8. luku, jossa huijarisyndrooma syö naista
Sarin valmistujaisissa elokuussa 2019 touhusin jalat ja selän niin kipeiksi, että kipu piti yölläkin hereillä. Mutta oli kiva olla avuksi, kun juhlapaikka oli minulle tuttu ja vieraat pääosin eivät, joten taustalla pyöriminen oli introvertille helpompaa.
2.8. olin Evejen kanssa DELI 1909:n Viini ja juusto -Fiestassa maistelemassa. Siideri ja tapas -Fiestassa olimme myös käyneet herkuttelemassa aikaisemmin kesällä. Tamperelaisella sisäpihalla oli suuren maailman tuntua, livemusiikin tunnelmissa olo oli kuin lomalla ulkomailla, vaikkei sää helteinen ollutkaan.
Torstaina 8.8. kävimme Tiian ja Sarin kanssa Aleksanterin kirkossa laulamassa, kirkko oli niin täynnä, että meille vammaisille kannettiin irtotuolit lähelle ovea. Voi suomibiisit ja ihmiset!
Viimeinen terapiakäyntini julkisella puolella toistaiseksi oli 9.8. perjantaina. Kohti tulevaa, jos siihen vain jaksaa uskoa. Ahdistus oli lievä ja masennus kohtalainen koko kesän. Oloa paransi vielä Kalevalainen jäsenkorjaus.
Inspiroiduin myös, kuten tavallista, muutamaa päivää myöhemmin jäsentämään ajatuksia blogiin: https://kivistaelamaa.blogspot.com/2019/08/ma-en-tieda-mikset-sa-loyda-miesta.html
Lauantaina elämäni kolmas Tiina poikkesi Helsingistä Tampereella ja kävimme huikeassa Andy Warholin posters -näyttelyssä Tampere-talossa ja päivitimme kuulumiset Hervannassa. Tiina oli luonani ensimmäistä kertaa, olin aina hänen luonaan ensin Lontoossa, nyttemmin Helsingissä.
13.8. lähetin tämän kuvauksen VTS:lle:
Delete korjasi vahingot asunnossani ripeästi ja kosteusmittaukset asunnossa pari viikkoa sitten osoittivat, että kosteutta ei enää löydy. Deleten tiedottaminen oli myös tosi asiallista sekä ilmoitustauluilla että henkilökohtaisesti. Mutta missä viipyvät miehet tekemään homman loppuun, ei ole kuulemma Deleten homma? Vaatehuone on edelleen käyttökelvottomassa tilassa, keittiön kaappien runko seisoo eteisessä ja kaappien sisältö täyttää keittiössä kaikki tasot, ettei siellä voi tehdä juuri mitään. Eteisen seinä on revitty auki. Kengät majailevat keittiössä, kävelykepit makuuhuoneessa jne.. Vaatehuoneen sisältö täyttää makuuhuoneen niin, että nukun imurin vieressä. Remppa alkoi jo juhannuksen jälkeen, joten minun kaltaistani hyvin kärsivällistäkin ihmistä alkaa jo HIUKAN ärsyttää. Kuka viimeistelystä on vastuussa ja koska se tapahtuu? Entäs vuokra tältä ajalta? Helleviikolla 21.7.-26.7. kuivurit tekivät huoneilman vielä tukalaakin tukalammaksi ja se kävi ainakin neljänä päivänä +33 asteen, naapuri kävi mittaamassa, kun minulla ei ole mittaria.
Minulla alkaa maisteriopinnot yliopistolla ensi viikolla, ja olisi kiva saada kämppä järjestykseen sitä ennen, ennen kuin pää räjähtää tässä sekamelskassa.
ystävällisin mutta tuskaisin terveisin, Suvi
17. elokuuta Tiian ja Matin vanhin lapsi Matilda tuli Tampereelle vuorokaudeksi viettämään aikaa Suvi-tädin ja Sari-kummitädin kanssa. Ensin fiilistelimme kiviäni ja tiibetiläisiä kulhojani ja vanhoja valokuvia. Sitten kävimme Hiedanrannan puutarhajuhlassa mm. syömässä kakkua ja kiersimme Vapriikin. Illalla kävimme saunassa, tilasimme pizzaa ja katsoimme Päättymätön tarina -elokuvan. Nukuimme kaikki kolme olohuoneessani. Sunnuntaina oli Hämeenpuiston puistofiesta, Höpinätötterö on ihan huppubändi, myös Mikko Alatalo laulatti taas ihmisiä ja Tallipihalla soi iloinen haitarimusiikki. Matilda voitti onnenpyörästä vaikka mitä. Kävimme vielä Ideaparkissa Piipoossa ja syömässä, ennen kuin Sari vei Matildan kotiin. Aivan ihana loppu kesälle, vaikka jalat taas huusivat kivusta!
Maanantaina 19. elokuuta alkoi yliopistoelämäni orientaatioviikolla kello 9 päätalolla keskustassa. Olin sentään puoli seitsemään malttanut nukkua! Pari tuntia inspiroivia puheita, neljä tuntia kampuksella muiden fuksien kanssa pyörimistä, siitä se sitten lähti. Joka päivälle oli yliopiston esittelyjä muutama tunti. Tuntui, että olin missä minun kuuluikin olla vaikka toisaalta huijarisyndrooma vaivasi, ja odotin että kohta joku tulee kertomaan, että oli tapahtunut virhe, en oikeasti ollut tarpeeksi fiksu yliopistoon.
Keskiviikkona iski migreeni ja kaaduin selälleni taksiin noustessa, kuski vain seisoi vieressä. Kyllä, kun nainen on kaatumassa, häneen saa koskea! Oikea nimetön siinä hötäkässä turposi hiukan.
Keskustan kampusalue vaikutti suurelta ja modernilta useine kahviloineen ja ravintoloineen ja erilaisine opiskelutiloineen verrattuna SOASin kampuksiin Lontoossa, hyvin sinne 15000 opiskelijaa ja 5000 työntekijää hukkuu. Kirjasto oli toisaalta paljon tylsempi, mutta koko opiskeluaikana en todellakaan lainannut sieltä yhtään kirjaa. Opiskelumateriaalit olivat pääosin online, mutta kävin kyllä kirjastossa opiskelemassa ja ostamassa poistokirjoja.
Facebook-postaus 23. elokuuta perjantaina:
Remppaäijien mielestä oli hyvä jättää toi keittiön kaappien kehikko tähän keittiön ovensuuhun, kun ne lähti kahden aikaan viikonlopun viettoon. Ei ollu remppaäijät itsekään niin pieniä, et tosta mahtuisivat muuta kun kylki edellä. Siirsin itse ton olkkariin, koska siellä on tilaa. Lisää romua ne tänne kanto, tais yhden laudan sahata. Parissa tunnissa. No, maanantaihin sitten...
28. elokuuta istuin Telakan terassilla muiden yhteiskuntatieteellisen maisterifuksien kanssa +26 lämmössä. Ei ystävystytty, mutta mukavaa oli. Inspiroiduin taas kirjoittamaan blogipostauksen, mm. avuttomuudesta ja vammaisuudesta, ehkä senkin takia, että piti pyytää tuntematonta kantamaan viinilasini pöytään. Ja sen takia, mitä Antin kanssa olin kirjoitellut:
Jännä. Mä sain ihan järjettömän helposti miesseuraa ennen kuin aloin käyttää keppiä, joten ei ole koskaan käynyt mielessä, että vammani ois karkoite. Keppi voi olla, kun siitä näkee suorilta, että en ole ns. ihan normaali. Tosin syynä voi olla vaan, et ennen olin nuorempi ja nätimpi! Yleensä ihmiset tutustuu ja ihastuu muhun ennen kuin ne näkee mun kaatuvan, etenkin kun kerran kuussa, parissa korkeintaan kaadun... Ootko sä koskaan nähnyt mun kaatuvan? Apua tarvin nesteiden yms. kantamisessa vieraissa paikoissa/ryysiksessä ja joskus portaissa yms kaipaan kynkkää. Mut jos mies tykkää musta ja on ns. gentlemanni, niin sillä ei pitäs olla mitään ongelmaa mun auttamisessa ja mun koskettamisen pitäisi olla peräti miellyttävää. Avuton en ole vielä koskaan kokenut elämässä olevani, eikä kukaan, joka mut tuntee käytä musta tota sanaa. Kaikki sujuu vähintäänkin soveltaen, ja kuten oon aikasemminkin monesti sanonut, kukaan ei ole ihan kaikessa hyvä; se on ihan ok, et ihmiset tekee parisuhteessa eri juttuja ja tukee näin toisiaan. Huono liikkuminen? En mä mielestäni liiku huonosti ja aina vaan paremmin kun fyssari ja jäsenkorjaus parantaa/normaalistaa mun liikkumista ja liikeratoja.
... Ei se tee musta avutonta, että rakennuskulttuuri on viime vuosiin asti ollut sellainen, ettei erilaisia ihmisiä ole otettu huomioon. Minkä takia ylipäätään rakennetaan portaita ilman kaiteita? Onneksi nykyään on lait, ja esim. yliopisto on turvallinen ja helppo ympäristö liikkua lähes kaikille, minullekin, ilman avustajaa. Mun vamman haitat ei ole mun syytä, vaan väärin rakennettu ympäristö mut vammauttaa ja korostaa mun vamman, lähinnä huonon tasapainon, olemassaoloa.
Liikkuisin julkisilla, jos esim. bussien aikataulut eivät olisi niin tiukkoja, ja jos täällä olisi sellainen kulttuuri, että kuski varmistaisi, että saan istumapaikan ja ehtisi odottamaan pysäkillä, että pääsen turvallisesti istumaan ja bussista pois. Onneksi Suomen laki tulee vastaan siinä missä kulttuuri vielä ei, ja saan mennä terveyttäni vaarantamatta taksilla yliopistolle. Se EI tee musta avutonta. Juu, vaikeasti liikun jos vertaa täysin terveeseen nuoreen ihmiseen, mutta miksi pitäisi verrata?
Jaksoin intoilla yhteiskuntatutkimuksesta, ja haalarista, ei sellaisia Englannissa ollut!
4. syyskuuta tapasin ensimmäistä kertaa YTHS:n psykiatrisen sairaanhoitajan mielenterveysasioissa. Vielä lämpimämpi tyyppi kuin edellinen terapeuttini ja esitti hyviä kysymyksiä. Facebook postaukseen kommentoin: Ilme on tämä koska odotin taksia ja tuuli aika hyvin, 😂 mutta tänään sentään muistin sukkahousut, eilen odotin 55min, tuli vähän kylmä ilman niitä. Enää ei oo kesää jäljellä!
Opinnot yhteiskuntatieteellisessä alkoivat ja olivat nautinnollisia. Tosin, vain yhtä englanninkielistä Social Anthropology and Environmental Politics- kurssia lukuunottamatta, jossa kävimme joka luennolla myös hyviä keskusteluja, ihmettelin sitä, kuinka paljon luennot olivat vain sitä, että luennoitsijat luennoivat ja opiskelijat tekivät muistiinpanoja. Vaikka nautinkin itsenäisestä lukemisesta ja kirjoittamisesta, opintopäiväkirjojen ja muiden tehtävien tekemisestä, hämmästelin sitä, kuinka koulumainen suomalainen yliopistomaailma oli englantilaiseen verrattuna.
5. päivä torstaina luento aiheena Monikulttuurisuus ja -kielisyys oli hyvä, mutta se oli iltapäivällä fysioterapian jälkeen ja migreeni iski. Kotona keittiössä itki harmaapäinen remppamies juuri kuollutta isäänsä, hän kävi välillä rapussakin itkemässä, kuulin kyllä sen sieltä ihan yhtä hyvin kuin keittiöstä. Ei ole koskaan, missään iässä, helppoa menettää läheinen.
Seuraavana päivänä Kalevalaisessa Anu jäsenkorjasi mm. oikean käden luut takaisin paikalleen, ei ihme, että käteen oli sattunut kaatumisesta asti! Leena-täti tuli auttamaan keittön ja vaatehuoneen takaisin kuntoon laittamisessa, ja mm. vei Maurin vaatehuoneessani kummitelleen Ikea-kassin sekä jotain Nigelin aikaisia tavaroita kierrätykseen ja roskiin. Välissä kävin Sarin kanssa katsomassa, ja itkemässä läpi, uuden Leijonakuninkaan elokuvissa. Vielä lauantaiaamuna heräsin 6.15 siivoamisen innosta ja kävin sitten mm. kirjahyllyn läpi ja sunnuntaina heräsin 5.15 käymään laatikoita läpi. Oli ihana heittää tavaraa pois! Maanantaina oli sitten vasemman puolen migreeni, mutta makuuhuone ja vaatehuone olivat siistit ensimmäisen kerran sitten toukokuun.
Tiistaina ja keskiviikkona olin niin inspiroitunut opiskeluista ja luennosta, että sain jo gradun idepaperin melkein valmiiksi, tosin lauantaina Sosiaalifoorumissa Werstaalla sain siihen vielä lisää ajatuksia.
Torstaina 12.9. remppa valmistui viimeisten listojen asennuksella keittiöön. Voi onnenpäivää! Isä vaihtoi makuuhuoneeseen toiset verhot, melkein tuntui taas uudelta asunnolta!
Perjantaina minulla oli tapaaminen erityistarpeista yliopistolla, vihdoin saisin lisäaikaa myös kokeisiin, parempi myöhään kun ei milloinkaan!
Sunnuntaina pidin pyynnöstä vielä yhdet Tupperit, kun äitikin ehti kerrankin paikalle, ja Matti! Tupperware-cocotte -suklaakakku onnistui taas ja tein saman Viininkorjuujuhlaan Evelle, minulle ja Matille pari viikkoa myöhemmin.
18. syyskuuta kävin naapurini ja toisen asukastoimikuntalaisen kanssa katsomassa Notre Damen kellonsoittajan VTS:n kustantamilla lipuilla. Teatterinäytös oli kyllä kokonaisuudessaan vaikuttavin, minkä olen Suomessa nähnyt, lavastus, musiikki, kaikki yksityiskohdat olivat mielettömän upeita.
24.9. kalenterimerintä kertoo opiskeluinnostani: gradusemma jee! Meidän lukupiiri jee! Opiskelu jee! A&E jee, hyvä meidän porukka!
Kun syksyn aiheina oli esimerkiksi maahanmuuttajat ja media, etnografin erilaiset kentät, muuttoliike, maasta poistamiset ja toisaalta privileged immigration, ihmis-ja perusoikeudet ja s2 opetus, ei ihme, että fiilistelin opintojani, olivathan nämä aiheet sydämenasioitani monella tapaa.
Ja sitten kävin sitseillä. Ostin sitä varten ihan sitsilaulukirjankin, vaikka kerta sitten jäikin ainoaksi. Kivaa oli laulaa! Ja kolme kaljaa ja kolme shottia pizzan palojen ohessa, oli ihan jees. En lähtenyt jatkoille vaan kotiin, tiesin jo omat rajani niin sosiaalisuuden kuin melun ja humalaistenkin suhteen. Lisäksi minulla oli koko ajan niin vähän rahaa, että heräsin mm. siitä stressaamaan lähes joka yö, sekin rajoitti sitä, mitä saatoin tehdä ihmisten kanssa tutustuakseni ja ystävystyäkseni.
4. lokakuuta, kuten jo edellisenäkin päivänä, oli ulkona +3 astetta ja satoi jopa räntää. Facebookin mukaan kävin Santran kanssa tämän keskustelun:
Santra: Miten niin kylmä? Minähän olen täällä parvekkeella edelleen koko valoisan ajan!
Minä: ok, mä laitan villapaidan päälle 😂❤️🐈
22.10. ensimmäisellä Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus -sarjan luonnoista salin noin 300 opiskelijasta noin 5 oli miesoletettua, panin vaan merkille.
26.10. kävin parin maisterifuksin tupareilla Kalevassa. Hyviä keskusteluja! Oli ihanaa puhua fiksuja maailmasta ja politiikasta eikä miehistä ja lapsista puhunut kukaan, etenkin, kun kaikki paikalla olijat olivat minua yli 10 vuotta nuorempia. Oli jopa niin mukavaa, että jatkoin keskustaan heidän kanssaan. Ale pubissa halasin entisen luokkakaverini Jonin. Kun menimme vielä Roskaan tanssimaan, näytin nuoremmilleni kuinka täti oli mm. Cyprus Hilliä ja Usheria silloin tanssinut, kun olin nuori... Lähdin ajoissa kotiin, niin kuin täti-ikäisen kuuluu. Enkä tietenkään saanut unen päästä kiinni, koska uniaikani oli mennyt ohi. Ei ole helppoa ikääntyvällä opiskelijoiden maailmassa!
Hain mutta en saanut KELA:lta opiskeluvälineeseen avustusta. Oli pakko hankkia uusi läppäri, toki käsinkin muistiinpanojen tekeminen toimi joten kuten, mutta kyllä oli vähemmän huijari ja kalkkis olo, kun kaivoi repusta läppärin, niin kuin melkein kaikki muutkin.
Sarin kanssa kävin ensimmäistä kertaa Suomessa katsomassa burleskia. Kaikenlaiset kehot ovat kauniista kauniita, upeita ja seksikkäitäkin! Kun seuraavana aamuna oli vielä hyvä terapiaa, kirjoitin ensin blogipostauksen "totuuksista" jotka ovat vaikuttaneet elämääni ja suhteeseen itseni kanssa ja myöhemmin toisen postauksen tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta TAY-kurssinkin inspiroimana:
14 vuotta viimeisimmän aineen kirjoittamisen jälkeen piti minun marraskuun alussa kirjoittaa kevyt 2000 sanan essee ympäristöantropologian kurssille englanniksi. Sain sen tehtyä jopa 50 minuuttia ennen deadlinea, vaikka aiheet olivat haastavia. Kurssistakin sain yhden harvoista vitosistani.
Kävin marraskuussa Japassa tekemässä etnografian kurssiin ja graduunkin liittyvää havainnointia ja haastatteluja parina keskiviikkona, ja oli kiva nähdä pari tuttua oppilastanikin taas siellä. Tuntui hiukan kotiinpaluulta, vaikka käsityöpajan opettajakin oli tällä välin vaihtunut.
Tiia oli taas Tampereella Apuvälinemessujen vuoksi käymässä, ja oli kivasti täällä kävelemässä rämpylänä kanssani, kun 7.11. Hervantaan satoi kunnon ensilumi! Toki vettä satoi heti parin päivän päästä. Lämpötila sahasi plussan ja miinuksen lumen ja veden välillä itse asiassa koko talven huhtikuun lopulle asti. Talven kylmin taisi kalenterini mukaan olla -6. enimmäkseen pysyteltiin plussan puolella. Jos aamulla satoi lunta, illalla jo vetä.
Juhani Harrin näyttely Sara Hildénin taidemuseossa oli vaikuttava, kannatti mennä Interaktion, eli yhteiskuntatutkimuksen ainejärjestön järjestämään opastukseen. Saavuin paikalle kyllä myöhässä, taksia piti odottaa päivän aikana joka kerta, yhteensä yli tunnin. Aika vaikea siinä on sitten sosiaalisesti kohdata ketään ennen opastuksen alkua tai sen aikana.
Kun seisoo pimeässä yksin museon jo sulkeuduttua, sitä toivoisi, että voisi vain kävellä bussipysäkille, niin kuin muutkin. Lämpötila oli +3, julmetun kylmä tuuli, eikä taksikuski tietenkään autosta nouse vaikka maassa on jäätä ja asiakas on selvästi kävelykepin käyttäjä.
14.11. kävin opiskelukaverin kanssa Hervannan kampuksen legendaarisessa bommarissa, eli maanalaisessa luolassa ja pommisuojassa, poikkitieteellisissä bileissä, olihan sekin nähtävä ja upouusia haalareitani ulkoilutettava. Jatkoimme sieltä vielä hetkeksi Apinaan, ja ostin sieltä haalarimerkin ja yhteiskuntatieteilijä tytöt jatkoivat luokseni vielä turisemaan, viimeiset kaksi lähtivät neljän aikaan.
15.11. kävin katsomassa ystäväni Saijan ohjaaman Jäähän merkitty teatterikappaleen Nokialla. Matti ja Eve nähtiin taas näyttelijöiden joukossa. Upeasti käytetty lavasteita, musiikkia ja videota. Näyttelijäsuoritukset olivat ihan huikeita ja herkkyydessään uskottavia. Tunnelma, taito ja aiheet saivat itkemään, ei karran vaan toisenkin, kun kävin näytelmän katsomassa uudestaan 1.12. avustajani kanssa.
Facebook päivitys 23.11.: Jouluradio soi ja äiti ja isä tonttu tuli laittaan tänne mun kanssa joulun 😊— feeling happy.
29.11. Sanna poikkesi illalla päivittämään kuulumisia, ja juttelimme aamu kuuten. Se on ihmeellistä, kuinka joidenkin ihmisten kanssa ei haittaa yhtään, että kuulumisten vaihtojen välissä voi olla vuosikausia, yhteinen sävel löytyy heti! Sama fiilis oli seuraavana päivänä, jonka vietin ystäväni Ilonan luona. Minulla on sitten ihania naisia elämässäni!
1. joulukuuta kävin Antin ja Sarin perheen kanssa katsomassa vuoden jääveistokset, joulutorin ja pukkiparaatin. Kun jouluvalot syttyivät tunnelma oli aivan ihana, kun vähän satoi luntakin.
Tunnelmia kalenterista 4.12.: +3, sataa, sataa ropisee. Fyssarissa narupäivä (redcord). Heli yritti avata mun vasenta etureittä, AI SAATANA. Pasila 2.5 loppuun. Joulukortit ja jouluradioo. :)
Äiti oli itsenäisyyspäivän aamuna vielä Helsingissä lastenhoitokeikalla, joten menin isän aveciksi keskustaan katsomaan puolustusvoimien valtakunnallista paraatia ja vielä Ratinan puistoon varustenäyttelyyn. Illalla söimme kebabia kättelyitä katsellessa, hyvin maistui kotiutuneelle äidillekin!
Yöllä teini-iän ystäväni Mika poikkesi luonani muistelemaan ja kuuntelemaan vanhaa rappia, Ice T yms. syntymäpäivänsä kunniaksi, ja hieroin hänen hartioitaan niin kuin usein 19 vuotta aikaisemminkin. Facebookin ihmeellinen maailma yhdistää ihmisiä, ainakin hetkeksi yössä.
Seuraavana iltana kävin saunan jälkeen maisterifuksien pikkujouluissa, ihania keskusteluja taas, mutta en jatkanut tällä kertaa keskustaan. Huonosti nukkuminen, rahattomuus ja jumalattoman kipeäksi äytynyt iskias eivät kannustaneet baareiluun. Kotiin ja punaista hevosgeeliä reiteen, pakaraan ja alaselkään, auttoi, vaikkei nukkumaan paremmin kylläkään.
11.12. näin psykiatrin, joka vei minut heti syvään päähän. Miksi kuolema on ollut minulle aina vaihtoehto? Samaa olen kyllä miettinyt, kun olen tähän blogiin käynyt elämääni läpi. Luulen, että se on ihan sitä, että en ole pitänyt itseäni koskaan arvossa, koska vääränlaisuuden kokemus on ollut aina ja kaikkialla niin voimakas. Jopa yliopistolla, paikassa jonka olin aina kuvitellut omakseni, tunsin itseni vääränlaiseksi, huijariksi. En ollut sielläkään omieni joukossa, olin vääränikäinen opiskelijoiden joukossa ja se kuinka halusin kysellä, kyseenalaistaa ja keskustella luennon aiheista ja omista kokemuksistanikin ei innostanut sen enempää luennoitsijoita kuin suurinta osaa opiskelukavereitanikaan.
Oli hyvä, että psykiatrin jälkeen kehollisia tunnelukkoja käsiteltiin parin päivän sisään niin fysioterapiassa kuin Kalevalaisessakin, jossa paljon lähti liikkeelle juurichakrasta, sekä vielä pitkästä aikaa vaihtareilla Evellä, jossa Eve hoiti niskani ja pääni.
13. päivä lukupiirin jälkeen, kävin taas vanhempieni kanssa katsomassa Tulen ja valon joulun Kalevan kirkossa, niin kuin edellisenäkin vuonna.
Seuraavana päivänä matkasin perinteiselle jouluvierailulle Tiialle ja Matille. Tällä kertaa kävimme Vanhan Malmin joulumarkkinoilla ja oli tunnelmallista nähdä Lucia-kuoro pitkästä aikaa livenä. Joulusää oli sellainen +3, kosteankylmä niin kuin Lontoossa pahimmillaan. Sitten kävimme ihanan a cappella -kuoron konsertissa kaksin Tiian kanssa ja loppuilta meni koko porukalla palapeliä tehden.
Sunnuntaina ehdin Tampereelle katsomaan tanssikoulun showcasen, jossa Sarikin oli ihan queen burleskitanssin alkeisryhmässä.
Talvipäivän seisauksen yule-juhllissani sekoittelin boolin vodkasta, inkiväärioluesta ja glögistä. Hyviä keskusteluja! Perusporukan lisäksi paikalla oli myös Ilona ja naapurin Joni, jonka kanssa olin alkanut katsoa Babylon 5 -sarjaa alusta muutaman jakson lähes joka ilta. Oli kiva, että oli joku, jonka kanssa katsoa telkkaria! Se on kuitenkin lempitapani viettää aikaa toisen ihmisen kanssa, paljon mitään ei tarvitse puhua, mutta toisen läsnäolo on silti kiva aistia.
Sunnuntaina kävin Sarin kanssa laulamassa kauneimmat joululaulut Viinikan kirkossa. Tilaisuus oli ehkä tunnelmallisin, missä olen koskaan ollut, esiintyvä laulaja lauloi kauniisti ja kanteleen soittaja soitti hienosti.
Jouluaattoaamuna heräsin 2.20 ahdistukseen. Kuitenkin kun joulurauhan julistuksen ja Lumiukon jälkeen pääsin vanhemmilleni, jouluruoat, jopa porkkanalaatikko, maistuivat hyvältä. Pienet jakoivat lahjat jonka jälkeen oli mukava käydä siskoni, äidin, Bentsun ja Safiyan kanssa haudoilla. Samu Sirkalle tulin kotiin. Ja vielä ehti Babylon 5 - jaksojakin muutaman.
Joulupäivänä mahassa oli vihdoin tilaa myös riisipuurolle ja juustoille. Pelasin Harry Potter muuttuva labyrintti -peliä siskoni ja pienten kanssa.
Jouluaattoiltana ja joulupäivänä päivitin mesessä rehelliset kuulumiset Miljalle yli kolmen viikon hiljaisuuden jälkeen, Milja oli tahollaan työtön ja asunnoton, joten raskasta oli hänelläkin: Tänään viimeksi mietin, et ois mukavampi jäädä auton alle, kun mennä porukoille...
Mut oli se ihan ok, vaikka se, et lasten pitää huutaa joka asia, sai mut melkein taas repiin korvani irti... Mut joo, 7h aattona ja päivänä molempina tos porukoilla. Ihan jees, vaikka väsyttävää. Aika ontto olo.
Tilillä 2.45€ Että merry loppuvuotta vaan.
Masennuspisteet tässä kivasti nousee, kun ehtii ajatella muutakin kuin koulujuttuja...
Olin keksinyt kyllä osalle perhettä kivoja joululahjoja, mutta etenkin jouluna oma köyhyys aina hävetti, se on aina ainakin osasyynä, miksi olen yleensä jouluisin vähintään alakuloinen, jos en suorastaan ryve itseinhossa.
Tapanina kävin vanhemmilla vielä pizzalla jä näkemässä Johanna-serkkua lapsineen ja Leena-tätikin kävi. Illalla siskoni ja Johannan kanssa poikkesimme vielä Arjuskassa serkkutapaamisessa, kun sekkkumme Iine oli työvuorossa. Erikoista sekin, olla pubissa joulunaikaan, mutta Arjuska on kyllä Hervannan mukavin ja tunnelmallisin pubi. Seuraavana päivänä kävin Leenalla syömässä. Loppuvuoteen mahtuivat vielä vaihtarit Even kanssa, mutta muuten nukuin lähinnä päikkäreitä kotona ja katsoin illalla mutaman jakson Babylon 5-sarjaa.
Uuden vuoden aattona kävin katsomassa Burleskia YO-talolla Sarin kanssa ja menin sitten heille grillaamaan, uusi kokemus uuden vuoden yölle! +2 ja lumetonta, en voinut kirjoittaa uutta vuosilukua lumeen, niin kuin minulla on tapana. Kotiin pääsin viiden aikaan aamulla.
2. päivä tammikuuta kävin taas vanhemmillani. Katsoin lasten kanssa Maija Mehiläinen -dvd:tä, ja olin siitä kyllä lapsia enemmän innostunut! Jännäkin se oli! Maijan siipien kastuminen tuotti suuria haasteita! Minulle tuli pienenä Maija Mehiläinen -lehtikin hetken, toisaalta samaistuin punatukkaiseen Maijaan, toisaalta varovaisempaan Villeen. Palapelejä teimme myös Safiyan kanssa, niistä olen aina tykännyt, paloja vaan oli kummasti kadonnut sitten viime näkemän noin 25 vuotta aikaisemmin.
Lapset ja äiti saattelivat minut fysioterapiaan, jossa hyppelin mm. 17 senttiä korkealle stepperille! En olisi sitäkään ennen uskonut mahdolliseksi! Toisaalta kroppa meni pomppimisesta jumiin ja hermotus shokkiin, mitä sitten availtiin 7. päivä Kalevalaisessa ja seuraavalla fysioterapiakerralla rauhoituttiin vain venyttelemään.
11. tammikuuta oli näkövammaisteatteri Sokkelon Fedoriam-ensi-illan vuoro, Matti ja Eve olivat taas lavalla ja minä ja Antti yleisössä.
Sitten olikin pakko lopettaa lomailu ja alkaa pusertaa taas ulos opiskelutehtäviä, niin että migreeni piti seuraa 14.-15. päivä.
Viikonlopuksi Tiina tuli juhlimaan synttäreitään Tampereelle, kiersimme Arjuskan kautta Il Postoon syömään ja vielä Apinaan. Muut karaokeili, minä vaan tanssin. Sain nukuttua noin 4 tuntia, Tiina taas lähes 12. Vitsit, kun olisi itselläkin taito nukkua.
Keväällä jatkuivat graduseminaari ja etnografian kurssi ja uutena Globaalin Islamin antropologia sekä myöhemmin keväällä äärettömän mielenkiintoinen lääketieteen antropologian kurssi.
Jonin kanssa sain Babylon 5. maratonin tammikuun lopussa loppuun joten jatkoimme Farscapella.
Helene-elokuva oli hyvä ja sen jälkeen kynttiläkirkko Tuomiokirkossa äidin kanssa vielä hienompi. Sopraano, ja mm. Blondi tuli taloon ja Metsolat sarjoista tuttu, Anu Hälvä lauloi ja Seppo Hovin poika Janne säesti pianolla. Seuraavalla viikolla kävin Sarin (N.) kanssa katsomassa elokuvissa Teräsleidit, mikä oli oivaltava, yllättävä ja hauska. Kävimme tietysti myös Speakeasyssä siivillä ja vaihtamassa kuulumiset.
Yritin löytää ystäviä yliopistolta myös ainejärjestön ystävätoiminnan kautta. Sen kautta tutustuin Helmiin, joka helmikuussa täytti vasta 20 ja juhlimme sitä ensin hänen luonaan etkoilla ja sitten Ilonassa ystävyys-teemaisissa haalaribileissä. Tulipas nekin koettua edes kerran! Alkoholia sai halvalla ja pysyttelin alueella jossa soitettiin ysäriä, joten viihdyin jopa puoli kahteen, sitten jalat ja selkä eivät kestäneet enää. Mutta ihan hyvin tuntuivat nuoremmat seuraani sietävän, vaikkei siinä melussa kyllä varsinaisesti ystävyydet syventyneet.
Viikonlopuksi menin Helsinkiin vahtimaan lapsia, kun siskollani oli iltamenoja. Poutapilviä ja lihapullakuuroja oli kyllä hyvä elokuva, mutta Tohtori Proktonin pierupulveri ei niinkään. Shazamista, jonka katsoin vielä sunnuntaina Dahirin kanssa, en muista sitäkään vähää. Lapset olivat kaikkina iltoina hyvin energisiä ja heitä oli vaikea saada nukkumaan, mutta mukavaahan meillä oli lastenohjelmien, kirjojen ja barbileikkien ääressä. Ystäväni Mari tuli lauantaina yöksi ja saimme jonkin verran päivitettyä kuulumisia, kun lapset vihdoin nukkuivat.
Seuraavalla viikolla fysioterapiassa harjoittelin mm. istumista ja seisomaan nousemista, enkä ole vieläkään oppinut, koska samaa harjoittelin eilenkin! Miten on senkin tehnyt koko elämänsä väärin, käsillä tukien ja liikevoimalla itsensä ylös heilauttaen, eikä niinkään lihaksilla. Toisaalta taas helmikuun Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa tajusin, että käsien hoito helpottaa myös jalkojen kireyksiä!
Tiia ja Matti perheineen poikkesivat, ja lasten kanssa mm. ihmeteltiin kivikokoelmaani ja soiteltiin Tiibetiläisiä maljoja. Laitoimme yhdessä siipiä ja riisiä.
19. päivä ehdin käydä fysioterapiassa, vanhemmillani syömässä ja pienten kanssa leikkimässä. Etnografia-kurssin luentopäiväkirjan palautin 2.07 aamuyöstä, jonka jälkeen kävin suihkussa, tiskasin ja riensin taksiin ja kohti lentokenttäbussia, lentokenttää ja lentoa Englantiin. Koronapandemia näkyi ehkä jo siinä, ettei vieressäni koneessa istunut ketään, usein koneet olivat kyllä aivan täynnä.
Teresalla sain aamupalaksi skonsseja juustolla ja kahvia ja sain nukkua vierashuoneessa päikkärit kaikessa rauhassa. Loppupäivän lojuimme Teresan suunnattomassa sängyssä jutellen, ja Buffya katsellen, iltapalaksi vindaloo ja viiniä. Seuraava päivä jatkui samanlaisena, paitsi päiväunien sijaan lojuin kylvyssä.
Illalla matkasin pohjois-Lontooseen tapaamaan teini-iän tuttuani Nuraa. Vain muutamalla ihmisellä oli metrossa maski. Kävimme hienossa turkkilaisessa ravintolassa syömässä ja haastattelin Nuraa vähän graduanikin silmällä pitäen. Hän oli lapsena tullut pakolaisena Suomeen isänsä ja veljensä kassa Somaliasta, hän puhui edelleen sujuvaa suomea, mutta oli jo vuosia asunut Lontoossa. Hän teki kahta työtä, ei ehtinyt juuri nukkua saatikka nähdä lapsiaan, mutta oli sitä mieltä, että Suomi oli rasistinen maa kun taas Englannissa hänellä oli mahdollisuus menestyä. Soittelimme vielä toiselle entiselle somalian suomalaiselle "veljelleni," joka myös asui tätä nykyä Lontoossa ja teki hiki hatussa töitä. Hänen vaimonsa asui lapsien kanssa Ruotsissa, koska ei halunnut muuttaa Englantiin. Transnationaali elämä tuntui sopivan heille. Lomilla sitten oltiin aina tiiviisti yhdessä.
Hotelliyön jälkeen matkasin Länsi-Lontooseen Magsillle, johon kerääntyi muitakin Trekkereitä minua tapaamaan. Englanniksi höpöttäminen vanhojen ystävien kanssa oli kuin olisin laittanut päälleni vanhan rakkaan villapaidan! Juttelimme, söimme, joimme ja pelasimme Cards Against Humanity-peliä, kukaan ei tajunnut huumoriani, mutta hauskaa oli!
Magsin ja Drun kanssa minulla oli vielä mukava brunch ennen kuin siirryin Annalle. Tilasimme pizzaa, päivitimme kuulumiset ja tein läksyjä 5-vuotiaan Sofian kanssa, Briteissä koulu aloitetetaan sinä vuonna, kun lapsi täyttää viisi, Sofia täyttäisi joulukuussa jo kuusi.
Sillä välin kun Sofia oli maanantaina koulussa kävimme Annan ja vajaan vuoden ikäisen Jacob-vauvan kanssa Ealing Broadwaylla Shoppailemassa ja lounaalla. Ostin piristäviä sukkia ja yöpaidan itselleni.
Tiistaina oli laskiainen, eli Briteissä Pancake Day. Kävin Sandran kanssa Hammersmithin Bill'sissä syömässä tietysti pannukakkuja ennen kuin junailin pohjoiseen Tomille.
Siellä sain kunnon englantilaisen roast dinnerin, oli yorkshire pudding ja kaikki. Jatkoimme Grimm-sarjan katsomista, minkä olimme aloittaneet yhdessä jo Suomessa. Seuraavakin päivä meni sarjan parissa. Tilasimme intialaista ja Tomin tyttöystävä Nicole tuli iltaa istumaan.
Seuraavana päivänä katsoimme kolme jaksoa uutta Star Trek: Picard sarjaa sekä lisää Grimmiä. Tomin veli perheineen tuli päivälliselle ja Nicole tietysti myös. Hiukan liikaa sosiaalisuutta ja melua taas minulle, mutta onneksi illalla rauhoittui ja maistelimme Tomin isän itse tekemää giniä.
Seuraavana päivänä junailimme Tomin kanssa Babylon 5- tapahtumaan junassa Grimm-maratonia Tomin tabletilta jatkaen.
Jason Carterin, joka näytteli Marcusta, talkit olivat hauskoja ja runot hyviä, Tracy Scoggins, eli Kapteeni Elizabeth Lochley on ihana nörtti. Patricia Talmann taas mm. ohjasi koko yleisölle ihanan meditaation ja rupattelimme muutenkin, ostin hänen elämänkertakirjansa. Mira Furlan, joka näytteli Delenniä sekä Maggie Egan, joka näytteli tv-reportteria, olivat ihanan lämpimiä energioiltaan ja saivat minut kyyneliin. Mira kuoli vajaata vuotta myöhemmin, todella moni sarjan näyttelijöistä on kuollut aivan liian nuorena. Oli upea päästä heidän kaikkien kanssa kuvaan, mutta ei lavalla kaikkien muiden katsellessa! Lavalle ei ollut myöskään helppo nousta, Jason ja Maggie auttoivat minut ylös ja alas. Ohjelman seuraamisen lisäksi vietimme aikaa enimmäkseen Tomin kanssa kahdestaan Grimmiä huoneessa katsoen.
Teresalla ehdin olla vielä noin vuorokauden ennen lentoa Helsinkiin. Katsoimme Angelia ja juttelimme, ehdin vielä toisen kerran kylpyynkin kirjan kanssa.
Gatwickilla oli todella tyhjää normaaliin verrattuna.
Olin kotona sängyssä kolmen aikaan 4. maaliskuuta. Puoli yhdeltätoista aamulla olin yliopistolla Globaalin Islamin lukupiirissä. 14.30 oli fysioterapian vuoro. Seuraavana yönä nukuin sentään 11 tuntia ja vielä kolmen tunnin päikkäritkin päivällä lääketieteen antropologian luennon jälkeen. Opiskelujen ja tv-sarja catch upin ohessa juhlin naistenpäivää Cinolassa Hervannan harrastelijateatteri Lystin Loma -teatterinäytöksessä äitini ja avustajani Reetan kanssa.
Torstaina 12. maaliskuuta oli viimeinen luento yliopistolla. 13. päivä perjantai oli ihana aurinkoinen päivä ja Santrakin pääsi talven jälkeen fiilistelemään parvekkeelle. Suomi meni karanteeniin ja kaikki tapahtumat peruttiin, lopulta toukokuun loppuun asti.
15. päivä Reetta ei löytänyt kaupasta hernekeittoa ja leipääkin oli jäljellä vain sämpyläpussi, hyvin erikoista aikaa elimme. Äiti toi seuraavana päivänä sekä hernekeittoa että leipää. Naapuri-Joni ei enää uskaltanut tulla luokseni katsomaan Farscapea, mutta lenkkisaunassa, josssa en yleensä nähnyt ketään muita, törmäsin jopa pariin naaapuriin. Pian lenkkisaunakin laitettiin kiinni VTS:n taloista, onneksi vanhempieni taloon kadun toiselle puolen oli lyhyt matka, osaketalosta ei saunaa lopetettu.
Introvertin elämä ei juuri muuttunut, nyt vaan en käynyt ulkona viikon aikana missään muualla kuin fysioterapiassa, mutta siitä tulikin vielä entistäkin parempi mieli. Löysin lähikaupasta Iisalmi mustikka ja puolukka long drinkit, ja ne maistuivat niin luonnolta ja metsältä, että niitä oli mukava joskus fysioterapian tai saunan jälkeen makustella. En juuri nähnyt ketään muita kuin fysioterapeuttia ja joskus vaihtareiden merkeissä Eveä ja Kalevalaisen merkeissä Anua harvakseltaan. Sain myös tietää, että Miljakin oli Suomessa, vanhemmillaan Porissa. Ja Anna oli muuttanut lasten kanssa Ruotsiin aikaisemmin kuin oli suunnitellut Lontoon vaikeaa tilannetta pakoon.
Bentsu jalkapallojoukkuekavereineen teki vessapaperin potkimisvideon kun ei reeneihin päässyt palloa potikimaa ja no, vessapaperia oli.
27. maaliskuuta, koska Mags ja Du eivät olleet kanssani Megasuperturbo ysäri- risteilyllä, kuten olimme vähän Lontoossa suunnitelleet, kuuntelimme Hitmixiä netin kautta kukin tahoillamme kodeissamme, ja puhuimme Skypessä, tanssimme ja joimme hyvässä seurassa kolmeen asti aamulla. Ihan hyvä näinkin, ja tuli paljon halvemmaksi!
1. huhtikuuta oli vielä lunta maassa kun kävelin fysioterapiaan, ja tein oikein hienon yksipolviseisoontaan laskeutumisen alamäkeen päin, siitä vaan ei ollut mitenkään helppo nousta! Samalla reissulla apteekkiin meni 85 euroa. Mihin senkin rahan käyttäisi, jos olisi terve? Mietin ihmisiä, joilla oli lapsia joiden vuoksi elää, oma elämäni tuntui niin turhalta, että en yhtään pelännyt kuolemaa, vaikka sillä ihmisiä mediassa peloteltiin. CP-vamma ei ollut aluksi riskirymien listalla, mutta arvelin sen olevan riski, koska tiedän, että olen aina hengittänyt ns. väärin. Hengitän pinnallisesti, vain keuhkojen yläosalla lähes aina, kylkeni ja selkäni ovat todella spastiset enkä osaa rentouttaa yläkroppaani, niin että keuhkoillani ei ole tilaa laajentua.
6. huhtikuuta hain Miljan linja-autoasemalta ja kävimme lähikaupassa. Söimme ranskanperunoita ja boltseja ja päivitimme kunnolla monen kuukauden kuulumiset. Emme olleet puhuneet paljon sitten syksyn. Seuraavina päivinä katsoimme vähän Rillit huurussa -sarjaa, Outlander - matkantekijä -sarjaa, jatkoimme Siskoni on noitaa sekä aloitimme Gilmoren tytöt ja Derry Girlsin.
Bentsu jalkapallojoukkuekavereineen teki vessapaperin potkimisvideon kun ei reeneihin päässyt palloa potikimaa ja no, vessapaperia oli.
27. maaliskuuta, koska Mags ja Du eivät olleet kanssani Megasuperturbo ysäri- risteilyllä, kuten olimme vähän Lontoossa suunnitelleet, kuuntelimme Hitmixiä netin kautta kukin tahoillamme kodeissamme, ja puhuimme Skypessä, tanssimme ja joimme hyvässä seurassa kolmeen asti aamulla. Ihan hyvä näinkin, ja tuli paljon halvemmaksi!
1. huhtikuuta oli vielä lunta maassa kun kävelin fysioterapiaan, ja tein oikein hienon yksipolviseisoontaan laskeutumisen alamäkeen päin, siitä vaan ei ollut mitenkään helppo nousta! Samalla reissulla apteekkiin meni 85 euroa. Mihin senkin rahan käyttäisi, jos olisi terve? Mietin ihmisiä, joilla oli lapsia joiden vuoksi elää, oma elämäni tuntui niin turhalta, että en yhtään pelännyt kuolemaa, vaikka sillä ihmisiä mediassa peloteltiin. CP-vamma ei ollut aluksi riskirymien listalla, mutta arvelin sen olevan riski, koska tiedän, että olen aina hengittänyt ns. väärin. Hengitän pinnallisesti, vain keuhkojen yläosalla lähes aina, kylkeni ja selkäni ovat todella spastiset enkä osaa rentouttaa yläkroppaani, niin että keuhkoillani ei ole tilaa laajentua.
6. huhtikuuta hain Miljan linja-autoasemalta ja kävimme lähikaupassa. Söimme ranskanperunoita ja boltseja ja päivitimme kunnolla monen kuukauden kuulumiset. Emme olleet puhuneet paljon sitten syksyn. Seuraavina päivinä katsoimme vähän Rillit huurussa -sarjaa, Outlander - matkantekijä -sarjaa, jatkoimme Siskoni on noitaa sekä aloitimme Gilmoren tytöt ja Derry Girlsin.
10. huhtikuuta kävelimme Särkijärvelle ja otin ihan vahingossa tällaisen kuvan päin aurinkoa juuri ennen kuin alkoi räpäskää tulla taivaalta.
Seuraavana päivänä haimme Evenkin seuraamme ja tilasimme kolme eriliaista Pizza Deluxen vegepizzaa ja melkein sama toistettiin vielä maanantainakin. Tiistaina Milja lähti taas Poriin.
18. huhtikuuta Steve Young veti etäkeikan, ja siitä tuli onneksi säännöllinen juttu moneksi kuukaudeksi.
25. huhtikuuta netti ei toiminut 12.30-15.30. onneksi osasin vielä lukea kirjaa ja vaikka nukkua päikkärit, kaikilla ei ollut yhtä helppoa.
Kommentit
Lähetä kommentti