52. luku, jossa tunteilen paljon

Rakastin tuota rotsia, mutta koska hikoilen tosi paljon etenkin selästä ja niskasta, ei nahka vaan ole minun materiaalini.

Canada Waterissa porukalla kohti Lontoon Suomalaisen kirkon joulumarkkinoita 21. marraskuuta. Annalla oli vajaan vuoden ikäinen tyttärensäkin mukana. 

Ostin mm. tietenkin aurajuustoa ja ruisleipää. Banaania ja cheddaria vielä päälle ja mikroon, täydellistä. 

Sain paljon joululahjoja jo paljon ennen joulua asiakkailta. Parilta mummelilta, joita autoin usein internetinkäytössä sain kaulahuivit ja yksi nainen, jota autoin nettisivun rakentamisessa, antoi minulle tuon, edelleen käytössä ja jääkaapin ovessani olevan, pullonavaajan.

Vanhempani ja siskontyttöni Santsu tulivat marras-joulukuun vaihteessa käymään Lontoossa. Miljalle tiivistin jälkeenpäin: se oli kyllä ihan jees. Paitsi, et teini ois voinu olla kaupoissa koko sen viis päivää, ja mä en taas ees teininä kokenut semmosta omakseni... Mut katottiin iltasin koko kolme ekaa kautta Pasiloja, et sinänsä oli hauskaa.  

Tuliaisista olin kiitollinen, Vicky Rostin kokoelmasta ja uusimmista Vain elämää-levystä ruisleipään karkkeihin ja mausteisiin. 

Siinä missä edellisvuonna joulukuussa oli jo oikeasti kylmä, nyt oli reilusti lämpöasteita. 

Kotikadullani.

Siskokset kuin ilvekset marssii kohti Hammersmithiä. 

Sen jälkeen, kun kävimme Hammersmithin King's Mallilla ja Primarkissa ensin shoppailemassa, jatkoimme Westfieldin suurelle ostoskeskukselle. 

Keskiaukealla oli luistinrata.

Totta kai vein vieraat Jamie's Italian ravintolaan, koska Jamie Oliver oli äidilleni televisiosta tuttu. Kyllä, varastimme tuon lautasliinan. 

Jamie's Chocolate Orange. A shot of espresso with orange liqueur, hot chocolate & a layer of cream, served short with orange zest & a dusting of chocolate. Olin hereillä koko seuraavan yön, koska join itselleni aivan liian myöhään kahvia, mutta hyvää oli!

Trafalgar Squaren joulukuusi ei oikein ollut auringossa edukseen. Keskustan turistikierroksen jälkeen poikkesimme syömään ja juomaan Tex Mexiin, tietysti. 

Ja jatkoimme sieltä Oxford Streetin joluhulinaan. 

Toki vein Elvis-fanit, ja Santsun, myös näyttelyyn, minua ei yhtään haitannut nähdä se toista kertaa.

Viimeisenä aamuna kävimme englantilaisella aamiaisella ihan kahviossa.

Suvi's Angels, Mike, Martin ja Tom tulivat tapaamaan perhettäni.

Kuvailin mesessä Miljalle: Martin tuli varta vasten Lontooseen, et makso meille illallisen viimesenä iltana. Se raukka jänskäs niin pahasti, et vallan tärisi ku tuli paikelle. Sit ku Tom ja Mike tuli kans siinä Lontooseen, kun Trekit meni taas sinne Hyde Parkin Winter Wonderland helvettiin, niin nekin tuli sinne syömään... Sit siel oli ihan sattumalta myös Tomin exä, joka liitty seuraan... Ja sit se puhua pälpättikin omia asioitaan loppuillan niin, ettei mitään luontevaa kommunikaatioo pöydän suomipään ja enkkupään välille oikein muodostunu... No, ainakin noi on nyt nähny toisensa... Nyt isä kutsuu Martinia "ujoks, hiljaseks mieheks", ja koska äiti sanoo Martinia koko ajan Markiks, LOL, niin sovittiin, et Martin on Martti, Tom Tomi ja Mike Make.

Noin, ujo, hiljanen mies on kuitenkin parempi kuin ylimielinen Nigel tai neuroottinen pälpättäjä Nico... äiti sitten tietenkin itkua vääntää, että on se ihanaa, kun mulla on tollasia miehiä, jotka pitää musta huolta... Ja ylpeenä kertoo Suomessa, et Suvilla onkin Haaremi.... joo. 

Lento Suomeen lähti jostain syystä myöhässä, mutta ei kun lähes suoraa kentältä siskoni lokakuun alussa syntyneen neljännen lapsen nimiäisiin. 

Otin Suomessa lähinnä kuvia Itiksen ostarin joulukoristeista ja ruokakuvia mm.  siivistä ja lohikebabista, joka oli niin hyvää, että sai kyyneliin. Sää oli Suomessakin musta, lämmin ja kurainen, kunnes 13. joulukuuta maailma valkeni. Tässä viikinkipizza, kaikella jota rakastan, eli tonnikalaa, pepperonia, katkarapuja, kebabia, fetaa, auraa ja jalopenoja sekä tietenkin tuoretta valkosipulia. 

Kuten Miljalle mesessä myöhemmin kuvailin: Maha sekasin ja purskahtelen randomisti itkuun. Suomessa käynnissä on niin hyvät, kuin huonot puolensa. ...mihinkään ei riitä aika ja tunteet nousee pintaan vähän kaikesta.

Anyways, oli paljon lapsia ja liian vähän aikaa.... no, lapset oli ihan yllättävänkin söpöjä tällä kertaa. Dahirin mielestä olin maailman coolein, koska siitä tulee isona Star Wars, ja kun mulla sattuu oleen fabokavereissa noita faneja, niin näytin sit sille puhelimesta kuvia tyypeistä cosplayaamassa jne. Antin toisiks vanhin otti enemmänkin kontaktia, opeteltiin kirjaimia ja luettiin kirjoja... Parasta oli se kuinka Niko nojas muhun. Vaikka mussa ei asukaan pieni äiti, niin kasvattaja sentään. 

Nyt mun vanhoista kavereista kaks on raskaana. 

 

Antille laiton sähköpostia vielä Suomessa ollessani 12.12: 

Hei

Teidän perhe on aivan ihana, ihanaa nähdä teidät yhdessä ja kivaa puuhaa toi geokätköily. Niin kade kun osa mua onkin, kun teillä on sentään oikea koti ja perhe ja mulla vaan kokoelma huoneita ja kavereita, en mä silti näe itseäni täällä. Vaikka kuinka riipii ja itkettää, ja aina pitää lähtee eikä ikinä oo tarpeeks aikaa mihinkään kenenkään kanssa.
Ja niin mä aina odotan sun maileja. Ja ärsyttää se, et mä en voi rehellisesti ja julkisesti sanoa, et sä oot yks mun parhaista ystävistä, sun kanssa on aina helppo ja hyvä ja hauska olla. 
Tohon mailiin palatakseni, star Trek yhdistää mut nykyään ihaniin ihmisiin, mulla on Star Trek-perhe. Aluks se anto kai toivoa paremmasta huomisesta, sellasesta, missä erilaisuus on rikkaus eikä kauhistus. Kun olin oikein masentunut, se, etenkin Enterprise, oli mun turvariepu joka autto nukahtaan, selviään elämästä. ENT ja DS9 on paljon mielenkiintosempia kun ne muut. Onhan se lapsellinen lässynlää universumi verrattuna Babylon 5:een, Farscapeen tai SGUuhun mut joo, siitä kaikki alko, tai ainakin mun uus elämä uusine ihanine ihmisineen.

16. joulukuuta lentelin kotiin ja 17. kerroin vielä fiiliksiä kotiinpaluusta: 

Yleensä olen ihan valmis tuleen tänne kodin rauhaan ja yksinäisyyteen, kun Suomen loma on loppu, mut nyt kyllä riipi ja kyseenalaistin elämänvalintojani tavallista enemmän. Kaikki lapset on juurikin niin ihanassa iässä, et niitä olis kiva nähdä useamminkin, porukatkaan eivät ehtineet liikaa ärsyttää, vaikka niitä näki jo täälläkin... Ja kavereita nyt olis aina kiva nähdä pidempään. Onneks Lontoossa alko paistaan aurinko, ja uusimmat Vain elämää- biisit raikas korvissa. piristyin sitten. 

Nyt siirryn Greyn anatomian itkettävään maailmaan, vaikka aika tarpeeks oon kyllä jo tänään itkenytkin... 

Työlounas ennen joulua turkkilaisessa Church Streetin lähellä. 

Joulunpyhät vietin Martinin kanssa kaksin. Aattona söimme suomalaisittain. 

Christmas Crackereiden sisällä on aina kruunujen lisäksi vitsit. 

Paljon sain taas lahjoja Martinin perheeltä ja Martinilta. Latasin heti Elviksen levyn puhelmeen, kaadoin viiniä lasiin ja kävin kuumassa kylvyssä lojumassa. Runaway Bride on edelleen suosikki romanttinenkomediani, jonka katsoin viimeksi viime kuussa. Meidän joulu ja uusvuosikin oli varsin mukava... kokkailtiin, oltiin, saimme syödä koska ja mitä halusimme ja katsoa telkkaristakin.

Ja lahja Tomilta: kaikki julkaistut Game of Thrones kirjat ja Westerosin kartta sekä Star Trek korut!

8. tammikuuta 2016 sain järkyttävän uutisen Suomesta. Vanha ystäväni Sari oli löydetty kuolleena. Hän oli minulle tärkeä yläasteikäisestä 2000-luvun alkuvuosiin. Vaikka emme olleet olleet paljon tekemisissä viimeiseen 10 vuoteen,  sitä kuvitteli, että on aikaa taas ottaa yhteyttä, kunnes ei enää ollut. Viimeinen iloinen yhteinen muisto on kesältä 2009, kun vietimme hauskan illan Helsingissä ja olin Tiinalla ja Sarilla yötäkin. Sari kyllä vierailee paljon unissani edelleen. 

Joka vuosi City of Westminster Council pitää juhlan aluellaan viimeisen vuoden aikana työskennelleille vapaaehtoisille. Tässä juttelen 12. tammikuuta silloisen pormestarin, Lord Mayor Lady Flightin kanssa.

Ja sitten puhuin omasta työstäni. Päälläni oli ensimmäistä kertaa sari, jonka olin saanut kirjastolaisilta lahjaksi. Työkaverini Mahbuba sen taitteli päälleni. 

Tammikuun lopulla oli Rosien ja Dalen häät ja Suvi oli tietenkin paikalla haareminsa... eikun enkeleidensä kanssa. 

Muistan, että kropassa oli taas kipuja enkä jaksanut oikein puhua kenellekään, mutta onneksi DJ oli paras koskaan, ja saatoin tanssia sukkasillani, mikä helpotti oloani. Tanssinkin kirjaimellisesti aivan hulluna morsiamen kanssa. Vähän kyllä itkinkin, kun monesta kappaleesta tuli Sari mieleen, mutta sitten ajattelin, että nythän hän voi tanssia täällä kanssani. 

sain tammikuussa vielä joululahjoja kirjaston naistenryhmäläisiltä, suklaata, hajuvettä ja koruja!

Bridan kanssa tietokoneella helmikuun alussa.