13. luku, jossa pääsen taas pilviin
En tarkalleen muista, mistä idea Liettuan reissusta kesällä lähti. Liettua oli kuitenkin listalla maista, mihin halusin joskus matkustaa ja jouluihmisenä ihastuin ajatukseen, että siellä olisi joulutunnelmaa uuden vuoden yli, toisin kuin Suomessa. kello 3.25 27. joulukuuta 2021 lähti joka tapauksessa taksi Hervannasta kohti Tampere-Pirkkalan lentokenttää. Lento Riikaan 5.25.-6.35. odottelua siellä, kunnes kello 8.00-8.50 lento kohti Vilnaa. Oli ihana lentää ensimmäisen kerran sitten maaliskuun 2020.
Ehdimme vielä hotelliimme aamiaiselle! Ja sitten nukuimme kolmen tunnin päiväunet.
Vilnassa oli heti jotenkin leppoinen tunnelma ja hyvä energia sekä kaupungissa että ihmisissä ja sieluni lauloi onnesta! Oli ihana olla ulkomailla! Kaupungin keskusta oli helppo ottaa haltuun kävellen ja ensimmäisenä päivänä kilometreja tulikin jo 7. Oli hauska nähdä pari setää hiekottamassa katuja, toinen työnsi kottikärryjä, toinen heitteli niistä maahan hiekoitushiekkaa. Haasteita tuotti sen sijaan teille levitetty suola, joka teki sään vaihdellessa tiet, ja etenkin mukulakivet, liukkaiksi ja tien ylitykset kauhistuttaviksi, mutta en kaatunut Juhon kynkässä kertaakaan!
Elämäni paras spicy burger löytyi Vilnasta. Hampurilainen, ranskanperunat ja margarita, kaikki todella herkullisia! Jos olisin asunut Vilnassa, olisin syönyt täällä yhtä usein kuin Tequila Tex Mexissä Lontoossa. Taustamusiikkikin oli hyvää. Surullista kyllä, ravintola on näemmä sulkenut pysyvästi ovensa.
Seuraavana yönä näin unta Miljasta, ja heräsin unen sisällä kaksikin kertaa ja kerroin eteenpäin että näin unta Miljasta, ennen kuin oikeasti heräsin. Joten tiistai alkoi itkulla, mutta jatkui lopulta ikimuistoisesti. Ajelimme nimittäin rollikalla teletornille. Ei niin eritynen ruoka kuin Tallinnan teletornissa, mutta hyvää silti. Ravintola pyöri myös ympäri kerran tunnissa niin kuin Näsinneulan ravintola.
Keskiviikkona aloitin päiväni Nutella-lätyillä, miksi ei, kun niitäkin oli hotellin aamupalalla tarjolla.
Päivän kohteena oli Uzupian eli Utopian tasavalta.
Sitten vanhankaupungin kautta kissakahvilaan, pääsimme sisään koronapasseja näyttämällä. Otin kuvan ainakin 15 kissasta! Ruokakin oli todella hyvää!
Seuraavana päivänä, tuhdin aamiaisen jälkeen, matkasimme tynkäbussilla, jota kutsuin toukaksi, linja-autoasemalle ja eteenpäin uuden vuoden vaihteeksi Kaunasiin.
Neljän kilometrin harhailu Kaunasin halki vanhaan kaupunkiin ja majapaikkaamme sekä nauratti, että sai nälkäkiukun nousemaan. Onneksi asuimme huikean hyvän Intialaisen vegaaniravintolan Radharanėn yläkerrassa!
Siinä missä Vilnassa oli ollut vielä neljästä yhteentoista pakkasta, kaunasissa oli saapuessamme enää seitsemän, ja uuden vuoden aattona satoi jo vettä oikein kunnolla. Sadepäivä onneksi antoi tilaa jalkojen lepuuttamiselle ja kirjan lukemiselle huoneessa. Illalla lähdimme katsastamaan joulukuusen ja etsimään ruokaa ja päädyimme aivan loistavaan ja tunnelmalliseen italialaiseen nimeltä Al cantuccio. Sinne päästäksemme piti tosin hypätä hirmuisen vesilätäkön yli, mutta kyllä taas kannatti!
Kämpille palasimme lähikaupan kautta. Halvalla otimme hyvän uuden vuoden vastaan televisiota katsellen!
Alakerran ravintola ei ollut uudenvuodenpäivänä auki, mutta oven kahvaamme oli jätetty kassissa todella hyvä aamiainen ja seuraavana aamuna saimme samanlaisen ennen lentokentälle lähtöä.
Kaunas oli myöskin hyvin rumankaunis kaupunki, jossa uusi ja vanha kohtasivat vieri vieressä hämmentävilläkin tavoilla. Osittain kävelytiet olivat tosi hyviä, toisaalla niistä taas puuttui päällyste kokonaan, rakennuksiakin selvästi paranneltiin palapalalta, julkisivulla oli enemmän merkitystä kuin takapuolella. Viimeisenä päivänä tuli taas käveltyä vajaa 10 kilometriä. Lämpötilassa pudottiin neljästä asteesta taas vähän pakkasen puolelle iltaa kohti.
Kävimme syömässä perinteistä liettualaista ruokaa ihanassa Bernelių užeiga -ravintolassa.
Aamun kajossa lensimme Liettuaan ja Ryanarilla 10.15-11.35 Helsinkiin. Kaikki muut julkisilla liikkumiset sujuivat reissussa todella jouhevasti, myös pyörätuoliavustus kaikilla kolmella lentokentällä, mutta Tikkurilassa meidän piti odottaa junaamme ylimääräinen tunti!
Aloitimme kotona Villi Pohjola eli Northern Exposure- sarjan katsomisen.
Kommentit
Lähetä kommentti