33. luku, jossa ystävien vierailut piristävät

Suvi uuden kodin ovella 17.2.2010. Tuo violetti kävelykeppi taisi olla joululahja Nigelilta. 

Olin kävellyt kirjaimellisesti talvisaappaani hajalle uutta asuntoa etsiessäni.

Uuden kodin mukava keittiö, joka oli myös huoneistani lämpimin.

Yhden yön nukuin yksin ja sitten Tiia tuli käymään ja sai auttaa kantamisessa, kun kävin ostamassa Argosista mm. kaikenlaista tarpeellista keittiöön. Muistan, kuinka kahta ceparia nauratti sateessa pahvilaatikoiden kanssa hitaasti kävellessä! 

Jos en väärin muista, niin tuo takki oli 5 puntaa Primarkissa. Tiia osti minulle tuon huivin Camdenista samalla kun ostin sieltä itselleni hyvin tarpeelliset kumisaappaat. Kävimme myös Lontoon ulkopuolella. 

...Ja kolkuttelimme Kensington Gardensin portteja, ne olivat kylläkin auki. Asuntoni sijaitsi ihan täydellisellä paikalla lähes kaikkiin turistikohteisiin nähden, niillä kolmella bussilla, jotka asuntoni läheltä kulkivat, pääsi kuninkaallisille palatseille, Harrodsille, kuuluisiin puistoihin, Piccadilly Circusille, Trafalgar Squarelle ja yhdellä vielä eteenpäin Camdeniin asti. Busseita tietenkin myös näki paljon kaupunkia toisin kuin metrosta olisi nähnyt, ja bussilla kulkeminen oli paljon halvempaa, joskin myös hitaampaa. Itse olin oppinut käyttämään matkustusajan hyödyksi ja luin hirveän paljon kirjoja Lontoon julkisissa istuessani. Joskus kävi sääliksi ihmisiä, joilla oli aina vain kiire perille. 

Torstai 25.2. sähköposti Hannalle: 

Hei!

 

Just hetki sitten sua ajattelin! Laitan nyt tähän hetimmiten viimeisimmät kuulumiset, ei siis mitään erikoista, mutta mukavasti oon jo kotiutunut omaan kämppään. Vielä pitää ostaa kahvinkeitin ennen kuin Eve tulee, ei se muuten täällä pärjäis vajaata viikkoa, raukka addikti. :) Mä oon viime aikoina oppinut juomaan taas teetä: viinimarja-vaniljaa ja piparminttua on vaihtoehtoina tällä hetkellä. Mihin se teen juonti oikein jäi? Yläasteella me juotiin teetä joka ilta!

 

Niin ja sitten pitää ostaa lautasia, kun mulla on vaan 3. Ooon kattonu jo halvat ja kivat Argosin luettelosta. Ja sitte sohvan päälle joku kangas ...nyt on kyl rahat niin tiukalla, mut kai se tästä taas  rahatilannekin  helpottuu, oon aika hyvä sumplimaan. :) Täällä alkaa olla jo tosi kotoista, pala palalta. :)

 

Kevät ja valo piristää ja antaa uutta elinvoimaa, linnut tosin herättää laulullaan liian aikasin. :)

 

Kuulumisiin, koskas sää tuut tänne käymään? viime kerrasta on jo vuosia! Ikävä on!

25.2. sähköposti isälle: 

Hei

 

Laitan nyt heti tätä kautta postia.

 

Ensinnäkin niitä kirjoja ei tarvi lähettää, eikä kesälaukkuja, otan ne sitten toukokuussa, jos otan.  Ainoastaan vissiin ne kirjat, joissa ei ole nimiä (2kpl) on sellasia, mitä en oo koskaan lukenut, mutta mulla on täällä Tiialta Me Naiset- lehtiä 3kpl ja sitten noi Vihreat langat yms. mitä lähetitte, niin pärjään niillä nyt toistaseks ainakin, varmaan toukokuulle asti. Se mustavalkoinen laukku ois täällä kätevä, jos menen viikonlopuksi vaikka sille Tiinalle. 

 

Tänään kun kävin ton paketin postin pakettitoimistolta hakemassa (kun ei mahtunut postilaatikosta eikä tiennyt mitä ovikelloa soittaa, niin veivät sinne, tosin se on tossa ihan lähellä, että ei haitannu), hikoilin kuin pieni eläin, vaikka päällä oli vaan kevättakki. Alkuviikosta oli viä kylmä ja talvitakki oli tarpeen ja pipo, mutta nyt on kyllä niin kevät! Linnut laulaa ihan hulluna tua puissa soidinlauluja, mun ikkunat on tonne takapihojen puutarhoille päin, niin hyvin kuuluu, ja viiden aikaan ne eka kerran herättää, mutta saan kyllä sitten vielä nukahdettua.

 

Kyllä mä mietin, kun noita lumiuutisia netistä luen, että valitsin tosi hyvän ajan tänne muuttamiseen! Täällä kukkii, äiti, jo nurmikoilla jotain kukkia, ei siellä vaan varmaan ennen kesäkuuta!

 

Älä äiti siä mua murehdi, kyllä osaan tarjouksesta ruokani ostaa ja aina halvimman katsoa ja laskuja nyt ei olekaan vuokran lisäksi. Täällä on niin halvat ruoat yms. ei täällä ole tullut koskaan sellasta ahdistusta kuin Suomessa tuli joka kuukausi! Hyvin mä täällä pärjään ja paremminhan teillekin jää rahaa, kun en ole siellä huolehdittavana!

 

Ootko äiti sitä kättä käyny lääkärissä näyttään? Siä voi olla joku hiusmurtuma, mikä siä särkee.

 

Kyllä Satu laitto viestiä tosta verenpaineesta. No, sukua kun ollaan, niin ihmekös tuo. Mun lääkkeet tuntuu toimivan hyvin, ettei sitäkään kenenkään tarvi murehtia.

 

Mulla on liikkumisen arviointi 5.3. lääkäri tulee ihan kotikäynnille! :) kattoo sitten, että saanko täältä sitä vammaistukea, toivottavasti!

 

Tiia makso ruoat ja muutenkin osteli mullekin herkkuja ja yhden huivin kun täällä oli, samaa odotan muilta kavereilta ja ne tietää sen, ei ne ilmaseks täällä ole! 

 

Kiitos muuten suklaasta, korkkasin sen jo. Tiia kans toi Lontoon rae-suklaalevyn, sen söin loppuun jo tiistaina :) purkkaa kans Tiia toi pussin. Ei sille paljon tietenkään mukaan mahtunut, kun sillekin on se kulkeminen vaikeaa, niin pelkän repun kanssa tuli. Ne lehdet nyt on tietenkin erityisen kivoja, niiden kanssa saa viettää suomen kielen parissa enemmän aikaa. :)

 

Terkkuja Artturille, jos te sitä näette ja tietty muillekin sukulaisille ja tutuille! On hauskaa, että Kirsmankin kanssa ollaan Facebookissa vaihdettu viestejä. :) On se kiva toi Facebook, pysyy kaikenlaisten sukulaisten ja tuttujen elämässä paremmin mukana! Paitsi, ettei se nyt toimi mulla kunnolla, tekniikka on välillä semmosta, mutta kuitenkin.

 

Ystävänpäivän vietin iltaan asti vielä Nigelin kanssa, tilattiin pizzaa ja oltiin ystäviä kuin ennen konsanaan. Sitten Nigel autto kantaan kaikki mun kamat tänne, kun täällä on noita portaita, missä mun olis paha kantaa. Oli se aika surullista kun se tosta lähti, yks aikakausi konkreettisesti loppu. Hyvin täällä on nukuttanut eka yöstä asti, hyvä uusi jämäkkä patja ja hiljastakin on, sade on pariin kertaan herättänyt ja sitten ne linnut.

 

Sitten tulikin maanantai-iltana heti Tiia, niin ei siinä ehtinyt kyllä yksinäisyyttä tunteen! Tiistaina käytiin tossa Hammersmithin keskustassa (parin bussipysäkin päässä, meillä oli viikon kortit, niin pompittiin vaan bussista bussiin, ei tarvinnu niin kävellä).Tiia osti vissiin 5 paitaa 5 minuutissa 10 punnalla. Sitte käytiin pizzalla Pizza Hutissa, sillon teidänkin kanssa käytiin! Tiiallekin oli eka kerta, ja siellä on lounastarjous, pieni pizza ja alkupalat (mä otin kanankoipia ja Tiia salaattia), oliko 8 puntaa per nenä. Sitte kävin ostaan semmosen keittiösetin, missä oli 2 kattilaa, paistinpannu, wok pannu, pari erilaista uunipeltiä: vuokamainen ja sitte sellanen jännä reikänen pizzalle ja ranskiksille, kypsyy paremmin! Sitte siinä oli viä 5 puukkoo, ruokailuvälineet. lastoja, kauhoja, leikkuulauta jne. Ja sitte ostin digiboxin, pieni ja halpa, mutta terävä kuva!

 

Keskiviikkona käytiin Westminsteriä ja parlamenttia ihaileen ja Nigelilla poikettiin hakeen mun posti, ja Tiia näki senkin asunnon omin silmin.

 

Torstaina ajeltiin kaupungin halki Camdeniin, siä on vaatekojuja jne. enemmän nuorten juttu, siks en sinne teitä vieny. Mutta ostin sieltä aivan mahtavat, siniset, kukalliset ja muotoillut kumisaappaat! Niissä on neulevarsikin, jo on mukavat! Eipä enää kastu jalat, on tosi hyvät kun oli aika sateista, tänään ei oo vissiin satanu, mut melkein joka päivä ja yö kyllä muuten tässä pari viikkoa. En muista että mulla juuri ois ollu kumpparit jalassa ala-asteenjälkeen, niin se vaan tärkeysjärjestys muuttuu kun ikää tulee :)

 

Sitte perjantai-lauantai oltiin siä Heslemeren kyläreissussa. Nätti paikka, kiva kylä. 

 

Sitte tultiin Lontooseen jo lauantaina päivällä, kun Tiinan  synttäriä juhlittiin halvassa ja aivan loistavassa ranskalaisessa Côte ravintolassa London Bridgellä. Vien teidätkin sinne ihan varmasti, kun tulette käymään!

 

Sunnuntaina ehdittiin vielä Kensington Gardensissa käymään.

 

Oli aika orpo olo kun Tiia lähti, ja maanantaina vielä enemmän, mutta sitten Monika tuli käymään tiistaina ja keskiviikkona Nigel pokkes kattoon mihin malliin oon tän kämpän saanu, niin en oo kyllä juuri ehtinyt yksin oleen!

 

Maanantaina ostin tänne vielä tietokonetuolin, taitettava tekonahkapehmusteilla, kevyt siirtää, jos keittiössä joskus tarvii enemmän kuin kaksi tuolia. Ja sitten ostin lakanat, kun sai kaks settiä yhden hinnalla, ja ne on viä käännettävät, et jos toinen väri kyllästyttää, voi kääntää toisen. Täällä oli sellanen remonttimies Terry laittaan mulle tohon ikkunaan uudet hienot oliivinvihreät verhot ja verhotangon (ne vuokraisäntä makso!), kun siinä olleen rullaverhon oli edellinen asukas jotenkin hajottanut, jonka havaitsin, kun yritin sen ekana iltana vetää alas. Niin, se Terry sitten ajo mut sinne kauppaan ja kanto mun ostokset! :)

 

Keittössä on tosiaan uus hieno pesukone, kerran on ollu jo käytössä, uuni on kans uusi ja ihan on sähköhella, suomalaista standardia. Ja sitten mulla on mikro, paahdin ja vedenkeitin. Kylppäri on kans kiva, vaikka en kylvekään usein, on kiva että on se mahdollisuus. Ja suihku on kans hyvin toiminut. Makuuhuoneessa on kerrossänky, alhaalla parisänky, yläsänky yhdelle vieraalle :) Sitten täällä on vaaleenruskea sohva, siihen haluan kyllä ostaa jonkun kankaaan päälle. Kirjahyllyyn mahtuu kivasti kirjoja ja videokasetit, pöydälle tietsikka ja telkkari sitte on viä tv-taso, missä on pyörät alla, nyt se on ikkunan alla, mut sitä voi käyttää myös sohvapöytänä, kun siinä on ne pyörät. Vaatekaapissa on laatikoita, hyllyjä sekä tanko ja kokovartalopeili ovessa, hyvin tilaa kaikelle. Tykkään kaikesta kovasti!

 

Tulipas tähän nyt tarinaa, varsinaista päiväkirjaa! Kohta rupeen kattoon Dancing on Wheels-ohjelmaa, se on niinkuin tanssii tähtien kanssa, mutta tähdet tanssii pyörätuolinkäyttäjien kanssa. Aika jännää!

 

Mutta kuulumisiin, palataan asiaan kun on asiaa!

 

Rakkaudella, Suvi

Siskolleni laitoin saman viestin Facebookin mesessä 27.2. parilla lisäksellä: 

Hei! 

 

Töitä ei ole vieläkään, mut muuten on elämä mallillaan. 

 

Sosiaalinen elämäkin on vähän vilkkaampaa, kun ensin kaverini Tiia oli täällä ja käytiin tua Lontoon ulkopuolella tapaan Tiian kaveria yhdessä pikkukaupungissa. Mut en mä sellasessa vois asua, kun ei siä oo oikein julkista liikennettä, enkä kyllä näillä teillä rupee ajokorttia ajaan! Siä oli  välillä niin hurjan kapeet kadut, että hirvitti kun joku tuli vastaan. :) 

Se kaveri teki meille kyllä niin hyvät piirakat, että pitää itekin kohta ettiä täällä leipomistarvikkeita! On mulla ainakin noita keittokirjoja tua kaapissa jo! Mut jotenkin en inspiroidu ihan itelleni ikinä suurempia kokkaan... Mut oli se vaan jotenkin.. no, ei mulle, siis sellanen pikkukaupunki-idylli ja lässynlää parisuhde-elämä... Ja silti ois kiva jos mäki löytäsin jonku kivan miähen... 

 

Miehistä puheen ollen tänään selvis et Tony oli saanu halvat lennot Nigeriaan. Ei siinä mitään, en mä täällä hajoa ilman jumppapalloa yms., mut äitillä menee yöunet... just lähetti mulle pitkän kirjeen ja kolmasosan siitä se päivitteli Tonyn tuottamaa pahaa mieltä.. kiva kun se taas antaa ittestään ja afrikkalaisista miehistä tosi luotettavan kuvan... [Tonyn siis piti tulla uuden vuoden tietämillä Lontooseen, ja tuoda vanhemmiltani laukullinen tavaraa, ja sitten herra vaan katosi, ei vastannut visteihin eikä puhelmeen. Minun piti Tonyn avokin kaverin kautta kysellä, että missä mies. Ilmeisesti tämän seurauksena koko perhe, siis Tony, avokki ja kaksi lasta, tulivat minua päiväseltään Lontooseen tapaamaan maaliskuun alkupuolella. He raahasivat vanhempieni lähettämän painavan vanhanaikaisen matkalaukun Victoriasta kotiini asti. Tony osti minulle kaupasta vielä murojakin, kun muisti mistä tykkäsin, että kaikki lopulta hyvin. Laukussa oli mm. joululahjat Satulta, no, parempi myöhään kun ei milloinkaan].

 

...Mut pala palalta tää tuntuu kyl ihan mun kodilta :)  ....keskiviikkona Nigel pokkes kattoon mihin malliin oon tän kämpän saanu, ja pureen taas, perkule, jäljen kaulaan... mikä siinäkin on? Mikä tarve sillä nyt on mua merkata? Sama sillon pari viikkoa sitten, kun muutin, nolot jäljet kaulassa. Mun disability advisor työkkärissä siitä mulle jo kuittaili... No, se on tosi hauska homomies, alusta asti ollut kuin paras kaveri... Hyvin ymmärsi, et ah, goodbye sex, kun selitin, et muutin juuri omaan kämppään...  ;) Nigelin kanssa on nyt ihan erilaista olla, kun ei asuta yhdessä, kummatkin hengittää helpommin, jutellaan ihan erilailla. Tosi hyvä. 

 

Ens viikon alussa tulee lukiokaveri Nea käymään Lontoossa. Nähdään ainakin, ja se saattaa tuoda jotain mun tavaraa. Sitte Silja tulee tänne muutamaks päiväks Dublinista, missä asuu. Ja sit Eve ja Hannele tulee huhtikuussa, niille Lontoo varmaan avautuu ihan erilailla, ja muilla aisteilla, voi olla aika mielenkiintoista mullekin, jos myös rasittavaa, se on sellanen kaksikko. Sen lisäks Eve on luvannu hieroo mua joka päivä. :) 

 

En mä oikein Suomesta mitään kaipaa, teitä tietty ja etenkin Hermannia on tietysti ikävä. Tai melki mitä vaan kissaa paijattavaksi, mutta ei voi tännekään kyllä kissaa ottaa, kun nämä mun huoneet ei ole yhteydessä toisiinsa, eikä yksi makuuhuone ole kyllä tarpeeksi tilaa kissalle. Tosin vuokraisäntä sano just tänään, et voisin ottaa kissan, se asennuttais kissanluukut. :) Mutta ehkä kuitenkin vasta seuraavaan paikkaan otan kissan, sit kun on enemmän rahaa siitäkin pitää huolta. Äiti lähetti Hermannista, Suomen talvesta, muksuista, Iinen vauvasta ýms. kuvia ja ne on tossa tietokoneen takana sinitarralla seinässä, siiinä ei oo tapettia, niin ei jää jälkiäkään ja piristää ruskeaa seinää. 

 

Saunaa on ollut ikävä sillon kylmänä kautena, ei nyt enää niin, mut voisin kyllä joskus käydä sen suomalaisella kirkolla testaamassa. Mulla on niin hyvä uusi boileri, että se lämmittää keittiön joka tapauksessa melkein saunaksi :) Ja Tiian kanssa opin teetä taas juomaan lämmikkeeksi, Tiian kanssa juotiin aina aamuisin, nyt juon aina iltasin, ei tule niin syötyäkään mitään ylimäärästä iltaisin! Makuuhuone ei onneksi tule niin lämpimäksi, helpompi nukkua. Kun säät lämpenee, ei lämmityksen tarvi niin olla päälläkään. Nyt kyllä tuulee puuskittain ihan tosissaan, ei paljon tee mieli ulos, vaikka aurinkokin välillä lämpimästi paistaa. 

 

Hyvä että sulla menee hyvin! Muksuille terkkuja!

Tähän väliin pitänee kirjoittaa elämäni ainoasta kunnollisesta addiktiosta, joka minulla oli 2009-2012, nimittäin Facebook peli Farmville. Kun elämässä ei muuten ollut onnistumisen kokemuksia Farmville antoi niitä pävittäin! Tuolloin hemikuun lopulta toukokuulle koin tosin kriisin ja vieroitusoireita, kun peli ei ladannut koneelleni, ja lähettelin myös Zynkalle (pelin ylläpitäjä) epätoivoisia sähköposteja. Kun farmeja alkoi olla useita, tarvittiin jo taulukko ja kellonajat, milloin mikäkin sato piti puida, tai harverstoida, kuten me farmvilleläiset sanoimme. Ymmärsin lopettaa kun homma meni ihan älyttömäksi ja olisi sitonut minua jo liikaa kotiin tietokoneen ääreen. Mutta edelleen Facebook muistuttelee, kuinka 14 vuotta sitten yritin kaupata mm. vasikoita, lehmiä, joululahjoja, bensaa ja peltojeni tuotteita muille pelaajille ja voitin palkintoja innokkaalla farmaruudellani. Oi noita aikoja. 

Perjantaina 5.3. Sähköposti Marille: 

siskoseni! Niin on fiilikset muuttunu, johan ehdin melkein pari viikkoa hyvällä tuulella ja pahemmin stressaamatta ollakin. Ja sit tippu postiluukusta kirje, etten mä saa asumistukea tässä maassa. Siis vaikka oon saanu sitä jo pari kuukautta. Onneks olin just menossa sinne mun disability advisorille jutteleen, ettei tarvinnu yksin kotona panikoida. No, kyynelsimässä siinä sit melki olin, ja Danny heti huomas, et jokin oli huonosti. Se soitti sinne kaupungintalolle, ja printtas koneelta todisteita, et saan työkkäriä, etin töitä jne. kiikutin ne, ja kirjeen sitten kaupungintalolle. Ja taas odotellaan, et saanko maksettua ens kuun vuokran, viimeks oli tällänen tilanne jouluna... Vitsi, että mun elämä on vaikeeta! Ja kuitenkin koko ajan etin töitä!   Selitys asumistukipäätöksestä oli lähetetty vanhaan osoitteeseen, niin et sain sen vasta nyt lauantaina. Ilmeisesti ne on päätelly, et vammasena tuskin saan töitä täällä, niin en mä saa täältä sitte tukiakaan. Kiva. Siis mun papereistahan ne on nähny, et oon valmistunu hyvin arvosanoin arvostetusta PAIKALLISESTA yliopistosta ja tehnyt täällä ennen töitä. Kiva. Että koska mainitsin, et oon vammanen asumistukihakemuksessa, niin ne yrittää työntää mut täältä takas Suomeen. Jossa en oo tarpeeks vammanen, en saisin vammaistukeakaan Suomesta, sekin päätös tuli viime syksynä, melki puolitoista vuotta sen jälkeen, kun olin siitä päätöksestä valittanut.   Täällä kävi kiva lääkärisetä (ihan kiva katsellakin, komea nuorimies, vissiin intialaista alkuperää :)) mua haastatteleen ja tutkiin paikallista vammaistukea varten. Jotenkin tuntuu, etten sitäkään saa... :( Mutta toivossa on hyvä elää, sano lapamato. Paikathan mulla on ihan älykipeenä ja jäykkänä, ettei lääkärisedälle tarvinnu edes liiotella. Oi, kun ois rahaa käydä hieronnassa ja fysioterapiassa! Lääkärissä kävin joulukuussa, ja se lupas, et tulee sitte kutsu fysioterapeutille, mut siihen menee aikaa. Tosiaan, ei oo vieläkään kuulunu.   Kyllä mä olisin täällä, ja OLENKIN onnellinen ja onnellisempi kuin Suomessa. Siis, ei mun tarvi kuin katsoa ikkunasta ulos englantilaista katumaisemaa, niin tuun hyvälle mielelle. On täällä vaan eri näköistä kuin kerrostalojen Hervannassa! Kaupat, ihmiset, tv, pubit, puutarhat, sää, mä niin viihdyn täällä! Mut toukokuussa, kun oon siis menossa joka tapauksessa kavereiden häihin Suomeen, niin voi olla, et mulla on vaan menolippu jos ei rahaa tai töitä löydy. :( Ei oo kauheesti vaihtoehtoja. Mut ainakin vielä jaksan uskoa, et asiat jotenkin järjestyy ennen sitä... Asioiden on tapana järjestyä  parhainpäin. Sillä välin yritän hulluna ettiä töitä.   Sitte se, et piruako mä täällä yksinäni, kun mulla on melki kaikki kaverit Suomessa? Mutta, mutta, kun kuulen niistä, niiden teatterireissuista ja juomisesta ja mässäämisestä Skypessä, niin oon ihan ilonen, etten ole siellä elämässä sellasta elämää ja lihomassa... Ja niin jotenkin, se on ihan eri asia käydä pubissa yksillä, ehkä syödä halvalla hyvä ateria ja kattoo rugbyä, kun ryypätä ensin kotona et kestää mennä mölyiseen karaokebaariin ryyppään kalliisti lisää... Mä tykkään tästä kulttuurista vaan enempi!   Mutta, mutta, haluanko mä nyt sitten ASETTUA TÄNNE? Siis oikeesti. No, joo, sinkkuna tää on ihan loistopaikka. Mut, en mä tästä nuorru, ja lähipiirissä on nyt hirvee babyboom ja pakko sitä on itekin miettiä... Mut turha sitä on miettiä, kun ei oo miestäkään... Sit jos mä täältä löytäsin miehen, tulis lapsi... niin ei mulla täällä olis mitään tukiverkkoja, ei hoitopaikkaa mihin sitä laittaa... Pari hassua kaveria joo, mut siis ei sellasta kunnon tukea. Oikeesti, ihan turhahan sitä on näitä miettiä, voipi olla ettei ikinä tuu tollanen tilanne kohdalle. Ku ei tiä voinko ees tulla raskaaks... mahdollisuuksia on ollu, mutten oo koskaan tullu. No, enhän mä ole edes lapsirakas, aika sietämättömiä itse asiassa kaikki tyynni, mut oma lapsi ois toki eri...  Mut, siis oikeesti, en mä ole tähänkään asti eläny elämääni niin kuin kaikki muut, onko pakko nytkään? No ei.   Nigelin kanssa nähtiin launtai-iltana ja sunnuntai-iltana tulin vasta kotiin... On jotenkin hirveen mukava olla yhdessä, ilman jännitteitä tai stresessiä, vaan nauttia toisen seurasta. Mietin sitä, kuinka koko sinä aikana kun asuttiin yhdessä, Nigel pomppas aina mua ennen viikonloppusin sängystä, se teki aina omia juttujaan, mä omiani, loppuajan eri huoneissa. Nyt sovittiin samaan tilaan 24 tuntia putkeen, eikä tehny edes tiukkaa, vaikka mulla iskikin välillä asumistukiahistus päälle, eikä fiilis ollu joka hetki paras mahdollinen. :) Siis mähän yritin sanoa jo sillon, kun olin muuttamassa Lontooseen takas, et eikö me voitas asua erillään, mut Nigel sai mut ylipuhuttua...olisin vaan pitäny pääni.  No, tulipas toikin koettua. Eilen aamulla kokattiin aamupala yhdessä ja syötiin se puutarhassa, kylmässä tuulessa, kun ei tehty sitä koskaan viime syksynäkään, tulipas nyt tehtyä! Mukava muisto sekin.   Nigel muuttaa tosta kävelymatkan päästä loppukuussa kauemmas, et sitte on bussilla joku tunnin matka. :( Mut Nigel voi toki poiketa tähän työmatkalta jne. Sano, et auttas mua kyllä rahallisesti, kun sillä on sitte aika paljo pienempi vuokra ja vähemmän muitakin kuluja, kun se muuttaa. Hyvä ystävä se on. Lover, friend, mut ei kyl edelleenkään partner. No mutta, on kiva nähdä tällee kerran pari viikossa ja tää kuvio on just nyt hyvä. Jos tapaan jonkun, josta ois oikeesti kumppaniksi, niin sitten tää kuvio muuttuu. Mä oon luvannut itelleni, et yritän miettiä vähemmän ja toimia enemmän, tehdä asioita mistä nautin, enkä murehtia niin paljon! Elämä on elämistä varten jne.

Silja vieraili luonani harmaassa ja sateisessa Lontoossa 18.-22. maaliskuuta.

Big Ben- kello on aina must see. 

London Eye taustalla 

Westminster Abbey iltahämärässä

Marble Arch

Katutaidetta Trafalgar Squarella 

Nelson

Covent Garden Market 

Ceparin valkoiset tossut 

Camdenia 

Löysimme Camdenista Siljalle mm. aivan ihanan takin. Jalkani ja selkäni kipeytyivät kaupoissa ja toreilla kiertämisestä niin paljon, että Silja ja Nigel saivat illalla mennä kaksin bilettämään. Itkin vammaisuuttani ja sen aiheuttamaa vääränlaisuuden, ulkopuolisuuden ja erilaisuuden kokemusta yksin kotona, mutta onneksi Facebookista löytyi juttukavereita, etten vaipunut ihan syvimpään masennuksen alhoon. 

Siljan lähtöpäivänä tapahtui niin hassusti, että Siljan onnistui vetää makuuhuoneeni ovi kiinni niin, ettei ovi avautunut avaimella, ja Siljan matkalaukku oli oven toisella puolen. Ei kun lähirautakauppaan, ja mies  nimeltä Ahmed sieltä hätiin, irrottamaan lukon niin että ovi saatiin auki ja Silja ehti kentälle laukkuineen lopulta ihan hyvin. 

Ahmed yritti iskeä meikäläistä vielä myöhemminkin. Jos oikein muistan, kun tekstailimme sattumoisin, kun tulin Suomen lomalta toukokuussa, hän toi minulle ehkä ranskalaiset ja kana-annoksen ja limun, kun valittelin, että kotona oli jääkaappi tyhjänä. Mukava tyyppi, mutta ei herättänyt mitään kiinnostusta enempään yhteydenpitoon. 

Tässä välissä sain töitä Ipsos Morilta, siis tunnetulta markkinatutkimusfirmalta, suomenkieliseen kyselytutkimukseen, joka jatkui maalis-huhtikuussa pääsiäisen yli. Projektissa kyseltiin suomalaisilta yrittäjiltä mm. kassakaapeista. Muistan yhden kuvaavan vastauksen: "mulla on kuule vyölaukku." Vastaukset piti sitten kääntää mahdollisimman verbatim ja kirjata ylös. Ei ollut mitenkään helppoa työtä muutenkaan minunlaiselleni, joka ei halua puhua puhelimessa edes tuttujen kanssa, saati tuntemattomien! Mutta palkka oli palkkaa, ja työ lisä CVseeni ja todiste viranomaisille, että voin saada töitä.

Firma sijaitsi kyllä länsi-Lontoossa, mutta kaukana, joten sinne piti matkata kahdella eri tuubilla ja, koska kävelen hitaasti enkä halunnut saapua yltä päältä hiessä töihin, viimeinen pätkä vielä bussilla. Luureissa piti olla kahdeksalta, koska suomalaisiin yrityksiin soiteltiin ja silloin Suomessa kello oli jo kymmenen. Tämä tarkoitti sitä, että heräsin muistaakseni puoli kuudelta, että ehdin suihkuun, kuivaamaan hiukset, syömään pukemaan ja meikkaamaan, ennen kuin piti lähteä kotoa. Saapumisia ja taukoja valvottiin tarkasti. Otin tietenkin leivän, porkkanan paloja tai muuta lounaaksi töihin, en olisi millään ehtinyt lounaalle tai edes kauppaan kävelemään ja syömään tauon aikana. 

Tulin hyvin toimeen parin kreikkalaisen kanssa, jotka tekivät samaa projektia. Heidän työnsä oli toki vielä haastavampaa Kreikan talousongelmien takia, harva yrittäjä vastasi puhelimeen, jos yritys oli enää edes olemassa. Suomalaisia muistan projektissa olleen ainakin kuusi tyttöä. Kaksi oli vahvahti meikattuja tekoblondeja, joihin koin yhtä vähän hengenheimolaisuutta kuin olin kokenut heidän kaltaisiinsa Suomessakin. Yksi suhtautui kaikkiin muihin paitsi helsinkiläisiin penseästi ja yksi oli hiljainen ja kunnollinen, mutta ihan mukava. Sitten oli Milja, pitempään jo talossa ollut tiiminjohtaja, jonka energiasta heti pidin, vaikka hän moittikin minua siitä, etten kuulostanut puhelussa tarpeeksi pirteältä. 

Sain tietää, että Milja asui Shepherd's Bushissa, siis samalla suunnalla kuin minä. Kerran sitten lähdimme Miljan kanssa samaa matkaa kotiin, ja hän tuli bussilla kanssani sen sijaan, että olisi tapansa mukaan kävellyt asemalle. Joku painoi yläkerrassa pysähtymisnappia, mutta portaita alas pomppi vain omena, joka sitten, toden totta, jäi seuraavalla pysäkillä pois. Seurasimme tapausta alakerrassa Miljan kanssa ja purskahdimme nauramaan. Kun hän kertoi asuneensa Wienissä, rupesin laulamaan Samuli Edelmannin Peggyä, johon Milja heti yhtyi. Tiesin, että tästä alkoi ystävyys. Ystävyys alkoi hitaasti, koska minulla kävi Suomesta niin paljon vieraita ja kävin itsekin Suomessa, tuoden Miljalle tuliaisena ruisleipää, mutta heinäkuusta eteenpäin näimmekin lähes joka viikonloppu. Seuraavat vuodet juttelimme, nauroimme, lauloimme, tanssimme, kävimme keikoilla ja syömässä ja laitoimme ruokaa kunnes Milja 2013 lopulla muutti Ruotsiin. Mutta tästä kaikesta lisää tuonnempana. 

Pääsiäisen vietin Nigelin uudessa huoneessa, taas kimppakämpässä. Minun tarkoitukseni oli vain käydä katsomassa kämppää Nigelin pyynnöstä, mutta päädyin yöpymään siellä maanantaihin. Hän oli hirveän avoin, mukava, rento ja puhelias, mitä hän ei oikeastaan koskaan ennen tai jälkeen tainnut samassa määrin olla. Tämä siksi, että tuolloin hän otti huumeita, en muista mitä. 

Toki maanantaina ehdimme vielä riidelläkin. Nigel osasi olla todella kylmä ja tyly kun sille päälle sattui. Toki lähes viidessä vuodessa olin oppinut lukemaan jo hänen kehonkieltään, mikroilmeitään yms. niin hyvin, että tiesin, koska kiva Nigel oli vaihtunut pahaan Nigeliin. Suhteemme jatkui ja jatkui, koska tekstiviesteistä ei yleensä pystynyt tulkitsemaan, millä mielellä mies oli. Jos Nigel ei puhunut tai halannut, kun erosimme, se oli selvä merkki huonotuulisuudesta, mutta h tai x tekstiviestissä oli vaikeampi tulkita. Aitoa välittämistä vai manipulointia?  

Seuraavaksi luonani kävivät sokeat Eve ja Hannele avustajansa kanssa. Kuinka sattuikaan, heidän avustajanaan matkalla oli Suomessa asuva nigerialainen mies, jonka kanssa toki rupattelin menneisyydestäni ja opiskeluistani. 

Minun piti käydä päivät töissä, mutta koska työpäiväni loppui jo kolmen aikaan,  ehdin olla heidän kanssaan kämpillä illat, ja yhtenä päivänä kävimme pub-lounaalla ja shoppailimme kummallekin naiselle kenkiä. 

Minulle oli etukäteen annettu ukaasi, etteivät he voisi tulla luokseni, jos minulla ei olisi normaalia kahvinkeitintä. Ostin siis Argosista halvimman mahdollisen, ja koska olen äitini tytär, toki pesin sen etikalla jne. käyttövalmiiksi. Ja silti he olivat tehneet sen vielä uudestaan. Ja kun olin suunnitellut meille mässyillan, olivat he syöneet itsensä täyteen jo päivällä. Heillä oli myös keskenään ihan eri rytmit, halut ja tarpeet lomalla, ja minulla taas olisi ollut tarve jutella, mutta Hannele mm. vaati, että katsomme Areenasta Kotikatua. Ja, nyt kun asuin muutaman päivän kahden näkkärin kanssa, tajusin, että he käyttävät todella paljon enemmän vessapaperia kuin näkevät. Ymmärtäähän sen... Minulla oli välillä niin ahdasta omassa kodissani, että piti mennä ulos huutamaan suoraa huutoa, mitä en ollut koskaan ennen tehnyt. Yksi päivä oli rauhallisempi, kn jäimme Even kanssa kaksin Hannelen vipeltäessä Delen kanssa jonnekin. Sanoin heille tosissani, että he olivat tervetulleita uudestaan, mutta vain erikseen. Eve sitten tulikin vielä monta kertaa, ja meillä oli kerta tosensa jälkeen yhä nautinnollisempaa, mutta siitäkin lisää tuonnempana. 

Huhtikuun puolessavälissä olin taas työtön.

Sähköposti Hannalle keskivikkona 21.4.:

Iltaa!

 

Mä missän sairaalassa ollu töissä, vaan tein markkinatutkimusta, soittelin Suomeen yrityksiin, TOOOSI boring homma, mutta uusia ystäviä, suomalaisenkin, siellä sain!

 

Edelleen tappelen asumistuen kanssa, mut onneks Nigel tukee ja lainaa rahaa. Kai sekin sotku joskus selviää, ja saan rahat, mitkä mulle kuuluu.

 

Muuten kaikki hyvin, ellei loistavasti :) Nautin keväästä ihan täysillä, ja muutenkin elämästä, ruoasta jne. :) Tosin oon laihtunu täällä ollessa 5kg kun syön paljon terveellisemmin, enemmän salaattia ja kalaa jne. ja kevyitä ruokia muutenkin, kun täällä on niin paljon hyviä vaihtoehtoja kaupat täynnä!

Mä oon tulossa Suomeen 7.-23.5, joista 12.-15. oon Paraisilla, siä on Tiian ja Matin häät, ja niiden takia tällee keväällä Suomeen tuunkin. Mulla ei oo varmaan varaa poiketa Hesassa, joten ois kiva jos ehtisit käydä Tampesterissa! Kinua päiviä vapaaks, jookosta joo!   Mutkia matkaan tuottaa se, et oon kyl varannu liput ja saanu ryanairilta sen koodin, mut varmaan tän tuhkahäslingin takia en oo viä saanu niiltä sitä varmistusmailia, mut josko sen saisin, kun huomenna pitäs tilanteen normalisoitua.   Luin just eilen 8 vuoden takasta päiväkirjaa. Siis sitä kevättä ja syksyä kun muutin sitte tänne, menin naimisiin jne. Olin tosi naivi sillon... Mutta, oli se hyvä lukea se päiväkirja, kun muistin ne hyvätkin hetket ja onnen, ja sen, et kerran oikeesti tykättiin toisistamme, enkä vaan kaikkea paskaa. Jotenkin kevyempi olo, kaunaa oonkin kantanu jo liian monta vuotta!   Niin, ja sit luin pari vanhaa kirjettä, toisessa just, että sä olit saanu vakityön, et laskin tosiaan EILEN että oot ollu siä töissä jo 5vuotta!   Ihan hyvä se tukka varmasti on! Munki tukka on ihan ylikasvanut ja juurikasvua, mut käyn parturissa sitte vasta Suomessa.   Terkkuja teidän äiteelle!   Ei täs ny muuta, toivottavasti parin viikon päästä nähdään!

Tiina pyörähti Lontoossa ja kävimme 26.4. Adam Lambertin levynjulkkarikeikalla Heavenissa, Lontoon kuuluisassa homobaarissa. 

    Tiina tuli myös vappua viettämään kanssani ja menimme eväsretkelle Holland Parkkiin, mikä oli lemipipuistoni, ja lähellä kotiani 

Sunnuntaina 2.5. sähköposti Marille: 

Hei!   Johonkin tässä on holahtanut melkein kaks kuukautta viime mailista. Heti teki mieli vastata, mut en sitten viittinyt, kun asiat ei nyt päivässä ollu juurikaan ehtinyt muuttuun jne.   No, ei ne kyllä juuri rahatilanteen osalta ole muuttuneet vieläkään. Vammaistukea en saa, mut siitä oon valittanu. Asumistuki systeemeistä oon valittany Citizen's advice bureaun jonku lakitietäjän kautta, mutta ei oo siitäkään kuulunu mitään. Työkkäriä siis sentään saan, ja kun tein sitä Finnish Market Research Interviewerin hommaa, niin sain siitä vähän rahaa. Ja sitten tuli sen edellisen kämpän takuuvuokra takas, niin nyt oon Nigelin kanssa sujut taas, ja Monikan, joka lainas 100 puntaa viime kuun vuokraan. Ei mulla olis oikeesti ollu varaa maksaa sille nyt takasin, mut olin luvannu sen sille jo viime kuun lopuks, ja kun ei me kuitenkaan niin läheisiä olla, niin mieluummin maksoin takas. Mut ilmeisesti ens kuun vuokraan pitää taas vähä pyytää Nigelilta. Oon saanu tilille viime maanantaina asumistukea YHDEN PENNIN. Selitystä siihen ei ole tullut, joten meen taas keskiviikkona siitä kaupungitalolle kyseleen... Siis kun asiat menee putkeen, eikä asumistuesta olis tällästä tappelua, niin täällä eläis sosiaaliturvalla paljon paremmin kuin Suomessa. Asumistuki on paljon isompi,vammaistuki moninkertainen jne.   Suomessa oon välillä 7.-23.5. siltä ajalta en työkkäriä saa, joten se tietenkin vaikeuttaa viel tilannetta kertaa 100. Mut kerran ne vaan hyvät ystävät toivottavasti naimisiin menee... No, siellä saan elää sit äitin ruoilla jne. kunhan on rahaa junalippuun sinne Turkuun... Ja Nigeliltakin loppuu työt tän kuun loppuun, ettei siltäkään voi täältä ikuisuuteen pummia rahaa... Tosin, sen kokemuksella se saa töitä ihan tosta vaan... Mut sit kun se lähtee sinne väkeen niin... no, siihen mennessä mulla on kunnon työ. Sovitaan niin.   Täällä on noin muuten entistä ihanampi olla. Mitä nyt kylppärin katto on vuotanu eilisesta illasta asti, kun tääl oli pienonen sademyrsky... Mun ovilkello ei toimi, vessanpyntty ei vedä kunnolla, kylmähana vuotaa ja vessanikkuna lahoo silmissä puduksi vessan lattialle. :) No, toivottavasti näihin kaikkiin käytännön pointteihin saadaan ens viikolla korjaus, ne saa vaikka hajottaa ja korjata täällä tota kattoa koko sen ajan kun oon Suomessa, niin että sinänsä hyvä ajotus!   Mut siis, muuten on ihanaa, ja oon nauttinut keväästä jne. Suomesta on käyny vieraita ja muutenkin sosiaalinenelämä on vilkastunu ja sit sieltä töistäkin löysin uuden ystävän, Miljan, tosi hyvä tyyppi, mua tasan vuoden ja päivän vanhempi :)   Pääsiäisestä asti Nigelilla ja mulla on menny TOSI hyvin, siis ehkä paremmin kuin ikinä. Sillon pääsiäisenä siis menin kattoon sitä sen uutta kämppää, to-iltana... Maanantaina tulin kotiin... Siis oltiin kolme päivää samassa tilassa, eikä tehny tiukkaa. No, tääl oli kauhee haloo jostakin huumeesta, jota ei oltu viel luokiteltu laittomaks. Nigel sit halus sitä kokeilla viel kun se oli laillista, se kun on siis kaikkee muutakin kokeillu sillo yliopistoaikana... No, Nigelhan on hirveen mukava tyyppi aineissa, kännissäkin, mut etenkin aineissa. Siitä tulee sellanen avoin, hellä, puhelias, jakelee kohteliaisuuksia koko ajan... Puhuttiin kaikesta, opittiin toisistamme uusia asioita, se sano kaiken mitä oon halunnu sen vuosia sanovan... To ja pe se otti niitä aineita, et sit maanantaina kun se oli palautunu normaaliks ittekseen, oli taas vähä vaikea olla sen kanssa... Mut selvä, aika huvittavankin selkee, muutos siinä on tapahtunut. Me kommunikoidaan enemmän kaikesta ja on hirveen hyvä olla yhdessä. Se on jopa pystyny taas vitsaileen meidän naimisiinmenosta, mikä ois viel muutama kuukausi sitten ollu melkeinpä raivokohtauksen aihe... No, mielenkiinnolla katon, miten tää juttu etenee. Edelleen on kiva nähdä sillee kerran pari viikossa, toista ehtii olla ikävä, ja yhdessä on hyvä olla. Se oli täällä viime yön ja tulee tänään kans, kun huomenna on täällä vielä vapaapäivä.   Toi on niin tuttua, kun sanoit, et kun on nyt tässä tietyssä iässä, niin ympäristö odottaa tiettyjä asioita ja valintoja. Sitä ympäristön painetta mä tänne pakenin. Tääl on niin paljon helpompi elää erinäköistä elämää kuin sellasta vauvantuoksuista lähiödraamaa, mitä niin monet mun ikäset elää nyt Suomessa. Ei kyllä kaikki läheisimmät kaverit, onneks nekin vielä sekoilee ja hakee sitä omaa paikkaansa... Mut ei ne silti ymmärrä mun ei humalahakuisen viinin juonnin päälle! Eikä ne voi ymmärtää sitä, et nautin elämästäni tälläsenä kun se on (toki se työ ois KIVA, mut noin muuten) enkä tuskasesti tavoittele mitään muuta.     En mä halua edes ajatella, kuinka pettyneitä mun vanhemmat on muhun... Siis kun mä oon se tytär, jolla ois ne rahkeet hyväpalkkaseen työhön olevinaan jne. Jotenkin toivon, et ne arvostaa sitä, et oon täällä ja yritän rakentaa omaa elämää. Vaikka sitä työtä ei nyt just olekaan, niin nolompaa se olis Suomessa kuin täällä... Vielä vähemmän haluan miettiä, et mitä sille äitin kotitilalle käy, kun isä on vaan sairaampi ja raihnasempi eikä äitikään ikuisuuksiin jaksa. Ja jos mä asetun tänne, niin ei sitä nyt siellä kannata pitää jonkun muutaman viikon Suomen loman takia.. Siis kun vaik Satu ja lapsetkin siel viihtyy, niin ei me kumpikaan olla remontti-reiskoja eikä viherpeukaloitakaan (Satu nyt vähä enempi), eikä olla edes sellasten kanssa nyt päätymässä naimisiin... ulkkisuroita pyöriin kuvioissa, ei kuitenkaan sellasia, jotka näkisin metsän keskellä aittaa remppaamassa...    Hauskaa vapun jälkeistä elämää sulle sinne! Kuulumisiin!   Afrikkasiskosi Suvi 11.5. sain vihdoin sähköpostia, että asumistukipäätökseni oli arvioitu uudestaan, ja saisin takautuvasti ja tästä eteenpäin minulle kuuluvat tuet.