ei ollut tarpeeksi halukkaita. 

Ja taas vappukuva teekkarista ja humanistista parvekkeella! 

 Sitruunarahkapallomunkit ovat niin parhaita!

3. päivä toukokuuta tiistaina me pyörähdimme Juhon kanssa muutaman tunnin keikalla Helsingissä. Koska aikaa oli ennen Kipeää esitystä, kävelimme rauhassa historiallista arkkitehtuuria ihaillen. Paitsi, että selkäni ja jalkani kipeytyivät ja kroppaani iski tietenkin fibrokipukohtaus jo näytöksessä, etenkin lonkkiin, koska emme istuneet erityisen mukavasti, eikä +6 lämpätilakaan varmasti auttanut. Mutta jälleen, kylllä kannatti, esitys itsessään oli kipusairaalle elämys!

Seuraavana päivänä kävimme Nokialla kokemassa aivan toisenlaisen, mutta yhtä oivaltavan, teatterielämyksen Siistijän muodossa Sarin ja isäni kanssa. Anttikin oli yleisössä, koska Matti oli taas näyttelijöiden joukossa, kuten myös Saija ja Eve, jotka olivat aivan huikeita!

Torstaina alkoi taas Kaapeli-valmennus, ja tällä kertaa olin apuohjaajana. Kuusi aikuista ja kolme lasta paikalla ensimmäisellä kerralla, tunnelma oli aika kuuma mutta todella hyvä. Vielä parempi oli, että sain työstä jopa hiukan palkkaa.  

Lauantaina oli VTS:n asukasaktiivien Varala-päivä. Asiaohjelman ja ruoan jälkeen oli ohjelmasta valittavissa mm. fascial-venyttelyä. En tietenkään jäänyt vieraiden ihmisten kanssa saunaan, vaan ryntäsin kotiin saunaan ja Juhon kainaloon katsomaan kolmatta Viisukuplaa ja syömään nachohässäkkää.  

Sunnuntaina kävimme Il Postossa syömässä äitienpäivälounaan äidin, isän, Juhon äidin ja Kristiinan kanssa. Isäni hölisi ensi töikseen tarinan siitä, kuinka oli poikasena kalastanut Nässyllä veljensä kanssa. Seuraavaksi hän häkeltyi siitä, että tarjoilijamme puhui vain englantia. Äiti taas oli niin rahasta huolissaan, täysin perusteettomasti, että tilasi vain salaatin, eikä antanut isänkään tilata kuin halvimman pizzan. Seuraavaksi vänkäsimme siitä, että äitillä oli kakku kotona, mutta minä halusin, että kaikki tulisivat luokseni, ettemme tällä kertaa menisi heille. No, äiti kävi hakemassa kakun luokseni ja kahvit menivät vähän rennommin, mutta huhhuh! Kerta se on ensimmäinenkin, kun vanhempani tapasivat kumppanini perhettä! Jo oli aikakin!

Tiistaina Juho ja natoni Kristiina olivat luonani katsomassa Euroviisujen ensimmäistä semifinaalia. Ukraina oli taas paras, mutta pidin myös Moldovasta ja Norjasta ja harmittelin, kun Latvia ja Slovenia eivät päässeet jatkoon. Toisesta semistä Suomi pääsi finaaliin, niin myös onneksi Belgia ja Serbia. 

Perjantaina junailin iltapäivällä Helsinki-Vantaalle Tomia ja Nicolea vastaan ja saattelin heidät Helsingin keskustaan, josta jatkoin Dahirin klarinettikonserttiin itä-Helsinkiin. Ja tietenkin kaaduin matkalla, minun ei tarvitse olla kauankaan Helsingin ihmispaljoudessa ja hälyssä, jotta tunnen itseni väsyneeksi ja kompastun rotvalleihin, kynnyksiin yms., kun en jaksa nostaa jalkaa normaalisti, kiirehdin yrittäen pysyä muiden tahdissa ja yritän keskittyä heidän puheeseensa jne. enkä keskity tarpeeksi kävelyyn, mikä ei toimi minulla ceparina mitenkään automaatiolla, vaikka välilä niin kuvittelenkin. 

Konsertissa oli kaikki musiikkikoulun klarinettioppilaat, jotka eivät olleet koronan takia saaneet esiintyä yleisölle hetkeen, joten intoa ja hienoja kappaleita oli useita. Porukan pienin alkoi kotimatkalla tietysti väsyä, mutta onneksi tädillä oli laukussa suklaata juuri tätä varten. Sitten siskollani ei ollutkaan avainta, joten piti vielä odottaa Dahiria saapuvaksi autolla. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Aikuisten kesken juttelimme puoli kahteen.  

Ja seuraavana päivänä minulla olikin sitten tietysti järkyttävä migreeni, mutta olin sitten vaan aikuisena läsnä kotona pienten kanssa, kun siskollani oli menoa. Kotiin palasin katsomaan Euroviisuja Juhon kainalossa tietysti. Liettua, Portugali ja Ranska olivat edellä mainittujen lisäksi hyviä, mutta totta kai huikea Ukraina voitti! Suomi sai 26 pistettä. 

Meidän piti sunnuntaina mennä Matin kyydillä taas kummityttöni syntymäpäiville, mutta koska Evellä oli korona niin Matti oli altistunut, joten syntymäpäivien juhliminen siirtyi. Siispä, kun olin hakenut englantialaiset Hervantaan, kävelimme ensin Jervanssa, metsäteillä ja järvillä seitsemän kilometria, menimme Hookiin syömään, ja jatkoimme Tampereen keskustassa kävelyä vielä viitisen kilometriä.

Maanantaina junailimme Ähtäriin. Juhon kanssa asetuimme Kipinäkammariin. Meillä oli oma jääkaappi ja parvekekin, jota olisimme fiilistelleet enemmänkin, mutta nouseva kylmä pohjatuuli ei sitä paljon sallinut, paitsi tänä ensimmäisenä pävänä. 

Kävimme savuporopizzoilla sekä S-marketissa ja Alkossa. 

Myöhemmin iltapäivällä Tiina ja Hulda liittyivät seuraamme. Onneksi Hetken olohuoneesta löytyy korista vilttejä, joihin kääriytyä esimerkiksi terassilla. 

Ja illalla piti tietenkin katsoa jääkiekkoa, Suomi hakkasi USAn 4-1. En kauheasti välitä valkoviinistä, mutta Luna Negra Chardonnay on ihan suositeltavaa. 

En malttanut nukkua ja kukuin jo puoli seitsemältä. Aamupala oli taas loistava, vähän sulattelua ja syntymäpäiväkakulle kokoonnuimme 11 aikaan, koska silloin olin nähnyt päivänvalon 40 vuotta aikaisemmin. Kilistimme ihanalla virolaisella raparperikuohuviinillä. Olimme keskustelleet sähköpostilla toiveestani, ei kovin makeasta kakusta, ja Hetken valmistama gluteeniton minttusuklaamoussekakku oli ihan täydelllinen!

Ulkona oli vain +6, mutta reippailisimme silti Ähtärin kirkolle ja sitten syömään kiinalaiseen. Käveltyä tuli noin 8 kilometriä. 

Ja sitten saunaan. Iso ikkuna järvelle saunasta, nerokasta. Jopa Tiina, joka ei muuten saunomisesta välitä, tykkäsi tästä saunasta. 

Musiikkia, viiniä ja juttelua ilta. 

Seuraava päivä oli sään puolestakin paras eläinpuistopäivä, aurinkoinen +16. 

Karhuveljesten kolmas oli loukannut tassunsa, ja veljet olivat toki tästä huolissaan, ja kolistelivat sisätilojen ovella, hoitajan mukaan epäillen varmaan, että veli sai siellä herkkuja. 

Todiste, että Juho on hirven kokoinen?

Korpit Naunau, Tyttö ja Vuuppu. 

Marmeladi

Kävelyä tuli 7,5 kilometriä kymmenen ja viiden välillä. Tiina oli ollut Huldan kanssa Ähtärissä lenkillä sillä välin, kun me muut kävimme eläinpuistossa, joten kun palasimme Hetkeen, sain hänestä seuraa parvekkeelle lojumaan. Sitten kävimme saunassa, ensin kävin Tiinan, sitten Juhon kanssa. Ja illalla mm. kebabrullaa television äärellä, surullista kyllä Suomi hävisi Ruotsille lopulta rangaistuslaukauskisan 1-0 (3-3).  

Seuraavana päivänä söimme vielä lopun kakun ja viinin parvekkeella ennen kuin Junailimme kotiin. 

Perjantaina näimme Juhon kanssa englantilaiset Viikinkiravintola Haraldissa lounaalla. Sitten Juholla oli muuta menoa, mutta me kolme teimme vielä pienen kävelyn Hämeenpuiston kautta Näsinkalliolle, sieltä Tallipihalle ja vielä Tuomikirkolle ja Cafe Europaan yksille. Tuomiokirkon pihassa kompastuin taas omiin jalkoihini epätasaisella kivetyksellä, ja satutin kipeästi vasemman käden keskisormeni, en muuta, ihme kyllä. Ylin nivel selvästi vääntyi ja on muhkurainen edelleen. Sen siitä saa, kun jalat ovat monen päivän kävelystä kipeät, eikä ollut Juhon kättä eikä kynkkää tukena! Seuraavana aamuna englantilaiset lensivät kotiin. Ja minä tarvitsin lauantaina kahdet päiväunet ja menin jo kymmeneltä nukkumaan. 

Sunnuntaina kävin Sarin kanssa Tampereen taidemuseossa katsomassa illuusion, jossa Jarno Vesaltakin oli kaksi upeaa työtä, sekä Käänteissä - Liisa Hietanen. Siis aivan huikeita molemmat! Kuvisssa Hietasen käsitöitä. 

Seuraavalla viikolla erityisherkkänä itkin mm. maiseman vehreyttä, Yle Areenasta löytyviä Uussuomalainen ja Asta Lepän köyhä Suomi podcasteja sekä Grayn anatomian kauden viimeistä jaksoa katsoessa. 

Suomi voitti matkalla MM-jääkiekkofinaaliin ensin Slovakian 4-2, sitten USA:n 4-3. Kulta tuli Kanadaa vastaan 4-3. En sano, ettäkö paidassani on taikaa, mutta varmuuden vuoksi pitää kyllä pitää sitä aina kisojen aikaan päällä. 

30. toukokuuta kävin ensimmäisessä livetyöhaastattelussa vuosiin, lähiaikoina olin sattuneesta syystä ollut vain Teams-haastatteluissa. Seuraavana päivänä sain puhelun, että sain paikan. Mikä helpotus! Töitä tekisin seuraavana syksynä syys-joulukuussa yliopistolla yhteiskuntatutkimuksen laitoksella, pääasiallisesti intersektionaalin tutkimuksen avustavissa tehtävissä. Mikä unelmien täyttymys! Tai niin luulin.