35. luku, jossa kiiltävän pinnan alla masennus taas voimistui
Syys-Suvi 2010. Tuo äidin tekemä täydellinen myssy maistui erittäin hyvin hiirille keittiössäni myöhemmin.
Kuulumisia Marille Facebookin mesessä 16.9.:
Mulla on 3 puntaa lompakossa ja tili miinuksella, ja tilillä PITÄS olla jotain tonni taas asumistukia, mitkä on kesältä rästissä. Voi kettu byrokratian kanssa. Eikä töitä löydy. Mut edelleenkään en viitti näistä Fabossa mainostaa.
Nigelin kanssa ei riidellä, puhutaan tulevaisuudesta jne.. Jotenkin onkin paljon enempi puhuttavaa ja keskusteltavaa ja toisen mielipiteet, vaikka mistä, on kovin tärkeitä nyt, kun seurustellaan! Ihan siis puhutaan sillee, ettei telkka oo päällä eikä mitään! Mieti! Ja se auttaa mua rahallisesti tietty. No, ainakin on osa elämästä mallillaan.
Makuuhuoneen ja keittiön ikkunoistani näkyvä, Britanniassa harvinainen, koivu teki olon kotoisaksi jo silloin, kun ensimmäistä kertaa kävin asuntoa katsomassa. Tosin se ei ollut vielä edes keltainen syyskuun lopulla, toisin kuin Suomessa.
Tiina sai tarpeekseen pienestä, yläluokkaisesta Farnhamista ja muutti takaisin Suomeen, mutta sitä ennen nautimme yhdessä Lontoossa. Savage Gardenissakin soittanut Steve Young esiintyi säännöllisesti Prince Alfred pubissa Queenswaylla esittäen covereita. Olimme siellä pariinkin otteeseen, ja Tiinan lähdettyä aloimme käydä siellä, ja tanssia ja laulaa mukana, lähes viikottain Miljan kanssa.
Kävimme myös syömässä yhdessä Lontoon vanhimmista pubeista nimeltä Windsor Castle, joka on ollut paikallaan Kensingtonissa lähes samanlaisena vuodesta 1838.
Kävimme myös Koop Arposen ja Flute of Shamen konsertissa Lontoon suomalaisella merimieskirkolla.
Onneksi minulla oli Lontoossa uusi suomalainen ystävä. Miljaa näin, kun hän teatteritreeneiltä ja muilta ehti, yleensä Hammersmithin aseman Troutissa, missä oli halpa syödä ja juoda. Jos oli vähän enemmän rahaa tai syytä juhlaan, kävimme viereisessä turkkilaisessa ravintolassa Lalassa syömässä tai cocktaileilla. Sunnuntaina oli musiikista nauttimisen vuoro Prince Alfredissa.
Kuvassa parturissa käynyt Suvi, Nigelin tyttöystävänä, on valmiina uudessa mekossa tapaamaan Nigelin isän. Kävimme syömässä China Townissa, isä ja kolme poikaa perheineen.
Lokakuussa kävimme Nigelin kanssa pitkästä aikaa teatterissa, 39 Steps of aivan huikea! Marraskuun alussa kävimme Nigelin veljen tyttöystävän 30-vuotis yllätyssynttäreillä, joita kuvailin Marille 16.11. mesessä näin:
Olipas jännä kokemus. Ei sellasta ois nähny Suomessa. Musa täysillä, iso tanssilattia, ei juurikaan tuoleja eikä pöytiä lain, puheita, hyvää ruokaa ja valkosia tarjoilijoita, ku 95% vieraista oli mustia. Musa oli kyllä hyvää, sellasta ysäri r&btä. Ja Nigelin veli ja isä ainakin tykkää musta, ymmärrän miksei Nigel tuu niitten kanssa niin toimeen, ne on vaan paljon välittömämpiä ja lupsakampia kuin Nigel.
Kuulumisia muuten: Töitä ei oo kyl viekään, mut nyt alkaa torstaina sellanen projekti, jonka pitäs saada mut töihin kolmessa kuukaudessa. Että toivotaan. Nigelin piti eka lähtee sinne väkeen tammikuussa, mut sillä on ollu flunssia ja se on telonu itteensä, niin se siirsi menopäivää, että se on nyt sitte 14.2. se on jännä, ku viime ystävänpäivänä muutin tähän omaan kämppään.... että ystävänpäivät tuntuu olevan taitekohtia meidän suhteessa... se ois myös meidän puolivuotispäivä, jos sinne asti päästään. En ny muuta tärkeetä tähän hätään keksi.
Tiistain 23.11. sähköpostista Ilonalle löytyy vähän lisää kuulumisia:
Heipä hei!
Mikä sieltä TAKKista sai lähtemään? Leilalta oon sen verran ymmärtäny, et siellä on aika paljon muuttunut, ja oppilaita on vähemmän. Teitä kaikkia lämmöllä muistelen. Äsken just huomasin Haukarin pajalla tekemän 'Suvi' kyltin tossa hyllyllä. Ja oppilaiden antamat korut on edelleen kovassa käytössä... siitä ajasta jäi kyllä paljon ihania muistoja.
Mihin sinulla suunta nyt? Joskus on kyllä hyvä vaan olla ja katella mihin elämä kuljettaa, eikä kauheessa stressissä mennä johonkin suuntaan, mihin ei ite oikeesti halua... Niin ainakin itelle oon yrittänyt tässä sanoa. En oo opiskellut, ei siihen sitten lopulta ollut rahaa, ja nyt kun tänne puuhataan vielä isompia lukuvuosimaksuja, niin en tiedä onko enää ikinä varaa opiskella.
Oon ettinyt töitä, mut täällä on niin kova kilpailu, että ei oo mitään löytyny.
Nyt oon mukana sellasessa projektissa, jonka pitäs auttaa mut töihin, korvata matkat haastatteluihin jne. Kirjotin just CVni uusiksi, katotaan jos se auttais työnsaannissa.
Muutin helmikuussa omilleni, kun olo ja elo Nigelin kanssa ei oikein toiminut. Enimmäkseen se oli sitä, kun se ei halunnut seurustella, mutta sitten kuitenkin jaettiin sänky jne.. Mua ahdisti ja lopulta nukuin selän ihan sököksi vuodesohvalla olkkarissa.
Sen jälkeen ollaan taas lähennetty, ja nyt ollaan virallisesti seurusteltu runsaat kolme kuukautta. Välillä on vähän draamaa, mut ilmeisesti toi mieskin on nyt sitoutunut meihin. Ja yhdessä ollaan tosiaan tulossa Suomeenkin. Mun vanhemmat tykkää Nigelista, ja niin Satu ja lapsetkin ja Nigel ei ole ollut Suomessa pariin vuoteen, niin kiva että nekin sitä näkee. Helmikuussa Nigel sitten lähtee sinne merijalkaväkeen. Koulutus kestää noin 9 kuukautta, jos siellä pysyy. Sen jälkeen ei tiedä mihin päin maailmaa se lähetetään. Mutta lomilla sitten nähdään, ollaan sitä ennenkin oltu erossa ja puhelimet ja meset ja skypet onneks toimii. Viisi vuotta ollaan tässä väännetty, nyt olis oikeasti tunne, että tästä vois oikeasti tullakin jotain kestävää.
Mitäs muuta? Lontoosta nautin, ja säästä, olen ehdottomasti syysihminen, vaikka oon keväällä syntynyt. Onneks täällä on talvikin kuin Suomen syksy :) Suomeen tuloa kyllä odotan, kun tykkään joulusta ja meidän perheen perinteistä, ja viime joulun olin täällä. Mulla soi jo joululaulut kun täällä paketoin lahjoja ja kirjottelen kortteja. :)
Nähdään pian, soittelen sitten kun oon Suomen päässä!
Jouluisin terveisin, Suvi
2.-3.12. maassa pysyi vähän lunta.
 |
| Itsenäisyyspäivä Jatkoin kuitenkin vielä sunnuntaina 5.12.: Hei Ilona! Täällä on kaikki opiskelu kovin kallista, ja pitäs olla tosi varma mihin vähät rahansa sijoittaa. Elämään kaipaan rytmiä ja välillä uusia ihmisiäkin, rahan kanssa pärjään ihan hyvin, kun olen jo vuosia tottunut köyhäilemään. Kymmenen vuotta itse asissa, sen verran on siitä, kun muutin kotoa omilleni. Ja täällä on paremmat tuet kuin Suomessa. Totta kai ois kyllä kiva, jos vois vaikka ostaa useammin uusia vaatteita, mutta en mä osaa rahaa oikein käyttää itseeni, edes silloin kun sitä on. Ulkona en tykkää käydä muutenkaan, syömässä välillä, mutta täällä on paljon halpoja ravintoloita, mistä valita. Kavereita ei ole montaa, mutta ne muutamat on tärkeitä ja läheisiä, ja nähdään säännöllisesti. En kaipaa enempää, etenkin kun Fabo ja Skype yhdistää mut ystäviin ympäri maailmaa. Ja on mussa sen verran erakkoa, että viihdyn päiviä ihan omissa oloissani, luen kirjoja ja lehtiä, katon telkkaa, touhuilen kaikkea. Toki haluaisin ehdottomasti töitä ennen kuin Nigel lähtee väkeen, Nigel on nyt niin iso osa mun elämää, että tuntuu varmaan aluksi aika tyhjältä, sitten kun ei nähdä usein. Nyt täällä kämpässä on taas ihan ok, kun lumi on sulanut (oli tosi kylmä to-pe) ja ulkona on taas melko lämmin. Tai keittiö ja kylppäri on kyllä aina lämpimät, mutta jos ulkona on kylmä, niin mun makkari on kylmä, kun täällä on tossa sohvan takana käyttämätön takka, jota ei oo kunnolla tukittu, ja sieltä puhaltaa tuuli suoraan sisälle. Yksinkertaset ikkunat ei tietenkään auta asiaa. Vuokraisännälle oon valittanut, mutta ei oo remontoijaa näkynyt tukkiin tota takkaa. Mulla on ihan oma keittiö, kylppäri ja makkari, joita en jaa muiden kanssa, paitsi sitten taas Nigelin ens viikosta lähtien. :) Mut mun huoneet ei oo yhteydessä toisiinsa, mun makkari on yläkerrassa (ns. 3. kerros), keittiö ja kylppäri 1. kerroksen tasanteella. Aika hassu ratkaisu, mutta toimii, ja tekee mun jaloille hyvää kulkea noita portaita. Ja vuokra mahtavaan sijaintiin nähden on tosi halpa. Tässä talossa on vielä neljä muuta kämppää, yks mun yläpuolelle, yks 2. kerroksessa, yks pohjakerroksessa ja yks kellarissa, mutta niiden asukkaita näen tosi harvoin, joskus portaissa, kellarissa asuvalla on ihan eri etuovi kun meillä muilla. Mutta parin viikon päästä nähdäänkin, jutellaan sitten lisää! Iloista joulunodotusta sinne, tänään minä menen Suomalaiselle kirkolle joululauluja laulamaan. :) Suvi |
Seurustelusta ja kaikesta mukavasta huolimatta, aloin tuona syksynä oireilla masennusta ja ahdistusta vain entistä voimakkaammin. Aloin lopulta itkeä joka kerta, kun joku kysyi: "mitä kuuluu?" Kysyjä oli esimerkiksi työkkärin ihminen tai fysioterapeutti, jolta sain lähinnä A4-printtejä venytyksistä, joita tehdä kotona. Minulla oli nukahtamisvaikeuksia sekä kropan säryn että ahdistuksen takia, näin painajaisia, ja heräsin aamuyöstä stressaamaan vääränlaisuuttani ja siihen liittyvää työttömyyttäni, ajattelin näitä päivälläkin liikaa. Miljalle mesessä kuvailin myöhemmin kuinka: " mikään ei ole mieluisaa tekemistä, on vaan tekemistä. Nukkuminen oli ennen mieluista, enää ei ole sekään. Eikä mulla ole rahaa ruveta alkkikseks. Syöminen on mieluista mut a. pitäs laihtuu b. ei oo rahaa ostaa lisää ruokaa, siis ylimäärästä ruokaa."
Lääkärini lopulta tajusi tehdä minulle masennustestin, ja diagnosoi keskivaikean masennuksen. En tiedä mitä minulle olisi tapahtunut, jos olisin ollut Britannian sijaan vaikka Suomessa, jossa ihminen uusii reseptinsä netissä, eikä välttämättä näe lääkäriä vuosiin. Koska minulla on verenpainetta ja jalkakipuja jne. omalääkärini halusi nähdä minua usein, ja se luultavasti pelasti henkeni. Näin jo seuraavalla viikolla yhden terapeutin, mutta päädyin näkemään säännöllisesti toisenlaisen suuntauksen terapeuttiopiskelijaa. Istunnot nauhoitettiin ja opiskelija toki kävi ne läpi ohjaajansa kanssa, siten akuuttiterapiaa sai ilmaiseksi ja nopeasti. Muistaakseni kävin hänellä 10 kertaa ainakin, joulu- helmikuussa, jonka jälkeen siirryin maksulliseen, mutta halpaan viikoittaiseen terapiaan hyväntekeväisyysjärjestö Mindin kautta. Diatsepaami auttoi nukahtamiseen ja rentoutti spastisuutta, mutta masennus vain lisääntyi, joten lääke vaihdettiin keväällä sitalopraamiin.
12.12. käviämme Annan kanssa lounaalla Monikalla, ja jäimme spontaanisti kymmeneksi tunniksi tanssimaan. Minä en juonut tippaakaan alkoholia, koska olin juuri aloittanut masennuslääkkeiden käytön.
Lopulta lentomme, eivätkä muutkaan lähipäivien lennot lähteneet ollenkaan. Lentomme maksettiin meille kokonaisuudessaan takaisin, joten oli helppo varata uusi matka tammikuulle. Tiialle puntaroin aihetta mesessä 19.12.: voitetaan ainakin satanen kun tullaan (jos tullaan 14.1. -24.1.). Tollon ois hyvä väli tulla, kun en toivottavasti sillon enää vedä diazepameja ja voin juoda, ja Nigelin ei enää tarvi olla laihiksella väen takia (sen BMI oli liian iso edellisessä lääkärintarkastuksessa, ja sen pitää pudottaa 4kg.) niin sitte se saa kans mässätä äidin ruokia mielin määrin! 🙂 Ja yks päivä enempi ollaan Suomessakin sitten! Että melkein kaikinpuolin parempi, paitsi nyt tietty että joulu on joulu, mutta kyllä siitä Joulutunnelma syntyy tammikuussakin, kun kaikki on koolla! Me oltas muutenkin syöty jouluruoka jo nyt su tai ma, kun isä on sairaalassa polvileikkauksessa joulun yli. Niin että parempi viettää koko joulu uudestaan sitten kun tammikuussa kaikki on paikalla!
Ei tänne juuri mitään sitten viime juttelun. Makkarissa edelleen kylmä, pitääkin remppamiehelle soitella, että me ollaankin täällä eikä Suomessa, sen pitäs ens viikolla tulla tukkiin toi takka ja laittaa huppu piippuu, niiin ei tule lumi, tuuli eikä hiiret enää sitä kautta sisälle.
Vähä oli taas draamaa Nigelin kanssa, sen on vaikee suhtautua, kun pillitin perjantaina tuntikausia sitä ekaa missattua lentoa ja muutenkin... no, me vaan ollaan erilaisia. no joka tapauksessa, nyt meillä taas kaikki hyvin, ja yhdessä ollaan tulossa tammikuussa. 14.2. se lähtee sinne väkeen, siirsi sitä päivää kun sillä se takareisi revähti pariin otteeseen, eikä se ois ollu tarpeeks hyvässä kunnossa vielä tammikuun 3. No hyvä näin. Viime maanantaista ollaan TAAS asuttu saman katon alla. Kyl tää tästä! Mukavat joulut ja skypetetään joskus, mul on muuten uus tunnus sama sähköposti, mut eti girllostinspace tai mä etin sut. Mulla oli vanha sähköposti siinä edellisessä, enkä sit tienny salasanaa niin...
Nigel antoi minulle uuden kävelykepin taas joululahjaksi, mutta jo ennen joulua piristykseksi.
Nigel osti meille joulukuusen ja koristeet. Marille kuvailin kuinka tarkkaa se oli aina Nigelin kanssa mitä ja miten sanoi: " Nigelkin taas mököttää, kun sanoin jouluenkelikoristeesta, jonka se siis toi meidän minifeikkikuusen huipulle, että 'it's not a star' nauroin ja hymyilin hyväntahtoisesti ja sanoin, että se on söpö, mutta silti sen mielestä olin kriittinen. Äääh, antaa mököttää. Koko ajan oon tässä sitä kehunu, ensin tosta kuusesta ja ruoista, sitten kun se toi söpöjä piparimuotteja. Hyvänen aika kun se on luttanan sulonen välillä, mut sit kun en riemuissani kehunu et hei 'aivan mahtava enkeli', niin nyt se sit mököttää. Miehet. Että jännää joulua vaan meille näiden kanssa.
Saatiin kuitenkin joulurauha meillekin ja jouluaatto kaksin tarkoitti sitä, että söimme vain herkkuja, juustoja, kinkkua ja lohta.
Milja vieraili tapaninpäivänä
Ja sitten Nigel taas jätti minut. Tosin, sitä ennen hän oli ehtinyt pettää minua työkaverinsa kanssa. Nigel oli luullut, että meillä oli avoin suhde, minä luulin, että me olimme vain puhuneet sen mahdollisuudesta. Ja tietenkin Nigel edelleen asuisi kanssani siihen asti, kun helmikuussa lähtisi merijalkaväkeen ja jättäisi tavaransa asuntooni ties kuinka pitkäksi ajaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti