34. luku, jossa on kuuma suvi

Suvi onnellisimmillaan, keinussa. Ala-asteen pihalla Hannan kanssa Suomen Lomalla toukokuussa 2010. Keppikädessä Camdenista hankittu violetti nahkakynsikäs.

Häiden ja toukokuulle harvinaisen hellesään lisäksi en muista Suomen reissusta mitään. Häitä olin valmistelemassa jo pari päivää ennen, ja edellispäivänä kannoin hääpaikalla mm. pöytiä ja tuoleja paikalleen. Illalla, kun nälkäkiukku oli laannutettu, morsianta ja kolmea muuta vammaista, tai spitaalista, naista jo nauratti kovasti, sillä joimme Bürgerspital zum Heiligen Geist- pyhänhengen viiniä. Kuten Facebookissa asiaa kuvasin: "Oi, ihana alkoholin ja ice powerin parantava voima! Ja joka iiikka oli häissä hehkeänä!!" Sää oli harvinaisen kaunis toukokuuksi ja hihattomalla mekollani selvisin mainiosti. Pääsin myös hääauton kyydillä morsiamen kanssa kirkolle, luultavasti ainoa hääauto, jossa tulen koskaan istumaan. 

Tiistaina 8.6.2010. sähköposti Hannalle: 

Hei!   Kiitos kuvista, keinumiskuvan laitoin heti Facebookin profiilikuvaks! :) Kotiin pääsin hyvin ja turvallisesti, tosin melkein sulin matkalla, kun täällä oli ihan mahoton helle! Seuras mua tänne! No, tänään on kyllä taas jo satanutkin, hyvä vaan, viime viikolla oli ihan tukalan kuuma. Niin, ja matkalta löyty aina joku mies kantaan mun laukun portaita alas tai ylös! Oli mukava olla kotona taas, täällä kohteliaiden ihmisten parissa! Ja Nigel oli kotona vastassa. Ja muutti tänne heti seuraavana viikonloppuna. Hyvin on menny, en oo tullu hulluks kuin kerran tähän mennessä. :) väliaikasta tää vaan on, sillä oli hölömö vuokraisäntä siä missä se asu jne., niin tuli nyt tähän hetkeks. Kuun lopussa se varmaan muuttaa taas johki, jos Tiina, Sari ja Sara on nyt tänne tulossa juhannuksen jälkeen, ei me kyllä tänne pikku kämppään viisistään mahduttais millään! Muutenkin, on se vaan mukava olla KOTONA, omassa rauhassa ja rutiinien parissa, vaikka lomailu ja ihanien ihmisten kanssa hengailu on kivaa, on se semmosta paikasta toiseen viipottamista.   Onko sun jalat viel pipit? Lähettelen Reikiä. Ja samalla istumalla kirjoitin Marille:

Just. Kirjotin pitkän mailin, unohdin tarkistaa nettiyhteyden tilan, painoin lähetä... ja sinne katos, melki koko maili, kun ei ollut tallentanut kuin alun... no, eiku uudestaan.

 

Hei!

 

Nyt pirulauta vastaan sulle, kun on hiljasuus ja rauha. Nigel läks johki, en jaksanu kysyä minne. Ku se ei kerro kysymättä, enkä mä jaksa olla kysymässä aina. Se on asunu täällä ny runsaan viikon, kerran ollaan kunnolla riidelty. Tai siis no, onko se sitten riitelyä, se ei suostu näkeen asioita mun kannalta eikä suostu muuttaan käytöstään pennin vertaa mun takia. Mut noin yleisesti meillä menee ihan mukavasti. Mitä nyt seksi on vähentyny muutaman ekan päivän hulluttelun jälkeen.

 

Mun tilillä on rahaa! Sain sähköpostiviestiä jo sillon kun olin Suomessa, et mun pitäs saada kaikki asumistukirahat, mitä ne on mulle velkaa. Sain ne nyt tossa viime viikolla, vajaa 2000 puntaa, ja juhlin ostamalla uusia kenkiä ja heittämällä kahdet reikäset ja kuluneet roskiin. :) Tosin, kun oon ollu työkkärillä tietyn ajan, niin mun piti hakea työkkäriä ja asumistukea TAAS uudestaan... Lauantaina sain päätöksen, et saan asumistukea ja eilen kiikutin asumistukihakemuksen taas kaupungintalolle. Oiskohan neljäs vai kolmas neljän kuukauden sisällä? No, kyl mä nyt noilla jo maksetuilla rahoilla ja kahden viikon välein tulevalla työkkärillä pärjään toistaseks, ainakin tiedän et saan kahden seuraavan kuun vuokran maksettua! Että voin vähä hellittää stressaamista hetkeks. Ja ihme, ovikello ja vessanikkuna on korjattu, joten siltäkin osin elämä on hyvin.

 

17. päivä mulla on työhaastattelu toimistohommaan, johon oikeesti voisin halutakin. Se ois lakifirmassa sosiaali- ja hyvinvointipuolella, niin et oisin ainakin osa jotain merkitysellisempää. Ja se ois vakihomma ja hyvä palkka, ois se kiva saada vihdoin oikeita töitä.

 

...Kyl kai melkein kaikilla on jotain sellasia kokemuksia, jotka on jättäny jälkensä ja joita kannattais puida vaikka terapeutinkin kanssa.... muakin lapsuudessa ja teininä lääppinyt vaari, sit kaikki ne säädöt mua paljon vanhempien miesten kanssa...  jotka on varmasti muokannut mun suhtautumista miehiin ja seksiin... ja itseeni naisena ja ihmisenä. 

Joista päästää sujuvasti vauvoihin jne.. :) Näin 10-kuukautisen, 5-kuukautisen ja vaajaa kolmeviikkosen vauvan Suomessa. Ja yks kaveri oli viimesillään raskaana. Joo, vauvat on söpöjä, etenkin se pienin. Kyl siinä pukkaa jotkut äidinvaistot päälle, kun sellasta pitelee ja haistelee... Ja pakko sitä on vähän kateellinen siitä me-hengestä olla, kumppanuudesta, perheestä. Kyl mä luulen, et se on biologista kuitenkin, aihetta tulee mietittyä kun se nyt on todellisuutta kaikkialla ympärillä. Nigel ei usko biologiseen kelloon, mut kyllä se on ajan kuluminen, mikä meidät pakottaa miettiin, mitä me elämältä halutaan, ennen kuin on liian myöhästä saada, mitä haluttais...  Täällä on paljon puhuttu siitä ja lapsiensaannista yleensä telkassa ja lehdissä, kun ensisynnyttäjien ikä nousee koko ajan, nyt se on normaalisti jossain 30-40 vuoden välillä. Mut en mä kyllä halua 36-vuotiaaks ensisynnyttäjäks, mitä äiti oli. Mun kunto huononee koko ajan, vaikka CP-vamma ei sinänsä etenevä olekaan. Jos lapsia meinaan tehdä, pitäs tehdä lapset siis nyt, kun mä niiden kanssa jaksaisin vielä jotain tehdä (Suomessa ollessa Bentsun, kohta 8v., ylienergisyys sai mut ihan törkeen väsyneeks, vaikka seurasin vaan vierestä). Mä en tule oleen mikään supermummo 69-vuotiaana niinkuin meidän äiti. Mä tuun suurella todennäkösyydellä istuun pyörätuolissa jäykkine lihaksineni ja selkä-, polvi- nilkka- ja muine vaivoineni. Mut nyt mä säädän vielä Nigelin kanssa ja lapset ei mitenkään sovi tähän väliin... jos nyt meidän suhteeseen muutenkaan. Mut johonkin ratkasuun asti tääkin pitää katsoa, kun en oikeesti mitään tai ketään muutakaan halua. En vaikka yritän vakuuttaa ittelleni, että mun pitäs olla jonkun sellasen kanssa, joka osais rauhoittaa mun sekoiluni, ei lisätä sitä. Argh.

 

Suomessa oli kivaa, hyvää seuraa, ruokaa ja jopä sää suosi. Häät oli aivan mahtavat, lämminhenkiset, sopivasti ohjelmaa jne. Mut kyl se stressaakin, niin vähän aikaa ja niin paljon ihmisiä nähtävänä. Tokalla viikolla kun häät oli ohi jne. kaipasin kyllä jo kotiin, omaan rauhaan ja rutiineihin. Tosin niitä sotkemaan tulikin sitten Nigel... mut tää on nyt tätä, ja nautitaan nyt toisistamme kun se tässä viel on. Siis ennen kuin muuttaa ja sit häipyy sinne väkeen.... Sillä on heinäkuussa potentiaalisten alokkaiden kurssi, ja sit kai, jos se sen läpäsee, niin se oikeesti lähtee sinne väkeen. Mut joo. Vaikka Nigel ei olis täällä mua pitelemässä, niin en kyllä näe itteeni asumassa Suomessa, ellen sitten sen perheen kanssa... En nyt juuri muista mitä kaikkee muuta siihen ekaan mailiin sulle selitin, ja nälkäkin alkaa haitata jne. niin että tässä tämä tältä erää.

 

Kuulumisiin! Suvi

 

Nyt kun minulla oli vihdoin rahaa, ostin uuden digikameran 90 punnalla, en ollut ehkä koskaan ennen ostanut mitään yhtä kallista, mutta sillä olikin hyvä kuvata Suvia Englannin kesässä, kuten Hyde Parkissa Monikan kanssa. Englantilaiset ajavat vimmaisesti nurmikoitaan, ja ne palavat ruskeaksi ihan joka kesä. Kuvassa etualalla ceparin kärjistä kulahtaneet tossut, nämä hajosivat käytössäni nopeasti, tosin taisivat maksaa 3 puntaa Primarkissa, joten saatoin säännöllisesti ostaa uudet, eri väriset tietysti, hyvillä mielin. 

Sunnuntaina 13.6. sähköposti Marille: 

Hei.

 

Kiitos pitkästä mailista, ihan mieltä piristää, että muidenkin elämä on tunnepuolella hiukan sekavaa :) Etkä oo ees yhtään pelle! Hyvä se on välillä vaan elää tunteella hetkessä ja nauttia siitä, mitä eteen tulee!

 

Täällä on taas toistaseks Nigelin kanssa rauha maassa. Kyllä se silti muuttaa heti pois, kun jotain sopivaa löytyy, ja hyvä niin. Kun ei tämmönen kerta kaikkiaan kelpaa, mä haluan kuulla, että toinen tykkää. Ei mitään "oot mun paraskaveri" latteuksia. Joo, on kiva olla paras kaveri, mut ois kiva olla jollekin enemmän. Enkä mä voi olla kenellekään muulle enemmän niin kauan, ku Nigel on näin lähellä.

 

Semmonen pelle libanonilainen mulle mesessä aina välillä huutelee, et kuinka se adore ja love mua ja lässynlää (joskus yli vuos sitte ruvettiin mesessä puhuun, Fabossa tavattiin, ensi olin ihastunu, mut sit se oli niin muslimi vastanen ja yleisti koko ajan, et meni hermot... Muuten ihan fiksu ja hauska, ei tosin ulkonäöllisesti eikä musiikillisesti mun tyyppiä). Mukava ois kuulla tollasia ihailunsanoja joltain, joka ois oikeesti tavannu mut, ei vaan jutellu mesessä... 

Haaveilu on kivaa, sitä kanattaa harrastaa, ja on se erikivaa, ku o useampi ku yks mies, josta haaveilla! ;) Älä nyt liikaa mieti moraalia, älä sitä miten pitäs toimia ns. normaalisti, elä ihan omaa elämääs vaan ja nauti!

Holland Parkissa Monikan kanssa 

Lapsuuden ystäväni Tiina ja Sari kävivät Lontoossa juhannuksen aikaan. Sää suosi ja sain heidän tulostaan myös hyvän syyn päästä taas Nigelista eroon. Hän muutti siis pois, seuraavaan kimppakämppään. Tyttöjen kanssa kävimme, ulkokohteiden lisäksi, mm. Madam Tussaudsilla hikoilemassa. Tuolloin en vielä tiennyt, ettei minun olisi tarvinnut vammaisena jonotella tavisten kanssa. Lisäksi, sisällä ei ollut yhtään istumapaikkaa eteisaulan jälkeen. AUTS jalkaparkani ja selkäni! Muistan, että tytöt menivät vielä shoppailemaan, itse menin särkylääkkeen kanssa kotiin nukkumaan. 

Sähköposti kertoo, mitä Suomesta kaipasin, en kyllä muista, mitä näistä sain: 

Tuomisia toivosin: tärkein Me Naiset -lehti. Jos mahtuu mukaan, niin Sinistä jenkkiä ja vaikka pieni paketti hapankorppuja... mut niitä oon kyl syöny tässä monta kuukautta, ku monet on tuonu, joten ei mikään pakko. Ehkä mieluummin joku Fazerin suklaa, Lontoon rae- sininen- violetti-  tai Marianne- mieluiten. Ruisleipää saa tuoda. Voisit varmaan soittaa isälle, niin äiti sais kirjottaa ainakin kirjeen mukaan? Isä voi tuoda jonkun nyssäkän niiltä, jos siis mahtuu mukaan. Voit kertoo niille noi mun toivomukset, ne voi ostaa, jos te tuotte. :) Ostetaan täällä sit tosiaan yhessä ruokaa jne. Ai niin! Pasilan toinen kausi dvd ois loistava! En ite sitä muistanu ostaa, ku olin Suomessa! Kodin ykkösessä oli ainakin sillo halvalla..

London Prideilla olin Tiinan ja kirjaimellisesti miljoonan muun kanssa 3.7. lauantaina.

Heinäkuu lopulla Nigel auttoi värjäämään tukkani vaihteeksti punaisemmaksi, siitä kuva alla. Seinällä takanani näkyy mm. talvikuvia Hervannasta, kuvia Tiian ja Matin häistä, ristiäiskuva Sarin ja Antin pojasta sekä Tampereen kaupungin Kupa muistoja. Äiti lähetti kirjeitä ja kuvia ja pysyin mukana suomalaisten ystävien elämässä aika kivasti Facebookin välityksellä. Antti mm. lähetti minulle videon pätkän Jere-taaperon ensiaskelista. 

Ihana elokuun alun viikonloppu Farnhamissa Tiinan kanssa. 

Samikset

Tiinan kotikatu. Ei oltu Lontoon keskustassa todellakaan. 

Oikealla oli juuri Farnhamiin avattu Côte, missä tietenkin kävimme. 

Perusenglantilaista meininkiä: kapeat, epätasaiset kävelytiet, eriväriset ovet, tiiltä, paljon tiiltä. 

Public Pathways ovat usein tunnelmallisia ja miellyttäviä kävelyreittejä.. ainakin valoisaan aikaan kesäisin. 

Muureja on Briteissä paljon, hämmentäviä s-kirjaimia vähemmän.

Laiva

Lisää tiiltä. Kapeat kävelytiet muurien ja rakennusten välissä ovat myös peribrittiläistä maisemaa. Ja joka kulmalla on joku kirkko. 

...tässä St. Andrew's 

Kun melkein missä tahansa Briteissä on vähän laajempi nurmialue, jengi kerääntyy sille istuskelemaan hyvällä säällä, niin mekn. 

Elokuussa Anna oli taas takaisin Lontoossa ja niin oli kolmen koplamme Monikan kanssa taas koossa.

Perjantaina 27.8. sähköposti Hannalle: 

Tervehdys syksyisestä Lontoosta!   Vastaillaan nyt heti, niin ei taas jää.   Töitä ei oo ollu. Tuttua tuo mainitsemasi pään sekoaminen. Tai siis, et on liikaa aikaa ajatella ja analysoida ihan kaikkea, ja viettää aikaa oman päänsä sisällä! Oon ollu välillä aika masis, siis ku kaikki ympärillä tuntu menevän elämässä eteenpäin, tiäkkö, ihmiset menee naimisiin, saa lapsia, opiskelee ja tekee töitä ja mä vaan jumitan ilman mitään tarkotusta elämälle. Annakin sai heti vanhan työnsä takas, lusmuiltuaan vuoden siä Keniassa. Mut on se kiva, että Anna on taas täällä, tosin ei nähdä usein, kun se asuu toisella puolen kaupunkia ja viettää kaiken vapaa-aikansa joko kuntosalilla tai miehensä kanssa. Mutta kumminkin, ollaan juhlittu Annan paluuta ja Nigelin väkeen pääsyä ja ties mitä, kesällä tuli aika paljon syötyä ulkona. Joka viikko tulee jotain pari lasia punkkua juotua, mut sitä sais juoda sen verta vaikka joka päivä, ja silti ois suositellun rajoissa, etten mä nyt oo ryyppään ratkennut. :)   Tiistaina kävin sellasessa Motivational Workshopissa, jonka veti sellanen sokea mies opaskoirineen. Se oli aivan loistava puhuja, ja se kerto kikkoja, jolla saa olon pirteemmäks, esim. jos sanan sijasta käyttää sanaa kun, niin tulee varmasti tehtyä asoita, eikä epäröityä niin paljon ja mutta sanan vaihtaa ja sanaan, niin heti ajatuksesta tulee paljon positiivisempi. Ja sitten mielikuvaharjottelua, asennon vaihto esim. selän suoristus, kun istuu kasassa jne. ja sitten kun ajattelee vaikka että: 'onpa kurja kun sataa' niin ajatteleekin, että 'onpa hyvä, kun sataa, että kasvit saa vettä' jne. jne. helpommin sanottu kuin tehty, mutta käy järkeen, ja oikeesti piristää, kokeile vaikka!   Nigelin kanssa ollaan nyt virallisesti seurusteltu KOLME VIIKKOO. :) <3 Asiat otti aikansa kehittyäkseen, mutta kärsivällisyys palkitaan. :) Äitille lipsautin asian puhelimessa, ja se rupes jo meille suunnitteleen joulukihloja ja kesähäitä! :D Kai nekin on tässä vuosiensaatossa huomannu, ettei me toisistamme eroon päästä! :D No, meillä menee nyt loistavasti, kattoo mihin tahtiin asiat kehittyy. Nigel lähtee sinne merijalkaväkeen kuitenkin 3.1. 2011, että sitten ei paljon taas nähdä. Ei meistä kyllä ikinä tule sellanen höpönsöpö pari kun susta ja Henkasta tai Annasta ja Georgesta, mut ei kaikki nyt vaan osota rakkautta samallalailla ja yhtä julkisesti! Mut jokatapauksessa, uskon, että meidän kuuluu olla yhdessä.   Nigel on aina hyväksynyt ja nähnyt mut sellasena kun mä olen, vammoineni kaikkineni. Väliilä se hierookin mun kipeitä lihaksia parhaansa mukaan. En ehkä ois ikinä oppinut hyväksymään itteenikään näin hyvin, ellei Nigel ois reilusti ottanut vammaa, mun menneisyyttä jne. reilusti puheeks, ostanut ekaa kävelykeppiä jne. Nigel sanoo mua kauniimmaks nyt kuin joskus vähä laihempana. Mä oon eri mieltä, mut tuntuu hyvältä kuulla se, enkä viitti sitte niin paljon stressata ulkonäöstäni. Syön kuitenkin kohtuu terveellisesti, enempi salaattia kun ikinä elämässäni, ja viime aikoina oon yrittäny liikkua taas vähän enemmän.   Kävin tossa ortopedilla, mut se vaan anto seuraavan ajan kolmen kuukauden päähän. Toi mun vasen nilkka on nyt niin jäykkänä, et sitä yritetään ensin saada fysioterapialla paremmaks, ennen kuin mietitään muita hoitomuotoja. Leikkauskin on vaihtoehto, mut siinä on riskinsä, enkä usko että siihen ainakaan vielä päädytään, kun kivut ei oo mitenkään pahat. Enempi kipuja virheasennosta on polvissa, ne varmaan hajoo ekana... mut ei vielä!   Oon sitäkin miettiny, et kun tää kroppa vanhenee nopeammin kuin normaali kroppa, niin ois ihan terveellistäkin alkaa kohtapuoliin miettiin lapsia, mutta ei niiden aika tietenkään vielä ole. Mä näin kyllä susta kerran unta, että olit raskaana. Mua edelleen vainoo se uni, missä teillä oli yks vauva ja meille synty melki samaan aikaan kaks. Et mietin, et oisko se enne. Ois se kyllä jännää, tosin en kyllä mitenkään toivo kaksosia!   Mut ennen lapsia mä saan ehkä ruveta hoivaan kissavauvaa, vuokraisäntä halus hankkia tännä kissan, sillee, et se hankkis ruoat ja hiekat ja mä vaan kattosin sen perään :) Mä näen kissoista usein unia, on niin ikävä!   Hyvä ettei sulle tai sun työkaverille sattunut pahemmin! Laitan Reikiä pikaiselle paranemiselle, ja sille että löytäsit työpaikan, jossa ois inhimillisemmät työajat!   Oli kiva törmätä sun äitiin kun Suomessa kävin. Istuttiin penkillä Valtaraitin varrella tovi. Rankkaa toi on varmasti teille kaikille. En voi kuvitellakaan, kuinka rankkaa, vaikka isä sairas onkin, se on nappaillu lääkkeitä koko mun elämän, ja mä en oikein tiedä kuinka kipeä se oikeasti on. No, tietenkin elämä johtaa aina kuolemaan, mutta todellisempaa siitä tietenkin tekee se, että möröllä on nimi. Pakostakin siinä ihminen kovettuu, mutta mä tiedän että sä oot ja pysyt lämpimänä, rakastavana ja herkkänä ihmisenä, vaikka olisit päältä vähän kova tai et edes kova, vaan luja. Olet rakas, ja sun äiti on aina ollut mulle rakas, ja mä lähetän voimia teille kaikille!   Kumpi teistä meinaa ruveta sillä sun isän mopolla ajeleen ja missä? :) Hauskoja mielikuvia kevennykseks tähän loppuun :)   Kuulumisiin! Haliruts!  Kuvassa alla näkyy laihtunut Suvi, ja silmissäni karsastus. Tässä kuvassa olen RLSBn, eli Lontoon kuninkaallisen sokeiden yhdistyksen tiloissa Victoriassa. Koska en netistä itse löytänyt eikä työkkärin disability advisor tiennyt liikuntavammaisille nuorille aikuisille mitään porukkaa, mihin ollisin voinut liittyä, hän keksi, että voisin liittyä heikkonäköisten porukkaan. Siellä siis olin kuuntelemassa tuota yllä kuvailtua inspiroivaa sokeaa miestäkin. Välillä tapasimme toimistolla, välillä retkeilimme Lontoon sisällä mm. museoihin ja kirkkoihin, pari kertaa olin mukana kun ryhmä matkasi Lontoon ulkopuolelle. Mutta siitä lisää tuonnempana.