39. luku, jossa sieluni laulaa ikivanhojen punapuiden läheisyydessä

Suvi ihailee maisemaa Yosemiten kansallispuistossa elokuussa 2011 (huom. lausutaan Jousemutii, ei josemait). 

 Tällä minibussilla matkustimme San Franciscosta Yosemiten Kansallispuistoon, missä yövyimme yhden yön hotellissa. 

Bussimme kulki biodieselillä, niin kuin monet muutkin paikalliset autot.  

Taukopaikan papukaija Simon oli linssilude ja poseerasi innoissaan.

Maissipeltoa livenä, ollaan todellakin Amerikassa. 

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Mariposa Grove of the Giant Sequoias, joka on suurin jättiläispunapuulehto Yosemitessä. Kiertoajelulle kiipesimme puiston oppaan peräkärryyn penkeille. Näimme punapuita, joista osa on erittäin massiivisia verrattuna Muir Woodsin punapuihin. 

Fallen Monarch, kaatunut monarkki, on ajat sitten kaatunut punapuu, joka kieltäytyy kuolemasta ja lähipiiri pitää sitä hengissä. 

 Grizzly Giant on noin 1800 vuotta vanha punapuu.

Faithful Couple, uskollinen pari on seissyt yhdessä vuosisatoja.

The Clothespin Treen rungon hakaneulan muotoisesta kolosta mahtuisi auto ajamaan, enää se ei ole sallittua. 

Tulipalot eivät tapa näitä vahvoja puita, vaan ympäröivät kaverit auttavat niitä toipumaan ja pysymään hengissä. 

California Tunnel Treekin on vähän palanut. 

Ostin matkamuistomyymälästä hopeoidun punapuun neulanen-korun.  Jokainen koru on tietenkin ainutlaatuinen. 

Seurava pysähydyspaikka oli Glacier Point, jossa ihastuin vuoristomaisemaan.  

Meidän invahuoneessamme oli jättimäinen sänky ja poreallas sen vieressä, jota toki käytimme, missä muualla olisi moiseen mahdollisuus? 

Nico ovellamme seuraavana aamuna. Tämän kuvan ottamisen jälkeen, sillä välin kun kiipesin autoon, hän katosi, ja etsimme häntä jonkin aikaa. Hän ei ollut nähnyt isoa punaista bussiamme parkkipaikalla, ja oli harhaillut alapihalle, missä oli kauppa, ravintola jne.. Anna mun kakki kestää, mikä puusilmä! No, kyllähän Laulava lintukoirakin Yosemitessa katosi viikoksi...  

 

Yosemiten degeneroituneet karhut varastavat sinulta mitä tahansa, kuten Pertsan ja Uppiksen eväät kirjassa, ja karhuista todella varoiteltiin paljon. Erilaisia puusta veistettyjä karhupatsaita oli useita hotellin alueella. 

Päivän ohjelmassa oli itsenäistä kansallispuistoon tutustumista. Puistossa kulki busseja eri kohteisiin, mutta kävelläkin piti. Koska etenkin Nico käveli hitaasti, emme ehtineet nähdä esimerkiksi aluperäisasukkaiden museota, joka olisi minua tietenkin kiinnostanut. Valitsin puiston oman lehden kartasta bussipysäkkejä lähimpänä olevat kohteet.  

Ensimmäiseksi kohteeksemme valitsimme Mirror Laken, ja peilikirkas järvi olikin. Näimme myös ihmisiä, jotka olivat juuri nähneet järvellä karhuja. Me emme onneksi niitä nähneet, en olsi halunnut kokeilla, saanko tarinoitua niitä tainnoksiin, niin kuin Uppis. 

Toinen kohteemme oli Yosemite Falls vesiputoukset. 

Upper Yosemite Fall vesiputous kuvassa kohisee alas vuoren rinnettä. 

Lower Yosemite Fall vesiputous. Otin siitä videotakin, mikä on paljon vaikuttavampi kuin valokuva, mutta en sitä löytänyt enää. 

Paluumatkalla näimme vielä El Capitanin, jonka rinnettä kiipesikin juuri joku tyyppi, ei kuitenkaan Kapteeni Kirk, tietenkään, vielä.

 

Taukopaikoilla myytiin enimmäkseen luomuhedelmiä ja vihanneksia. Nico jäi taas suustaan kiinni ja häntä odoteltiin. 

Matkakumppaneillemme Nico oli jo matkan aluksi kertonut, että menisimme tulevaisuudessa naimisiin, kenties Californiassa. Kun Nico paluumatkalla nukahti, kuskimme vannotti minua lupaamaan, etten menisi Nicon kanssa naimisiin. Olin alkanut itsekin epäillä ajatusta. Nico oli ollut koko reissun todella herkkänahkainen ja tunteellinen, ja tuntui oudolta, että minä olin meistä sekä fyysisesti pystyvämpi että henkisesti rauhallisempi, toki varmasti masennuslääkkeetkin tässä auttoivat. Toisaalta Nico osasi olla myös epäkohtelias ja rasittava, eikä ottanut yhtään muita huomioon. Mietin huolissani, olivatko kaikki nykiläiset yhtä tylyjä kuin Nico. 

Palattuamme meillä oli vielä pari päivää jäljellä San Franciscossa, mutta siitä on kuvia jo edellisessä luvussa. 

Ihana SF, San Fran, rakastuin etenkin ystävällisiin ihmisiin, kauniiseen, helposti navigoitavaan kapunkiin ja mikroilmastojen vaihteluun kaupungin sisällä sekä sumu Karliin tietysti. Tänne haluan uudestaan ja Yosemiteen myös, enhän päässyt esimerkiksi Bridal Falls vesiputouksille, jossa Kirk, Spock ja Bones telttailivat viidennen Star Trek elokuvan alussa. 

Coit Towerista ostamani laukku on viime vuodet toiminut tyynynä. 

Shuttle-bussilla pääsimme hostellilta lentokentälle. Alaska Airlinesin lentomme New Yorkin lähti tiistaina 23. elokuuta kello 22.30, kesto viisi ja puoli tuntia, perillä itärannikolla olisimme kello seitsemän aamulla. 

Uskoin Nicoa, kun hän sanoi, että lennolla olisi ainakin myytävänä ruokaa. No, ei ollut, olihan kyseessä lyhyehkö yölento. Tilasimme lasilliset viiniä ja pähkinöitä ja yritimme torkkua. 

Olimme kyllä etsineet muuta asuinpaikkaa Nykin lomamme ajaksi, mutta päädyimme silti asumaan Nicon äidille Upper West Sidelle. Mutta siitä lisää seuraavassa luvussa.